Jauhelihakeitto (ja muita maanantaijuttuja)

Lapsivapaan viikonlopun jälkeen on aina vähän vaikeaa vaihtaa roolia, käynnistää äitivaihde ja löytää oikea asenne tähän toiseen todellisuuteen. Jo sunnuntai-iltapäivänä iskee sellainen epämääräinen olo, korvassa alkaa kuiskuttaa pieni ääni, joka muistuttelee alkavan viikon ruokalistasta ja siitä, että nyt taas pitää kaapista löytyä kauramaitoa ja varastosta vaippoja. Kahden vuorokauden aikana ehtii tulla lapsia ihan pieni ikäväkin, mutta aina juuri ennen kakaroiden kotiinpaluuta toivoisin oman vapauden jatkuvan vieeeelä hetken verran. Kun sisarusrattaat rullaavat rappukäytävästä kynnyksen yli, loppuu irtokarkkien mussutus sängyssä samantien.

Vaikka tunnistan joka toinen viikonloppu sen sunnuntaiahdistuksen, josta monet työssäkäyvät puhuvat, olen aika harvoin maanantaisin missään mustissa angsteissa. Oikeastaan pidän maanantaista, ainakin yleensä. Isäviikonlopun jälkeen lapset ovat aina vähän väsyneitä, joten kotiinpaluun jälkeiset maanantait yritän pitää aika rauhallisina: rutiinit rullaavat, syliin pääsee aina pyydettäessä ja kotioleiluun on tarpeeksi aikaa.

Tänä aamuna pötköttelimme hetken sängyssäni ennen hammaspesua ja lastenohjelmien alkua. Minä olin katsellut – siinä heräilyjen välissä – ihan kreisejä unia (keitetyissä kananmunissani oli tipuja, hui!), poikanen kuulemma näki unikuvia haamuista. Kuopuksesta en tiedä, ainakin hän illan itkeskelyn ja buranahuumauksen jälkeen nukkui ihan kohtalaisen hyvin… Luovimme läpi tuttujen aamurutiinien, kaikki olivat kumman hyvällä tuulella. Ehdotin ystäväperheelle kyläilyä ja soppalounasta, ja jo ennen kymmentä kaverit olivatkin jo ovella. Keittelin joukkiolle jauhelihakeittoa – sehän symboloi täydellisesti maanantaista lapsiperhearkea. Pöytään päätyi myös tuliaisleipä ja jälkkäriksi yhdistimme yhden jääkaapin kerman, toisen rahkan ja pakastimen marjat. Kuopuksen kummitätikin tupsahti yllättäen kylään, soppaa ja sumppia riitti onneksi kaikille.

Lapset leikkivät, levittivät leluarsenaalin ympäri asuntoa ja piirtelivät keittiönpöydän ääressä. Keitto ei omille nirsoille naperoilleni kelvannut, mutta ainakin aikuisille soppa näytti maistuvan. Lounaan jälkeen pienemmät päikkäröivät peräkanaa parvekkeella, isommat leikkivät sangen sopuisasti lastenhuoneen suljetun (!) oven takana. Me naiset puhuimme rauhassa jopa ihan aikuisten asioista: häistä, haaveista – ja vähän haalareistakin.

Unitauon jälkeen kasasimme komppanian ja marssimme lähipuistoon. Poikanen sai ottaa potkupyörän esiin talviteloilta, ja oli fillaroinnista taas ihan innoissaan. Puistossa lapset kuorruttivat itsensä kuralla, hautautuivat hiekkaan ja mussuttivat banaania penkillä. Kotiin lähdettiin, kun aurinko ei enää lämmittänyt.

Iltaruoaksi keittelin jo ehkä kymmenettä kertaa parin kuukauden sisällä Mutti-tomaattisoosia ja spagettia. Esikoinen osaa jo olla ovela, ja ehdottaa aina ruoanlaiton hetkellä ”hei äiti tehläänkö sellainen sopimus, että O saa piillellä, ja minä saan katsoa Jukka Poikia?”. Kun toinen tuhertaa tusseilla ja toinen katselee musiikkivideoita, käy kokkaaminen kyllä varsin helposti. Ruoka maistui kaikille erinomaisesti, poika veteli mozzarellat ja parmesanitkin kauhealla vauhdilla suuhunsa.

Pikku Kakkosesta kolmasosan käytin tiskisavottaan, lopun ajan söin salaa viimeisiä irtokarkkeja ja rötkötin sohvalla kaksi kauneinta kainaloissa, luin toisella silmällä kirjaa ja toisella selailin somea kännykällä. Loppuillasta keräsimme lelut paikoilleen, lapset juoksivat kiljuen, aurinkolasit päässään ikkunaseinältä toiselle ja olivat muutenkin hulvattomalla tuulella. Minäkin olen kuulemma ihan hassu höpöäiti.

Usein juuri maanantaisin suoritan lasten viikkohuollon: patistan pienokaiset pesulle, kuuraan kuontalot, saksin sormenkynnet ja vaihdan pyjamat puhtaisiin. Sitten perinteiset iltapalat, hammaspesut, unisadut, esikoisen nukahtamisrutiinit ”haluan pikkutilkan vettä” ja ”mua kutittaa vähän tästä”, ja sitten olikin taas aika katsella unikuvia. Lapset nukahtivat hämmentävän helposti, ihan hetkessä. Varttia vaille kahdeksan oli kodissamme jo hiirenhiljaista.

Tähän maanantaihin mahtui juuri sopiva annos arkea: kaksi lämmintä ruokaa, kolme koneellista pyykkiä, kaksi satsia tiskiä, hyviä ystäviä ja lasten leikkiä. Oli kiva päivä, totesi esikoinen taas kerran, ja voin onneksi olla samaa mieltä. Huomenna onkin sitten jo tiistai, kerhopäivä, jumppailta ja vähän vapaa-aikaa omille ajatuksillekin!