Tässä kahvikupin ja suklaapatukan kanssa kököttäessäni minulla olisi kerrankin aikaa kirjoittaa kunnon blogiteksti, pukea ajatukset sanoiksi ja postata arki kuviksi. Jostain syystä vain pää ei oikein tuota tekstiä, kamera ei ole tallentanut mitään olennaista, enkä mitään maailmanpolitiikan myllerryksiäkään halua lähteä ruotimaan. Vähän voi ehkä syyttää viime viikon (tai vuoden) aikana kertynyttä univajetta, joka saa aivot puuroksi ja pään humisemaan tyhjyyttään. Kenties päällä on nyt jonkinlainen blogikriisikin. Kaipaisin selkeämpää suuntaa, rajatumpia aiheita, suurempaa motivaatiota – ja toki myös toimivampaa tekniikkaa ja vähän enemmän aikaakin – jotta blogi pysyisi raikkaana ja reippaana.
Kai tänne voisi kertoa ihan peruspäivistä. Siitä, kuinka aamulla pistän lastenohjelmat pyörimään ja sohin kaurahiutaleita mikroon silmät puoliummessa. Siitä, miten kuopus valitsi hammashoitolassa vihreän Nalle Puh -harjan, eikä olisi halunnut millään keskeyttää leikkihetkeä hoitajan kanssa. Siitä, kuinka esikoinen on välillä universumin ärsyttävin lapsi ja seuraavassa hetkessä supersuloinen ja ällistyttävän älykäs. Siitä, miten meidän kolmikkomme on aika hyvin hitsautunut yhteen, miten eroperhekin voi olla onnellinen – ja miten vaivalla aikaansaatu kahden lapsen kahden kodin kansalaisuus käytännössä toimii. Aina välillä mietin, kiinnostuisiko joku vaikkapa siitä, miten meillä lastenhoito on järjestetty, tai siitä, miten onnistuu etukäteen niin pahoin pelkäämäni kahden-lapsen-iltatoimet-yksin aika monena iltana viikossa. Kiinnostuisikohan?
Viime viikolla olisin voinut vuodattaa useammankin rivin sisällä sairastamisen syvyydestä, viikonloppuna taas olisin voinut hehkuttaa maailman parasta parisuhdetta. Olisin kuvannut ennen lauantain luentoputkea minulle tarjoiltua muna-aamiaista (no pun intended!) tai kenties kaivanut vaivihkaa kameran esiin sunnuntaina Andy Warholin omakuvien edessä. Eilen olisin voinut angstata flunssakautta oikein urakalla, tai sitten fiilistellä aurinkoisessa puistossa popsittuja banaaneja ja Pikku kakkosen aikaan ajoitetun iltalenkin tuomaa endorfiinituulahdusta (juu en jättänyt lapsia keskenänsä kotiin sentään, siinä olisi ehkä ollut jotain vähemmän fiiniä). Kun jälkikasvu jo ennen iltakahdeksaa tuhisi unissaan, olisin voinut jättää venyttelyt ja aurinkotervehdykset väliin ja kerrata päivänkulun kirjallisesti. Mieluummin sitten kuitenkin levitin jumppamaton olohuoneen lattialle, kasasin huikean iltapalan ja päästin vielä erään iltavieraankin sisälle ja sohvakaveriksi. Ehkä olisi pitänyt lukea kirjaa, niin voisi kertoa sitten siitä?
Tiedän tiedän, postaustahti ei ole olennaisinta, tärkeämpää on sisältö. Mutta eihän tällainen peli vetele! Tykkään blogistani, se on minulle kovin tärkeä. Jotain uutta kuitenkin tarvittaisiin, jottei tämä harrastus ihan haalistuisi pois muun elämän pyörteissä. Eilisiltana juuri mietin puoliääneen sitä, mihin suuntaan haluaisin blogia viedä. Vauvakupla on puhjennut aikoja sitten, välikausivaatteiden esittely tuntuu typerältä (”onneksi” olimme viime viikon kevätsäiden aikaan kipeinä kotona, eipähän tarvinnut vielä miettiä, mitä hittoa puetaan toppavaatteiden jälkeen!) ja henkilökohtaisen elämän raportointi kieltämättä vähän hirvittää. Erokriisistäkään ei enää kauheasti saa sosiaalipornoa revittyä! (Tai, kuten poikaystävä ehdotti: ”Sä taidat olla liian onnellinen sun blogiin.”) Omasta perhe-elämästäni olen sen verran iloinen ja kai ylpeäkin, että kyllä sitä tekisi mieli jakaa muillekin. Tai vähintäänkin tallentaa muistoiksi myöhempiä aikoja varten. Ettei aivan unohtuisi se, kuinka kuopus huutaa HAU-HAU aina nähdessään (tai ajatellessaan) koiria, kuinka kolmevuotias ottaa pikkusiskoa kädestä ja huomauttaa ”kato äiti kun me ollaan nätisti” tai se, miten ihmeessä tästä härdellistä selviää ainakin melkein täysjärkisenä – päivästä toiseen. Mutta ketä tällainen kiinnostaa – teitäkö?
Tämä nyt on tällaista tympeää metabloggaamista, jota itse aina toisten tonteilla inhoan. Avasinpa nyt vain omia ajatuksiani, ehkä ne näpyteltyinä kirkastuvat. Ehkä blogista voisi tulla vähän kevyempi, kepeämpi – kaupallisuuteenkaan en enää suhtaudu pelkästään kielteisesti. Huomaan, että omat suosikkiblogini ovat muuttuneet, ehkä minunkin olisi aika. Tekstit voisivat varmasti olla lyhyempiä, jaarittelutaipumukseni kun ei ole kovin kustannustehokas. Kuvausinto pitäisi sekin palauttaa, siihen ratkaisuna olisi tietysti uusi kamera, eikös niin? Uusia tuulia odotellessa olisi kiva kuulla, mitä te siellä näyttöjen äärellä toivoisitte. Katsotaanko yhdessä, mihin uudet kevätpopot vievät?
Minua ainakin kiinostaa ihan kaikki mistä kirjoitat, postauksistasi tulee aina niin hyvälle mielelle ja aina ihan innostun, kun näen, että sinulta on tullut uusi teksti! 🙂 Ja ehdottomasti olisi mahtavaa lukea teidän perhekuvioista ja niistä välikausivaatteistakin! Mukavaa loppuviikkoa sinulle ja lapsillesi! <3
Niin, en tiedä. Näin lukijana on pakko myöntää, että välillä tuntuu, että bloggaaminen ei nyt juuri ole susta hauskaa (vaikka samalla uskon kyllä, että tykkäät blogistasi ja se on sinulle tärkeä. Vaan kun tärkeys ja tykkääminen eivät aina käänny hauskuudeksi.) Voin olla väärässä ja laittaa puolet petäjäistä, ei kun omia tulkintojani. Olen ollut ennenkin.
No. Jos siis jotain voi toivoa, niin sellaista, että kirjoitat juttuja, jotka vaativat päästä näppikseltä ulos ja viis veisaat siitä, mitä lukijat toivovat.
Kirjoitatpa ihan mistä tahansa tekstejäsi on aina miellyttävä lukea!
Lempiblogini omistat edelleen vaikka päivitystahtisi onkin hiljentynyt.
Hyvää kannattaa odottaa!
– Jonna
Tuttua, kovin tuttua. Niin kuin tietysti olet huomannut kun mähän tietysti olen yksi niistä sun suosikkiblogeista 😉 mä aion nyt kerrankin antaa asian olla. En vatvo, en kirjoita jos ei huvita. Eikä muuten huvita. Ehkä aloitan joskus jotain uutta, ehkä palaan vanhaan uudella tyylillä, ehkä lopetan kaiken. Kaikki on auki, hurraa!
Ps. Mua kiinnostaisi ihan hirrrrrveästi kaikki mainitsemasi. Fyi.
Komppaan ylläolevaa kommenttia, minuakin kiinnostaa ne ihan arkiset postaukset. Tuntuu, että maailma on jo täynnä vk-vaatteista ympäripyöreästi kirjoittavia blogeja, joista henkilökohtaista otetta saa etsiä (vaikka ymmärrän senkin puolen…), niin on erittäin mukava lukea vielä tällaista hyvällä tavalla "vanhanaikaista" blogiakin :). Liinankin kanssa olen sinänsä samaa mieltä, että nyt ei ole ehkä huokunut sellainen kirjoittamisen ilo näistä postauksista, ehkä mietit tosiaan vähän liikaakin sitä mitä me lukijat haluaisimme lukea – vaikka ne aidot kirjoitukset siitä mikä kulloinkin on ajankohtaista on mielestäni parasta antia. Mukavaa ja aurinkoista kevättä teidän kolmikolle!
Vatvomatta paras 🙂 Toivottavasti te molemmat löydätte uudelleen kirjoittamisen ilon, mutta väkisin ei kyllä kannata yrittää. Mä olen itse yrittänyt lopettaa kalenteriin tuijottamisen postausten kanssa. Yleensä se auttaa siinä mielessä, että parin viikon hiljaiselon jälkeen saattaa tulla parin viikon elonhetki. Mutta jos ei tulisikaan, niin sitten, no, sitten ei.
Kiva kuulla, että olet varsin onnellinen uudessa arjessasi <3
sulla on kirjoittamisen taito ja musta on hienoa, että kirjoitat pitkiä postauksia! itse olen sua melkein 10 vuotta vanhempi, mutta elän aika tavalla toisenlaista elämää (kuulun kai siihen ikuisesti nuorten -kerhoon ;)), on huikeaa lukea miten arkeasi pyörität kahden lapsen ja kaiken muun kanssa. musta on kiinnostavaa lukea ihan sun ja perheesi arjesta. on ymmärrettävää että elämän kriiseistä saa ehkä enemmän irti, kirjoitusta pulppuaa ehkä helpommin, olisi kuitenkin hieno juttu jos jatkaisit kirjoittamista seesteisempänä aikana. 🙂
Mäkin olen vähän sitä mieltä että "mitä väliii" mitä lukijat haluaa, pistät tulemaan mitä sä haluat. Sun blogi, sun leikkikenttä 😉 Ja sitäpaitsi tottakai ihmisten elämä muuttuu ajan kanssa. Olisi hassua jos se ei missään näkyisi ja väkisin yrittäisin niitä vanhoja hommia ujutella tulemaan. Ajat muuttuu ja niin pitääkin. En tietenkään tarkoita nyt ikäviä asioita vaan sitä että lapset kasvaa, kuvioihin tulee opiskelua tai töitä, arki muuttuu jne jne. Kirjoitat niitä juttuja mistä tulee se kirjoittamisen ilo tai sitten et kirjoita 🙂 älä meitä mieti!
Mä tykkään sun blogista ja tavasta kirjoittaa kovasti. Mua kiinnostaisi kuulla niistä iltatoimista ja vaikka teidän päivärytmistä…Nukkuuko isompi muuten vielä päiväunia?
Ihanaa kevättä sun perheelle!
t. jo pitkään lukenut, harvoin kommentoiva 🙂
Minä tykkään kovasti ja luen paljon vaikka hyvin satunnaisesti kommentoinkin! Kirjoita ihan siitä mistä itse haluat (mutta toivottavasti usein! 🙂 ). Minua kyllä kiinnostais erityisesti myös se, miten teillä arki kahden kodin välissä toimii. Kivaa kevättä!
Mua kiinnostaa kaikki teidän arjesta ja kuvioista kertovat jutut, ja kirjoitat tosiaan niin kivasti että jaksan ehkä lukea sun kirjoittamia juttuja jopa välikausivaatteista (muuten ne ei siis innosta juurikaan..). 🙂 Mulla kun on samanikäisiä lapsia niin niidenkin tekemisiä on hauska lukea.
Itse kun en blogia kirjoita niin en osaa sanoa mitä kaikkea sitä aiheita valitessa miettii, mutta tuntuisi vaan että jos kirjoitat omien tuntemusten mukaan muita ajattelematta niin ne postaukset todennäköisesti koskettavat ja kiinnostavat monia koska ne juuri ovat sitä ihan oikeaa elämää.
Samoja ajatuksia kuin aiemmilla kommentoijilla: kirjoitat niin mukaansatempaavasti ja jotenkin syvääluotaavasti, että aihe kuin aihe kiinnostaa lukea. Pienten lasten äitinä (ja miehen työn vuoksi paljon aikaa lasten kanssa yksin viettävänä) lapsiperheen elämä kiinnostaa ehkä henkilökohtaisesti eniten, mutta niin kuin sanottu, mikä vaan juttu on kirjoittamanasi varmasti mielenkiintoionen. Ja tuohon postailutiheyteen sanoisin, että ei haittaa vaikka postauksia tulisi harvakseltaan, koska lukijana tieto uudesta postauksesta pompsahtaa tuonne omalle sivulle kyllä heti: ei tarvitse käydä kurkkimassa että onko tullut jotain. Eli niin mukavaa kuin juttujasi onkin lukea usein, tulevat ne kyllä varmasti luetuksi vaikka ilmestyisivät vähän harvemminkin…
Just eilen mietin yksin kolmeveen ja vauvan kanssa et miten sä sen teet?! Kerro ihmeessä vinkit ja temput. Mua jo hirvittää seuraava yksin-lasten-kanssa-vknloppu…Olet selvästikin mun sankari!
Mainitsemasi lastenhoitojärjestelyt ja apua-miten-selviän-iltatoimista-jutut kiinnostaisi kovasti! Tällä hetkellä omassa elämässä niin ajankohtaista. Arkisesta elämästä kertovat postaukset on tosi kivoja lukea. Anni
Komppaan kaikkia edellä kirjoittaneita, kirjoitat niin hyvin ja hauskasti, että blogiasi on aina ilo lukea ja siksi itsekkäästi toivonkin, että löydät taas palon bloggaamiseen. Selviytyminen ihan siitä arjesta kahden lapsen kanssa kiinnostaa kovasti mutta kirjoitatpa mistä vaan, niin lukemaan tulen!
Pinja
Arkiset postaukset ovat kivoja, mutta mielelläni lukisin myös tarinoita siitä, miten teidän perheessä kaikesta arkisesta härdellistä oikein selvitään. Eroperhe-asetelma on minusta mielenkiintoinen, vaikka se onkin toki usein epätoivottava, haastava ja tuskaa tuottava vaihtoehto. Minusta sinä olet kuitenkin loistava esimerkki siitä, miten erostakin voi selvitä kahden lapsen kanssa. Olet näyttänyt toteen myös sen, että elämä kyllä jatkuu. Siihen liittyviä ajatuksiasi olisi mukava lukea, koska uskon niiden antavan paljon voimaa myös muille lukijoillesi. Olet hyvä kirjoittaja!