Huh sentään tätä ajan kulumista. Juurihan juhlimme kuopukseni ensimmäisiä syntymäpäiviä, ja tänään onkin jo naapurikorttelin hymypojan, pikku-Oota tasan viisi viikkoa nuoremman pikkuveljen vuoro. Oma vuosikkaani on odottanut virallista ikäraporttia jo niin pitkään, että uusia taitoja ja tempauksia on ehtinyt kertyä vaikka kuinka. Katsokaa nyt tuota: hups vain, ja vauvaseni on muuttunut lapseksi, joka itse kiipeää keinuhevosen selkään, kannustaa sen hurjaan laukkaan – ja hermostuu, jos koni ei kiidä tarpeeksi lujaa vauhtia.
Hän on ihana. Iloinen hymynaama yhä edelleen, topakka ja touhukas, tätä nykyä myös melkoinen mielensäpahoittaja. Hersyvän naurun ja niin tutuille kuin tuntemattomille heiteltävien hymyjen ohella pikkupirpana ilmaisee tunteensa selvästi ja kuuluvasti. Jos jokin ei mene mielen mukaan, se kyllä kuullaan. Kiemurteleva kuopukseni inhoaa lääkäreitä ja korviinkatsojia, heittelee suurieleisesti lattialle ei-toivotut ruoankappaleet ja päristää huuliaan syvästi loukkaantuneena, jos suuhun eksyy porkkanaa. 1-vuotiaani on myös omaksunut draamaprinsessan elkeitä, ja saattaa oikein hermostuessaan viskellä leluja ympäriinsä, karjua kuin leijona ja lopulta heittäytä lankuksi maahan ja hakata naamaansa lattiaan. Jösses mikä daami.
Imetyksen lopettamisella oli se toivottu ja odotettu vaikutus, että kuopuksella nyt sentään on ruokahalua ja joskus jopa kiljuva nälkä – vauvapuuro on vaihtunut tavalliseen ja pikkuhiljaa karkeammat soseetkin alkavat tehdä kauppaansa. Vähän ironisesti pienin on juuri nyt alkanut osoitella oman lautaseni suuntaan ja himota mitä milloinkin syödään – täytynee siis vaihtaa perusruoat jälleen maidottomiin versioihin. Ylipäänsä syömispuoli on nyt vähän pienempi stressinaihe, ja ehkä tuo 8-kiloinen ja 75-senttinen pirpanainen alkaa kohta vähän pyöristyäkin. Kauramaito maistuu nokkamukista eikä rinnalle pieni muista edes kaivata.
Tunnistan tyttäressäni päivä päivältä enemmän itseäni. Iloinen ja reipas, utelias mutta ujosteleva. Kärsimätön, tahtoessaan tulistuva, kiukunpuuskassaan suorastaan surkuhupaisa. Sellaisia me perheen naiset nyt vaan ollaan. Iloiten katselen pienimmän perimää kiinnostusta kirjoihin, huvitun siitä miten hän veljensä perässä leikkii autoleikkejä ja koen lämpimän läikähdyksen, kun tuo vauvamainen veitikka laittaa palikat oikeisiin koloihin ja taputtaa sitten ylpeästi hymyillen itselleen. Mikä itseluottamus, sellaista kaipaisi kuka tahansa!
Viime viikonlopun aikana pieni oli oppinut osoittamaan etusormellaan, ja nyt pieni taikasormi sohii ties minne. Pullaa?! Minäkin haluan, ja h-e-t-i! Vuoden vanha tunnistaa jo yllättävänkin paljon sanoja, ja paras niistä on pastilli. Pieni tietää tasan tarkkaan, missä ksylitolit sijaitsevat, konttaa ruokailun jälkeen kaapin ovelle kädet ojossa tai aloittaa p-sanan kuullessaan vinhan vispauksen. Eipä tule ainakaan tuolla osa-alueella noottia hammashoitajan tuolissa, happohyökkäys katkeaa tässä taloudessa aika monta kertaa päivässä…
Vuosikkaani konttaa, kävelee kolmisen askelta ilman tukea, hyörii ja pyörii kuin väkkärä. Aamuisin hän kiipeää hihkuen sohvalle odottamaan lastenohjelmia, Maisa-kirjan nähdessään hän päästää suloisimman äänensä. Taaperokärryn kanssa pieni miltei juoksee, ja kuulemma ”hymy näkyy takaraivossa asti”. Tämän hetken lempipuuha kotona on Soivan laulukirjan luona istuminen, kappaleiden kuuntelu ja lempibiisien kohdalla hihkuminen ja heiluttelu.
Yöt tytär nukkuu omassa sängyssään lastenhuoneessa, heräilee kerran tai monta, ja joskus aamukuudelta hellyn ja otan hänet viereeni torkkumaan. Päiväunia posotellaan parhaassa tapauksessa kolmisen tuntia, parhaiten ne maistuvat parvekkeella lämpöpussin suojissa. Puistossa minulla on jo pitkään ollut kaksi leikkivää lasta – pienin usein hakeutuu hiekkalaatikolle ja istua tönöttää siellä vaikka itsekseen lapion kanssa. ”Siis tää tekee täällä hiekkakakkuja!” nauroi eräs äiti taannoin, ja toden totta, vauvani siellä oli täyttänyt muotin hiekalla ja meinasi käydä sitä kippaamaan. Eteisessä hän yrittää laittaa kenkiä jalkaansa ja pari päivää sitten löysin hänet lounasaikaan ruokapöydästä – minun paikaltani istumasta. Mitä kaikkea muuta tämä toinen lapsi isompiensa perässä oppiikaan, on huikeaa ja hurjaa seurata.
Olen onnellinen siitä, että vauvastani on tullut vuosikas. Topakka taapero, leikkivä lapsi, touhukas tyttönen. Itsenäisempi ja itsepäisempi, hyvässä ja pahassa. Pikkuruinen pikkusisko, ihana ilopilleri, onnellisen oloinen – ja ihan erityinen yksivuotias.
Hei!
Miten teillä tuo kalsiumin saanti maitoallergisella?
Saako tarvittavasta kauramaidosta vai saako lisänä purkista?
Meillä olisi nimittäin imetyksen lopetus meidän maitoallergisella edessä ja tuota vain mietin.
-Jonna
Hei! Meilläkin viime viikolla vupden täyttänyt poika. vasta viikko sitten vieroitettiin yö-imetyksestäja pikkuhiljaa on trkoitus myös lopettaa kokonaan. Mutta miten? Kerrasta poikki vai miten se sujui teiltä? Tuliko paljon huutoa? Kiitti etukäteen L & O
jee,vihdoin kohtalotoveri 😀 meilläkin oli tytsy 1v neuvolassa 8,8kg ja 75cm,ja tuntuu ettei kenelläkään ole kuullut olevan yhtä pikkuruista!ja meillä kyllä kiinteet ruuat on aina maistunu,silti joka neuvola käynti itteäni jännittää kasvun takia.mutta minkäs teet kun toinen nyt vaan on lilliputti kokoa <3 -R
Miten meillä voi ollakin niin samanoloiset neidit! Järjettömän iloinen ja symppis tyyppi, mutta sitten kun ei oma tahto menekään ykköseksi, lyödään vaikka tosiaan päätä lattiaan :D. Ja se mielensäpahoittajan draama on kans aivan käsittämätöntä seurattavaa, että noinko pitkälle noin pieni alahuuli voi venyä! Ja voiko noin pienestä sintistä oikeasti lähtä tämä kaikki ääni! Kävelyn oppiminen on kans riemukasta seurattavaa, neiti ottaa kolme askelta, pysähtyy ja taputtaa itsetyytyväisyyttä puhkuen. Sitten kaikenlainen äidin pelottelu on huisin hauskaa, kaveri kiipeää mitä ihmeellisimpiin paikkoihin tai tunkee itseään pesukoneeseen. Sitten päälle jää-tä-vä virne ja räkänauru. Mitä siinä voi muuta tehä, ku sydän läpättäen nauraa :D.
-Riikka
…ja tietenkin myös mainioiden kuvien.
-m
Mahtavaa, mikä we can do it -mimmi O:sta onkaan sukeutunut!
Ihana on ollut seurata hänen kasvuaan elävien tekstiesi kautta.
-m
Kyllä sulla on vaan kiva tapa kirjoittaa 🙂
Ihana mimmi! 🙂 Itsellänikin on lähes samanikäinen ja saman kokoinenkin kirppu. Painoa oli vuoden iässä noin 8,5kg ja pituutta 71cm, vaikka ruoka on aina maistunut tosi hyvin. Mutta tiukka luonne korvaa puuttuvat kilot ja sentit. 😀
Hei!
Miten teillä tuo kalsiumin saanti maitoallergisella?
Saako tarvittavasta kauramaidosta vai saako lisänä purkista?
Meillä olisi nimittäin imetyksen lopetus meidän maitoallergisella edessä ja tuota vain mietin.
-Jonna