Vietimme pitkän viikonlopun maalla mummilassa. Isoäiti tuli tupaamme jo torstaina, pisti huushollin kuosiin, touhusi tenavien kanssa ja päästi minut pumppaamaan jumppaankin. Perjantaina ajelimme läpi syksyisen Suomen, pysähdyimme ravintolalounaalle ja päädyimme tuttuun torppaan peltojen, metsien ja järvien keskelle. Takapenkillä pönötti kaksi täydellistä reissulasta – isompi on niin tohkeissaan pelkästä autokyydistä, että istuu parikin tuntia pukahtamatta ja ilman viihdykevaatimuksia maisemia tuijotellen; pienempi pääasiassa nukkua kuorsasi kaukalossaan.
Kotikonnuillani elo on entisellään: vilinää ja verkkaisuutta yhtä aikaa, tuttua ja tuntemattomalta tuntuvaa, kotoisaa ja kuitenkin jo minulle kaukaista. Juoksulenkillä saatoin jolkottaa viisikin kilometriä Adam Lambertin kanssa kilpaa kailottaen, eikä vastaan tullut ketään – ei edes sitä kohuttua karhua, joka jossain lähimetsissä löntystää. Kylänraitilla saa kyllä pitää varansa, ne harvat autoilijat kun kaasuttavat ainakin kaksi kertaa nopeusrajoituksen verran mittarissa. Todennäköisemmin kuitenkin noilla tienoilla törmää oravaan kuin onnikkaan.
Minä pääsin saunomaan siskon kanssa, kuljin reikäisissä räkäverkkareissa kaiket päivät, haravoin lehtikasan vaahteran alle ja huvituin tuttuun tapaan paikallislehden tekstiviestipalstasta. Ihan mukavaa vaihteluahan se on, kun voi ripsivärin sijaan kiertää auki saunasiiderin, kävellä leikkipuiston sijaan lähimetsään tai juoda soijalaten sijaan juhlamokkaa punaisella maidolla – ja syödä sen kolmannenkin omenapiirakan palan. Mutta kyllä maar minä olen niin kaupunkilaistunut, että maaseudun rauha alkaa viimeistään kolmantena päivänä vähän ahdistaa. Kuitenkin taas tälläkin visiitillä katselin vähän sillä silmällä erästäkin tyhjillään tönöttävää kesäasumusta…
Isovanhempien isossa pirtissä riitti hulinaa, kun seitsemän serkusta sekoilivat, söivät, soittivat, sotkivat ja sotivat aamusta iltaan. Ja taitaa tuo minun pikkuinen kuopus olla joukosta touhukkain… Lapset leikkivät vesileikkejä ulkona, ampuivat ilmakiväärillä vaarin kanssa (huh), meidän I pärisytti poliisiautoa päivästä toiseen ja pikku-O kiipesi kirjahyllyyn. Sosiaalinen elämä väsyttää, meillä aina sanotaan, ja niinpä vauvatus koisasi aina monen tunnin päiväunet ja riekkui sitten vastapainona kaikki yöt. Minä itse olin ihan iloinen, kun palasimme maanantaina oman kodin lämpöön ja rauhaan.
Syksy saapui rytinällä, villahaalarit ja välikausihanskat on viimeistään nyt kaivettu naftaliinista. Minä kyllästyin paleluun, nöyrryin ja jolkotin tänään puistoon tuulipuku kahisten. Tässä univormussa sitten tönötetään liukumäen juurella tulevat viikot ja otetaan vastaan portaita ylös kipuava ja pää edellä alas nauraen lasketteleva vielä-vähän-aikaa-vauva. Iltaisin tekee mieli teetä, ja villasukat ovat jo sulautuneet jalkoihini. Tästä syksystä on tulossa aika jännittävä.
Tällä viikolla kalenteri pursuaa tekemistä, ja yks kaks kuljetaan jo keskiviikossa. Kotiäitiminäni on tehnyt viikon ruokalistan ja -ostokset, väsännyt jääkaappiin kanapastavuokaa, pinaattipannaria ja siskonmakkarasoppaa loppuviikon tarpeiksi ja mitannut jälkikasvun jalat talvikenkäostoksia varten. Opiskelijaminäni odottaa viikonlopun luentoja isoin odotuksin – täytyy vaan käydä ostamassa kynä ja paperia, ennen kuin Tiimari sulkee lopullisesti ovensa! Viikkoon mahtuu myös ystävän syntymäpäivien juhlintaa, tanssijalan vipatusta ja viinin lipitystä. Ja jossain kohtaa pitäisi ihan vaan pöllöillä näiden hulvattomien raitiaisten kanssa. Poikasen venähtäneen kuontalonkin parturoin, kymmenen senttiä lyhempi letti on nyt suorastaan suloinen. Vastapainoksi tytär kasvattaa takatukkaansa synttärirusettivalmiuteen.
Tällä hetkellä tuntuu siltä, että puolet aivokapasiteetistani on valjastettu elämäni eri ihmisten ja aikataulujen yhteensovittamiseen (ja se toinen puoli onkin horroksessa horror-öiden ansiosta). Pieni pääni yrittää ynnätä yhteen lapset ja liikunnan, asioinnit ja arkiaskareet, kotityöt ja kyläilyt, syötöt ja syömiset, yliopiston, yöunet ja yhden poikaystävänkin. Välillä meinaa melkein pyörryttää! Onneksi aina jossain kohtaa on aikaa kahville ja kirjoittamiselle, on kiva kertoa kuulumisia teillekin. (Tämän päivityksen mahdollisti Muumi-dvd ja parvekepäiväunet, mitä mahtavia keksintöjä moiset ovatkaan.)
Poikaystävä! Päivän paras uutinen! Inanaa <3
Musta vielä parempi uutinen on se, että tämähän tekee minusta jonkun TYTTÖystävän! Aika hullua 🙂
Oih! Lempee! Kyllä nyt hymyilyttää puolestasi 🙂
Komppaan edellisiä! Mahtavaa 🙂 Muutenkin ihanan hyväntuulinen postaus 🙂
Ihana postaus! Tässä tulee itsekin hyvälle tuulelle! 🙂
-tv. eka kertaa kommentoin
Komppaan edellisiä, että ihana postaus ja uutinen, tyttöystävä! 😉
Awww, poikaystävä ja sen tyttöystävä… Sydänsydänsydän! Täälläkin lukija tuli kovin iloiseksi siitä, että bloggari kuulostaa onnelliselta! =) Jei!
Täällä yksin hymyilen, kyynelkin puskee silmäkulmaan. Ihan uutinen keskelle horror-aamua!
Ja muuten täytyy sanoa tuosta lasten aktiivisuudesta, että ei teilläkään varmaan omenat ole kovin kauas tipahdelleet, kun äitikin on varsin ripeäotteinen daami! Toivon koko jengille valtavasti lisää hyviä hetkiä!
-Riikka
Ihanaa! <3
Tietääkö tää sun kundikamu(rakkaalla monta nimeä..vai miten se meni 🙂 ) tästä blogista? Entäs exäsi? Ihanaa että rakkautta ilmassa. <3
No exä on ainakin saanut kulkea aika lailla laput silmillä, jos ei mun bloggaamistani ole missään vaiheessa huomannut 😀
No voi että, ihana kommentti 🙂 Mutta mitähäh, mähän olen ihan flegmaattinen, ainakin tuohon sata lasissa -lapseen verrattuna…
Hupsut! Tämä postaushan käsitteli meidän maalaisviikonloppua, mutta kaikki tarrautuivat vaan yhdellä sanalla sivumennen tehtyyn paljastukseen. Kiitos nyt kuitenkin ihanista hymyistä ja sydämistä, niitä on nyt liikkeellä 🙂
Kyllä mullekin jäi tän kirjoituksen jälkeen päällimmäiseksi mieleen poikaystävä ja positiivisuus, mahtavaa! 🙂