Yhden vanhemman arjen tympein tosiasia ei ehkä olekaan se, että horror-öinä ei voi kiroilla kahden väsyneen voimalla, tai että iltapala-aikaan tyhjyyttään huutavan jääkaapin ovelta ei voikaan soittaa ”ääh unohdin jugurtin, tuotko tullessas” -puhelua. Tylsintä taitaa olla se, ettei asioita voi jakaa juuri sillä hetkellä kun huvittaisi. Kun lapsi oppii taputtamaan tai taivuttamaan sijamuotoja, ei voi hihkua viereiseen huoneeseen tai noin vain lähettää videoviestiä. Kun päivän lehdessä on jotain päräyttävää tai mieleen juolahtaa jotakin nokkelaa, täytyy odottaa sopivaa ihmistä ja hetkeä, jolle sen voisi mahdollisesti möläyttää.
On minulla onneksi ihmisiä, jotka kestävät kuulumistulvaa puhelimen päässä, peukuttavat ällöäitimäisiä lapseni-on-niin-ihmeellinen-statuspäivityksiä, kuuntelevat väsymysvalitteluja puistonpenkillä, ihastumisiloa kahvikuppi kourassa tai hekottavat huonolle huumorilleni huurteisen äärellä. Mutta paljon on silti pienenpieniä ja suurensuuria asioita, jotka tekisi mieli kertoa jollekulle juuri siinä tapahtumahetken aikana. Joten onneksi olette te! Tässäpä siis asioita, jotka ovat ehtineet käydä mielessäni tämän torstaipäivän puolikkaan aikana:
Kylläpä suomenruotsalaiset onnistuvat aamutelevisiossakin näyttämään jotenkin onnellisemmilta. Olen aina salaa haaveillut olevani suomenruotsalainen, ja puolivakavissani välillä mietin lasten passittamista toisen kotimaisen polulle jo päiväkodista alkaen.
Oho, vauva heräsi yöllä vain kahdesti. Mutta taisin kyllä syöttää sen molemmilla kerroilla, en nyt ihan osaa tätä yövieroitusta.
Kylläpä lapset leikkivät ihanasti keittiössä keskenään. Onpa mun pojalla huikea hahmotuskyky ja mieletön mielikuvitus. Äiti me tehtiin kääme. Tai juna. Tai tää on vähän niinku sateenkaali. Tai uu. Tai Matsan meekki! Mutta tuota tukanreuhkaa pitäisi kyllä leikata.
Onpa kokoomusnuorten käsittämättömiä kannanottoja laukova puheenjohtaja pelottavan oloinen nainen. ”Kun hän kirjoittaa, niin tulee aina muutama aktivoituva jäsen muihin puolueisiin.” Pitäisiköhän itsekin vihdoin tehdä paluu vihertäviin riveihin? Taipuisivatkohan nämä aivot johonkin poliittista toimintaa muistuttavaan?
Vaan mitä kertoo ihmisestä se, että Aamulehden oikeinkirjoitus-teemasivu saa aikaan suorastaan hullua hykertelyä? Sivu on vieläpä visuaalisesti varsin vetoava. Hei, olisikohan tuossa teemavärit pikku-Oon yksivuotiskekkereille? Pinkkiä (!?) ja turkoosia jo vähän tuumailin, keltainenhan näyttää niiden kaverina suorastaan korealta. Ja niin, pitäisi nyt ensin kai päättää, että pidetäänkö kemut täällä kotona vai mennäänkö city-tyylillä synttärisushille. Lakat kakkua varten on…ovat kyllä jo pakastimessa.
Mutta ihanko oikeasti läsnäoleva pitäisi kirjoittaa erikseen? Kieltäydyn.
Tarvitaankohan tuolla jo takkia? Uusi syystakki olisi kiva, mutta nyt ei kyllä ole varaa sellaiseen.
Pitäisiköhän eräälle puistoisälle ostaa kohta kahvipaketti, kun hän niin kärsivällisesti hymyillen leikittää omansa ohella myös meikäläisen lasta. Päivästä toiseen.
Apua kun haukotuttaa.
Saanko heittää leikkipuistossa lojuvan lelupyssyn roskikseen, ihan vain koska en halua lapseni leikkivän inhorealistisia räiskintäleikkejä, ainakaan vielä? Olenko vähän tylsä mutsi – no olen! Mutta tylsyyshän tekee ihmisille ihmeitä.
Miten ihmeessä pelkät maito-ostokset voivat kustantaa kolmekymppiä?
Ensimmäistä kertaa kokeilemani pinaattipannukakku onnistui mainiosti. Kyllä, se on juuri niin hyvää, että puoli pellillistä menee iltapalana ja kolme siivua kattaa juuri ja juuri lounastarpeen. (Ja joopa joo, itsekurini on juuri niin olematon, että kun jääkaapissa on raejuustoa, sen myös syön.)
Munamania jatkuu – pitäisiköhän kohta mittauttaa kolesteroli?
Perhana, unohdin ostaa tiskiainetta.
Minun pitäisi kuulemma ryhtyä kasvissyöjäksi. Mutta miten ihmeessä perheenäiti tekee mitään ilman jauhelihaoptiota?
Miksi äitiyteen on sisäänrakennettu turha taipumus epäonnistumisen tunteeseen? Voisiko paskamutsi-termin pistää pannaan?
Kuinkahan monta valokuvaa minulla on kunkin päivän ruoka-annoksesta? Tai otsikon kahvi&käntty alla? Tätä pullanmussutusta pitäisi kyllä vähentää, aistin jo nyt että imetyksen lopettamisen jälkeen paisun itse pullataikinan lailla jos en saa sokerinhimoa aisoihin.
Ihanaa, tänään pääsen salille ja suihkuun. Pitäisi ehkä olla reipas ja käydä lenkilläkin. Puistokaveri menee viikonloppuna puolimaratonille, olisi varmaan aika viisasta kehittää itsellekin joku juoksutavoite. Jos vaikka ensalkuun kymmenen kilometriä. Naisten kymppi, koskas se onkaan?
Olen tainnut taantua teini-ikäiseksi, kun palaan hölmösti hymyillen lukemaan illan pimeydessä näpyteltyjä tykkäänsusta-viestejä. Ja elämänhallinta on kai muutenkin hukassa, kun kuukautiskiertokin pitää tarkistuttaa kaverilla… Eikä tällaisia asioita pitäisi varmaankaan kailottaa koko maailmalle internetseissä. Taidanpa pyyhkiä tämän kappaleen. Tai tyylikkäästi yliviivaan sen, ikään kuin osoittaakseni tulleeni toisiin aatoksiin, mutten tarpeeksi. Kas näin.
Leluteekin Emilia pohti erilaisia äitiysblogeja. Mihinköhän lahkoon minä lukeudun? Ehkä täällä tarjoillaan kynnenaluskakkaa aamukasteessa, aika realistisesti kuitenkin.
Luksusta on lähes lapseton lounasaika (kolmevuotias kerhossa ja kuopus koisaamassa), jonka kruunasin härskisti vaniljamaitokahvilla ja munkilla. Muistinpa myös sen, miksi mutteripannu on saanut pölyttyä keittiön hyllyllä niin kauan – mokoma kun keittää espressoa aina kaksi kupillista.
Aivan mahtavaa tajunnanvirtaa! 🙂 Ja kyllä sitä riittää vastaavaa heti sanomatta jäävää puolisonkin kanssa elävällä; usein muistan vasta joskus pitkän ajan päästä jonkun jutun joka on vain unohtunut sanoa.
Kasvissyöntiin en itsekään ole ryhtynyt vaikka se olisi ihan hyvä juttu, mutta olen pyrkinyt kuitenkin tekemään enemmän kasvis- ja kalaruokia. Haluan kuitenkin pitää vielä nakki- ja jauhisoptiot niiden kaaospäivien varalle.
t. lukija ulkomailta
Mukavaa olla täällä vastaanottamassa pienenpieniä ja suurensuuria ajatuksia. Vertaisäidit on melkein yhtä hyvä kohde niiden jakamiselle, kuin liveihminen. Välillä melkein parempi. Ainakin siitä näkökulmasta, että arjen ilo jakautuu täällä huomattavasti useampaa osoitteeseen, tänne ihan vieraaseen kotiinkin. 🙂
Minäkin asuin kaksi vuotta yksin kolmen lapsen kanssa (sitten otin tänne miehen ja nyt niitä lapsiakin on jo neljä!) ja juuri tuota samaa minäkin pidin yksin lasten kanssa asumisen huonoimpana puolena. Joka päivä pitäisi päästä puhumaan aikuista, eikä vaan pelkkää lasta.
Ihanaa tajunnan virtaa. Tykkään niin sun tavasta kirjoittaa! 🙂 Kasvissyöjälle esimerkiksi beluga linssit voisivat olla jauhelihan sijainen, tai sitten joku ihan muu, härkäpapurouhe? 🙂
Kynnenaluskakkaa aamukasteessa. 😀 Mä olin myös sanomassa, että sehän vasta surullista onkin, kun parisuhteessa eläessäkin jää sanomatta niin moni pieni asia, kun ei vain jaksa tai ehdi.
Mä aina välillä korvaan jauhelihaoption soijarouheella, mutta miehelle se ei tietenkään mene läpi.
Onko tuo oikeinkirjoitussivu linkitettävissä tänne? Se näyttää superhoukuttavalta ja -kiinnostavalta.
Yhdyn tuohon, että yksi tylsimmistä asioista on se, kun ei saa jakaa asioita heti! Tänään hihkuin intoa ja onnea, kun neiti päästi pottaan ihka ensimmäisen pissun ja pienen papanankin perään, mutta samantien se tuntui ihan turhalta, kun ei saanut huikata siitä kenellekään. Ihan niin kuin koko papanaa ei olisi ollut olemassakaan. Mutta sainpas jaettua tämänkin. 😉
Kiva postaus ja välillä pakko hehkuttaa sulle, että sun blogi on vaan ehdottomasti yksi nokkelimmista ja hauskimmista, joita luen! 🙂
Sun juttuja on aina vaan niin mukava lueskella. Pakko jatkaa edellisen hehkutus linjaa. Sulla tosiaan on sana hallussa ja kirjoitustyyli on kadehdittavan viehättävä.
Ihanaa tajunnanvirtaa! Ja hei, heitä se pyssy salaa sinne roskiin! Täällä toinen äiti, joka ei voi sietää aseleluja.
PS: Minäkin haluaisin lukea koko oikeinkirjoitussivun! Oliko sinulla linkkiä? Tai no, Googlekin löytänee.
Heh!! Oon kans haaveillu olevani suomenruotsalainen 😀 ne on niin hienostuneita, tyylikkäitä jne.. ja oishan se kiva osata kahta kieltä sujuvasti 🙂
Eipä ne suomenruotsalaisetkaan automaattisesti kahta kieltä osaa… Harvinaisen paljon on niitä, jotka ei osaa suomea ollenkaan.