Synttäreiltä sysimetsään

Esikoisen kolmevuotiskekkereitä kemuiltiin aurinkoisena sunnuntaipäivänä. Kummit kahvittelivat meillä jo aiemmin, nyt oli mummin ja muiden vuoro. Matalaan majaamme mahtuivat kaikki viitisentoista vierasta vaarista varamummoon ja poikasen serkuista sydänystävään. Vauvat ihmettelivät väenpaljoutta ja koisasivat vuoronperään parvekkeella. Juhlien teema oli ”helppoa ja herkullista”, värityksenä päivänsankarin toiveesta muttaa ja minun fiksaationi ansiosta keltaista.

Kakkupohja tuli kaupasta, kaurakermasta sangen sopivat vaahdot, keskikesään kuuluvasti väliin mahtui mansikoita ja jotain jujua löytyi Marianne-rouheesta. Mummi teki tapansa mukaan pikkupizzoja, muut tarjottavat olivat valmiita kaupanhyllyn antimia. Kahvikupit lainattiin naapurista, ohjelmanumeroksi riitti pakettien avaus ja ilmapallojen puhallus. Lahjapapereiden alta löytyi toiveen(i) mukaisesti kosolti kirjahyllyntäytettä, mahtavaa!

Sen verran synttärivilinää ainakin oli, että kauniit kuvat kattauksesta tai minusta (!!) jäivät tyystin ottamatta. Se kai kertoo ainakin siitä, että ihan hyvät kemut oli kyseessä. Tai siitä, että meidät pienet leidit täytyy pukea denim-mekkoihimme vielä ainakin kerran kesän aikana 😉

Juhlahumun hälvettyä (ja kuopuksen lääkärineuvolan loputtua) pakkasin autoon lapset, vaatteet, rattaat ja pyörän, ja huristelimme mummin kyydillä viikon maalaislomalle. Seitsemään päivään mahtui perinteiset kesäkokemukset: kuusi pientä serkusta sekoilemassa pihamaalla, metsämansikoita heinässä, lettukestit kuistilla, kesäillassa kukkuva käki, Tenavatähti-video vuodelta 1992, paarmoja niin pirusti ja pieni määrä perheriitojakin. Siskoni lapsineen lomaili kanssamme ja veli tytärtensä kera löytyy tilalta jo valmiiksi, joten serkukset saivat laatuaikaa oikein olan takaa. Hienoa oli seurata, kuinka minun isompi lapsi leikkii jo aivan täysillä isompien kanssa – vauva sen sijaan kehitti kunnon vierastusvaiheen, ja päästi minut huutamatta saunaan vasta viidentenä päivänä…

Sää suosi, helle helli ja meteorologien manaamat sateet pysyivät poissa meidän päältämme. Vietimme päivät pihamaalla, minä kävelin pitkin kylänraittia paljain varpain ja painoin jalanjälkeni pehmeään asfalttiin. Susirajan takana ehdin myös visiteerata 91-vuotiasta isoäitiäni, polttaa olkapääni pariin otteeseen, kantaa yhden kirkuvan kolmevuotiaan ulos lounasravintolasta kaksin käsin, syödä liikaa herkkuja ja todeta, että pitkä mekko (kuvassa äidiltäni lainattu ja muutaman kokonumeron turhan tilava…) pidentää pygmiäkin, joten sellainen täytyy ostaa.

Poikanen pääsi pomppimaan isolla trampoliinilla, kehittyi varsin nohevaksi potkupyöräilijäksi, leikki uima-altaassa, leipoi mummin kanssa sämpylöitä ja söi mannapuuroa muina miehinä. Kuopus otti ensimmäiset konttausaskeleet pirtin viileillä lattioilla, sulatti serkkujen sydämet, keräsi ihmettelyä iloisuudellaan ja oppi taputtamaan. Reissuväsymys iski välillä molempiin, ja päivärytmi vaihtui vähän myöhäisemmäksi.

Lauantaina naurettiin, itkettiin, halattiin ja hurrattiin ystäväni, Iin ihanan kummitädin häissä. Kahden valokuvaajan vihkiäisiin en kehdannut omaa kameraa ottaa, ja olipa vauvan kanssa juhliessa kädet vähän turhan täynnäkin kuvauspuuhiin. Minulla oli brittivieraan mukaan käsivarsillani such a happy child, parrasvaloissa taas patsasteli hurjan hurmaava hääpari. Hääkimppua en vaan onnistunut nappaamaan, vaikka otin pienet kätöset omieni avuksi!

Juhlahumusta toiseen valssatessa meni siis viime viikko, välissä aika monta päivää maalaisauringon paahteessa. Nyt pitäisi sitten asettua ja asennoitua kotiarkeen kaupungin saasteissa. Ihanaa on olla taas Tampereella, kyllä tämä on nyt meidän paikka. Muttamutta: ruokahuolto, tiskivuoret, pyykkipinot ja puuttuvat auttavat kädet, on tässä nyt taas vähän totuttelua… 🙂