Tyylikäs äiti, sua tekee aina mieli halata, totesi eräs toveri eilen, kun haimme poikiamme kerhosta. Miten ihanasti sanottu, vastasin hivenen häkeltyneenä ja halasin takaisin. (Ja se tyylikkyys johtuu tasan tuosta mun mustavalkeasta villahuivistani, en kyllä koskaan luovu siitä!)
Mä lakastan sua äiti, sanoo pieni poikaseni aina silloin tällöin. Mää tykkään susta saattaa kuulua kolmevuotiaan suusta ihan yllättäen, vaikka silloin kun istumme yhdessä vessassa. (Koskahan alkaa se aika, kun kaikki perheenjäsenet käyvät kylpyhuoneessa ovi suljettuna – joskus kouluiän tuolla puolen? Ehkä silloin myös asuntomme toinen wc, joka toimii tällä hetkellä poissa-silmistä-poissa-mielestä -tyyppisenä asioiden varastoimistilana, vihitään aktiivikäyttöön.)
A-aa, huokaisee kiekuva kuopukseni, painaa päänsä olkapäälleni ja moiskauttaa sitten hassun suukon keskelle naamaa. (Hän on selkeästi halailija-ainesta, pojan hyljeksimät pehmolelutkin ovat alkaneet saada hellyyttä osakseen.)
Tosi hyvältä näytät, tokaisee optikko, kun sovittelen silmälaseja. Vihdoinkin sain valittua itselleni uudet kakkulat – itse asiassa kahdetkin. Yhdet villit ja toiset tylsät, sopii hyvin tämän kaksoiselämän kuvioihin. (Tokihan tiedostan, että maireat arviot pärstästäni ovat vain osa myyntitaktiikkaa, mutta kyllä maksettu kehukin lämmittää.)
Te ootte molemmat tollasia…pieniä ja söpöjä! naurahtaa ystävä, kun istun yhden erityisen kainalossa baarin nurkassa. Ollaanpa me söpöjä, totesin minäkin tänään hissin peilikuvalle, kun palasimme lasten kanssa pakkasesta posket punaisina. (Hyvä olo heijastuu peilistä, oletteko huomanneet?)
Kaipaan sun hymyä, kertoo poikaystävä, kun emme ole nähneet pariin päivään. (Ja sitten vasta hymyilyttääkin.)
Luulen, että ihmiselle – lapselle ja aikuiselle – on äärimmäisen tärkeää tuntea olevansa tykätty. Arvokas, rakas, erityinen ja tärkeä. Kehumiskulttuuri on suomalaisuudesta kaukana, mutta ehkä pieniä positiivisia sanoja voisi silti jokainen jakaa lähimmilleen. Kovasti ne ainakin minua lämmittävät tämän jääkauden keskellä. Kun saa itse kuulla kauniita sanoja, tekee niitä mieli jakaa myös eteenpäin: Kehun lapsiani siitä mitä he ovat, ja myös siitä missä he ovat hyviä. Kerron kaverille, jos tällä on hienot vaatteet. Ihastuneena tekee tietysti mieli hipelöidä toista koko ajan – lenkillä ei kuitenkaan kuljeta käsi kädessä, johonkin on raja vedettävä!
Jotain halauksenkaltaista ja kasan kauniita sanoja haluaisin lähettää myös teille. Tahtoisin olla ahkerampi bloggaaja, usein päivän aikana mietin mistä kertoisin, mutten sitten vain ikinä pääse tietokoneen taakse sinä vähäisenä valveillaoloaikana, jonka vietän kodissani ilman kahta kekkaloivaa kakaraa. Kommentteihin vastaaminen on aivan hunningolla, mutta kaikista viesteistä olen kovin kiitollinen. Toivottavasti tiedätte, miten paljon tämä virtuaalipalaute minulle merkitsee!
Olen miettinyt blogin uudistamista. Kadehdin kaikkia niitä, jotka ehtivät, jaksavat ja kykenevät kirjoittamaan järkeviä ja jäsenneltyjä ajatuksia harvase päivä lapsiarjen lomassa – minulle postauksen tuottaminen vaatii vähintään parin tunnin kahvipaussin tai kokonaisen vapaan viikonlopun, hah. Ja sittenkin tuloksena on joku tämänkaltainen ajatuskaaos ja tekstitulva. Ehkä pitäisi opetella postaamaan vain yksi kuva ja muutama rivi – ohimennen, jossakin välissä. En kyllä tiedä, oppisinko pois tästä jaarittelun jalosta taidostani…
No, nyt kuitenkin vähän lisää kahvia (jotta saan ängettyä tekstiin vielä yhdet sulkumerkit, haluan jakaa köyhän yksinhuoltajan vinkin astetta parempaan päiväkahvihetkeen: Pirkan ranskalainen paahto -kahvia ja puolentoista euron maidonvaahdotin Ikeasta – ja olo on kuin Paraisilla, vaikka istuisit keskellä kaoottista kotia!) ja hyvässä fiiliksessä hykertelyä. Ketä sinun tekisi mieli halata tänään?
PS. Oikeasti menen nyt kyllä ripustamaan pyykit, kaivamaan yhden jäätyneen lapsen lämpöpussista parvekkeelta ja alan vääntää tonnikalakastiketta illan eineheksi. Keittiöhääräilyn taustamusiikkinamme soi muuten tätä nykyä aika usein ah niin hyväntuulinen Vain elämää -kokoelma, ja poikasen ah niin naiivi tulkinta ”mä tuun kylmästä lämpimään, haluun tulla vieleesi leikkimään” on aika verraton.
Ei sun tarvi kirjottaa enempää. Hiljaisuuskin kertoo aina jotain, ja ne sen jälkeen sanotut sanat puhuvat toisin, kuin päivittäin kirjoitetut jutut. Elämä on vaiheita, blogikin saa olla, joskus taas varmasti näppis laulaa päivittäin, ja kiva, että nytkin laulaa ajoittain. Kirjoitat aina asiaa ja söpösti. Tämä blogi riittää näinkin.
Mä töissä odotin malttamattoman, että pääsen halaamaan lapsiani, jotka vein kolmatta kertaa hoitoon, vauhtiaamutekniikalla (=suoraan sängystä kuteisiin ja hoitoon aamupalalle). No, eihän ne sitten halunneet halata mua, vaan kiukuttelivat, että olisivat halunneet vielä jäädä hoitoon. Kai sekin on ajateltava ihan kivana asiana, eikö? (nyyh) 🙂
Aina, kun löydän vastaavanlaisen tekstin, kertoen kuinka lapsi on sanonut tykkäävänsä – ja rakastavansa – mietin, koska se alkoi. Milloin tämä on muuttunut? Vai olenko itse saapunut jostain kuplasta ulkomaailmaan?
Ei meillä kotona, enkä kuullut kenenkään koskaan missään julistavan myöskään omasta perheesjäsenestään joka olisi niin ihana, upea. On pelkästään kaunista että nykyään lapset sanovat sen, ja ilmeisesti aikuiset sen heille opettavat, sanomaan rakas.
Mutta onko muitakin ikäisiäni joille se on uutta, jotka eivät sitä koskaan suoraan kuulleet, jotka tuskin halasivatkaan kotonaan? Joskus ne sanat tuntuvat takertuvan kurkkuun, vieläkin.
-Nuppu
Onia, juurikin mietin sun tekstisi alkua lukiessani, että sinä se osaat tehdä arkisestakin asiasta mielenkiintoisen nimenomaan kirjoitustaidollasi. Luen huomattavasti mieluummin tällaista pohdiskelevaa tekstiä, vaikka sitten harvemmin kuin niitä postauksia, joita joistain blogeissa tulee ihan joka päivä ja osa tuntuu ilmestyvän vain siksi, että "tänäänkin pitää saada jotain kirjotettua".
Tutulta kuulostaa tuo Nupun teksti. Ei se lapsuuden kodissa niin tuttua ollut halata tai sanoilla toisen ihanuutta julistaa. Nyt sitten nautin täysillä, kun on mies, joka tykkää halailla! Mutta kyllä se taitaa ennen kaikkea olla ajassa oleva muutos, suomalaisenkin on nykypäivänä viimein jo edes vähän helpompi ilmaista tunteitaan.
Blogisi on hyvä ja ihana tällaisenaankin, olen koukussa kirjoituksiisi. Kiitos arkesi ja ajatuksiesi jakamisesta.
Ihana kirjoitus. 🙂 Hymyilytti koko ajan. 🙂
Tykkään sun blogista ja kirjoitustyylistä ja mun mielestä se ei haittaa yhtään vaikka nämä postaukset olisi sellaista harvinaista herkkua. Mielummin niin kuin että paineella yrität kirjoittaa jotain joka päivä ja jutuista menisi pointti.
Oli niin mukaansatempaavasti kirjoitettu, että tuli heti mieli halata kaikkia! 🙂 Omista lapsista yksi I:n ikäinen halailee ja ihastelee, yksi O:n ikäinen halailee ja kuolapussailee, mutta vanhin ei näistä mitään. :/ Osaa kuitenkin omalla tavallaan hänkin näyttää välillä tykkäämistään, vaikka ei olekaan (koskaan ollutkaan) samalla lailla läheisyyttä hakeva.
Todella hyvä kirjoitus! Sun blogia on kiva lukea. Käyn päivittäin katsomassa jos olisi tullut uutta tekstiä, niin hyviä sun kirjoitukset ovat. Toisaalta ei yhtään haittaa, että et kirjoita useammin, sillä kirjoituksesi ovat niin hyviä, että määrä saattaisi näkyä laadussa 😉 Jatka samaan malliin ja nauti elämästä! Osaat kirjoittaa todella kivasti!!!
Ihanaa, että elämä hymyilee – pienissä asioissa 🙂
Sattuipa niin, että minä some maailman kalkkis (ei Facebook tiliä enkä yhtään blogia ennen lukeneena!!, kauheaa miten olen jäänyt dinosaurustasolle) osuin polullesi. Ihailen taitoasi kirjoittaa ja sukkelaa sanankäyttöäsi. Ja mikä tärkeintä sain uutta asennetta kotiminääni lasten kanssa. Ne päivät jolloin ukkonee jylisee päässä eivät ole kadonneet kanjoniin, mutta niitä päiviä jolloin teen sitä mikä itsestä tuntuu hyvältä on enemmän. Hauskan tekstin lisäksi lahjoit minua siis myös ilolla ja uskolla. Tapaisin sinut mielelläni myös livenä, joten olet tervetullut kahville Hämeenlinnaan, jos päiväretki mahtuisi aikatauluusi 🙂 Paahdosta en osaa sanoa, mutta hyvä seurahan se piristää päivän.
Pia
Mä olen opetellut sanomaan aina jotakin positiivista, jos siihen yhtään on aihetta. Hienosti pesit itse hampaat! Onpa sulla kivat sullahousut! Onpas sulla kauniin sävyistä huulipunaa.
Tämän teen tasan kahdesta syystä. Että ITSE kiinnittäisin huomiota niihin positiivisiin asioihin elämässä. Ja kun näen, miten hyvä fiilis noista kommenteista kuulijalle yleensä tulee. On kiva aikaansaada hymyjä 🙂
Ja aina yhtä innolla odotan sun postauksiasi. Sulla on kirjoittamisen lahja ja kirjoitat elävästi, monipuolisesti ja hymyn aiheisesti.
Heippa. Älä ota stressiä blogista. Se on oikein hyvä tämännäköisenä eikä postaustahdin tartte olla mitään seitsemää viikossa. Hyvin pärjätään. Pidä huoli että sinäkin pärjäät 🙂 Elämässä on monta tärkeää asiaa ja blogi ei ole ykkössijoilla!
Mukavampaa lukea laadukasta ja harvemmin! Etenkin tällaiselle joka ei kauheasti ehdi blogeissa luuhata saatika omaansa päivittää, kun on sitä muuta elämää niin paljon ja tuntuu että sen eläminen on nyt tärkeämpää kuin raportointi. Kun sitten kerrankin ehtii blogeja pläräillä on kiva että sadan postauksen sijaan rästissä odottaa vain 10 🙂