Sanna Inkeri Saarikangas

VIESTINTÄ, VAIKUTTAMINEN, VANHEMMUUS JA VIHREYS

Kaikki yhes koos

Tämä on ensimmäinen teksti, jonka perhebloggaajana tai elämäni avaajana kirjoitan tälle aivan omalle alustalle. Jätän nyt hyvästit Lilylle ja tuotan tekstini vastedes tänne. Tervetuloa siis sinulle, hienoa että löysit perille tai eksyit polullasi juuri minun eteiseeni! Otan hiukset hulmuten vastaan niin uudet tuttavuudet kuin uskolliset kävijät.

Alunperin perustin omaa nimeäni kantaneen sivuston työnhakuni tueksi sinä syksynä, kun siirryin (kauniisti sanottuna) kotiäitiydestä kortistoon, lapset aloittivat päiväkotitaipaleensa ja minä aloin aktiivisesti kaivella omaa uraani.

Sivuston rakenteluun käytetyt tunnit kannattivat, sillä tämä digitaalinen ansioluettelo toimi ensisijaisena näyttönä nykyiseen työhöni, jossa olen edennyt kahdessa ja puolessa vuodessa harjoittelijastatuksesta päällikköasemaan. Näiden kolmenkymmenen kuukauden aikana olen oppinut aivan valtavasti. Olen suunnitellut, toteuttanut, järjestänyt, analysoinut, kehittänyt, kritisoinut ja kestänytkin. Olen hoitanut melkoisen laajan skaalan työtehtäviä viestintäsuunnitelman kasaamisesta virkistyspäivän järjestämiseen. Olen haastatellut uusia työtovereita ja vastannut toimittajan kysymyksiin, kirjoittanut kymmeniä artikkeleita ja näpytellyt satoja twiittejä, seissyt ständillä tapahtumissa ja pyörinyt konferensseissa Hullusta Porosta Pariisiin,  tehnyt matkalaskuja, ostanut toimistolle palaveripullia, pohtinut budjetteja ja commitoinut Githubissa. Olen kokenut ylpeyttä yrityksen menestyksestä, stressiä työtehtävien kasautumisesta, onnistumista hyvin hoidetusta viestinnästä ja liikutusta niin asiakaspalautteesta kuin kesätyöläisten kommenteista.

Päivtyön ohella olen myös ollut mukana perustamassa yritystä, yhteiskunnallista ja vastuullista viestintää tekevää Kumua. Osuuskunnan rattaissa olen oppinut byrokratiaa ja yritysjuridiikkaa, mutta myös löytänyt alustan oman viestintäosaamiseni vahvistamiseen – ja myös sen myymiseen. Opiskeluporukasta aikansa saanut firma on ollut kasvualustan ohella foorumi, johon on voinut purkaa alanvalinta-avautumiset ja pallotella niin ammatillisia trendejä kuin kutkuttavia Tinder-treffejä.

Nyt on kuitenkin aika ottaa askel ja hypätä tutuksi tulleesta aivan uuteen – siis työelämässä, kotona ajattelin pitää kumppanistani tiukasti kiinni. Siirryn kasvuyrityksestä ison konsernin huomaan, it-alalta mediataloon. Vain työmatkassa palaan vanhaan: saan jälleen talsia päiväkodin portilta Finlaysonin portille ja napata aamukahvin mukaani Pala Cafésta. Aloitan uuden työni Alma Medialla aivan pian.

 

Ilmassa leijunut muutoksen kaipuu realisoitui rekrytointiprosessiin, jossa olinkin sadan hakijan joukosta se, jolle soitettiin positiivinen puhelu. Ajattelin olla tästä hieman ylpeä, vaikkei se kai kolmekymppiselle huijarisyndrooma-naissukupolvelle kovin helppoa  olekaan.

Työtarjouksen vastaanottamisen ja työsopimuksen allekirjoittamisen jälkeen mieli on täyttynyt edestakaisin poukkoilevista tunteista: olikohan tämä hyvä idea, mitä jos en onnistukaan, osaanko edes mitään, kuka hullu luopuu ihan kivasta vakityöstään ja hyppää pää edellä avantoon, miten järjestän koululaisen kymmenen aamut kun ei sitä nyt enää voi töihinkään mukaan ottaa?

Rauhalliseen realismiin taipuvainen puoliso lohduttaa, että kyllä, kaikki nämä sekoilufiilikset kuuluvat työpaikanvaihtajan toimenkuvaan ja kaiken on tapana järjestyä. Hän muistutti, ettei päätökseni ollut mikään yhden unettoman yön tulos ja huomautti myös, että olen viime viikot töistä tullessani näyttänyt aiempaa iloisemmalta. Olenkin oikeasti uudesta työstä varsin tohkeissani, vaikken yhtään tiedä mihin urapolku tästä eteenpäin kaartaa.

Kuva: Elias Lahtinen, Aamulehti

Mitä uutta tällä verkkosivulla sitten koetan saada aikaan? Ennen halusin pitää perhearjen avaamisen ja ammatillisen sisällön erillään, siksi blogiminä on kulkenut eri alustalla ja aliaksella kuin työminä. Yksi ja sama Sanna tämän kaiken tekemisen takana kuitenkin on ja nyt tuntuu jo ihan luontevalta tuupata kaikki elämäni sisällöt yhden osoitteen alle. Omien antiikkisten tekstien perkaaminen ja elämän jäsentely verkkoa varten toimi myös mainiona terapiasessiona: kas, tällaista kaikkea olen kokenut, näistä kirjoittanut, tätä kaikkea minä taidan olla.

Koulutuksissa voin paasata yleisölle siitä, kuinka sinullakin on henkilöbrändi, mutten oikein ole osannut tarkastella etäänpää omaani. Nyt aika on kypsä sille, että voin olla sekä ylpeä että heikko, vakava mutta vitsikäs, kriittinen ja silti kepeä. Viikkokalenterissani on tilaa sekä viestinnälle, vaikuttamiselle että vanhemmuudelle. Ja tietysti vapaalle lorvimiselle, Pikku kakkosen aikaan nuokkumiselle, lenkkipolulla paahtamiselle, kirjastossa hengittelylle ja puolison kanssa kahvittelulle. Nyt tälle kaikelle löytyy paikkavarauksensa myös verkosta. Bloggaamistahti toki lienee jatkossakin yhtä verkkainen kuin nyt, ellei sitten joku keksi kellooni useampaa ylimääräistä tuntia.

 

Ai niin, työhaastattelusta minulta kysyttiin, minkälainen kirjoittaja olen. Kerrankin osasin nielaista kaikki konditionaalit, epäröivät ehkät ja maltilliset mukavuudet. Vastasin olevani erinomainen kirjoittaja.

Väitteen paikkansapitävyydestä voit jättää kommentin vaikkapa tuohon alas. Toivon blogini kannustavan keskusteluun ja omanlaiseensa yhteisöllisyyteen, vaikka Lilyn ehdoton vahvuus, ylhäältäpäin tuettu yhteisö, täältä puuttuukin. Olisi hienoa, jos jättäisit oman puumerkkisi tai vaikkapa kävijäkokemuksesi!

Jos taas selailet postauksia pitkälle taaksepäin, älä pelästy. Mukana on kourallinen viimekeväisten kuntavaalien aikaan kirjoittamiani tekstejä sekä myös ne ammoista työnhakijan arkea avanneet artikkelit. Arkistoista löytyy myös blogitekstejä vauva-ajoilta (!) ja tekstiin piirtyneet muistot erosta selviytymisestä, jotka liikuttavat minut edelleen kyyneliin asti. Pyrin tuomaan loputkin arkistojen aarteet ja kaikki Lilyn aikaiset postaukset omalle alustalleni, mutta se vaatii vielä töitä.

Koska en ikinä saa kaikkia sisustusprojekteja valmiiksi ennen synttärijuhlia: tervetuloa, vaikka vähän keskeneräistä vielä onkin! Toivottavasti viihdyt.

Tämänpäiväisen Aamulehden haastattelussa kaikkien runokirjahyllyjen sankari Kirsi Kunnas kuvailee esikoiskirjailijaa, mutta saattaa siinä sivussa koskettaa tällaista sinne tänne suhaavaa tekstintuottajaakin:

”Kaikki on kuitenkin jo aluillaan, tuloillaan. Patetian ja tuskan keskellä voi olla idullaan jotain, siksi lukijalta tarvitaan hellää ymmärrystä.”  

15 Comments

  1. Jenni-Maija Aappola

    7.10.2017 at 3.32

    Kiitos Sanna ja Onnea uuteen kotiin! Olen ollut hiljainen, tuntematon ja tyytyväinen lukijasi kohta viisi vuotta. Koskaan aiemmin en ole kommentoinut mitään, en tiedä miksi, vaikka voimauttavien tekstiesi kautta olet ollut yksi tärkeimmistä tukipilareistani arjen pyörityksessä, varsinkin lasten ollessa ihan pieniä. Kuvaavaa onkin, että löysin sinut aivan sattumalta, kun Googlen kuvahaun avulla yritin saada tolkkua Phil&Tedsin tuplarattaista. Ne olivatkin parhaat rattaat ikinä. Onneksi sinulla oli samanlaiset ja löysin blogisi! Osaat kirjoittaa unohtumattomia, voimauttavia tekstejä, joita lukiessa liikuttuu ja sanoissa haluaa viipyä. Kiitos kaikista mahtavista teksteistä vuosien varrella. Luulen, että kaltaisiani hiljaisia on paljon, joten kiitos meidän kaikkien puolesta. Ja tämä uusi kotisi on muuten tosi, tosi Wau! Onnellista syksyä sinulle ja perheellesi!

    • Sanna

      8.10.2017 at 4.45

      Oi että, kiitos kauniista sanoista sinulle hiljaiselle. Onpa kivaa, että olet pysynyt matkassa (tai rattaissa!) mukana näin pitkään 🙂 Ihanaa syksyä sinulle!

  2. Kiitos Sanna ihanasta blogistasi! Olen samaa mieltä kanssasi: olet erinomainen kirjoittaja. Odotan innolla tulevia tekstejäsi!

    Olen niin ikään hiljainen lukijasi ihan alkuajoilta saakka. Erosi aikaan aloin odottaa esikoistani ja hormoonihuuruissa sekä hyvin pahoinvoivana paasasin ilta tolkulla puolisolleni, että miten joku voi jättää noin herttaisen naisen ja suloiset lapset. Mutta ihanaa, että nyt kaikki on hyvin Sinulla ja perheelläsi! Omien lapsien myötä olen saanut vielä enemmän blogiltasi. On ihanaa lukea taiten kirjoitettua oikeaa elämää ja voimaantua siitä, että näytät esimerkilläsi kaiken olevan mahdollista. Työpaikka, uusi onni, toimiva uusperhe jne.

    Yhtenä iltana kysyin puolisoltani muistiko hän reilun neljän vuoden takaisen paasaukseni Tampereella asuvasta blogistista. Ennen kuin ehdin selittää tarkemmin, puolisoni huokaisi syvään, että ei ikinä voisi unohtaa. Ilmeisesti sen verran dramaattisesti olin ottanut tietämättäsi osaa kohtaloosi. 😄

    • Sanna

      8.10.2017 at 4.47

      Kerro miehellesi terveisiä ja pahoittelut vuodatusaiheesta 😀 Itse vieläkin liikutun noista eronaikaisista teksteistä, eikä se elämänvaihe oikein enää edes tunnu todelliselta. Mutta siitä selvisin ja nyt on kaikki hyvin, toivottavasti se valaa uskoa muillekin! Iloista syksyä sinulle, toivottavasti jatkossa voitte puida puolison kanssa positiivisempia aiheita 🙂

  3. Jes! Mitä tähän nyt muuta sanoisi kuin että toden totta, olet edelleen erinomainen kirjoittaja! Blogeja jo toista kymmentä vuotta lukeneena (nyt tunnen itaeni hetkellisesti melko vanhaksi) tämä sinun on yksi ja ainoa jonka seuraamista olen jatkanut vuosien vieriessä ja oman elämänkin muuttuessa melkoisesti. Sinun tekstejen ääreen on ilo palata, kiitos! Onnea uudesta tuopaikasta!

    • Sanna

      8.10.2017 at 4.48

      Ihanaa, että seuraat! Kiitos siitä ja kutkuttavasta kommentista 🙂

  4. Kiitos, että kirjoitat! Lilystä seurasin tänne ja hyvältä näyttää tämä uusi, oma tonttisi. Ihanaa syksyn jatkoa! 🙂

    • Sanna

      8.10.2017 at 4.48

      Kiitos sinullekin, että kommentoit. Mahtavaa, että siellä tekstien takana on edelleen silmäpareja 🙂 Ihanaa syksyä!

  5. Samaa mieltä minäkin; olet erinomainen kirjoittaja ja ehkä juuri siksi olen viihtynyt tekstiesi parissa aina ”Intonaatiosta” alkaen. Olen sinua kaksi vuosikymmentä vanhempi ja luonnollisestikin aivan erilaisessa elämäntilanteessa. Olet kerrassaan upea nuori nainen ja blogisi on ihan parasta tässä maassa (Asikaisen lisäksi..). Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!

  6. Onnea uuteen työhön! Aivan samoissa fiiliksissä täällä; aloitan uudessa työssä viestinnän asiantuntijana tarkalleen ottaen huomusaamiuna klo 9. 😀

  7. Esikoisesi ikätoverin (muistaakseni kaksi tai kolme päivää ikäeroa) äitinä olen lukenut blogiasi vuosikaudet. On hauskaa, että joku tuntematon voi tuntua tutulta vuosien takaa 🙂 Kiitos siis kaikista mainioista, oivaltavista ja laadukkaista teksteistäsi!

  8. Kiitos hienosta blogista. Myös minä olen lueskellut tekstejäsi esikoisesi (oma ensimmäiseni on samanikäinen) innoittaman ”Intonaatio”-blogin alkuajoista asti. Meitä yhdistää myös viestintäala sekä tietysti perheen ja työelämän yhteensovittamisen haasteet. Olen lukenut elämästäsi kunnioittaen ja ihaillen, myötäelänyt hiljaa täällä oman näyttöni takana onnen ja epätoivon myrskyjä. Arvostan sinua kirjoittajana, äitinä, ammattilaisena, ihmisenä. Oma elämäni on edennyt tasaisissa uomissaan jo pitkään, mutta esimerkkisi valaa uskoa siihen, että elämän eteentuomista myllerryksistä voi selvitä.

    Jos olisit asunut täällä Helsingissä, olisit saanut ääneni kuntavaaleissa.
    Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi.
    Elina

  9. Do you mind if I quote a few of your posts as long as I provide credit and sources back to your webpage? My website is in the very same area of interest as yours and my visitors would definitely benefit from some of the information you provide here. Please let me know if this ok with you. Appreciate it!
    susie

  10. -hiljainen lukija-

    18.10.2017 at 8.46

    Moi. Olen lukenut, liikuttunut ja oivaltanut tekstejäsi jo esikoisesi vauva-ajasta. Olet minustakin erinomainen kirjoittaja. Vaikka elämänpolkumme ovatkin erilaiset, koen samaistuvani sinun meininkeihin äitinä ja tyyppinä. Kaiken kokemasi muovaamana tunnen helpotusta kun olet jakanut kipeitä ja kepeitä asioita avoimena, minäkin selvisin jostain mitä en ikinä kohdalleni osannut kuvitella.
    Tekstisi ovat avanneet monta ajatusta, itkettäneet myötätunnosta (välillä tulleet iholle kuin omista ajatuksista) ja ilahduttaneet kaikkine uusine kuvioineen. Sattumaa vaiko ei, toisella pojistamme on sama nimi! Tiedän mistä minä nimen löysin ja oivallisen isoveljen innoittamana veli nimettiin. Nyt imetän perheen uusinta pienokaista yöpuulle, kuuntelen lastenhuoneen hiljentyvää touhotusta ja pohdin omia urapolkuja. Jäänkö vallan kotiin vai vieläkö löydän itsestäni uranaisen.
    Kiitos teksteistäsi ja onnea kaikkiin tuleviin kutkuttaviin uusiin tuuliin!
    -hiljainen lukija-

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista

*

© 2017 Sanna Inkeri Saarikangas

Nopea ja turvallinen WordPress — WP-palvelu.fiYlös ↑