Maidottomasta maailmasta

Olen osittain tarkoituksella ja toisaalta ihan vain toisen kierroksen tuoman tärkeysjärjestyksen takia jättänyt kuopukseni imetysajan käsittelyn blogissa vähän vähemmälle huomiolle. Esikoisen vauva-aikana blogatessani paasasin imetyksestä kerran jos toisenkin, ja etenkin ärisin ja märisin maitoallergian tuomista haasteista lapsen ruokinnassa. Nyt muutamassakin kommentissa on kyselty asioita imetykseen ja/tai maitoallergiaan liittyen, joten ajattelin vähän taas avautua. Muistin virkistyksestä hain tekstiä myös vanhan blogin puolelta, silloin kun vielä jaksoin olla aiheesta kiinnostunut 😉 Tässä tekstissä menevät siis mukavasti sekaisin lapset ja vatsat, koettakaa pysyä kyydissä!

Huom: Minä en ole imetystukihenkilö, en terveysalan ammattilainen, enkä ravitsemusterapeutti. Kokemusta minulla on vain kahdesta – omasta – maitoallergisesta lapsesta.

Miten sitten tuo oma jälkikasvuni on maitoallergikoiksi tunnistettu? Esikoislapsi-Iin allergia havaittiin kolme-nelikuisena, kun vauvan posket olivat jatkuvasti ihottumaläikillä. Välillä ihottuma lehahti koko keholle, ja myös vaipasta löytyi vihreää, limaista kakkaa. 4kk-neuvolassa lääkäri tuomitsi pojan atoopikoksi ja kehotti minua pitämään kahden viikon maidotonta ja munatonta imetysdieettiä. 

Parissa viikossa pojan oireet katosivat lähes kokonaan, poskien ihottuma tosin säilyi vielä haaleana. Päivärutiineihin lisättiin myös raivokas rasvaaminen, joka osaltaan varmasti paransi ihoa. Kontrollikäynnillä lääkäri pisti lähetteen keskuslastenneuvolaan maitoaltistukseen, jonne pääsimme pojan ollessa vähän päälle 5kk. Altistuksessa siis testataan valvotuissa olosuhteissa lehmänmaidon sopivuus lapselle – eikä se meidän tapauksessamme ollut ollenkaan miellyttävä kokemus. Lyhyesti: Tuttelia huulille, suuhun, ja hädissään huutavan vauvan mahaan, ihottumaa vartalolle ja lääkärinlausunto Kelaan.

Maitoallergia todettiin välittömin iho-oirein, ja samalla istumalla kouraan iskettiin esitteitä apteekin korvikkeista, atooppisen ihon hoidosta, ruokavalion laajennuksesta ja lähetteitä ravintoterapeutille, sairaalan allergiatietopäivään, reseptejä Almiron Peptiä, Ataraxia, Lipolania ja muita hämmentäviä käsitteitä varten sekä muistutuslappusia kontrollikäynneistä. Lääkäri ehti puolen tunnin pulinan aikana mainita sanaparin ”imetyksen järkevyys” noin parikymmentä kertaa, eikä mitenkään positiivisessa mielessä. Kotimatkalla itketti jo minuakin.

Maitoaltistus pisti siis viralliset allergiapyörät pyörimään, mutta meidän arki ei varsinaisesti muuttunut. Päätin jatkaa imetystä, koska oma ruokavalioni oli kuitenkin varsin helppo toteuttaa ja rintaruokinta nyt vain sujui niin hyvin. Iin ihottuma katosi, vatsan toiminta normalisoitui ja minä litkin suklaista kaurajuomaa litratolkulla. Täysimetyksellä porskutettiin puolen vuoden ikään saakka, mistä olen oikein tyytyväinen. Sosekokeilutkin sujuivat hyvin, lapsi oli selvästi valmis kiinteään ruokaan ja innoissaan uusista mauista.

Kiinteiden ruokien aloitus ei kuitenkaan ollut pelkkää herkkua tai herkuttelua. Etenimme lääkäreiden tiukan ”yksi uusi maku viikossa” -suosituksen mukaisesti, eli moniin muihin puolivuotiaisiin verrattuna varsin hitaasti. Kärsivällisesti kokeillen pojan ruokavaliota saatiin kuitenkin laajennettua hyvin, eikä mikään ruoka-aine aiheuttanut pientä alkuihottumaa kummempaa oiretta. Muistan olleeni niin fiiliksissä, kun sain tehdä jo lähes ihmisten ruokaa muistuttavaa riisi-porkkana-possu-sosetta lapsoselle! Allergiattomien lasten äitien kanssa jutellessa olo kyllä tuntui välillä jopa tyhmältä – meillä nyt ei noin vain syötykään neljän viljan puuroa kuningatarsoseella, se kun vaatisi kuuden eri aineksen testaamisen (eli puolitoista kuukautta) ja pahimmassa tapauksessa oireiden sekamelskan.

Isoveli-Iin imetystaival kesti reilun vuoden verran, ja sitten siirryimme käyttämään kaupan kasvimaitoja (myöhemmin pelkkää kauramaitoa). Siirtymävaiheessa rintamaidosta nokkamukiin poika sai kalsium-lisää purkista, mutta se todettiin pian tarpeettomaksi. Kauramaidossa on saman verran kalsiumia kuin lehmäversiossakin, ja puurosta kieltäytyvä poika saa sitä paljon myös aamuin illoin syödystä kaurajugurtista. Nyt, 3-vuotiaana, maitoallergia on jo sen verran mennyttä, että poika voi syödä maitotuotteita ruoassa, tavallista jäätelöä, juustoa ja muuta – vanhasta tottumuksesta käytössä on kuitenkin kauramaito, sillä (ilmeisesti maun vuoksi) lehmänmaito ei lapselle oikein maistu.

Kuopuslapsi-Oon kohdalla ehdimme jo moneen kertaan huokaista helpotuksesta, kun ensimmäisten kuukausien ajan vauvan iho oli pehmoistakin pehmoisempi eikä allergiasta näkynyt häivääkään – tiesin varoituksesta, että maitoallergia on todennäköinen, jos sellainen esikoisellakin on. Jossakin kolmen kuukauden iän kohdalla alkoivat kuitenkin kummalliset oireet: aina syötön jälkeen vauva päästi mojovan paukun, ja kakkasi pienen määrän myrkynvihreää ryynimäistä velliä. Tätä omituisuutta ehti kestää yli viikon, ennen kuin ääliövanhemmat tajusivat, että voisikohan pienen vatsa sittenkin mennä maidosta sekaisin. Jätin taas maitotuotteet ruokavaliostani pois, ja vatsavaivat katosivat. Kabuum, toinen maitoallergikko siis meillä.

Koska olin esikoisen vauva-aikana saanut tarvittavan määrän imetyksen lopetuspainostusta lääkäreiden taholta, en kokenut tällä toisella kierroksella tarpeelliseksi virallisia papereita vauvan allergiasta. Neuvolasta kehotettiin jatkamaan dieettiä, jos siltä tuntuu, ja itse koin sen kuitenkin parhaaksi vaihtoehdoksi. Oon allergiaa ei siis ole mitenkään diagnosoitu (eli enhän voi olla ihan varma, onko sitä edes olemassa…), ja hoitotoimet ovat samaa vanhaa mutua kuin esikoisenkin kanssa: maidoton ruokavalio ja pientä altistusta silloin tällöin. Esikoinen oireili enemmän ihollaan, kuopus vatsallaan, joten rasvaustoimet ja kortisonikuurit ovat tällä kertaa jääneet taustalle. Toisaalta haastetta on tuonut pikku-Oon muutenkin herkkä vatsa, joka reagoi myös muihin ruoka-aineisiin – usein viiveellä, ja monesti vasta yöheräilynä. Olen kuitenkin tällä kierroksella ollut vähän rennompi, ja antanut vauvan maistella uusia makuja vauhdikkaammin – mitään hengenvaarallisia oireita kun ei ole mistään kuitenkaan tullut. Koska oma itsekurini on olematon, ehdin imetysaikana myös sortua kerran jos toisenkin juustonsyöntiin, mistä minua kuitenkin yleensä seuraavan yön ähinöillä rankaistiin.

Kuopuksen kanssa aloitimme kauramaitokokeilut vähän ennen vuoden ikää, samalla vähensin imetyskertoja. Tytär hoksasi nokkamukin salat hetkessä, ja kiskoo maitoaan kaksin käsin helposti vaadittavan vuorokausimäärän. Aamu- ja iltapuuro tehdään soijamaitoon (sitä ei siis pojille niin suositella soijan sisältämän estrogeenin vuoksi) ja toisinaan kuopus saa myös kaurajugurttia. Kalsium-lisää ei ole tällä kertaa tarvittu.

Ruokavalion muuttaminen maidottomaksi tuntui ensimmäisellä kerralla vaivalloiselta, toisella kertaa se tuli aika pitkälti vanhasta muistista. Maidottomia vaihtoehtoja onneksi löytyy! Kalsiumia ja proteiinia löytyy yllättävistäkin paikoista, ja selvitystyöllä saa pöperöihin vaihtelevuutta. Maidon välttely on toki välillä haasteellista: sitä kun löytyy vähän mistä sattuu. Ruokakaupassa pitää tihrustaa tuoteselosteista maito, maitoproteiini, herajauhe ja kaseiini. Ravintoloissa saa välillä suunnilleen käydä kokilta kysymässä, että missä paikan pihvit oikein on paistettu. Nopeasti tähänkin kuitenkin tottuu, ja esimerkiksi keksipaketin skannaus käy sekunneissa. Vaikeinta taisi olla iskostaa isovanhempien tajuntaan se, että kahvimaidon muuttaminen soijamaidoksi ei riitä, jos kahvipullassa on voisilmä… No okei, vielä vaikeampaa oli elää ilman juustoa!

Meidän osamme allergiaviidakossa on kuitenkin ollut verrattaen helppo. Haastavinta on ruokavalion rakentamisen lisäksi ollut taistelu imetyksestä. Allergialääkäreille kun apteekin korvikemaidot ovat kutakuinkin ainoa vaihtoehto, eikä hyvinvoivaa ja ravitsemuksellisesti hyvällä ruokavaliolla olevaa imettäjää haluta kannustaa. Tämä on toki vain ja ainoastaan oma kokemukseni, huhu kertoo että Tampereellakin on lastenlääkäri, jonka mielestä imetys oikeasti on paras vaihtoehto vauvalle 😉

Ehdin kai muuttua imetysterroristiksi jo ennen esikoisen maitoallergian toteamista. Pidän imetyksestä, vauvani pitävät imetyksestä – niin simppeliä luulin sen olevan! Korvikkeiden karsastus ei kuitenkaan allergiamaailmassa ole kovin hyväksyttyä, ja lehmänmaidon pakkosyöttäminen imeväiselle tavalla tai toisella on jonkinlainen normi. ”Ai olet vielä jaksanut imettää?” huokaisi lääkäri Iin ollessa kahdeksankuinen, toinen tohtori nosti katseensa papereistaan kun vastaukseni kysymykseen ”Mikäs maito teillä onkaan käytössä?” ei ollutkaan tuotemerkki.

Pikku-Oon kohdalla neuvolalääkäri yhdellä käynnillä ehti mutista jotakin korvikkeen tarpeellisuudesta, mutta ilmeisesti kulmakarvani kohosi oikeaan asentoon, sillä heti perään tuli lause ”sä et taida olla siitä kovin innostunut”. Parasta apua me saimme ravitsemusterapeutilta, joka esikoisen aikaan antoi kädestä pitäen ohjeet ruokavalion rakentamiseen, eri ravintoaineiden saamiseen ja – ennen kaikkea – synninpäästön korvikkeet apteekin hyllylle jättäneelle äidille. Noita neuvoja olen sitten hyödyntänyt kuopuksenkin kohdalla, ja luottanut oman maitoni erinomaisuuteen. Neuvolan terveydenhoitajamme on myöskin ollut imetysvalintani puolella.

Tällä hetkellä jääkaappimme ovessa on kolme maitotölkkiä, yksi kullekin perheenjäsenelle: luomumaitoa omaan kahviini, kauramaitoa lasten ruokajuomaksi ja soijajuomaa kuopuksen puuroon. Kauppareissulla hamstraan Yosa-jugurttia aina vähintään kolme purkkia, ja vanhasta tottumuksesta luen pienet präntit kaikista tuoteselosteista. Pesun jälkeen lotraan Lipolania lasten iholle, kortisonia ei ollakaan tarvittu pitkään aikaan. Esikoisen ruokarajoitteet ovat miltei kadonneet ajan kuluessa, ehkä niin käy kuopuksenkin kohdalla. Onpa myös paljastunut, että lapsosteni allergia ei ole mikään nykyajan hömpötys; kuulemma isoäitini kaatoi kouluun vietävän maitopullon ojaan, koska ei kehdannut kertoa, että siitä tulee vatsa kipeäksi. Sukuvika siis, ettei juusto luista!

Esikoinen muuten soittelee leikkipuhelimella hulvattomia puheluita, ja yksi suosikkini on ”Moi. Onko mitään maidotonta?” Tuo kysymys on tainnut tulla meikäläisen suusta aika monta kertaa! 🙂

Olikohan tästä sekametelisopasta iloa jollekulle? Jos kysyt jotakin, yritän luoda selkokielisen vastauksen!