Tämä on ollut vähän sellainen väsyneempi päivä. (Ken tohtii, voi korvata attribuutin vähän väkevämmällä v-sanalla.)
Kuopus testaili yön aikana naapurisopua kirkumalla usemman tunnin. Hampaat? Vatsa? Eroahdistus? Yhden hengen flash mob Venäjän ihmisoikeustilannetta vastaan? Jos tietäisin, en valvoisi.
Aamulla harkitsin vakavasti laskiaispullia aamiaiseksi, sen verran väljähtänyt oli olo. En kuitenkaan sortunut kermaövereihin, vaan tyydyin survomaan suuhun tummaa suklaata. Kiivastuin esikoiselle ihan turhan tymäkästi, kuopuskin oli pelkkä paino puntissa.
Sain tuskanhien päälle jo ennen pukemistaistelua, pudotin vessanpönttöön jotain sinne kuulumatonta. Kerhoajan tuhrasin tuijottamalla tyhjin aivoin tietokoneen ruutua – jotain kai oli tehtävälistalla? Pyykkejä ripustaessani ihmettelin mattoja tamppaavaa naapuria, kunnes tajusin äänen tulevan omalta parvekkeeltani, hikisenä heränneestä kuopuksesta.
Puistossa oli vain yksi toinen äiti, keskustelu kurahanskoista ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. En jaksanut korjata, kun hän puhui isommasta lapsestani siskona. Kotona kirosin kuraisia vaatteita, pistin märät sukat kuivumaan ja yritin kahden toisiaan ja itseään kiusaavan apukokin keskellä taikoa eilisen jämistä ”tosi hyvää kiinalaista paistettua riisiä namnam”. Syömisen jälkeen alkoi jo päävanne vähän löystyä.
Tällaisina päivinä kaikki on vaan vähän normaalia vaikeampaa. Lapset ovat painolasti, kaverit liian kaukana, exä etoo ja poikaystäväkin on pienesti pässi (no ei edes ole, mutta voisi olla). Naiseushohtimet vääntävät alavatsaa, olo on kaikin puolin kurja. Niskat on jumissa, selkä on jumissa, pää on aivan jumissa.
Onneksi on Pikku kakkonen, jonka aikana ehtii raivata tiskipöydän ja raaputtaa enimmät riisit lattialta. Voi survoa kourallisen karkkia suuhun ja viestitellä vertaistukea. Onneksi on kuopus, joka leikkii piilosta kaivautumalla kainalooni ja esikoinen, joka muistaa kuka otti kerhossa minkäkin värisen keksin. Onneksi mieleen voi palauttaa huikeita ja muikeita muistoja viikonlopulta. Onneksi on uudistunut keittiö, jossa kelpaa hengailla muutenkin kuin puolipakolla. (Ja onneksi siitä saa vähän tuota kiireistä kännykkäräpsyä parempiakin kuvia…)
Ja onneksi tämäkin päivä muuttuu joskus eiliseksi!
Ihanaa, kun jollain toisellakin on ollut huippupäivä 😀 Meidän maanantai oli ihan normipäivä, mutta tämä tiistai. Sanotaanko näin, että äiti rakastaa lapsiaan eniten niiden nukkuessa. Yö oli kuorrutettu miljoonalla herätyksellä, yhdellä pissavahingolla ja aamu alkoi kutosella. Kolmevuotias draamakuningatar ikävöi isiä (TAAS viikon työreissu), rähisee ja räyhää, ei syö, ei nuku, ei halua sitä eikä tätä eikä varsinkaan tota mutta haluaa kuitenkin. Yksvuotias tekee hampaita, kitisee ja kuolaa, raivoaa ruokapäydässä, heittelee puurot seinille ja mukin isosiskon naamaan. Toisaalta…sain kolmevuotiaan kerhon aikana asioita hoidettua yksvuotiaan kanssa ja hain kerhosta kotiin iloisen (ja erittäin kuraisen) lapsen. On leikitty, luettu, laulettu ja piirretty. On käyty kaupassa hakemassa leipomisjuttuja huomiselle, on halittu ja suukoteltu. Illan viimeinen lause oli "Äiti, oot paras. Mä rakastan sua, vaikka välillä mökötetäänkin." Niin, siinäpä se.
– Nea
Huh, mikä päivä. Helpottavaa, että muillakin joskus noin 🙂 Oma kantava ajatukseni on tässä 5 kk + 3,5 v. arjessa juurikin "nyt on näin ja huomenna on toisin (toivottavasti)". Lasten kanssa on niin ihmeellistä se, miten samaan päivään voi mahtua tunteita ja tunnelmia laidasta laitaan. Kulman takana odottaa aina joku yllätysmomentti ja uudet fiilikset, mutta onneksi illan tullen saldo on yleensä aina plussan puolella 😀 Hyvää kevään odotusta teille!
Hei! Olen lukenut Blogiasi kauan ja tykkään siitä todella paljon! Käyn monta kertaa viikossa tarkistamassa olisiko tullut uusia postauksia, mutta harmikseni olen huomannut että niitä nykyisin harvoin tarjolla. Onko sinulla tarkoitus alkaa useammin kirjoittamaan?
Eräästä blogista luin hauskan "lasten suusta"-jutunpätkän: äidit on äitejä ja ihmiset on sitten asia erikseen!
Niin ja äiti kyllä venyy ja paukkuu, omasta mielestä
Ihana kontrasti tuo mustavalkoinen keittiö. Vielä avohyllylle mustavalkoisia astioita=))
Nadja