Taas ihan tavallinen tiistai

Kerrankin kuljetin kameraa käsissäni aamusta iltaan, ja ajattelin kertoa teille meidän tavallisesta tiistaista. Tänään alkoi arki yhdellä jos toisellakin – minä ehdin sitä jo ihan odottaakin! Tällainen oli meidän päivä:

06.00

Kuopus aloitti aamun uuteen, tuttuun ja äärimmäisen ei-toivottuun tapaansa jo karvaa vaille kello kuusi. Takana oli jo valmiiksi katkonainen yö: isän luona kyläily näkyy aina kotona levottomana yönä ja kiukkurikkaana päivänä. Yritin nukuttaa itkuista ipanaa uudelleen, mutta luovutin pian ja otin pikkuisen sänkyyni kirjakasan kanssa. Maisan vuorosanoja puoliunessa mutisten sain torkutettua nahkavekkaria lähes seitsemään asti, jolloin sängystään ampaisi isompikin lapsi.

07.00

Pienet pyjamasamikset asettautuivat lastenohjelmien eteen ja minä kampesin itseni kylppäriin. Harjasin hampaat, puuteroin nenän, punasin posket ja sutaisin hiukset sykerölle. Päivän asuksi valitsin jo toista viikkoa päälläni muhivan Marimekon alemekkosen, joka harmaudessaan on vaan ihan äärimmäisen mukava. Pikku-O kyllästyi pian television tarjontaan, annoin pienen leikkiä piilolinsseillä ja hammastahnalla.

08.00

Kun sain itseni ainakin puoliksi hereille, pistin aamupalatehtaan käyntiin. Puuroa pienimmälle, yosaa keskimmäiselle, ja minulle kaikkea hyvää tuorepuuron tapaan. Kolme kulhoa täyttyvät rutiinilla, vaikka puntissa kiehnäisi pieni nälkäinen patukka. Maitomukin jouduin kyllä tarjoilemaan jo lattiatasoon, kun ännä alkoi kaikua vähän turhan tiukkaan sävyyn. Pöydässä lusikoin apetta kolmeen suuntaan, selasin samalla Aamulehteä ja kommentoin television tapahtumia. Äidit on tehty multitaskaamaan.

09.00

Aamut ovat minulle hitaan hääräämisen aikaa. Vaellan huoneesta toiseen, petailen sängyt, puen jälkikasvun päivävaatteisiin, keitän kahvia, luen lehden loppuun, pistän pyjamat paikoilleen, selailen somesta uusimmat juorut. Nyt leikkasin jossain kohtaa kynnetkin. Laiskaa ja aikaansaavaa samalla kertaa, sanoisin. Telkkarin sammuttua Late Lampaan kohdalla lapset alkoivat leikkiä kaikkea sekavaa, pienempi löytyy aina jostain kirjansa kanssa ja isompi keksii milloin mitäkin mielikuvituksellista. Duplojakin rakenneltiin.

10.00

Yleensä olemme suuntaamassa ulko-ovelle jo kello kymmenen aikoihin, mutta nyt aamuhääräily venyi vähän pidemmälle. Poikanen halusi testailla uusia tussejaan, ja yllättikin yleisön piirtämällä ilman aiempaa harjoittelua automerkkejä, omakuvan, perheenjäsenet ja naapurit ja kirjoittamalla (huraa!) oman nimensäkin. Kuvassa näkyvät ”auli” ja ”tojota”, signeeraus on tuossa juuri tekeillä. Minä takasin kahvirauhan istuttamalla Oonkin takaisin pöytään keittämään muumisoppaa.

11.00

Vaikka sisäpuuhat olivat sangen mieluisia, päätin kuitenkin kärrätä poppoomme hetkeksi (synkeään, yh!) ulkoilmaan. Mustanpuhuvat lapset harmaassa sadesäässä olivat jotenkin masentava näky, puistossakin oli porukalla vitsit aika vähissä. Haalarit saivat iiihanan kurapeitteen. Tulis nyt jo se valkeus.

12.00
 
Kerhoon! Kuukauden verran joululomalla ollutta esikoisen kerhoa on odotettu enemmän kuin kuuta nousevaa. Tänään vihdoin alkoivat arkirutiinit tältäkin osin, ja kuskasin poikasen muiden joukkoon lounaalle ja leikkimään. Itku pääsi isoveikalta kun piti hyvästellä äiti, mutta suru oli kuulemma haihtunut samantien. Syömisen sijaan lapseni oli kuitenkin keskittynyt ruokapöydässä rupatteluun, mitä ihmettä.

13.00

Lasten jäädessä kaupungin kasvatettaviksi, suuntasimme kahden kollegan kanssa varjolounaalle. Kuopukset nukkua posottivat sen aikaa, että saimme survottua suuhun sushia parin buffetpöydän verran. Ah ja nam.

14.00

Lounastamisen jälkeen suuntasin kotiin. Vuosikas koisasi kärryissä edelleen, joten istahdin koneelle ja selasin päivän kuvasaldoa. Keitin itselleni kunnon kahvit ja vaahdotin maidotkin suuren maailman malliin. Vähän ennen kolmea havahduin sumpin, suklaan ja sosiaalisen median Bermudan kolmiosta, raijasin rattaat parvekkeelta pihalle ja kiiruhdin kohti kerhoa.

15.00

Kerhossa vastassa oli iloinen poika, joka pöllöili vielä hetken kavereiden kanssa pihamaalla. Lompsimme kotiin, annoin lapsille välipalaa ja aloin tehtailla iltaruokaa. Kaksikko kohelsi tapansa mukaan ja soitteli oikeita sekä keksittyjä soittimia. Jostain saivat mokomat idean myös leikkiä kännykän ja  kameran kanssa, ties mistä ovat mallia tuollaiseen toimintaan saaneet.

16.00

Koheltamisen, komentamisen, kintuissa kiehnäämisen ja kiekumisen keskellä sain taiottua aikas maukasta tonnikalapastaa. Puoli viideltä pääsimme pöytään, ja kuopuskin pisteli pastaa poskiinsa kaksin käsin. Poikasen kohdalla suosio olisi ollut suurempi, jos ruoassa ei olisi ollut sipuliaaargh. Tavallisesti tiistai on minun jumppailtani, ja ennen ruoka-aikaa päästän toisen vanhemman sisään ja singahdan trikoissani ulos ovesta. Tällä viikolla poiketaan kuitenkin kaavasta, ja päivä oli minun lapsivastuutani kokonaisuudessaan.

17.00

Kaikki kotimaiset keskivertoperheet kai tietävät, mitä tuolla kellonlyömällä tapahtuu? Pienten tuijottaessa pyörein vatsoin ja silmin Pingua ja Pikku prinsessaa sain minä siivottua ruokasotkut ja ladattua tiskikoneen. Puolivälissä ohjelmia kellahdin itsekin sohvalle kahden kakaran väliin, nostin jalat ylös ja seikkailin vähän netissä kännykän kautta.

18.00

Huokailen aina kaikille, kuinka kuudesta seitsemään on omien yh-päivieni pisin tunti. Tänään se kuitenkin meni aika rattoisasti – kerhopäivinä iltakin sujahtaa ohi siedettävällä nopeudella. Ensin lueskelimme sohvalla kirjoja, sitten musisoimme lastenhuoneessa. Kylläpä kuulostaakin ällöttävän seesteiseltä! Toki mukaan mahtuu myös aika monta kieltosanaa ja kuopuksen suusta kajahtavaa draamahuutoa, mutta oli meillä varsin mukavaakin. Valtakuntaani eksyi myös pieni prinssi.

19.00

Poikanen on nyt kovin kiinnostunut kellonajoista, ja totuus seitsemältä alkaa iltatoimet edesauttaa asioiden etenemistä yllättävän paljon. Minä olen iltaisin niin rutinoitunut robotti, etten kuule tai näe mitään muuta kuin joka päivä toistuvan tapahtumien sarjan: puuro tulille, lapsi tai kaksi pesulle, pyjamat päälle, iltapalat asemiin, lapset pöytään, lusikoita suihin, hammaspesut ja viimeiset pisut, kaksi unikirjaa sänkyyn ja petiin pötköttämään. Näin toimittiin tälläkin kertaa. Kuvia tästä armeijamaisesta suoritteesta täytyisi palkata ottamaan ulkopuolinen taho, ei tähän tehtäväsarjaan vaan mahduu kameraa käteen!

20.00

Viimeistään kahdeksalta lapset ovat yleensä univalmiudessa. Molemmat saavat valita yhden kirjan luettavaksi, niiden jälkeen peittelen isomman, pussaan ja toivotan hyvät yöt, kippaan kuopuksen pinnasänkyyn ja sammutan valot. Sitten loikoilen kahden sängyn välissä ja yritän olla ajattelematta sitä, kuinka monta minuuttia kestää hiljaisuuden saavuttamiseen. Esikoinen nukahtaa yleensä viimeistään vartissa ja ilman isompia taisteluja, pienempi taas pitää aivan her-vo-ton-ta meteliä omassa pedissään. Hän meuhkaa, möykkää, selostaa iltauutiset omalla kielellään, painii peiton kanssa, nousee ylös ja huutelee hävyttömyyksiä. Ihme kyllä isoveli kykenee nukahtamaan tämän kakofonian keskellä – minä odotan kunnes isommalla on silmät kiinni, poistun sitten paikalta ja palaan x kertaa kaatamaan kuopuksen vaakatasoon, taputtamaan vähän takapuolelle ja toivomaan, että josko hän nyt kohtapuolin malttaisi simahtaa. Yleensä yhdeksään mennessä pieni pirttihirmukin hiljenee.

21.00

Kun lastenhuoneessa on sammunut valon lisäksi kaksi kaunista lasta, alkaa minun oma hiljainen iltani. Pesen naaman, vaihdan pyjamahousut päälle, tekaisen jotakin iltapalaa ja aika usein vain kellahdan sohvalle television eteen ja näpyttelen puhelimella päivän kuulumisia tärkeimmille. Lapsi-iltoina olen tässä vaiheessa aika naatti, enkä siksi useinkaan enää eksy tietokoneelle tai – herran tähden – mihinkään älylliseen toimintaan ylipäänsä. Tänään kuitenkin tarjosin teille tämän arkisen päivätarinan, toivottavasti siitä oli iloa 🙂

Hyvää yötä!

14 Comments

  1. Veera

    Erittäin mukava postaus! LikeLikeLike! 🙂 Päivä kuvina pienen selostuksen kera on kivaa luettavaa mutta jotenkin vähän raskas toteuttaa, ainakin mun mielestä!
    Unia! 🙂

  2. Jenna

    Ihana postaus, niin arkista, ja erilaista, mutta samanlaista kuin meillä. 🙂 Kiitos!

  3. bleue

    Näitä arkipostauksia on kiva välillä lukea :). Kiitos vaivastasi!

  4. Anonyymi

    Tykkään! 🙂

    -Elmeriina

  5. Äni

    Minäkin tulin kiittelemään, tätä lukiessa tuli lämmin olo. 🙂

  6. Anonyymi

    Tosi kiva postaus! 🙂 Oon oikeastaan ihan näiden suuri fani. Mukava vähän kurkistaa sinne kulissien taakse ja nähdä muiden arkea.

    – Nea

  7. Anonyymi

    Ihana päivä aitoa arkea! Hyrähdin hihittämään kun luin pienemmän huutelevan sängystään hävyttömiä 🙂 Sillä lailla. Levolllista yötä ja mukavaa huomistakin päivää!

  8. Anonyymi

    Terveisiä Porin harmaudesta ja kiitos taas ihanasta postauksestasi. Tätä kuten aina muitakin tekstejäsi oli kiva lukea. Minulla on samanikäiset lapset, poika ja tyttö, ja arkipäivämme näyttäytyvät kovin samalaisina. Lunta ja pakkasia odotellessa… T.Maija

  9. Anonyymi

    Olipa mukava juttu lukea! Kiitos vaivannäöstä 🙂

  10. Anonyymi

    Tälleen kun lukee tätä sun päivän epistolaa, jonka vetää lähes joka päivä läpi, ymmärtää miksi sitä illalla on niin poikki… Kuitenkin tuntuu, että hetki pitää saada myös itselle. Ja sehän on yöunista riistoa se.

    Hei teillä näyttää olevan kans tuo musakirja. Meillä joulun jälkeen jo patterit ehtiny loppua, kun sitä koko ajan joku luukuttaa :D.

    -Riikka

  11. Anonyymi

    We miss you!! 🙂

  12. Anonyymi

    Hei sinä ihana bloginpitäjä-äiti!

    Anteeksi, ethän loukkaannu, mutta olen ihaillut teidän kauniita pussilakanoita ja verhoja ja ajattelin vain, miten sinulla on varaa niihin kaikkeen?
    Itsekin halajaisin samanlaisia tekstiilejä, muttei onnistu…korkeintaan kympin, kahdenkympin juttuja raaskin marimekostakaan ostaa…snif! Kaunistaisivat kotia=)

    Rentoa tammikuuta!

    Nadja

  13. ONIA

    Eipä tekstiilien ylläpito kovin kallista ole 😉 Lakanoita olen saanut synttärilahjaksi (samoin lasten lakanat ovat tulleet lahjaksi), verhoja sitten osteltiin edelliseen ja sitä edelliseen kotiin sillä hetkellä kun rahaa oli käytössä ja kaupassa hyvä tarjous 🙂 Olen ehkä juuri sellainen ostaja, että jätän ne kympin ostokset tekemättä ja ostaa päräytän sitten yhden kivan ja kalliimman asian. Aika vähän ylipäänsä ostan mitään tavaraa tai tekstiilejäkään, ehkä tällä tyylillä sitä varaa sitten satunnaisesti on. (Ja jos sitä hait takaa, niin taloudellisesti pärjään tällä hetkellä varsin mainiosti, vaikka tilastollisesti näillä tuloilla ja kotiäitinä varmaan "köyhä" olisinkin.)

  14. Anonyymi

    Niin, kuulostaa järkevältä ostaa kerralla jotain arvokkaampaa, kuin singota pikkusummia tämän tästä johonkin vähemmän mielekkääseen vaihtoehtoon…
    Silti olen sitä mieltä, että varsinkin Marimekon hinnoissa olisi varaa tulla alaspäin, varsinkin valmistusmaan muututtua Suomesta aivan muualle.
    Arvaa harmittaako, kun anopilla oli aikoinaan vino pino (lähes kaikki kodin takstiilit) aitoa 70-luvun Marimekkoa—ja ehkä sille ajalle tyypilliseen tapaan—kyllästyi, ja heitti roskiin kaikki vuosien kuluessa! Kääk.
    Ei ollut ymmärrystä säästää tulevaan, nyt niitä arvostetaan paljon enemmän.
    Olen itse tavarahamsteri, joka opettelee luopumaan yhä enemmän, jotta saisi henkistä vapautta tilalle…

    Nadja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

© 2024 Sanna Inkeri Saarikangas

Nopea ja turvallinen WordPress — WP-palvelu.fiYlös ↑