Sanna Inkeri Saarikangas

VIESTINTÄ, VAIKUTTAMINEN, VANHEMMUUS JA VIHREYS

Tag: ajatukset

Toukokuu, lopu jo (tai älä sittenkään)

Oi ihana toukokuu! Suomen sääkeiju kävi piilottamassa tyynyn alle yllätyshelteet ja aamusta toiseen ihmetystä aiheuttavan auringon. Syreenit hehkuvat kilpaa punaisten niskojen kanssa, talviturkit on epiloitu ennätysaikaisin ja toppahaalareista siirryttiin suurin piirtein suoraan lippislinjalle. Ihana ihana valo, lämpö, vehreä luonto ja vireä olo!

Vai sittenkin: oi kamala toukokuu. Kouluvuosi lähestyy loppuaan, päiväkodissa siirrytään kesäaikaan, iltapäiväkerho pistää pian oven säppiin. Työpaikalla on turbulenssia ja kotona kaaos. On pitänyt muistaa ilmoittaa yksi lapsi eskariin, toinen kesäkerhoon, joku varahoitoon ja joku eppukerhoon. On oikomishoitoa, neuvolaa, vasupapereita ja röykkiö askarteluja kotiin viemisiksi. Lippua lappua hoppua sappea. On sen seitsemän kevätjuhlaa, kesälahja opettajalle ja suklaata päikyn aikuisille. Kaverisynttäreitä ja sukusynttäreitä ja muuten vaan synttäreitä – oma ikä on onneksi unohtunut ja vaihtuu vasta syksyllä. Eväät koulun kevätretkelle, paremmat pöksyt teatteriretkelle, pyöräostoksia, parturia ja pihakirppistä siinä sivussa. Muista täyttää juomapullo aamuisin, muista lukea satu iltaisin, muista työsi päivisin ja unesi öisin. Äitienpäivä oli ihana, kaikki päivät äitinä eivät kuitenkaan.  Kesäloma pitää suunnitella muttei liiaksi, mennäänkö automatkalle vai Ahvenanmaalle, pyöräretkelle vai Poriin? Kenen luona lapset ovat kun on töitä, reissu, loma, kertausharjoitukset (!?) tai kuumetta? Moneltako se kesäkerho alkaa ja ai ostitko sinäkin aurinkorasvaa? Haetko sinä, vienkö minä, pitääkö tällä helteellä syödä jotain muutakin kuin jäätelöä?

Vähän jo odotan, että ruuhkaisan vuoden päättävä täyteenahdettu toukokuu kääntyy kepeäksi kesäkuuksi. Ja jos en huomenna muista sitä yhtä palaveria, varata puheterapiaa, pukeutua pihajuhlaan sopivasti tai lukita pyörääni, pistetäänhän se tämän yllätyskesän piikkiin? On tämä sää oikeasti ihan euforinen, mutta pääkin meinaa jo kirmata kirkuen kohti kesälaitumia. Juhannuksena saa tulla vaikka räntää, kunhan olisi hitusen rauhallisempaa. Tai ei, kyllä tämä aurinko on sittenkin kivempi. Nyt kun sitä aurinkorasvaakin taas on, kaksikin purkkia.

Syystä että

Ei tullut yhtään liian lämmin, vaikka pukeuduin sunnuntai-iltana toppatakkiin ja paksuun villahuiviin puistokonserttia varten. Vannoutuneena sukankarttajana olen joutunut taipumaan, siirtämään kesäläpyskät sivummalle ja upottamaan nilkat nahkakenkiin. Yritän etsiä itsestäni sitä energiaa, joka selvittäisi lasten asustelaatikot ja ostaisi kymmenen uutta sormikasparia päiväkodin (ja nyt myös koulun) eteiseen hukattavaksi. Tyroksiiniresepti pitäisi uusia, vaatekaappi ratsata, hammaslääkäri varata, eteinen siivota, työkalenterista selviytyä, vanhempainiltaan osallistua ja synttärijuhlien salaatit suunnitella.

 

Alkusyksyn aikataulut eivät ole sellaiset, joita uuden koululaisen vanhemmalle perhelehtien syyllistävissä otsikoissa suositeltiin. Rauhoita syksy, älä ota uusia työprojekteja, varaa aikaa kiireettömälle läsnäololle. Kummasti oma kalenterini on magneetin lailla imenyt itseensä ties mitä työsarkaa, tapahtumajärjestelyä, reissuja ja rojekteja, sekä ylempää määrättyjä että itse aiheutettuja. Töistä koulunpihan ja tarhanportin kautta kotiin kaaduttuani koitan edes pistää puhelimen sivummalle ja olla paikalla, vaikka sitten sohvalla reporankana prinsessasatuja lukemassa.

Ja onhan sitä noita, juuri päättyneen viikonlopun kaltaisia, lapsettomia oman luvan vapaita. Päiviä, jolloin voi käyttää tunnin juoksulenkkiin ja toisen suihkussa siitä toipumiseen. Jolloin voi käydä miehen kanssa ex tempore -elokuvissa tai iltapalalla Inezissä, hypistellä kaikki mintunvihreät korvakorut läpi ystävän kanssa Designtorilla ja purkaa sitten perhepurnauksensa brunssipöydässä. Jolloin voi mennä uimahalliin ja vain myötätuntoisesti hymyillä, kun joku muu säksättää suihkuhuoneessa ei saa juosta, älä mene vielä, ei noin, siis haluatko uimaan vai et?

Oikeastaan tulevien viikkojen täyteläiset päivät tuntuvat aika hyviltä. Töissä mennään tuhatta ja sataa, mutta aikaa löytyy myös pullakahveille ja perjantaiviskeille. Merkkaan kalenteriin koulutuksia, joihin haluan osallistua ja joita saan itsekin pitää. Etsin lapsille harrastuksia, neuvottelen viikkorahasta, lataannun kirjaston lastenosaston sohvalla. Koululaisen äitiys vaatii vielä opettelua, kirjatkin on vielä päällystämättä ja lapsi opiskelee jo espanjaa, jota en itse osaa lainkaan. Adios, lupaan huikata hänelle seuraavana aamuna reppuisen selän kadottua jykevästä ovesta sisälle.

Ja jottei elo olisi pelkkää arkea, päätin yks kaks yllättäen järjestää itselleni synttärikemut. Vanhan liiton tyttöjen illan, jossa sipsi ja supatus olkoot pääosassa. Miehen kanssa keksimme, että syyskuuhun mahtuisi myös kahdenkeskinen matka Tallinnaan. Lasten kanssa karkaamme pian taas Kuhmoon, jossa viimeistään hyhmäisessä aamussa ulkohuussiin talsiminen etäännyttää kaupungin kiireestä.

Kesäloman loppuminen oli minulle kriisin paikka, en ollut ollenkaan sellainen lomalla työnimun löytänyt ja arjen rutiineja odottanut reipastelija, joita somekanavat tuntuivat olevan pullollaan. Ensimmäiset työpäivät lähinnä muistelin titteliä ja työnkuvaa, yritin epätoivoisesti palauttaa mieleen sitä, mitä kaikkea syksyyn oltiinkaan sovittu. Koulun aloitus oli ehkä isompi jännitys kuin olin odottanutkaan – siis minulle. Koko perheelle arjen, aikataulujen, säätämisen ja sopimisen paluu oli pienen kriittisen kasvatuskeskustelun paikka, jossa eniten satikutia taisin saada minä. Onneksi on karkkipäivät ja kainalo, johon voi palata riidankin päätteeksi.

 

Ristin loppusointujaan virittelevän elokuun haikeaksi ja vaikeaksi ja toivotan tervetulleeksi suloisen, säkenöivän ja selkeyttävän syyskuun. Kun antaa periksi syyskengille, sadesäälle, säntäilylle ja omalle epätäydellisyydelleen, on arkeen astetta helpompi astua.

Minun tekee mieli kahvia ja kirjoittaa.

© 2018 Sanna Inkeri Saarikangas

Nopea ja turvallinen WordPress — WP-palvelu.fiYlös ↑