Yhdeksän kuukautta

Kuopuksen kuukausiraportti vähän viivästyi, mutta tässä nyt kuitenkin tärkeimmät, ainakin omaksi muistoksi jos ei muuta (vauvakirja on vieläkin korkkaamatta, lieneeköhän mokoma jossain vaatehuoneen perukoilla…). Pikku-O yhdeksän kookoo, ja tällainen hän on tänään!

Pikkuinen tirppani on nyt viettänyt pidemmän ajan tässä maailmassa kuin mahanahan turvallisemmalla puolella – jos tuota kohtuani nyt kovin turvalliseksi voi kutsua kaikkien väliseinien, hematoomien ja hepatoosien ristitulessa taistelleelle vauvalle. Jotain maagista on siis tässä iässä, vaikka se vähän väliinputoava onkin, ainakin neuvolaseurantojen mielessä. Me tosin kävimme kuukauden myöhässä lääkärineuvolassa viime viikolla, joten mitat ovat ihan millilleen.

Pituutta pikkusiskolla on 72 senttiä, paino oli vihdoin noussut seitsemän kilon painavammalla puolelle. Siro, hoikka, tai miten laiheliinin nyt sanoisi kauniimmin, kuten lääkäri sen ilmaisi. Kasvaa ja kehittyy kuitenkin kuten pitää, syö ihan kohtalaisen hyvin ja pyöristää nyt poskiaan puuroon lisättävän öljylusikallisen avulla. Lempiruokaa ovat kalasoseet, riisipuuro marjasilmällä, leipä ja vesimeloni. Parasta pureskeltavaa neljälle hampaalle ovat kuitenkin isoveljen sandaalit. Herkkävatsainen tämä typy kyllä on, ja erinäisiä vatsaoireita ihmetellään aika usein. Imetys kuitenkin jatkuu, maidottomuus myöskin.

Päivärytmi on pienellä edelleen aika sama kuin ennenkin, kahdet päiväunet ja viitisen ateriaa. Yöt ovat vaihtelevia, ja nukahtaminen joskus varsin vaikeaa. Vierekkäin nukumme valtaosan yöajasta, ja meikäläisen aivopuuro kaipaisi tähän muutosta. Neuvolassa heiteltiin ilmoille ties mitä ulkoistettuja unikouluja, mutta ehkäpä me saamme jotenkin hoidettua vieroituspuuhat omin voimin. Yösyötöistä olisi ihan hyvä päästä eroon ja yökyläily isän luona olisi kaikkien toiveena tulevaisuudessa. Ensi viikon kohdalle kirjoitinkin kalenteriin kohtalokkaat sanat yövieroitus alkaa. Voivoi sentään.

Pikku-O on koko yhdeksänkuisen ikänsä ollut hurmaava ja hymyileväinen, iloinen pieni vauva. Temperamenttia hältä löytyy myöskin, ja meno menee usein melkein mahdottomaksi. Ryömimällä pääsee ties mihin hengenvaaroihin, ja pienet kätöset pungertavat puikulan jo pystyasentoonkin. Ensimmäiset konttausaskeleetkin nähtiin, mutta vielä ei into tai maltti riitä nelivetoon. Istumaan O asettuu puolivahingossa, mutta suurimmaksi osaksi leikkihetket tapahtuvat viehkossa merenneitoasennossa. Siis hylkeen tavoin kyljellään pötköttäen.

Hän kiekuu, karjuu, rääkyy kuin fasaani, pulputtaa kuin pulu ja höpöttää ihan hassuja. Hätä ätä, öy-döy-döy, mam-ma ja erityisen innostunut pä-TÄÄÄ. Nauraa kikattaa kun oikein on hauskaa tai keinu näköpiirissä, taputtaa esimerkin perässä ja huitoo käsiään kun joku laulaa lintulaulua. Itseään vauva viihdyttää kukkuu-leikeillä, lempilelu on punainen hyrrä – ja ne kaikki isoveljeltä kulloinkin kädestä löytyvät. Suurinpiirtein parasta maailmassa ovat tyynyt ja patjat, joilla pöllöillen voi viettää tovin jos toisenkin. Hieman hälyttävää on myös se innostunut hihkunta, joka alkaa dvd-soittimen käynnistyessä kolmelta iltapäivällä…

O rakastaa musiikkia ja meteliä, seuraa ja säpinää, sekä kaikkia niitä kamalia ääntä, valoa ja välkettä tuottavia leluja, joita meiltä ei esikoisen äänilelukammon (ja meikäläisen stressikäyrän) vuoksi löydy yhtään. Parhaiten pikku-O viihtyisikin muskarissa, tai ehkä vielä paremmin diskossa! Pahin vierastusvaihe taisi päättyä ainakin hetkeksi, mutta jonkinlaista eroahdistusta on kyllä ilmassa.  Sylin turvista söpö vauva kyllä hymyilee kaikille, mutta vieraassa sylissä iskee lohduton itku. Onneksi pieni ei vierasta isäänsä yhtään, muuten olisinkin liemessä.

Häsläävä hymytyttö, touhukas töllöilijä, pikkuinen puuhastelija, viekas veikelijä. Ihan paras pikkusisko, aika mahtava vauva!