Valmistuin aikoinani puheviestinnän maisteriksi ja olen kova kirjoittamaan (myös itsestäni), mutta mitä muut ovat minusta sanoneet? Ohessa lainauksia sieltä, missä Sanna on mainittu.


”Sattuman kauppa johdatti töihin, nyt asiantuntijasta tuli päällikkö”

Aamulehden nimitysuutiset 15.8.2016


”Somespesialistina ja tekniikan tuntijana Sanna oli kampanjasuunnitelmassa keskeinen rakentaja. Sananikkari, visualisti ja ideasampo samassa paketissa. Sanna on innostunut ja innostava, tarvittaessa myös kriittinen. Hän ei tyydy puolivillaiseen, vaan uskaltaa esittää näkemyksiä ja ideoita, jotka vievät työtä eteenpäin. Sanna tuo suunnitelmiin eloa ja toteutukseen potkua, joten hänen kanssaan on antoisaa työskennellä.”

Sorsapuiston Sorvi -tiimin jäsen Paras yhteiskunnallinen kampanja -kilpailutyöhön osallistumisesta
ProCom: Sorsapuiston Sorvi ideoi voittoisan kampanjan World Visionille 16.9.2015


Lämmin, sinnikäs, päämäärätietoinen, järjestelmällinen, osaava, taitava kirjoittaja ja arjen puurtaja.”

Anopin luonnehdinta


”Sanna on media-alalla työskentelevä uusioperheen äiti, kirjoittaja ja samanlainen järkivihreä kuin minäkin. Arvostan kovasti ihmisiä, jotka lähtevät barrikadeille ja pitävät ääntä eläinten tai luonnon puolesta, mutta kaipaan keskusteluun lisää meidänkaltaisia, arjessa vihreämpään elämään pyrkiviä tavallisia ihmisiä, joilla on tahtotila kehittää keskusta-asumisesta entistä houkuttelevampaa myös pikkulapsiperheille.”

Emmi Nuorgam, Ketä kannattaa äänestää kuntavaaleissa 2.4.2017


Suomen kirjastoseura Twitterissä 21.3.2017


Älä ikinä lopeta bloggaamista. Tai kirjoita kirja. Lisäksi. Älä jätä meitä.”

”Sä olet upea. Meni kylmät väreet ja iski kyynel juhannuksen ruuhkajunassa tätä lukiessa. Kiitos teksteistäsi ja avoimuudestasi. Oon lukenut blogikirjoituksiasi ihan alusta alkaen. Sun teksteistä jää aina jälki, saat ajattelemaan ja viet mukanasi niihin fiiliksiin, joista kirjoitat.”

Lukijoiden kommentteja Inkerin vikaa -blogissa


”Inkerin vikaa -blogin Sanna tuli Valeäidin Nauhoitusten viimeiseen jaksoon kertomaan, kuinka arki saadaan rullaamaan heidän uusperheessään.”

Valeäidin nauhoitukset -podcast 


”Ihana äiti.”

Kaunopuheisen kuopukseni kannustus


 

Mitä sinä sanoisit? Jätä viestisi verkkolomakkeen kautta, tägää Twitterissä tai nykäise hihasta vaikka keskellä Hämeenkatua!