Elämä on täynnä valintoja. Isoja ja pieniä, tärkeitä ja tympeitä, mittavia ja melko merkityksettömiä.
Käyttääkö aamulla ylimääräiset kolme minuuttia teenjuontiin vai tukan asetteluun?
Luopuuko rauhallisemman aamiaisen toivossa television ja ruokapöydän yhdistelmän kieltämisestä vai kasvattaako taaperon nälkäkiukkua pitämällä kiinni ”periaatteestaan”?
Riisitauti vai vähemmän mahavaivoja?
Kun vauva lukitsee imetysjumiin ja taapero löytää kirjahyllystä (kyllä) vessapaperirullan, huuteleeko sohvalta turhia kieltoja vai salliiko sinänsä harmittoman paperisilpun tuottamisen?
Vaihtaako vaipan vai pyyhkiikö pyllyn?
Yrittääkö tehdä kolme asiaa yhtäaikaa vai käyttääkö jälleen yhden Maisa-videon saadakseen itsensä ja vauvan puettua ennen puistoonlähtöä?
Säästääkö kurahanskataistelun vasta puiston portille vai kuunteleeko kotiovelta bussipysäkin kautta kaikkien korviin jatkuvaa karjumista?
Sinnitteleekö sateisessa puistossa vai tarttuuko taaperon tarjoukseen ”Soko-hauppaan, kahlilaan!” ja muuttaakin ulkoiluhetken pullakahveiksi?
Jättääkö ihmisten ilmoilla tukalan toppatakin päälle vai onko välittämättä siitä, että liivinsuojat saattavat tursuta paidankauluksesta ja olkapäällä on ainakin puklua (tms)?
Jättääkö vauvan vahtimatta vai poikasen vessattamatta?
Ruokkiiko ensin itsensä, vauvan vai taaperon, kun yhden mahasta kuuluu murinaa, toisen kitusista nälkä-ähinää ja kolmannen suusta kiljaisu ”kova nääkä, makkalaa!”?
Kun lapset nukahtavat päiväunille – samanaikaisesti mutta ennalta-arvaamattomaksi ajaksi – keskittyykö kaaosmaisen kodin kuosiinlaittamiseen vai onko vähät välittämättä olohuoneen paperi-installaatiosta, kuralla kuorrutetusta eteisestä sekä kaikki mahdolliset tasot täyttävistä kasoista, ja tyytyy pyykkikoneen pyörimiseen ja kahvinkeittimen protkotukseen?
Muisteleeko ulkona vihmovaa tuulta ja piiskaavaa sadetta, vai sitä muutamiksi minuuteiksi asunnon valaissutta ihmeellistä aurinkoa?
Käyttääkö päiväuniajan viisaasti nukkumiseen vai vielä viisaammin suklaan ja sosiaalisen median suussasulavan yhdistelmän kanssa?
Miten sinä valitsisit? 🙂
Tää oli hyvä kirjoitus! Monet asiat kuulostaa niin tutuilta, vaikka meillä onkin vasta yksi lapsi. Kai sitä pitää olla jonkinlainen jediritari että kahden kanssa pärjää 😉 Itse kyllä valitsen tuon viimeisen kohdalla mielummin suklaan ja kahvin. Siitä en tingi!
valitsen päiväkännit.
eka tietysti kahvit, ja sitten jos vielä jotain kerkeää, niin kaaoksen selättämistä. Päiväunia en viitsi alkaa nukkumaan, koska olen jo reilun neljän kuukauden ajan kahden lapsen (3/10 ja 6/12) äitinä huomannut, että jompi kumpi herää oitis, kun äippä ummistaa silmänsä. 🙂 Ihana postaus, tuttuja valintoja. Herää kysymys, että miten pärjäisi kolmen lapsen kanssa…
Hanneli
http://www.vihrealanka.fi/blogi/vauvavuoden-9-opetusta
Listan kirjoittajalla oli / on kaksosvauvojen lisäksi kolmaskin lapsi, mutta tosiaan suunnilleen tuota rataa homma meni meilläkin vaikka oli "vain" kaksi vauvaa. 🙂
Mun suosikkeja ovat kohdat 6 ja 8 (ja tietty pakollinen ysi! ).
Wandaben ehdotus on käynyt mielessä useammin kuin kerran, ja joku päivä sen vielä toteutan! xD (Olenhan nykyään villi ja vallaton opiskelija ja pojat päiväkodissa. Neljään mennessä ehtii selvitä kun tarpeeks aikaisin aloittaa, khihihii! 😉 )
Valitsen fiiliksen mukaan!
Kiitos taas Wandabe, tuli melkein iltapala nenästä ulos. Toimis pikkuhuppeli tai tänään kyllä kaipasin jo lähes kaatokänniä :D!
Niinpä… 🙂 Kolmen alle 5-vuotiaan äitinä näitä valintoja joutui juuri tuolla kaavalla tekemään jatkuvasti tasan vuosi sitten kolmosen synnyttyä. Nyt ollaan jo vähän selvemmillä vesillä, kun kuopus on 1v ja isot 4v ja 5v, rytmit ovat jotenkin asettuneet ja isommat on omatoimisia. Mutta uudet haasteet on kuvioissa, pienin kun on melkoinen termiitti tällä hetkellä 1veen innolla. 😉 Täytyy sanoa, että jos nukkuvat/ovat kaikki kolme päivälevolla yhtä aikaa, niin minä valitsen suklaan ja kahvin aina, ellemme ole hukkumassa leivänmurumereen tai pyykkivuoren alle. 🙂 Pakko sitä on välillä hengähtää päivän aikana. 🙂
Ihania elämänmakuisia päiviä teille sinne! 🙂
juuri tänään mietin samoja, kun joka ikisellä ruokailulla vauva heräsi huutamaan nälkäänsä samaan aikaan kun itse olin laittamassa ruokaa pöytään. Ja sen jälkeen toki pitää miettiä kenen vaippa vaihdetaan ensin, kuka pääsee eka pissalle ja miten se pöytä sitten siivotaan. Onneksi on kantovälineitä 🙂
Ja itse erehdyin eilen syömään pitkästä aikaa suklaakeksejä. Aamulla vauva huusi ensimmäistä kertaa ikinä sellaista lohdutonta itkua, mikä kuullosti liian tutulta Sohvin ajoilta. Onko siis pirulainen taas niin, ettei meikä syö suklaata pariin kuukauteen ollenkaan? 🙁
Liikaa valintoja, pää sanoo poks. Mutta haluan kommentoida, että "Soko-hauppaan, kahlilaan!" on IHANA 😀 Niin joo ja molempien lasten nukkuminen yhtä aikaa on sellaista luksusta, jota EI KÄYTETÄ SIIVOAMISEEN tai muuhun vastaavaan, vaan omasta ajasta nauttimiseen. Pyykit ehtii myöhemminkin, oman pään hyvinvointi on tärkeämpää 🙂
Mä olen niin amatööri vielä etten tiedä miten valitsisin. Olen kyllä potentiaalinen tukanasettelija! 😉
Päiväkänneille 😀 😀
Kyllä se rutiini sieltä tulee aika nopsaakin, ja haasteet muuttuu lasten kasvaessa taas uusiksi. Meillä kans termiitti reilu 1 v saa tuon vauva-ajan taaperon kanssa muistumaan mieleen niin helppona vaikka eihän se sitä silloin ollut 🙂 meillä ei ole ollut onnekasta yhteisten päiväunien kanssa eli omaa aikaa ei juurikaan ole mut kyllähän sekin "helpottaa" kun edes toinen pois pelistä 😀 kolmatta en tähän menoon uskaltais edes ajatella, eiköhän nämä kaksi ole passeli määrä 🙂 tsempit arkeen!
Sitä mietin tässä vaan, että kuinkahan kauheeta mun äidillä oli, kun hoiti viittä lasta > esikoisesta toiseen lapseen kaksi vuotta eroa, kolmanteen kolme vuotta eroa toisesta, yksi vuosi seuraavaan ja sitten neljä vuotta. Täyttä menoa, lastenhoitoa, isommille rahaa luokkaretkiin, shoppailurahaan, tiskivuoron tekemiseen ja sikalaan menemiseen yms, ja samalla kun kaksi siskoani se toiseksi nuorin ja vuosi sitä vanhempi sekottivat kaikki paikat, minua hoidettiin ja isompia piti vahtia, antaa rahaa kaikenlaisiin menoihin ja auttaa läksyissä. Samalla tehdä ruokaa, maksaa laskuja, mennä kauppaan, ulkoiluttaa koiria ja pyhinä tehdä ruokaa yksin ja juhlina, kun niitä tuli ja meni. Ja vielä ystäviin pitää yhteyttä, eihän sitä jonkun kriisin sattuessa ole kiva olla ihan yksin?
Toivottavasti sait jotain selvää, ja olet sentään yhtään onnellinen > ei ihan tällaista onneksi ole ollut 😀
Mutta onnellista ja rauhallista elämää sinulle 🙂