Hei ystävät ja kylänihmiset! Päätin pitkän vatuloinnin jälkeen lähteä jälleen vihreäksi kuntavaaliehdokkaaksi täällä Tampereella. Ehdokkuus on nyt varmistettu ja sitä on syytä hehkuttaa! Oletus on, että kuntavaalit voidaan pitää aikataulun mukaisesti 18. huhtikuuta.

Tämä on itse asiassa kolmas kertani kuntavaaleissa sillä toisella puolella. Ensimmäisen kerran olin ehdolla vuonna 2004. Asuin Porvoossa, olin 19-vuotias abiturientti, tiesin suunnilleen kaikesta kaiken ja ajattelin maailmasta paljon nykyistä mustavalkoisemmin. Printtasin kirjastossa mustavalkoisia itsetekemiäni esitteitä ja järjestin lukiooni ehdokaspaneelin. Sain kourallisen ääniä enkä tietenkään päässyt yhtään mihinkään, ja hautasinkin haaveet puoluepolitiikasta pitkäksi aikaa.

Kevään 2017 kuntavaaleissa uskaltauduin kuitenkin ehdolle. Tampereen vihreistä oli muodostunut miellyttävä vaikutelma ja halusin kerätä yhteistä äänipottia omalta osaltani. Valjastin somekanavat avukseni, tein taas omat esitteeni (tällä kertaa sentään tilasin printtiversiot painosta) ja järjestin muutaman ehdokkaan kanssa yhdessä lastentapahtuman. Sain paljon enemmän ääniä kuin olisin arvannut ja päädyin varapaikalle sekä valtuustoon että sivistys- ja kulttuurilautakuntaan.

Neljän vuoden vaalikauden aikana olen vaihtanut kotia kerran, työpaikkaa kahdesti, ollut raskaana, hoitanut vauvaa ja palannut perhevapaalta töihin ja päiväkotiarkeen. On siis ollut aika paljon “kaikenlaista”, mutta syntynyt myös jonkinlainen ymmärrys siitä, miten Tamperetta voisi kehittää kaikille paremmaksi kaupungiksi. 

Nyt epäröin uudelleen ehdokkaaksi lähtemistä pitkään lähinnä kolmesta syystä:

  1. Ruuhkavuosirealismi ja etenkin sen taaperoulottuvuus antavat varsin rajallisesti aika- ja jaksamiskapasiteettia mihinkään muuhun kuin työ- ja perhe-elämään. Toisaalta olisi surkeaa, jos kampanjasta ja etenkin päätöksenteosta jättäytyisivät jo lähtökohtaisesti pois juuri kaltaiseni arjen aikatauluttajat, joille pitkät iltakokoukset ovat piinallinen lastenhoitojärjestelyjen ja riittämättömyyden tunteiden ristituli. Siksi lähdin ehdokkaaksi, vaikken takuulla ehdi vieläkään tehdä tarpeeksi.
  2. Somemaailma on viime vuosina muuttunut entistä vihaisemmaksi ja jopa vaaralliseksi. Olen ollut itsestäni ja arjestani sosiaalisessa mediassa varsin avoin ilman mitään poliittista agendaa ja ensimmäistä kertaa ikinä on huoli, että jakamaani tietoa käytetään minua tai perhettäni vastaan. Varmistin puolueelta, että somehäirintään ja vihapuheeseen on varauduttu ja koitan ajatella optimisesti niin, että yleisöni on myös vaalien alla yhtä järkevää ja mukavaa kuin yleensä. Koska torikahveja ei nyt parane keitellä, ovat nämä vaalit varmaankin vihdoin ne monta kertaa ennustetut “somevaalit”. Luotan kuitenkin siihen, että pärjään pelissä itseni näköisellä ja kokoisella tekemisellä.
  3. Olen töissä mediatalossa ja vapaalla luottamushenkilö – tiedän aina toisinaan asioita ennen niiden julkisuutta. En kuitenkaan ole toimittaja enkä siten ”vallan vahtikoira”, poliittiset näkemykseni eivät vaikuta työhöni ja tavallisen tylsät vihertävät feministiset arvoni ovat varmasti jo valmiiksi työnantajan tiedossa. Osaan myös jäävätä itseni puolin tai toisin, jos se on aiheellista.

(Jätän tässä nyt listaamatta kaikki ne pohdinnat siitä, tiedänkö, osaanko tai muistanko mitään järkevää, ovatko mielipiteeni aivan merkityksettömiä tai osaanko niitä edes sanoa ääneen niinkin kuumottavassa kontekstissa kuin valtuuston kokouksessa. Jostain tiedän jotakin ja yhdessähän sitä politiikkaakin tehdään – sitä varten olen ihan huipussa vihreässä ryhmässä mukana. Ja mitä tulee valtuustossa puhumiseen…kynnys siellä ei pitäisi olla itsellenikään niin kuumottavan korkea, olenhan kuitenkin viestinnän ammattilainen, hah.) 

Lopulta hoksasin myös, että jos haluan äänestää kolmekymppistä, keskustan tuntumassa asuvaa, korkeastikoulutettua (uus)perheellistä autotonta vihreää naista, ovat vaihtoehdot yllättävän vähissä! 😉 

Ja kas tässä sitä ollaan taas, varaamassa aikaa viralliseen vaalikuvaan, miettimässä somesisältöjä ja esitteen ulkoasua sekä lyömässä lukkoon vaaliteemoja. Niistä lisää myöhemmin. Mutta hei, vaalislogan vielä puuttuu! Siitähän kaikki lähtee. Tässä lasteni ehdotuksia:

”Vihreällä mennään!”

”Älä hei aina viitsi vängätä”

”Mitä PULEA!”

Keksisitköhän sinä paremman?