Pohdin kuntavaaliehdokkaaksi lähtemistä pitkään. Olen ollut kiinnostunut päätöksenteosta, vaikuttamisesta ja yhteisten asioiden ajamisesta niin kauan kuin muistan, mutta ehdokkaaksi asettuminen Tampereen kokoisessa metropolissa arvelutti. Tiedänkö tarpeeksi, ymmärränkö kaupungin kiemuroita? Minulle kuitenkin vakuutettiin, että osaamiseni sopii ehdokkaalle vallan mainiosti. Ja että tekemällä oppii ja osaavammat kyllä neuvovat, kun oma tietämys loppuu kesken.
Eniten mietin ajankäyttöä ja vuorokauden rajallisia tunteja. Mahtuvatko kokoukset perhekalenterin riveille, ehtiikö tarhanportin ja työpaikan väliltä kipittää edes kampanjoimaan? Sitten ymmärsin, että juuri kaltaisiani kaivataan tekemään päätöksiä, jotka liittyvät työn ja perheen yhteensovittamiseen. Me ruuhkavuosissa rämpivät pienten lasten vanhemmat olemme paitsi julkisten palvelujen käyttäjiä ja vastuullisia veronmaksajia, myös tulevaisuuden toivojen luotseja. Olisi huikean hienoa päästä muovaamaan omasta kotikaupungista myös jälkipolvien rakastamaa asuinpaikkaa.
Poliittinen keskustelu karkaa usein pienen ihmisen käsityskyvyn ulkopuolelle, prosessikaavioihin ja talouslaskelmiin. Kunnissa ja kaupungeissa kuitenkin päätetään ihmisen kokoisista asioista: päiväkodeista ja kouluista, terveyskeskuksista, kirjastoista, työllisyyspalveluista ja kulttuurista. Uskon ja toivon, että kylmälle ja kovalle talousajattelulle on vaihtoehto, että on mahdollista tehdä myös vastuullisia valintoja.
Puoluevalintaa minun ei tarvinnut spekuloida. Vihreiden ajatukset vastuullisuudesta, tasa-arvosta, ympäristön kunnioittamisesta ja yhteiskunnan hyvinvoinnista vastaavat omiani. Mutta myönnetään: mietin kyllä, olenko väriltäni tarpeeksi vihreä, kun pelastan perjantai-illan nakkipaketilla enkä voi sietää soijarouhetta. Päätä sinä! Ennakkoäänestys alkaa 29.3.2017. Sitä ennen voit seurata minua somessa, nykäistä virtuaalihihasta tai haastaa juttusille Hämeensillalla.
Vastaa