”Tarkoitus on että Kela-kortti on henkilökohtainen ja henkilöllä on siis vain yksi kortti. Uusioperheissä kortin pitää siis liikkua lapsen mukana paikasta toiseen.”

Näin kerrotaan Kelasta. (http://yle.fi/uutiset/3-8736935)

Eroperheissä (tai uusperheissä) kahden kodin välillä kulkeminen on osa arkea. Lapsella on oikeus vanhempiinsa, ja eron jälkeen oikeus toteutuu käytännössä kunnolla vain kahden kodin taktiikalla.

Vuoroviikkovanhemmuus ei ole helppoa henkisesti, muttei sitä myöskään helpota jähmeä byrokratia, joka ei elä ajassa. Ero ei koskaan ole lapsen syy, eikä varsinkaan pientä lasta voi velvoittaa huolehtimaan tärkeiden tavaroiden liikkuvuudesta kotien välillä.

Kelassakin tiedetään, ettei kahden Kela-kortin myöntäminen ole kustannuskysymys. Sitä ei vaan haluta tehdä, jotta säilyisi joku roti! Kela-kortti molemmissa kodeissa olisi kuitenkin paitsi arjen helpotus (kummasti lapsi sairastuu aina, kun kortti on ”väärällä vanhemmalla”), myös eroperheiden olemassaolon tunnustus ja pieni askel vuoroviikkovanhemmuuden tukemista kohti.

Eroperheen lapsi saa tuntea asemansa myös, kun jaetaan vaikkapa vanhempainvapaita tai koulupolkuja – lapsella kun voi olla virallisesti vain yksi osoite, jonka mukaan tietyt palvelut määräytyvät. Ydinperheen ympärillä pyörivät palvelut eivät vastaa sitä todellisuutta, jossa jo iso osa lapsista elää.

Eroperheiden tukeminen ei siis tarkoita pelkkää kriisin hetkellä tarjottua auttavaa kättä, vaan erilaisten, monimuotoisten perheiden olemassaolon tunnistamista kaikessa päätöksenteossa. Ei me olla mitään kummajaisia, kunhan vaan halutaan samanlaista sujuvaa arkea kuin kaikki muutkin.