Tänään ajattelen äitiyttä. Omaani, muidenkin. Tunnen itseni tärkeäksi ja, noh, en nyt täydelliseksi, mutta tarpeeksi täydeksi. En vieläkään ole päässyt yli siitä absurdiudesta, jonka kategorisointi kahden lapsen yksinhuoltaja minun kohdallani herättää, mutta jokseenkin pätevä koen olevani siinä hommassa kuitenkin. Kukkien, kauniiden lasten ja kehujenkin arvoinen.
Aamiaisen sijaan sain tänään sänkyyni kaksi kiekuvaa lasta, jotka pitivät sen sortin konserttoa, että luulin kellon olevan kuuden sijasta jo vähintäänkin kahdeksan. Vetkutin ylösnousua ja torkuin jopa olohuoneen lattialla jälkikasvun pörrätessä ympärillä. Unihiekkaa olin kyllä hieronut omiin silmiini ihan vapaaehtoisesti – viikonloppuvierailulla olevan Iin ihanan kummitädin kanssa kun istuimme eilen iltaa pikkutunneille asti. Enpä kuitenkaan ollut äitienpäivänä krapulassa, sepä olisikin ollut suorastaan syntistä!
Kerholainen oli tehnyt minulle kauniin (ja tietysti keltaisella maalatun) kortin, ennen aamupalaa kuunneltiin vielä kerholasten tekemä onnittelulaulu kaikille äideille. Oli ilo ja onni, että pöydässä istui myös yksi kappale kummitätejä, kun ne aiempina vuosina tutuiksi tulleet onnensanat ja pienet paketit puolisolta jäivät puuttumaan. Huumaavan tuoksuvat liljat saapuivat lähettinsä kanssa jo perjantaina, ja kyllä meillä vaan on ollut mukavaa. Lähetin vielä oman onnitteluviestini parin korttelin päähän toiselle äiti-lapset-kolmikolle – siellä kuulemma oli jälkikasvun sänkyaamiaisten aivopesu jo aloitettu, vaikka vielä toistaiseksi äiti saakin itse voidella omat leipänsä…
Kuluneen viikon aikana on tapahtunut vaikka mitä kivaa ja kummaa, mutta myös kaihertavaa ja kielteisiä tunteita herättävää. Mutinoita ja sutinoita, asuntokauppoja ja asioidenhoitoa, lattea leikkipuistossa ja aamiaista Amurissa, blogin kautta syntyneitä kohtaamisia, reppuilua ja ruokatoreja, jäätelöä, järjettömyyttä ja järjettömän hyviä hetkiä – jonkinlaisessa balanssissa kai, yhtä hienoisessa kuin oma tunne-elämäni.
Viikon tietysti kruunasi kummitädin kyläily, jota olemme yhdessä esikoisen kanssa kaivanneet – vastavalmistuvan valokuvataitelijan välineistö jaksaa kiehtoa kaksivuotiasta loputtomasti, apukädet ovat arjessa arvossa arvaamattomassa ja minä ammennan iloa ja voimaa kun voin puhua tyttöjen juttuja ilman sensuuria. Ihanaa on myös kesä, joka on tullut kaupunkiin (poltin jo itseni, eikö sitä ihminen ikinä opi…).
Nyt perheen pienin uneksii parvekkeella ja isoveli lähti kumminsa kanssa kaupunkiretkelle. Minä pistin mekon päälle ja kolatölkin kylmään. Toivon pääseväni tänään vielä uimaan, vajaa kilometri kauhomista altaassa puhdistaa aina sekä kehon että mielen. Ja ans kattoo, ehkä saadaan kaksi kuopuskummiakin vielä kahvipöydän ääreen äitiyden kunniaksi.
Hyvää äitienpäivää, sinulle vahvalle naiselle! 🙂
Hyvää äitienpäivää sinullekin Onia, olet arjen sankaritar! <3
Hyvää äitienpäivää sinulle Onia! 🙂
Kiinnitin huomiota ihaniin vihreisiin tennareihin jotka vilahteli tuolla kuvissa! Mistähän ne on ostettu? 🙂
Hyvää äitienpäivää itse kullekin ja kuten lehtijutun otsikossa osuvasti sanottiin – matoa koukkuun vaan!
Ksenia
Hyvää Äitienpäivää sinne!
Haha 😀 Eikä sovi näyttää lapselle omaa ällötystään… Ohhoh sentään.
Ne on ostettu Sokokselta, muistaakseni merkki on Home (?) ja hintaa oli 15 euroa.
Aivan sairaan siisti Beastie Boys-paita! Ja nätti mekko 🙂
Minä ostin itselleni samanlaiset (?) Stadiumista (lastenosastolta – onnea on pieni jalka), hintaa taisi olla 19,90.
Täällä äiti ja 1.5v poikanen juhlistavat äitiyttä ihan muuten vaan matkaamalla Tampereelle pariksi päiväksi..Blogistasi olen ymmärtänyt, että siellä päin asustat..? Annahan vinkkiä edullisista ja mukavista retki/vierailukohteista. Majoitumme keskustassa..Olisin kiitollinen pikaisesta vastauksesta, reissumme kun starttaa jo ensi maanantaina 🙂