Sataa, sataa, masentaa. Harmaat sadepäivät vetävät aina mieleni matalaksi ja sokerintarpeen korkealle. Ei oikein irtoaisi asiaa edes postaukseksi asti.
Tähän viikkoon on kyllä mahtunut aurinkoakin. Puistossa paistattelee hyvillä säillä melkoinen joukko lapsia vanhempineen, ja avoimen perhekerhon pihamaallakin grillattiin kevään kunniaksi makkaraa. Putkiremonttia paossa oleva kummitätiystävä on viihdyttänyt meitä yökyläilyllään ja päivisin ollaan lounasloisittu kavereiden kanssa puolin ja toisin. Vapaahetkinäni olen päässyt niin uimaan kuin syömään pihviä. Postiluukusta on laskeutunut hurjia matkahaaveita nostattanut veroilmoitus (ja vähemmän maireita hymyjä aikaansaava iloinen viesti käräjäoikeudesta…), uusilla tennareilla tekisi mieli töpsyttää edes toiselle puolelle kaupunkia. Ystäviltä ja tuttavilta heruu lohduttavia sanoja, ja terapiaviestejä tarjoillaan myös mantereen toiselta laidalta.
Niin ja nuo lapset! Isommalla on ihan mielettömät jutut ja mielikuvitusleikit, ja kaikki puheet kolmen vuoden rajapyykistä kehityksen suhteen tuntuvat kovin konkreettisilta. Kavereista on tullut poikaselle hurjan tärkeitä, ja meidän oma kyläluuta kyseleekin ensimmäisenä aamulla joko ”kuka tänään tulee kylään?” tai ”minne me mennään?”. Kerhosta annetaan kiitettävää palautetta, ja omat silmätkin kertovat, että ihan hyvin tämä vanhemmuushomma on tullut hoidettua. Minä otan vastaan uhmat ja ikävät, menetän hermojani liian helposti, mutta muistan myös halata aina tarvittaessa.
Ja tuo pienempi sitten. Pikkuinen tirppani otti kädet ja jalat alleen, ja mennä lähti ryömimään. Naurussa on pitelemistä, kuin solakka puikula mennä äheltää eteenpäin hurjalla energialla. Hajamielisellä äiti-ihmisellä onkin nyt tekemistä, kun yks kaks kuopus löytyy pureskelemasta sähköjohtoja, maistelemasta palapelinpaloja tai testaamassa eteisen kenkävalikoiman kulinaristisia ominaisuuksia. Sisarusten yhteisleikitkin saivat yks kaks sellaisen lupaavan ”ääääää, älä ota!” -sävyn…
Liikkeellelähtö muutti aurinkoisen vauvani vielä astetta tyytyväisemmäksi, enkä oikein voi kuin ihmetellä pienimmän elämäniloa. Edelleen hän kasvaa äidinmaidolla, mutta mutustelee soseitakin (ja naapurien esimerkkiä seuraten enemmän myös sormiruokaa) ihan mallikkaasti. Iltapuuro on tytön suosikkiateria, ja niinhän sen kuuluu ollakin. Ensi viikolla käväisemmekin taas uuden kuun kunniaksi neuvolassa – sielläkin onneksi heitetään tätä nykyä kasvukäyrillä vesilintuja ja puhutaan pidemmin siitä, millä on oikeasti väliä. Kaipa tuo pikkiriikkikin tässä tohinassa kehittyy ihan sopivaan tahtiin, kun noin vain karkasi viltiltä ja lähti maailman (tai olohuoneen) laidalle!
Kas, olihan tässä jotain pientä raportoitavaakin – ja ainakin kasa kuvia raitamaton railakkaista tunnelmista. Tällaista siis tänne: säpinää sateesta huolimatta, seuraavan auringonpilkahduksen odottelua. Hetkestä mennään toiseen heittäytyen, päivästä seuraavaan vaikka ryömimällä. Vielä on vähän Maisaa jäljellä ja kuopus uneksii parvekkeella, on siis aika ladata akut iltahyörinöitä ajatellen. Huomenna lähdenkin kuulkaas baariin, lähtekää tekin! 🙂
Hauskaa lukea samoista kehitysvaiheista, mitä meilläkin on juuri meneillään. Yhtäkkiä tuntuukin kauhean (ja lohduttavankin) "tavallisilta" nämä omien lasten "erityistaidot" ja ominaisuudet. Ja joka-aamuiset höpötykset: "Mitä kivaa tehdään? Kuka tulee kylään? Minne mentäis? Kutsutaan joitain vieraita. Leivotaan piirakkakakkua. Pyydetään minun ystäviä meille."
Ja teidän perheen Pikkusisko on NIIN mun suosikki, ihan valtavan liikkis! Terkkuja hälle ja onnittelut uuden, maata mullistavan taidon oppimisesta! 🙂
Sitä riemua, kun ryömimällä pääseekin lelujen kimppuun ja tutkailemaan kaikkea mielenkiintoista! Meillä on siis täsmälleen samat vinkeet menossa.
Mutta baariin. Oho. Oon vähän kade. Pidä hauskaa!
Täällä kanssa sateinen keli saa mielen hakeutumaan karkkihyllyille ja suklaata on kulunut, vaikka piti olla herkuton huhtikuu. Kissanviikset oli. Ja mekin perhekerhossa grillailtiin, enemmän oli meillä poika tohkeissaan ite grillaamisesta kuin siitä makkaran syönnistä 😀 Ihanat aurinkoiset lapset!
Älä oo kade, vaan lähde sinäkin! 😉
Herkuton huhtikuu? Aivan älytön idea, totean täältä lakupussin ääreltä…
Oi että, kyllä mäkin tulisin mielelläni kylään jos olis tarjolla piirakkakakkua! Hyvähän se vaan että on sosiaalisia lapsia, meillä tuo pienempikin on aina supertyytyväinen jos on jotain porukkaa ympärillä 🙂
Ja voi että, ihanasti sanottu. Pikkusisko lähettää terveiset takaisin tuolta lattianrajasta!
Onnea pikku O:lle hienosta uudesta taidosta! Meillä tuo jatkaa huutamistaan kun eteenpäin ei pääse, vaikka ensimmäisiä yrityksiä sen suuntaan on jo nähtykin. Kiirettähän ei tokikaan ole, mutta äiti ei kauhean pitkään jaksaisi kuunnella enää noita kiljumisia 😉
Ja oih baari! Juuri jouduin myöntämään, etten ole täällä asuessani käynyt edes paikallisessa kuppilassa, saati yökerhossa. Ja puolitoista vuotta on jo muka asuttu. Ehkä sitten kesällä terassille? 😉