Minulla on kamera!
Upouuden valokuva-aparaatin kaivaminen laatikostaan oli suorastaan symbolinen hetki. Korvissa soi Destiny’s Childin Independent Women ja lapselle hoin heikkopäisenä ”niin tää on äidin ihan uus kamera, ihan oma kamera!”. Erossahan noin toisiksi tylsintä oli avio-oikeuden menetys järeään ja päreään kuvauskalustoon. Kulunut kuukausi on ollut suttuisten kännykkäkuvien ja menetettyjen mahdollisuuksien aikaa.
Nyt alkoi uusi valoisampi aika tässä taloudessa – nyt etusormi räpsii sen minkä kerkiää, ja mahduttaa muistikortille muistoja. Nyt saa vauvakin hankkia lisää hampaita tai vaikka oppia ryömimään, olen valmiina! Päivän mittaan tallensin legoleikkejä, lounaskeittoa ja kirjastosta kannetun (kohtalaisen kliseisen) kotiäitisaaliin: kasa Tatuja ja Patuja kaksivuotiaalle ja illan hämärään varattua punasteluhömppää kaksikymmentäseitsemänvuotiaalle.
Ihan ensimmäiset kuvat otin kuitenkin itsekkäästi itsestäni. Eikä tuo peilikuvatus kai hassummalta näytäkään, jos ei nyt vallan lähde tsuumailemaan silmänalusia kohti. Repsahtanut ja rapistunut ehkä jostain kohtaa, parempia päiviäkin nähnyt, mutta silti ihan…ok? Armollinen itselleen, tyytyväinen kutistuneeseen kehoonsa, uusia silmälaseja ja kampaajan käsittelyä kipeästi kaipaava, mutta hymynsä jo hyväksyvä. Minä, siellä, kuvassa.
Tässä vapailla markkinoilla suhdannevaihteluita seuratessa sitä miettii, miten kuvailisi itseään tuntemattomalle. ”Eronnut kahden lapsen äiti” on fakta, mutta mitä se kertoo minusta? Miten monenlaisia mahtuukaan tuollaisen luonnehdinnan alle, mitä muuta minä oikein olen? Fiksu, väittäisin. Älykäskin ihan (ainakin olin, ennen näitä öitä). Vaativalla huumorintajulla varustettu, sanoi entinen mies. Nätti tyttö, tokaisi menetetty appiukkokin puhelimessa. Hyvä ruoanlaittaja, kelvollinen kuuntelija, ajatteleva ja avarakatseinen. Ainakin nyt johonkin rajaan asti. Sellainen, joka tykkää uimisesta, syömisestä, suukottelusta ja sarkasmista.
Olen useampaankin otteeseen ylistänyt ystäviäni, jotka ovat oman elämäni isoimmassa kriisissä osoittautuneet kerrassaan korvaamattomiksi. Eilen kävin avautumassa ammattilaisen luona, ja kertoessani kavereistani – etenkin siitä yhdestä, joka noin vain värväsi kummitätinsä meille varamummoksi – sain hämmentyneen huokauksen lisäksi suorastaan sulattavan kommentin: On sulla ihania ystäviä – täytyy sunkin olla aika ihana ihminen.
Ja kyllä minä siihen nyt uskonkin. Täydellinen en tietenkään ole, enkä takuulla kelpaisi kaikille. Muutettavaa on minussakin, mutta kyllä tuolta peilistä kurkistelee ihan hyvä tyyppi kuitenkin. Viime vuosina olen kai tarvinnut sen toisen siihen kertomaan, nyt osaan sanoa sen itsekin. Eilen liikutuin, kun ystäväni illallispöydässä väitti minun olevan tosi hyvä äiti. ”Mistä sä sen tiedät?”, hörähdin ensin. Mutta olenhan minä, näkeehän sen noista iloisista lapsista. Nyt myönnän olevani myös hyvä nainen, hyvä ihminen – toivottavasti edes puoliksi niin hyvä ystävä kuin minulle siunaantuneet tärkeät.
Omakehu haisee – hyvälle. Sano sinäkin itsellesi joku kaunis sana tänään, ja jätä ne vaatimattomat vähättelyt varjoon. Minä tein tänään ihan sairaan hyvää siskonmakkarasoppaa, sain puistossa kuulla olevani kuumaa kamaa (no siihen ei tuossa hyytävässä sadesäässä tietysti kovin paljoa vaadita) ja tunsin itseni vahvaksi. Samaa tunnetta toivoisin kaikille, ja minullekin heti huomenna uudestaan.
PS. Nyt kun tuo kamera polttelee hyppysissäni, ajattelin huomenna kuvata perinteisen ja peruspositiivisen päivä kuvina -postauksen meidän arkisesta torstaista (siis tästä kotielämästä, jota keskustelupalstoilla myös ”kulisseiksi” kutsutaan). Voi miten olenkaan kaivannut kunnon kuvaamista. Sanoinko jo, että olen kamerasta aika isoissa fiiliksissä!
PPS. Sanoiko joku jotain hyvästä äidistä? Bloggaushetken keskellä päivää mahdollisti tietenkin Maisa, nyt kolmannen uusinnan kohdalla täytyy ehkä vähän leikkiä läsnäolevaakin…
Jee! Onnea ja pitkää ikää uudelle kameralle! Kuulostaa ihan hyvältä päivältä sielläkin! Meilläkin oli, ei migreeniä tänään (siis ainakaan vielä), tieto veronpalautuksista ja perhetyöntekijän avusta 3kuukaudeksi eteenpäin. Perun kaikki puheeni ettei meidän kunnassa onnistu.
Hei!
Onko se nyt todistettu, että et pidä villasukkia aina jalassa? 😉 Sait minut miettimään, millaisilla kehuilla piristäisin omaa päivääni. No, jään miettimään. Ainakin olen tänään lukenut korkean pinon lastenkirjoja.
T. Pikku-O:n kaima
I H A N A postaus! Menee ihan sanat sekaisin enkä osaa oikein kuin huokaista että vau. Tällaisia tahtoisin lukea useammankin ihmisen kirjoittamina. 🙂 Mahtavaa.
Tulikin hyvä mieli:) Kiitos tästä ja onnellisia hetkiä uuden kameran kanssa!
Kyllä, tekee hyvää toisinaan kehaista itseään pikkuisen ja taputtaa kiitokseksi. Voisit luvan kanssa lisätä listaasi, että olet erinomainen kirjoittaja ja ilhahdutat teksteilläsi myös muita. Tykkään kovasti blogistasi. Aurinkoa arkeenne ja huimia hetkiä uuden ikuistimen kanssa!
Hei, sinulle on haaste blogissani 🙂
Voi miten ihana postaus! Tulin niin hyvälle mielelle. 🙂 Ehdottomasti kannattaa välillä ihan reilusti kehua itseään ja antaa itselleen positiivista palautetta! Siinä on meillä kaikilla opittavaa.
Olipa mukava aistia innostumisesi :)! Ihania kuvia, ihania lastenkirjoja ja ihana muki :)!
Sutjakka äitihän se siellä kuvassa 🙂 Onnea uuden kameran omistajalle!
Siis tuli niiiiiiin hyvä mieli puolestasi tästä postauksesta! :):):) Puhumattakaan siitä, että tällaista tekstiä on aina ilo lukea – niin taitavasti ja mukaansatempaavasti osaat kirjoittaa. Kiitos jälleen! 🙂
liikutuin vähän tästä tekstistä, tuli niin hyvä mieli sun puolesta! toivottavasti joskus törmättäis jossain tampereen puistossa 🙂
Mahtavaa, ja ihanaa saada taas kunnon kuvia! 🙂
Ihana kirjoitus! Sä oot mun top1 elämäntaitoblogi.
Snif taas! Aivan mahtava kirjotus, muistuttaa tärkeästä aiheesta. Miten paljon oikenalainen itsensä arvostaminen saa hyvää aikaan, itsessä ja sitä myötä ympäristössä. Mulla matka vielä vaiheessa siihen. Niin järkyttävän ankara oon ollu itselleni, että ottaa himppasen verran aikaa tajuta, että josko sitä ois jossakin onnistunutkin. Miksi toisten kehuja on muka niin vaikea uskoa, enhän itsekään kehu ympärillä olevia ihmisiä vain lämpimikseni…
-Riikka
Tulin niin hyvälle mielelle tästä kirjoituksesta! Pitää muistaa itsekin vähän kehua itseään… 🙂
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Ihana kirjoitus. Pääsisipä itsekin vielä noin pitkälle edes ajatuksissa. 🙂
Naiset rulaa!!