Vaatteet pois

Aina joka muuton kohdalla se tapahtuu: miten tätä roinaa onkin niin paljon, nyt kyllä heitän kaiken turhan pois! Koska edellisestä muutosta on vasta vuosi, uskottelen itselleni että tällä kertaa sitä roinaa ei oikeastaan ole edes ehtinyt kertyä kaappien perukoille. Uskomuksen vahvistaa se fakta, ettei minulla ole käsitystä varastokopperon sisällöstä. Pidän siis illuusioni siitä, että nyt voin vain pakata kaiken (minulle ja lapsille) tarpeellisen siististi laatikoihin, eikä ylimääräistä ”pitoon vai pois” -pähkäilyä tarvitse käydä.

Mutta sitten on se yksi uusiutuva luonnonvara, eli lastenvaatteet. Olen mielestäni melko maltillinen vaateostelija, ja muuttunut vuosien varrella yhä vain nirsommaksi. Esikoisen vauva-aikana kelpuutin kiertoon ja kirppiksiltä melkein mitä vain, mitä nyt edullisesti tai ilmaiseksi sattui saamaan – no, joku raja vaaleansinisten velourpotkareiden ja golfkerho-slipoverien kohdalla sentään oli. Silloisista pikkuvaatteista pistin valtaosan kiertoon lasten välillä, ja säästin vain hyviksi havaitut.

Kuopukselle olen ostanut jonkin verran ihan uusiakin vaatteita, ja ulkovaatehankinnat ovat vuodenaikaerojen vuoksi olleet välttämättömiäkin. Mutta kaikkien vaatteiden kohdalla olen huomannut saman ilmiön: laatu korvaa määrän. Ei niitä ihankivoja kotivaatteita tule käytettyä, jos vaihtoehtona on se kaunis, käytännöllinen ja kaikin puolin parempi. Eli ne perinnöksi saadut pinkkisävyiset ja vähän väärän malliset bodyt jäävät laatikon pohjalle, ja pesusta-päälle-pyykkiin-kierrossa käyvät ne muutamat (mustavalkoiset, se nyt vaan on niin) parhaudet.

Tällä filosofialla oikeutan myös sen, että kolmen viiden euron vaatteen sijaan voin ostaa yhden viidentoista arvoisen, koska sitä yhtä kuitenkin haluan lapsen päällä katsella. Mikään vaatehifistelijä en taida olla, mutta tiettyjä merkkejä suosin hyvän laadun, kotimaisuuden, kuosien tai hoikille pirpanoille sopivan mallin vuoksi – enkä aina katso hintalappua liian kriittisesti. Satsaus kuitenkin yleensä tarkoittaa myös parempaa kestävyyttä, eivätkä kuteet kulahda kymmenien pesujen jälkeen. (Poikkeus vahvistaa tämänkin säännön, eikä kyllä mikään syy saa minua maksamaan talvihaalarista satasta tai ihanasta paidasta neljääkymppiä.)

Tänään (ihan kuin ei olisi ollut parempaa tekemistä…) kävin muuttolasien kanssa läpi lapsosten vaatevarastoja. Käyttöön, kirppikselle, kavereille, kierrätykseen? Näissä tämänhetkisissä tunnekuohuissa on se hyvä puoli, että kaikkien tähän liittyy se-ja-se muisto, pidetään tämä vielä -vaatteiden kohdalla tekee mieli vaan päästää irti. On varsin epätodennäköistä, että vielä joskus vaatetan vastasyntynyttä – ja jos joskus niin käy, niin pistetään sitten vaikka munuainen myyntiin ja ostetaan koko garderoobi uusiksi. Toki joitakin minikuteita jätin säästöön ihan vain tunnesyistä, ne muutamat bodyt ja pöksyt jotka ovat palvelleet yhden tai kahden 49-senttisen pikkaraisen ensivaatteina. Mustan nimiäismekon ripustin hetkeksi henkariin, ehkä se vielä jonain päivänä tuo mieleen vain kauniita muistoja.

Ratsasin myös isoveljeltä pikkusiskolle siirtyvän vaatevuoren, ja jätin jäljelle vain ne, joille uskon todella olevan käyttöä. Kannattaa muuten olla sukupuolineutraaleja vaatteita kannattava hömelö: eipä tästä taloudesta löydy juuri yhtään liian ”poikamaista” tai ”tyttömäistä” vaatetta, jota ei voisi ristiin rastiin kierrättää. Nyt pikku-Oon vaatelipasto suorastaan huutaa lisätäytettä, ja poikasen särmät vaatepinot ovat ilo silmälle. Varastoon menee äitiyspakkauksellinen vaatteita, mukana siis sekä kaikille liian pienet että pikkusiskoa odottavat. Ulkovaatteet ovat kyllä erikseen, toivon mukaan ensi syksystä lähtien ei tarvitse pienemmälle ostaa mitään uutta. (KappAhlin mustia toppahaalareita kerään kai koko sarjan, niin saavat sisarukset samistella vuodesta toiseen!)

Samaan syssyyn kaivelin omasta kaapistani raskausajan rievut, laitoin talteen ne kolme tärkeintä ja viikkasin loput myyntiä varten. Menkööt, näitä en tahdo sen enempää muistella. (Mukana myös käyttämättömäksi jäänyt tukivyö, tuo erotiikan ilmentymä.)

Kylläpä helpotti! Muuton aikana voi vain pistää vaatteet pinoina kaapista toiseen, eikä ylimääräisiä turhakkeita tursua mistään. Nyt puuttuukin enää se kirppisinnostus, tai joku vauvakas hakemaan tämä kuorma kotoa pois…

PS. Vielä pitäisi varmaan käydä läpi ihan tavisnaisen vaatteenikin, mutta arh, kun näky oven takana on tämä…taidan vain sulloa kaiken jätesäkkeihin ja jättää odottamaan imetyksen jälkeistä normaalivaatearkea. Nythän päällä on pieniä poikkeuksia lukuunottamatta aina verkkarit (kotona) tai farkut (muualla) sekä musta, valkoinen, sininen tai punainen imetyspaita. Mitä trendien ilotulitusta!