Jos ajanlasku aloitetaan ensimmäisen raskauteni alusta, olemme nukkuneet yömme perheenä nyt tuhat ja yksi yötä – ja vähän enemmänkin. Lapsiperheissä nukkuminen puhuttaa kutakuinkin aina, siitä puhe mistä puute pätee tässäkin asiassa. Kuka valvoo eniten, kuka heräilee ja kenenkin vierestä, miten mustaksi aamukahvin voi saada, päättyykö unikoulun oppivelvollisuus ikinä? Yllättäen meilläkin nukkumisjutut ja unijorinat ovat aika monen päivän polttava puheenaihe.
Esikoisemme, joka kohta saavuttaa jo kahden vuoden ja viiden kuukauden kunnioitettavan iän, on varmaankin ollut koko ikänsä sellainen keskivertolapsi nukkumisen saralla. Vastasyntyneenä poikanen ei olisi muuta tehnytkään kuin nukkunut, ja pikkuvauvana vakiintui noin kolmen yöheräämisen tahti. Hampaansa tuo veijari teki aika aikaisin ja melko kivuttomasti, mutta toki ne toivat oman lisänsä yöheräilyihin – samoin kuin seisomaanoppimiset ja muut kehitysvaiheet. Yösyöttöjä jaksettiin vuoden ikäiseksi asti, sitten unikoulun avulla nukuttiin muutama kuukausi superhyvin ja sen jälkeen kaikenlaiset muutokset ja Vaiheet (TM) ovat heijastuneet yöuniin.
Viime aikoina (syynä varmasti huikea elämänmuutos nimeltä pikkusisko) esikoinen on heräillyt öisin vaihtelevia kertoja ja vaihtelevan hysteerisenä, yleensä tainnutukseen riittää kuitenkin vain käväisy lastenhuoneessa. Muutama viikko koettiin ensi kertaa se ihme, että lapsi poistui itse sängystään keskellä yötä, ja ilmestyi meidän makuuhuoneeseen. Tokkuraisena päästettiin sitten ”isoo sänkyy” haluava poikanen meidän väliin, ja siellähän se on sitten siitä asti aina välillä viihtynyt aamuyön tunteina.
Mutta tämä uusi vauva sitten, sekin kohta jo kaksikuinen. Ensimmäiset viikot kolmen tunnin yösyöttövälejä varmisteltiin herätyskellolla, sitten tuntui että molemmat lapset herättivät läpi yön vuoron perään, ja sitten tapahtui käänne. Viime viikolla pikkusisko alkoi nukkua huikaisevan pitkän unipätkän yön aluksi, sellaisen neljä-viisikin tuntia. Sitten työmiehen tavoin vartissa hotkaistu yöpala ja lisää unta palloon, ainakin pari tuntia kerrallaan. Huraa, siinähän ehtii itsekin levähtää! Nyt kaksi viime yötä ovat olleet vieläkin uskomattomammat: toissayönä ensimmäinen herätys tuli viideltä, viime yönä vähän ennen kuutta. Siis kello kuutta, sehän on käytännössä jo aamua! Ja unille vauvanen oli simahtanut joskus kymmenen tienoilla. Luksusyön kruunasi omassa sängyssään inahtamatta nukkunut esikoinen, ja me miehen kanssa olimme aamulla lähestulkoon puheväleissä! (Olikohan tässä jo tarpeeksi huutomerkkejä?)
Siinä missä nukkumisasiat ovat nyt kokolailla kiitettävällä tasolla, on nukahtamispuolella kyllä paljon parantamisen varaa. Esikoisen kanssa käydyistä nukutustaisteluista ei näytä tulevan loppua – päiväunille hän kyllä käy varsin kauniisti ja nopeasti, mutta iltaisin mies viettää nukutussouvissa tunnin tai puolitoista. Jotain pitäisi tilanteelle tehdä, sillä olisihan se ihan jees viettää avioparina aikaa enemmänkin kuin se väsynyt hetki sohvalla iltakymmenen jälkeen. Tänään neuvolassa ehdin sivusilmällä lukaista Meidän perheestä iltahärdellejä käsittelevää juttua, voipi olla että huomenna tie vie lehtihyllyn kautta kotiin kokeilemaan luvatun toimivia vinkkejä…
Jälkikäteen ajatellen ja vailla mitään tieteellistä todistusta uskon, että poikasen nukutusongelmat ovat pitkälti itseaiheutettuja. Varmasti helpommalla oltaisiin päästy, jos oltaisiin aina pidetty tietty sama, tiukka linja nukutuskäytännöissä ja opetettu lapsi paremmin nukahtamaan itsekseen. Kyllähän meiltä iltarutiinit löytyy, vieläpä armeijamaisen tiukat ja jo vauva-aikana samalla kaavalla aloitetut – mutta se nukuttaminen, se on sitten välillä lipsunut sirkustemppujen puolelle. Takaraivossa on kai kummitellut älytön ajatus ”jos se ei vaikka ikinä koskaan nukahdakaan” ja jokaiseen Vaiheeseen (TM) on vastattu keksimällä jokin uusi keino. Ja kun se keino ei enää tepsi, on täytynyt keksiä toinen.
Nyt vauvan kanssa yritetään välttää aiemmin tehtyjä ”virheitä”, ja toivotaan että mahdollisimman simppeli nukutustaktiikka toisi onnen tulevaisuudessa. Toistaiseksihan nukutan vauvan metodilla syötä, vie sänkyyn, unohda olemassaolo (tai vaihtoehtoisesti: jätä johonkin odottamaan esikoisen pukemista ja survaise nukkuvana rattaisiin…). En jää paijailemaan tai hyssyttelemään, vaan poistun kylmästi paikalta ja keitän vaikka teetä. Kuulostelen pinnasängystä kuuluvaa öhinää ja töhinää, odotan hetken, toisen ja kolmannenkin ennen kuin käyn kurkkaamassa. Jos ääni muuttuu itkuksi, syötän yleensä uudestaan (tässä voisi myös olla tutin paikka, huomaan), muuten en menoon puutu. Ja jos vauva ei nukahda, niin sitten ei nukahda, sitten hengaillaan hetki ja yritetään vähän päästä uudestaan. Öisin sama, kylmän äidin ignooraus näyttää toimivan, sillä vauva harvemmin jää hereille syötön jälkeen (ja silloinkin yleensä vain rohisemaan sen verran, että nenäfriida-kidutuksen ja uusintasyötön jälkeen nukumme taas).
Voi toki olla että pikkuvauvan unenlahjat ovat Vaihetta (TM) vain, mutta kyllä niistä kelpaa nauttia vaikka vain yö kerrallaankin. Väsyneenä kaikki on vähän vaikeampaa, joten nämä meille suodut levon hetket otan kyllä kiitollisena vastaan!
PS. Mikähän siinäkin on, että nukkumisasioihin saa liittymään ihan hupsua taikauskoa? Puin vauvaa koko viime viikon puolipukluiseen pyjamaan, koska olin varma että juuri se sai aikaan hyvät yöunet. Jos taas esikoinen on tietyn unikirjan jälkeen nukkunut erityisen hyvin, luetaan samaa nallesatua viikosta toiseen. Ja ensi yönähän meillä ei varmasti nuku kukaan, kun menin jotakin hyvistä yöunista kailottamaan koko maailmalle….
Meilläkin Ida nukkui todella hyvin, olisiko ollut parikuisesta? Yksi herätys yössä, siinä viiden-kuuden aikaan. Sitten noin puolen vuoden iässä alkoi tulla hampaita, lähdettiin liikkeelle ja mitä näitä nyt on, eli heräilyjä alkoi taas tulla. 9 kk iässä pidettiin unikoulu, ja siitä lähtien on nukkunut suurimmaksi osaksi katkeamattomia unia.
Meillä alkoi myös tuo iltanukuttaminen käydä niin tuskalliseksi viime aikoina (Ida ei millään nukahtanut, vaan höpötteli ja leikki vaan sängyssä), että oli pakko opettaa nukahtamaan yksin. Ensimmäisenä yönä valvoi puolitoista tuntia ja huusi lopuksi, seuraavana nelisenkymmentä minuuttia ja huusi lopuksi, kolmantena nukahti ilman huutamista ja eilen ei enää kuulunut edes niitä höpöttelyääniä huoneesta. Siellä se vaan makoili nalle kainalossa ja nukahti nätisti itsekseen. Toivottavasti tämä on pysyvä vaihe 🙂
Esikoinen ihan just 3 v oli koliikkivauva, sitä seurasi korvakierteet ja yölevottomuus jäi kaveriksi..ekan täyden yön herra nukkui 1,5 v iässä. Kyllä sitä juhlittiin. Siskonsa nukkui tosi hyvin ekat 4 kk, sitten alkoi liikkua ja kehittyi motorisesti hyvin nopsaa joten siitä eteenpäin olikin sit suht levotonta. Nyt likka on 1,4 v ja nukuttaminen on haasteellista. Hampaita on tehnyt urakalla ja särkylääkettä kulunut, ilman ei saa nukutuksi yhtään. Nukutan tyttöä iltaisin n tunnin ja se väsyttää! Poika on alkanut nähdä painajaisia kun mielikuvitus on huipussaan eli kinkeää meidän sänkyyn lähes joka yö..en ole kieltänyt, se on sääntönä että omaansa nukahtaa. Illalla luetaan pieni satu, sit laitetaan ipanapan unilaulut soimaan ja äiti istuuu ja istuuu ja nukuttaa. Unimusaa ovat kuunnelleet vauvasta saakka. Sisko sit yöllä herättyään tulee väliin ellei saada rauhoittumaan omaan petiin. Tämmöstä meillä 😀 ei se herkkua ole. Toisilla käy tuuri ja kersat nukkuu, tiedän montakin. Meillä on se kiva bonus ettei isi kelpaa vaan poru alkaa eli homma on mun.
Meillä nyt 10 kk ikäinen tyttö nukkui hyvin n. 8 kuudeksi asti, mutta sen jälkeen seisomistreenit herättelivätkin parhaimmillaan tunnin välein. Nyt on viikko unikoulua takana ja eräänlaiseksi lampea-seisova-lapsi-nurin-ja-pidä-väkisin-maaten-kunnes-nukahtaa unikoululla ollaan päästy yhteen heräämisen 🙂 Iltaisin neito onneksi nukahtaa ihan vaan unilaululla ja hyvän yön toivotuksilla. Joskus aikaa menee varsinkin verran, mutta lähes aina kaikki protestit hiljenevät pelkällä pistäytymisellä.
Mun 2 v 2 kk poika on aina ollut vähän niin ja näin nukkuja (hampaat ja Vaiheet ja muutokset ja muut laittavat heräilemään TAI vähintäänkin puhumaan unissaan :)) Mutta nukahtajana ollut aina hyvä. Paljolti varmaan sen ansiosta, että hänet on opetettu nukahtamaan yksin jo aika pienestä ja on temperamentiltaan tommonen rauhallinen tollottaja 🙂 Pyytää itse sänkyyn nukkumaan, eikä tule sieltä pois. Vilkkaammat menijät jäävät varmasti helposti ns. kierroksille ja vauhdin sammuttamiseen ei riitä pelkkä "Joka ilta kun lamppu sammuu…". Muutaman kerran on tullut semmosia pari iltaa kestäviä Vaiheita, että on selkeesti kokeillut jäädäänkö paikalle, jos hieman perään karjuu. Ei olla jääty, vaan toteutettu semmosta pistäytymistaktiikkaa ja se on auttanut (pitäisköhän koputtaa puuta).
Ehkä teillä voisi auttaa ns. tuolimenetelmä? Itse kokeilisin vaikka sitä, että aikuinen on huoneessa läsnä, mutta ei tee mitään aktiivista, ei ota katsekontaktia tms. Sääntönä vaikka, että lapsen on pysyttävä omassa sängyssä pötköllään. Sitten vaan kampeaisin pystyyn nousevan lapsen takaisin makuulle puhumatta mitään, katsomatta päin jne. Ajan myötä hilaisin sitä tuolia tai jotain kauemmas sängystä, kun vaikuttaa että lapsi pysyy makuulla ilman jatkuvaa kaatamista 🙂 Joskus aikojen päästä sieltä huoneesta pääsee varmasti pois kokonaan oven ulkopuolelle istumaan. Kai se on menetelmässä jos toisessakin pointtina, et aikuiselle jäitä hattuun. Ei passaa välittää mistään kommervenkistä, vaan toteuttaa sitä omaa rooliaan johdonmukaisesti ja kylmän viileästi.
Tunnistan niin itseni tuosta kaikesta! Meillä oli kans tosi ottaa itseä niskasta kiinni ja opettaa esikoinen nukahtamaan yksikseen. Kesällä oli vain pakko ja nyt meillä nukahdetaankin mitään mukisematta.
Vauvan kanssa ollaan yritetty välttää niitä esikoisen aikana tehtyjä virheitä ja ensimmäinen puoli vuotta on sujunut kuin rasvattu. Vauva nukahtaa siis ihan itsekseen harson ja tutin kanssa. Yönsä hän nukkuu unipussissa ja luulen, että se on myös osaltaan auttanut öiden rauhoittamisessa. Yhtenä yönä vauvan sairastaessa koitin laittaa vain kevyttä peitettä pojan päälle, mutta heti alkoi kiemurtelu, kun yhtäkkiä pääsikin kääntymään mahalleen ilman ongelmia. Uskon siis hötkyilemättömyyteen ja unipussiin :)! Toivottavasti jatkossakin sujuu.. eniten kauhua herättää se eroahdistus-vaihe, jolloin esikoisen nukahtamiset viimeistään tuli sössittyä ihan totaalisesti. Tällä kertaa osataan toivottavasti olla tiukempia ja pitää nukahtamisrutiineista kiinni.
Mä päätin, että en enää illalla sano pojalle mitään seuraavan päivän hoitopäivästä, yleensä siitä seuraa levoton yö.. Mene ja tiedä onko tuolla taikaa, mutta onneksi kohta ollaan taas kotona 😉
mun on pakko kommentoida tähän, ettei tämä todellakaan toimi aina. Meidän neiti selvästi provosoitui siitä, että yhtäkkiä alettiin istumaan sen huoneessa. Aiemmin oli siis nukahtanut yksin omaan pinnikseensä, mutta siirto ison tytön sänkyyn sai meidät vanhemmat mukaan sinne samaan huoneeseen. Tästä seurasi pari kuukautta juuri noita kaaosmaisia iltanukutuksia, ja paljon itkuja.
Uusi unikoulumme olikin sitten oven sulkeminen perässämme. Sinne se nyt jää joka ilta, ihan yksin. Toisinaan riisuu ja tekee siellä ties mitä, mutta vaivalloisinkin ilta on vain puolituntinen. Kiitos SuperNannyn 😉
Vielä kun saisi sen vauvankin nukahtamaan yhtä tyynesti. Olen testannut siihen nyt tuttia, mutta pirulainen kun ei tuosta ota selvää miten se haluaa nukahtaa.
Teidän päivärytmistä mitään tietämättä tuli mieleen, että jos päiväunille nukahtaa helposti ja iltaisin sitten taas ei, niin voisiko olla kyse siitä, että lapsi ei ole tarpeeksi väsynyt illalla ja jaksaa sählätä sen takia. Omien lasten kanssa ollaan jouduttu rajoittamaan päiväunien pituutta ja sijoittamaan ne tarpeeksi kauas iltaunista, että olisivat ennen yhdeksää unessa. Se on ainakin meillä vähentänyt iltajuoksujen määrää. Paitsi sitten on tietenkin vaara myös yliväsymyksestä, joka taas pitkittää nukahtamista. Metafysiikkaa tämä oikean nukkumaanmenoajan löytäminen.
Löysin juuri ensimmäistä kertaa blogiisi ja selailin pitkään läpi. Nää unijutut on kyllä tosi kiinnostavia, johtuisiko siitä että unikoulu on vielä kovin tuoreessa muistissa ja jatkunee jollakin tapaa vielä pitkääään…jouduttiin pitämään jo puolivuotiaalle unikoulu kun syöttöjä oli yössä toooooosi monta.