Kuinkas sitten kävikään.
Hyvä aamu alkaa jo yöllä. Eilisiltana maksimoimme mahdollisuuden onnistuneeseen yöelämään kylvettämällä molemmat lapsukaiset. Pikku-O on kulkenut kuopuksen kivistä tietä niin huomaamatta, että ensimmäinen kylpy oli jäänyt vallan suorittamatta. Nyt on sekin ensimmäinen koettu, ja nakukuvat kylpyhuoneen lavuaarissa (!) lilluvasta lilliputista löytyvät perhealbumista. Isoveli-I puolestaan peseytyy päivittäin suihkun puolella, ja kylpyhetki on harvinaista herkkua – kenties siksikin niin ihmeellistä ja ilakointia vaativaa.
Kylvyn taialla valellut lapsoset sitten mennä nukkuivat yönsä varsin mallikkaasti. Viime viikkoina hysteeriset yöhuudot tavakseen ottanut esikoinen ei päästänyt inahdustakaan koko yönä. Pikkuvauva vetäisi ensin käsittämättömän viiden tunnin uniputken, ja heräsi sen jälkeen syömään ja vaipanvaihtoon muutaman kerran ennen aamua. Sanana ja varsinkin ideologiana perhepeti herättää minussa ehkä vähän hilpeyttä, mutta toistaiseksi vauva nukkuu kainalossani ihan vaan mukavuussyistä. Mieskään ei kuulemma yöllä edes heräisi syömisiin, ellei vauva aina pitäisi niin hirveää rähinää päällä rinnalla ollessaan… Ihme murisija, siis tuo pienempi.
Aamulla isimies vähän viivytteli töihinlähtönsä kanssa, ja oli apuna niinä kriittisinä minuutteina puoli kahdeksan jälkeen, kun esikoinen heräsi (ei iloisena) ja minä heräsin (kymmenen minuuttia liian myöhään). Seitsemän minuutin pottailun aikana ehdin suorittaa omat aamutoimeni kylpyhuoneen puolella ja loihdittua raadosta ihan kohtalaisen raikkaan äiti-ihmisen. Naama-amatöörin vinkit: meikkipuuterilla säästää minuutteja, poskipunalla taikoo pirteyttä ja ripsivärillä saa silmät ainakin osittain erottumaan likaistenkin silmälasien takaa. Kuontalopuolella vannon yhä hiuspuuterin nimeen – sillä liukasluikkuiset hapsutkin saa pysymään ponnarilla.
Söimme poikasen kanssa yhdessä aamupalaa, vauva vitkutteli oman heräämisensä kanssa likemmäs puoli yhdeksää. Siinä vaiheessa käytin ensimmäisen Maisa-DVD-kortin, jolla sain sopivasti aikaa sekä imetykseen, vaipanvaihtoon että vauvan ja itseni vaatettamiseen. Sitten poikasen pukeminen ja potatus, pari hyvin valittua kirjaa sohvalle, vauvan uusintaimetys lukupiirissä ja jokseenkin hikinen ulkovaatesähellys. Eteisessä tunnelma ehti jo tiivistyä, kun vauva huusi kopassaan kuumuutta ja väsymystä, taapero karjui kurahanskapakolle ja minä kirosin sitä, että olin pukenut jo farkutkin villasukkahousujeni päälle. Pienestä ähellyksestä ja sähellyksestä huolimatta olimme jo kymmeneltä bussipysäkillä, huraa!
Pääsimme ehjin nahoin puistoon ja viihdyimmekin siellä pari aurinkoista tuntia. Lapsi leikki ja vauva nukkui, ja löytyi sitä seuraa minullekin. Äititovereilta tulvi onnitteluja ja ”missäs se vauva on”-ihmettelyjä, sillä pikkusisko ei pästänyt pihahdustakaan vaunujen uumenista. Kahdeltatoista kurvasimme kaupan kautta kotiin, sain syötettyä vauvan ennen muiden nälkäkäyrän nousua ja sitten popsittiin kolmistaan kolmen Peen pikalounas, eli pinaattilettuja, perunasalaattia ja puolukkahilloa. Saattoi siinä äitikin vähän sormiruokailla, kun samalla joku kolmekiloinen kaveri hengasi käsivarrella…
Päiväuninukutus meinasi mennä vähän taistelun puolelle, mutta lopulta molemmat simahtivat – isompi vaati vähän enemmän taivuttelua. Siinä sängyn laidalla pihistessä pitäisi vaan muistaa supernannymäinen seesteisyys, eikä sortua itse siihen uhmailuun, joka vaan pitkittää koko touhua. Nukutus kuitenkin onnistui, ja siitä unelma-aikataulustakin myöhästyttiin vain puoli tuntia 😉 Naksautin pyykit pyörimään ja kahvit porisemaan. Koska päivä olisi muuten hiponut täydellisyyttä, päätti vauva torkahtaa vain hetkeksi ja heräsi juuri kun olin saanut kahvin kuppiin (ja kuvattua, tietysti), joten se odotettu oma aika kuluikin tyttöseurassa. Onneksi internet toimii vasemmalla kädelläkin!
Päiväunien päätyttyä surautin poikaselle pillismoothien, vaihdoin vauvalle vaipan hygienisesti ruokapöydän päällä ja sitten leikimme hetken ”äiti syöttää vauvaa, sinä voit hoitaa Krista-nukkea” -henkisesti pikkuhuoneessa. Ennen viittä isimies saapui kotiin, sitten alkoikin Pikku kakkonen ja kaikki oli aika hyvin. Päivän aikana kaikki saivat syötyä (erään posket pyöristyvät ihan silmissä), ulos päästiin ennakoitua aiemmin ja ne päiväunetkin onnistuivat. Lisäksi meillä oli ihan kivaa, kukaan ei pudonnut pöydältä tai heittänyt puhelinta pönttöön ja esikoisen vaippakin säilyi kuivana aamusta iltaan – pienet ne on kotiäidin ilot!
Ilta onkin sitten kulunut syöpötellen ja sohvannurkassa, nyt on takki (tai ainakin sen rintataskut) aika tyhjä ja vatsa kaipaa iltapalaa. Huomenna yritetään sitten soluttaa kaksivuotiaan kerhoonvienti tähän touhuun – kenties palaan sitten lukemaan tätä muisteloa ja toivon, ettei toinen päivä kahden kanssa olisi ollut jotain iiiihan muuta 🙂
Oletko ollut esikoisen syntymän jälkeen töissä vai oletko ollut kotiäitinä kuopuksen syntymään asti? 🙂
Tuli ihan oma kahden lapsen arjen alku mieleen :). Silloin oli varmaan tajuamattaankin vähän jännittynyt uudesta, johon esikoinenkin reagoi, no, perjantaina sitten vähän väsytti :D. Mutta jollakin tavalla kaiholla muistelen jo niitä ensi viikkoja, vaikka monenlaisia tunteitahan niihinkin liittyy :). Tsemppiä :)!!
Oi, siellähän sujuu hyvin! Mietin tekstin loppuun päästyäni että oletkohan saanut itse syödyksi, mutta olihan siellä viittauksia siihen ettet ihan nälässä ole ollut 😀 Meillä oli tuo eilinen katastrofipäivä sellainen että saatuani päivällislautasen tytön eteen, olin niin poikki etten edes jaksanut lämmittää itselleni ruokaa. Onneksi näitä nyt on hyvin harvassa! Ja meilläkin muuten inhotaan kurahanskoja, joka kerta.. Aina pitäisi saada ne kankaiset jotka kastuvat jo ensikosketuksissa tuohon kosteaan ilmaan.
En ole ollut töissä. Suoritin opintoni loppuun viime syksynä ja keväänä, toukokuun lopussa siis valmistuin yliopistosta. Siitä asti olen ollut ihan vaan kotiäitinä, katsotaan sitä työnhakua sitten vuoden tai kahden päästä.. 🙂
Kyllä muakin eilen jännitti, ja tänäänkin vielä niinä hetkinä kun tuntui että KOHTA joku menee pahasti pieleen (oltiin liian pitkään ulkona, ei mahduttu bussiin, kotimatkalla tuli jo kauhea nälkä ja vauva heräsi heti eteisessä kääääk). Kaikki meni kuitenkin tosi hyvin, esikoinen oli tänään viihtynyt kerhossakin superhyvin ja molemmat nukahti täsmälleen samaan aikaan päiväunille. Jesjes, tästä on hyvä jatkaa! 🙂
Voi kyllä, oma syömiseni on aika korkealla prioriteettilistalla 😀 Eilen hotkittiin yhdessä pinaattilettuja ja pilkottaahan tuossa tuota suklaakakkuakin kuvassa.. Tänään sitten ihan hurvittelin ja kävin esikoisen kerhon aikana nukkuvan vauvan kanssa kahvilla. Huh sentään, tämähän on jo liian helppoa 😉
Jos nyt jotain vinkkejä kahden lapsen arkeen voi jo antaa, niin helpot ja valmiit (yhdellä kädellä syötävät) ruoat ovat kyllä aika must. Ja suklaa. Musta tulee ainakin niin kiukkuinen kun verensokeri laskee, että äitiyden tasokin menee ihan miinukselle jos ei saa syötyä!
Hui! Mihin sitä on itseään oikein vapaaehtoisesti laittamassa, kun kakkonen on laitettu tilaukseen. Ei saa pelotella noin 🙂
Huh, kuulostaapa touhukkaalta (vaikkakin onnistuneelta) päivältä! Oman pienen 8kk -nappulan pikkuvauva-aika on vielä niin tuoreessa muistissa, että ihan hirvittää, miten sitä selviäisi kahden kanssa! Mutta niinhän ne sanoo, että aika kultaa muistot…