Humiukko

Talvi yllätti autoilijat – ja valloitti taaperot.

Kömmin aamulla pedistä pimeyteen, ja olohuoneessa mies kehotti kurkkaamaan ikkunasta ulos. Ohhoh, maa vallan valkeana! Ihana lumi oli satanut maahan viime yönä, ja nyt kaikki on kuorrutettu kimmeltävällä kauneudella. Aurinkokin alkoi aamupäivän aikana paistaa täydeltä terältä, siispä ihan täydellinen ensilumipäivä. Vähän ehkä hämmentää keltaisten lehtien ja valkoisen lumen yhdistelmä, mutta kyllä tuota mieluummin katselee kuin kuralla kuorrutettua synkeää syyssäätä.

Aamulla pähkäilin aikani lasten pukemispolitiikan kanssa, ja päätin sitten kaivaa kaapista kesästä asti odottaneen toppahaalarin pojalle. On se vaan hieno, onneksi päädyin kokomustaan versioon tälläkin kertaa. Ja olipas eteisessä suorastaan helppoa tänään, kun ei tarvinnut villaa ja välikerroksia, sen kun vaan sujautti (rimpuilevan) lapsosen suoraan haalarin sisälle. Vauvan ei ollut tarkoitus ulkoilla aamupäivän aikana kovinkaan pitkiä aikoja, joten luotin neulehaalarin ja windfleece-puvun yhdistelmään. Eipä tuo tyttönen vaunujen uumenista tainnut edes tajuta muuttunutta maisemaa, saattoi ehkä haistaa jostakin rakosesta uuden lumen tuoksun. Toivottavasti pikkusisko pikkarainen kuitenkin ehtii kasvattaa itsensä kokoon 62 sopivaksi ennen varsinaisten toppahaalareiden tarvetta…

Aamubussin väkimäärästä päätellen jokunen oli jättänyt talvirenkaiden vaihdon vähän viime tippaan, onhan se lumentulon ennustaminen tietysti lähes mahdoton tehtävä. Me kärryilimme kerhoon ja ihmettelimme jalan alta kuuluvaa narskumista ja kaikkialla näkyvää hunta. Poikasen mielestä nyt onkin sitten jo taavi, eikä enää ollenkaan syksy. Taavikenkä ja säähän sopivat hanskathan tuosta kuvasta vielä kyllä puuttuu, että taisi se vuodenajan vaihtuminen äiti-ihmisenkin yllättää ns. välikausihousut kintuissa.

Kahden tunnin kerhoajan käytin tällä kertaa täsmäostoksiin tulevia nimiäisjuhlia ajatellen sekä täysin ansaitsemattomaan lattea ja lätinää -hetkeen toisen kerhoäidin kanssa. Kerhopaikassa syötin vielä vauvan sekä vaihdoin vaipan ja muutaman sanan ohjaajien kanssa. Kaksivuotiaamme pärjää kerhossa nykyään vallan mainiosti. Hän osallistuu leikkeihin ja lauluihin ja on iloinen pieni hymynaama heti eteisessä pärähtävän eroitkun jälkeen. Tänään kerhossa kuulemma syötiin kalakuikkoja ja jälkkäriksi oli saanut pari muumikeksiä oijoijoi!

Kaupungin kerho on kyllä ihan täydellinen ratkaisu meidän perheelle, ja on mahtavaa että alun sopeutumisvaikeuksien jälkeen esikoinenkin on ottanut kerhon omakseen. Kerhorepussa kulkevat mukana keltaiset tossut ja Erkki-kissa, kotona hoilataan kerholauluja ja suosikeiksi nousseet kerhosedät ovat usein jutuissa mukana. Raskausaikana vähän visioin, että voisin ehkä joskus kerhoaikana käydä vauvan kanssa rauhassa kahvilla, ja nyt tuo haave on muuttunut todeksi! Vielä kun saataisiin toinen viimeisiä viikkojaan mahassa viettävä kerhovauva maailmaan, niin olisi aina vertaisseuraakin tarjolla 😉

Kerhon jälkeen vietimme vielä hetken puistossa ja pihapiirissä lunta ihmetellen. Kuulemma kaivurillakin voi tehdä humiukon. Sitten sisälle, vähän välipalaa kaikille, tutti suuhun toiselle, äärimmäisen epäuskottava Nukku-Matti-tarina toiselle ja avot, päiväuniaika on täällä taas. Suklaa vaan puuttuu, muuten olisikin kai liian täydellistä…