Ja sitten se perheversio

Pääsiäiseen mahtui sen verran monta päivää, ettei koko keväistä juhlaa tokikaan tullut vietettyä viinihuuruissa venheellä tai ahvenanmaalaisessa auringossa paistatellen. Sunnuntain vietimme lasten kanssa kolmistaan, mutta eilen yhdistimme jälleen tuttuun tapaan kahden viikonloppuperheen voimat ja hengasimme ystävien kanssa koko päivän.

Kuvan perusteella voisi toki luulla, että täällä asustaa neljä pienokaista, mutta ei ihan kuitenkaan. Kaverit kärräilivät meille aamukymmeneksi – minä heiluin vielä siinä vaiheessa imurin varressa ja siivosin vessankin valvovien silmien alla. Ei se enää ole niin justiinsa: tässä seurassa saa emännöidä vaikka kalsareissa ja kiukkuisena. Lapset leikkivät yhdessä, pöllöilivät peittoni alla ja levittivät leluarsenaalin pitkin asuntoa. Whatsapp-viestein käyty mitä me syödään – täällä ois perunoita ja jotain kalaa – voin tuoda salaattia  -keskustelu johti jääkaapin jämien yhdistelyyn, joka todentui lautasilla yllättävänkin tyydyttäväksi pääsiäislounaaksi. Lapsetkin pistelivät suihinsa lohkoperunoita ja pakasteesta ongittua kalaa melkoiset määrät. (Kuvaushetkellä kärsimättömän kuopuksen annos oli jo katoamassa parempiin suihin.)

Lounaan jälkeen pienin pistettiin päikkäreille ja isommat Maisa-videon eteen. Minä kipaisin kaupassa hakemassa maitoa ja lapsille pääsiäisrusinat. Me äiteet joimme kahvit ja teet keittiössä, kun lapsukaiset ottivat lepoa sohvalla. Omista unistaan kieltäytynyt, ja kaksivuotisuhmassaan melkein huvittava isompi O näytti television edessä juuri siltä miltä pitää. Minä päätin imeä itseeni puolitoistavuotiaan ihanuutta niin paljon, että jonain päivänä kestän tyynesti kaikki nuo esikoisen ajoista unohtuneet ”eiiii, yääääk, tyhmäää, eiiii” -kohtaukset! No, onhan tuollainen puhuva parivuotias toki myös suloinen, katsokaa nyt.

Kun video oli loppu, kahvit juotu ja auringonpaiste alkoi näyttää liiankin houkuttelevalta, otimme suunnan kohti Tiitiäisen satupuistoa. Ulkona oli yllättäen ihan kesäinen keli, ja välikausivaatteet kävivät heti liian kuumiksi. Lopulta lapset saivat leikkiä puistossa paitahihasillaan, ja vuorotellen huokailimme huikeaa säätä. Jälkikasvukin oli selvästi riemuissaan kevyemmästä asustuksesta, etenkin mun oma pikku O, joka on liekeissä sekä kevätkengistään että hiekasta, joka ilman hanskoja tuntuu aivan ihmeelliseltä. Kuopuksen puistoilukokemuksen kruunasi pieni koira, jota hän ryntäsi hurmiossa paijaamaan. Pikkuiseni yllätti myös kykenemällä kiipeämään jyrkän mäen ylös ja laskettelemaan alas – ihan itse. 

Taisimme viihtyä puistossa ainakin pari tuntia, ja päivällisajan lähestyessä päätimme vain hakea kaupasta jotain helppoa syötävää ja siirtyä ystävien pihalle. Pari minuuttia ennen sulkemisaikaa kaverini haali pikkukaupasta purtavaa, ja minä odottelin ulkona kvartettimme kanssa. Tuplarattaat ovat lastattu lapsilla ja ylimääräisillä vaatekerroilta, taisimme näyttää ties miltä karavaanareilta… Pihalla söimme sekalaiset eväät ja kevään ensimmäiset ulkojätskit, lapset keinuttivat toisiaan ja alkoivat vähän jo kiukutella väsymystään.

Minä kärräsin hiekkaisen ja tahmaisen kaksikkoni kotiin Pikku kakkosen aikoihin, iltatoimet etenivät kaaoksesta toiseen (yksi kaatui kylppärissä, toinen sai hermeettisen raivarin kynsienleikkuusta, joku keitti puuron liian myöhään ja kaikki nuokkuivat jo seitsemältä iltapalapöydässä). Touhukkaan ja täyteläisen päivän päätteeksi lapset nukahtivat helposti, ja minä havahduin omasta horroksestani vasta kun pinnasängyn pulputuskin oli vaihtunut tasaiseen tuhinaan.

Kavereiden kanssa kyllä mikä tahansa päivä muuttuu puolta paremmaksi. Ja mikä huikeinta: meillä kaikki nukkuivat koko yön, heräämättä! Tämä se vasta oli pääsiäisen ihme, jäi kyllä Jessekin kakkoseksi. Kaikki heräsivät aamulla niin iloisina, notta melkein jo luulin isoveljen kerhossa askarteleman, kahvinkeitintä vartioineen sangen vakavamielisen pupusen heläyttäneen meille vienon hymyn.

Tänään tuntui hyvältä palata oikeaan arkeen, viikko tuntuu uudelleen alkaneelta, kerhot ja ruokakauppareissut odottavat osallistujiaan. Juuri nyt lapset tekevät palapelejä (kuopus yllätti väsäämällä omin pikku kätösinsä yhdeksän palan Maisan, oho) ja minä kokeilin, miten onnistuu bloggaus lasten ollessa sekä a) läsnä että b) hereillä. Vähän on vaikeaa kyllä, tätä postausta tuhersin yli tunnin. Pyykkikone pauhaa, aurinko paistaa edelleen ja mieli on muikeana. Aurinkoista tiistaita teillekin!