Kaksi ja puoli

Hän on kasvanut vaivihkaa aika isoksi, ihan isoveljeksi asti. Mutta on silti vielä pieni, senkin kun aina muistaisi.

Hän herää aamuisin huonolla tuulella, mutta vaihtaa lastenohjelmien ja jugurtin jälkeen positiivisen vaihteen päälle. Hän hymyilee tutuille ja tuntemattomille ja nauraa kikattaa kaikelle vähänkin hassulle.

Hän lienee pituudeltaan 90 senttiä ja rapiat, paino on saattanut jouluherkkujen myötä heilahtaa jo 13 kilon puolelle. Hoikka poika, siro mutta sopiva. Venähtänyt koon 98 vaatteisiin. Kengänkoko onkin sitten luokkaa kanootti, talvisaappaissa komeilee numerot kaksi ja kahdeksan.

Hän puhua pälpättää lähes taukoamatta, selostaa kaiken näkemänsä ja hiljenee vasta kun uni painaa silmät kiinni. Hän haaveilee tulevaisuuden teoista, muistelee menneitä ja kommentoi kaikkea. Isi tuli töistä kotiin, teeve isi! Äiti peiton alta pois, mennää heikkimään! Kato mikä tuolla on – oho, siellä kukkakeksi! Kattosi äitin pulesta Ämpi pöös liloo. Mitä höytyy jahjapapetista – hotain, hotain…tonttuja! Hoksus synttäliluhlat, sitte pupaltaa kynttilää, hauaa haittaa kuunun päähän.

Hänelle on kehittynyt huumorintajua, jekkumieltä ja källikieroutta. Taivaalla ei ehkä lennäkään suihkukone, vaan pesukone tai pestääntukkakone. Kielletyt kolttoset hän tietää tasan tarkkaan, ja kokeilee aina vaan onneaan kikatuksen kanssa. Me vanhukset muutumme toisinaan ei-saa-painaa-tiskikoneen-nappeja tai ei-saa-koskea-telkkariin -mantrojen hokijoiksi, ja jäähypenkille poikanen kiikutetaan yhden varoituksen jälkeen. Joskus toimii, toisinaan ei, anteeksipyyntöä harjoitellaan vielä hartaasti.

Hän rakastaa kirjoja, kitaransoittoa, kaikkia koneita ja kaiketi vähän myös pikkusiskoaan – jonka kanssa joutuu taistelemaan huomiosta ja jonka kurmoottaminen aina kielletään. Lukutoukka lapsonen osaa kaikki kirjaimet ja laskeakin – ainakin kahteenkymmeneenneljään saakka. Sohvalle hänet saa naulittua levollisella lukuhetkellä tai yhä vain ainoan oikean elokuvatähden eli Maisa-hiiren avulla.

Hänen lempivärinsä ovat punanen, kinkki ja hiila – joskus myös keetanen, varmaan ihan vain äidin väriaivopesun tähden. 

Hän omaa hämmentävän hahmotuskyvyn ja huomioi kaiken samanhaisen ja tietyn häkösen. Kaverin kirjoissa näkyy samanhainen kuva kuin kotona, kylässä oli samanhainen lamppu kuin meidän katossa ja maitotölkin kyljessä on samanhaista juomaa kuin omassa lasissa. Leipä muuttuu parilla haukkauksella mopon häköseksi ja yhdellä puraisulla puolestaan heneen häköseksi.

Hänen lempiruokiaan ovat nakit, lihapullat, makaronilaatikko ja luonnollisesti myös sushi. Hän ei pidä puurosta, inhoaa tilliä eli kaikkea pientä vihreää piperrystä ja kammoksuu äitinsä tavoin jugurtissa piileskeleviä pipanoita. Hoku maaja! hän huudahtaa, ja sylkee sattumat suustaan. Itsenäinen syöminen on vielä vähän hakusessa – ainakin jos tarjolla on jotain muuta kuin lemppareita. Pullaa ja pipareita hän söisi vaikka sylillisen, karkista ei onneksi tiedä vielä mitään.

Hän painii isänsä kanssa, riehuu lumihangessa ja tanssii olohuoneen matolla. Hän pitää palapeleistä, uppoutuu autoleikkeihin ja keksii kymmenen käyttötarkoitusta epämääräisille muoviesineille. Hän piitää, muomailee ja leikkii laululeikkejä kasvot loistaen. Hän antaa pupulle maitoa, heikkaa äitin kanssa ja pistää papiljotteja päähänsä. Syksyistä hoitajaa hän muistelee laittamalla hiuslenksuja ranteeseensa, silloin sitä on yhtä heeno kuin Hanna-täti.

Hän venyttää nukahtamistaan varsinkin iltaisin, ja nukkuu keskimäärin iltakymmenestä aamukahdeksaan. Usein yöllä peitto menee huonosti, ja pikkuhuoneesta kuuluu kirkkaalla äänellä isiiii. Päiväunille hän menee yleensä suhtkoht sievästi, ja nukkua tuhisee kellontarkasti puolitoista tuntia.

Hän on ihan vallan päiväkuiva, käy kotona potalla ja kaupungilla vaikka naistenvessan pöntöllä. Vaippa on käytössä enää öisin, ja toisinaan se on silloinkin turha. Vessatustarve ilmoitetaan tätä nykyä kauniisti kysymyslauseena: onko pissihätä.

Hän ujostelee uusia ihmisiä ja tilanteita, mutta on hämmästyttävän reipas (ja kuulemma myös kiltti) hoitotätien huomassa. Parhaiden kavereiden luona hän on (vähän liikaakin) kuin kotonaan. Hän kaipaa jo kerhoon, muttei varmaan olisi valmis isoon hoitoryhmään. Hän rakastaa rutiineja ja hermostuu muutoksista, vaatii oman aikansa uusiin asioihin.

Hän on söpö ja suloinen, hermoja raastava ja herkkä, kärsimätön ja kaunis. Rasavilli räyhähenki ja rauhallinen runopoika, vuorotellen ja yhtä aikaa.

Meidän ihana Ii, täyttää tänään kaksi ja puoli.

PS. Puolikasta synttäripäivää vietettiin äiti-poika-duona kirjastossa. Kerrankin kahdenkeskistä aikaa: leikkejä lastenosastolla, sylillinen lainakirjoja ja lopuksi pullat ja pillimehut kahvilassa. Äitin kanssa kiijattossa, kahlilassa oli hyvä olla.