Säät suosivat ja suomalaiset ovat kuoriutuneet koloistaan. Täällä meillä Mansessa on kovin korea kesämeininki, terassit täyttyvät, ruokatori kuhisee ja kaupunkilaiset kokoontuvat kuuntelemaan musiikkia, koluamaan kirppiksiä ja ihastelemaan harvinaisen helteisää toukokeliä.
Meillä kesän tulo näkyy paitsi sai-raan kuumana kämppänä, myös vähän retuperälle lennähtäneinä päivärytmeinä ja ruokailutottumuksina. Ihan hyvinhän voi syödä päivälliseksi lihapiirakan tai tulla lounaaksi kotiin kello kolme iltapäivällä, eikö? Isompi lapsi kerää kaiken hiekan itseensä, pienempi on ottanut ensituntumaa villiin luontoon ja syönyt vähän voikukkaa. Aurinko paitsi virkistää, myös väsyttää – iltaisin esikoinen simahtaa minuuteissa, ja yhtenä aamuna lapsraukka nukkua posotti lähes kymmeneen asti. (Öisinhän meillä elämöi jokainen vuorotellen, eli meikäläisellä tummat silmänaluset ruskea tukka on ja pysyy, kiitos vain kysymästä.)
Me ollaan puistoiltu, nähty kavereita kasapäin, eväsretkeilty, levitelty aurinkorasvaa ja juhlittu kaverisynttäreitä kulman takana. Syöty ravintolapäivänä Marttojen eväitä ja kahviteltu kerhoaikana vauvaseurassa. Varamummo on vapauttanut käteni ruoanlaittoon ja ruhoni uimahalliin, isä-aikoina olen päässyt myös venyttämään itseäni jumppaan ja joogaan (minulla siis on lihaksia, koska ne kipeytyvät!) sekä polttamaan herkkää hipiääni ja humalluttamaan vielä herkempää kehoani terassille. Eilen lasten nukahdettua pidimme ystävän kanssa sohvallani Euroviisustudiota – elämää siis voi olla myös kello yhdeksän jälkeen, mieletön havainto!
Aivot tuntuvat sulavan ja järki valuu hikinorona selkää pitkin. Viime viikkoina on tapahtunut kaikkea hassua ja hymyilyttävää, ehkä hieman hirvittävääkin. Mutta ei se mitään, kaiken järkevyyden keskellä on välillä hienoa olla vähän villi ja vastuuton.
Helluntaiheila on nyt vähän heikoilla kantimilla, mutta kesän kultakiintiö on kuitenkin varmistettu uusilla hohtavilla sandaaleilla. Ostin myös itselleni kesän puistoasumisasuksi haalarin. Kyllä, haalarin! Näistä fäshöneistä sitten se seuraava valokuva, nämä tämänkertaiset otokset ovat pihapiknikiltä tovereiden talolta. Kun paikalla on kolme äitiä ja kolmien Phil&Tedsien verran lapsia, jäi ”me voidaan makoilla vilteillä ja lapset leikkii siinä sivussa” aika pitkälti ajatuksen tasolle… Lapset söivät eväitä, piirsivät katuliiduilla, taistelivat hiekkaleluista ja sen semmoista – ja minun pieni puumavauvani kävi pienen avuttoman pojan päälle ihan kirjaimellisesti. Kevättä ja kesääkin on siis rinnassa, itse kullakin 🙂
Suloista sunnuntainloppua ja aurinkoista alkavaa viikonloppua teille, kesätoverit! Ensi kerralla sitten jotain vähän syvällisempää satuilua – ja ne sandaalit 😉
Ihana tuo lätsä. Onko siinä vuorta?
Miten teillä pienempi viihtyy tedseissä tuolla alhaalla, kun ei nää mitään?
Piti nyt oikein kurkata lakkiin, siis on siinä ohut kangasvuori. Kesälakki on kuitenkin, nyt toista kesää käytössä 🙂
Vaihdoin juuri muutama päivä sitten rattaat taapero-taapero-moodiin, eli nyt vauva näkee maailmaa (vähän liikaakin..). Yleensä pieni nukkuu vaunuilujen ajan, ja viihtyi kyllä siellä alakerran pimennossakin ihan ok hereillä vähän aikaa, jos sai kurkkia lelua tai mun naamaa. Pituus alkoi kuitenkin tulla vastaan isoveljen istuessa päällä, joten kypsässä 7,5kk iässä siirryttiin vauvaosastolta pois. Nyt sitten on vähän säätämistä, että kumpi istuu milläkin penkillä, selkeästi ärsyttävin vaihe noiden rattaiden kanssa on nyt. (Tossa kuvassa siis meidän rattaat on noi taimmaiset, tossa onkin hienosti edustettuina samojen kärryjen kolme eri-ikäistä mallia ;))
Ai namiskuukkeli mitä kuvia. Ja aina vähintään yhtä valloittavaa tekstiä <3!
-Riikka
Meillä nostettiin vauhdikas vauva jo reilu 5 kk pois sieltä, ei vaan viihtynyt eikä oikeen edes mahtunut! Esikoinen on ite halunnut matkata alla tähän saakka, nykyään kävelee lähes aina. Vaan bussiin nostettaessa piti muistaa epätasapaino rattaissa..
Oon jo jonkin aikaa lukenut blogiasi anonyymisti mutta nyt uskallan tulla avaamaan suunikin. Sä oot mielettömän vahva ja tekstistäsi huomaa että olet ihana äiti lapsillesi.
Elämä potkii välillä päähän, niinhän se on mutta ihailtavasti oot saanut nostettua itsesi ylös maasta ja jatkamaan elämää. En voi kuin ihailla.
Luin postaustasi useamman kerran ja mietin, miten se liittyy kesäisiin. Kesti hetken tajuta, että otsikossa lukee ke-säi-sää, ei ke-sä-i-sää… Niin se on suomi hauska kieli (ja minä helteisen hidas 😀 ).
Ha ha haa, mulla oli sama lukivirhe 🙂
Ihania kuvia, taas!
Päivitystahtisi huimaa päätä!
No kiva 😀
Mun päätä huimaa ihan muut asiat, iloksesi voin tehdä niistä oikein kunnon päivityksen! Kunhan nyt ensin saan blogihäiriötekijä numero kahden eli vauvani hetkeksi nukahtamaan…