Tänään oli minusta ensimmäinen keväältä tuntuva päivä. Ihmisiä liian vähissä vaatteissa, kuumottava aurinko kasvoilla, hulinaa toreilla ja humalaisia teekkareita turuilla. (Niin ja tietysti viherrystä maassa ja linnunlaulua puussa ja simmottis.) Oi ihana kevät, kyllä sinua on odotettukin!
Lapset viettivät päivän isänsä kanssa, joten minä keskityin aikatauluttomaan haahuiluun. Aamupäivällä kiskaisin noin vain tunnin nokkaunet (se entinen minä, joka ei osannut nukkua päiväunia, taisi kadota viimeistään kuukausi sitten), pitkän suihkun jälkeen pistin rokkia soimaan ja lakkasin varpaankynnet kirkuvanpunaisiksi. Mutta voihan kalpeat kananjalat sentään noita talven turmelemia koipia! Nyt sentään erotan valkeat varpaani uimahallin kuulailta kaakeleilta…
Kaivoin uskolliset tennarini talviunilta ja tepsuttelin topakasti soijalatelle (ja pullalle, tietty) ihan ylhäisessä yksinäisyydessäni. Kahvilassa naapuripöydän neidot puhuivat siitä, kuinka miehet ei siis herranjumala osaa edes tiskata, ja minä hymisin maitokahviini. Kotimatkalla katselin koskenrannan ilakoijia ja käänsin nokkani kohti aurinkoa pisamien toivossa.
Lounaaksi loihdin pinaatti-katkarapupastaa ja jälkiruoaksi söin karkkia. Lapsiteknisten huoltotoimien jälkeen otin jälleen suunnan kohti kaupunkia, ja kulutin ostoskeskuksen lattiaa kevättakin toivossa. Eipä löytynyt täydellistä takkia, vaikkakin yksi vaaleanpunainen (niin että mitä) rotsi jäikin vähän kaivelemaan. Palatessa kipaisin vielä kenkäosaston kautta, ja kahdenkymmenen aleprosentin sokaisemana kannoin kassalle harmaat tennarit. Näin vanhemmiten olen joutunut myöntämään, että klassikko-Converset eivät vaan sovi koivilleni – luottomerkki Vagabondit sen sijaan kuljettavat tämän kulkurittaren kauaskin ilman kulumia.
Ruokakaupan kautta kotiin, jauhelihakastiketta naamariin ja kahden vanhemman käsivoimat vaativa esikoisen hiustenpesu. Iltasella vein vielä uudet poponi neitsytmatkalle, ja tassuttelin apteekkiin kauemman kautta. Veinpä vielä roskatkin ihan vaan uutuudenviehätyksen voimalla. Kyllä meinaan on askel keveä kevättossuissa! Jos siis kadulla tuli vastaan hölmösti hymyilevä verkkari-minä, oli se vaan täydellisten tennarien (ja vähän myös kaukaisesta maasta tunkeutuvien hupsujen tekstiviestien) tekosia.
Huomenna on edessä arkeen paluu ja perhe-elämää ihan sadalla prosentilla. Pikkutirppa vaan on saanut kurjan kevätnuhan, täytyy toivoa että puolivuotiaan ensimmäinen pöpö lähtisi pian karkuun. Puistoon vienee tiemme joka tapauksessa, sinne tosin täytynee toistaiseksi verhoutua vähintään kumisaappaisiin… (Ai niin, jonkin sortin kevätpopot pitäisi kai hankkia myös poikaselle, oh my.)
Heip, se kevätnuha voi olla hyvinkin siitepölystä johtuvaa -kannattaa hakea lääkäriltä resepti lasten Aeriukseen, ja aloittaa se nyt ko vielä on apteekeissa tavaraa jäljellä. N
Juu, itsekin olen vähän tukkoinen ehkä juuri siite- tai katupölyn takia. Mutta en mä ehkä puolivuotiasta lähtisi ensitöikseni lääkitsemään (sopiiko tuo edes noin pienille?), täytyy seurailla miten pienen vointi kehittyy.
Voi vaaleanpunainen takki! Sinäkin Brutukseni olet selvästi tyttölapsen äitihormoneissa (ja otetaan tämä nyt kaikki muutkin huumorin oikealla tasolla)! Vuosikkaan vauvan kanssa sitä jo alkaa miettiä prinsessa-asioita, voi apua. Juuri kun aivoni olivat pesty kauhakuormaajilla.
Kepeitä askelia aikuisen naisen jaloille :)! Ja hyvää arkea meille kotiäideille!
Niin siis takki MINULLE, tuolla vauvallahan ei ole yhtäkään vaaleanpunaista vaatetta.. 😀 Enpä minä ole vielä edes keksinyt, missä kuopuksen sukupuoli tulisi esille (no vaippaa vaihtaessa jooh). Että pois minusta prinsessat, kärsin sen kriisin vasta sitten pakon edessä! 😉
Mutta kepeyttä ja hyvyyttä sinnekin, kyllä!
Hyvin sä vedät, Onia!
Venni
Ymmärsin kyllä että takki oli sinulle. Nimim vaaleanpunainen mekko viime kesänä ostettu 🙂
aivan törkeen hienot noi harmaat tennarit!
pienelle tytölle paranemista!