Musta maanantai

Aamu alkoi tänään vähän liian aikaisin, onneksi sentään Pikku kakkosen alkamisaika oli ohitettu. Takana oli myös sangen virkistävät yöunet – lapset herättivät vain kaksi kertaa kumpainenkin, huraa! Ulkona tuli vettä taivaan täydeltä ja poikasen mielestä oli aika viettää kotipäijä. Niinpä hyllytin ajatukset jonkun-ihan-kenen-tahansa kyläänkutsumisesta (sekä seuramielessä että avuksi banoffeenjämän jakamiseen) ja jätin verkkarit jalkaan. Ollaanpa kerrankin ihan kotona vaan, ei näytetä nenänpäitä edes leikkipaikalla.

Käytin sitten aamupäivän tunnit niihin kotihommiin, joita en juuri koskaan ole siihen aikaan paikalla tekemässä. Pesin pari koneellista pyykkiä, viikkasin telineellisen kaappeihin, järjestelin epämääräisen huojuvan kasan puolipitoisia vaatteita, ladoin tiskit koneeseen, lajittelin keittiössä tölkit ja purkit, taittelin biopussin, pyyhin pöydän ja raivasin ikkunalaudalta lastenkirjavuoren hyllyyn. Tulevia nimijuhlia silmälläpitäen järkkäilin myös vähän näkyvimpiä paikkoja – sellaiset ”mä vaan vähän tätä järjestän”-hommat vaan tuppaavat edetä ketjureaktion tavoin, ja ykskaks sitä huomaa lajittelevansa lääkekaapin sisältöä (jos huuliherpesrasva on mennyt vanhaksi vuonna 2003, se tuskin saa hymyä ainakaan kauniimmaksi).

Synkkyyden ja epäsosiaalisuuden maksimoimiseksi verhosin tänään sekä itseni että jälkikasvun piki- ja kokomustiin asuihin. Vauva mahdollisti kotihääräilyn nukahtamalla ruokapöydälle (varmaan yhden äiti tulee ihan kohta -hetken aikana…) ja esikoinen jaksoi hyvin viihdyttää itseään, kun aina välillä osallistuin vasemmalla kädellä leikkeihin tai tarjosin mielikuvituksen vietäväksi jonkin järkkäilyistä ylijääneen tavaran. Tiskivuori selättyi muovailuvahan avulla ja pyykkihuoltoon saa vapaat kädet kun tarjoaa tärkeitä ”viehän sukat kaappiin”-tehtäviä taaperolle. Lääkelajittelusta löytynyt lääkeruisku olikin superjännä, ja pienen pojan mielessä vuoroin kaulin, lipputanko, toovi, pilli, taikuli tai ihan vaan mukavaa näperreltävää. Halvat on huvit, mutta rikas mielikuvitus!

Siinä puuhastellessani mietin, että tällaista varmaan on sellaisen kunnollisen kotirouvan arki. Kodin huoltoa, järjestelyä, siivoamista, viikkaamista ja värkkäämistä. Kyllähän kämppä toki pysyisi kiiltävänä ja tavarat järjestyksessä, jos aina käyttäisi aamupäivän huushollin hoitoon. Minä olen kuitenkin sen verran suurpiirteinen ja ehkä sitten sosiaalinenkin martta, että tarvitsen kodin ulkopuolista elämää, tekemistä ja ihmisiä täyttämään ne lounasta edeltävät tunnit. En siis ole ikinä oikein samaistunut siihen kotiäitien joukkoon (heitäkin nimittäin on!), jotka tuskailevat kun aamuisin ei saa mitään tehtyä ja koti on kaaoksessa.

Pyykit pistän pyörimään päiväuniaikaan, mies on virallinen tiskivastaava, vessanpesuun menee muutama hetki, pojat imuroivat ehkä kerran viikossa ja pölyjä pyyhitään kriittisistä paikoista juuri ennen kuin vieraat soittavat ovikelloa. Lapsen lelut kerätään aina paikalleen ennen unia (joiltain osin myös ennen päiväunia, jotta illuusio huolettomasta elämästä säilyy kahvimukin ääressä vietetyn oman ajan verran). Ruokahuolto toimii niin, että mies käy töistä tullessaan kaupassa, joku tekee ruoan Pikku kakkosen aikana ja samaa pöperöä syömme seuraavana päivänä lounaaksi.

On meilläkin tavarat välillä hyrskyn myrskyn, tasot täyttyvät epämääräisestä sälästä, villakoirat räksyttävät nurkissa, biojäte pursuaa ja pyykkejä löytyy joka puolelta, mutta ihan suhtkoht siedettävässä siisteystilassa tämä koti kuitenkin yleensä on – tai ainakin muutettavissa sellaiseksi melko lyhyelläkin yllätysvierasvaroajalla.. Jos aina häärisin aamut kotona sitä kiillottaen, nyhjäisin nurkkia rätin kanssa tai imuroisin joka ikisen eteiseen tulleen hiekanmurusen, olisin varmaan vähän väsyneempi äiti.

Yksi aika hieno kuulemani lastenhoitoajatus onkin se, että lapset muistavat ne hetket kun rakensit heidän kanssaan palikkatorneja, ei niitä jolloin siivosit palikoita laatikkoon. Tämä mietelause mielessä jätän siis palikat levälleen (ja pakenen pöllöilevän poikasen kanssa puistoon tai perhekerhoon)!

Sillä niin, onhan ne lapsetkin tässä jaloissa ja syleissä pyörimässä ja pistämässä kotia sekaisin. En ole ollenkaan sellainen sadepäivinä askarteleva äiti, enkä vietä jokaista valveillaolohetkeä sylikkäin pikku kullanmurusten kanssa. Haluan kuitenkin olla lapsille läsnä, kuunnella kun on asiaa, rakentaa junarataa kun sitä tarvitaan ja laulaa äitin hassu he’elmälaulua ihan muuten vaan. Kotihommia tehdessä sitä aika helposti muuttuu äksyksi äläs nyt koske siihen –tiuskijaksi, joka tulee aina ihan kohta. Ja neljän seinän sisällä alkaa joku seinistä kaatua pian päälle, jos juttukaverina on vain töllöilevä tahtotaapero tai höy-äänteellä varustettu vauvanen.

Mutta ihan mukavahan tällainen kotipäijä oli vaihteeksi, ei tarvinnut kiskoa haalareita niskaan, ei kuoriutua noista ihanista verkkareista eikä säntäillä bussin perässä, ei myöskään jutella mukavia hiekkalaatikon laidalla. Viekas vauva meni vaan keskeyttämään päiväunihetken, isovelikin heräsi puolivälissä banoffeeta ja bloggailua. Onneksi päivän tv-ajasta voi uhrata muutaman hetken Maisa-videoille, jotta saa näpyteltyä itsensä netissä taas vähän läsnäolevammaksi 😉