Pistimme pikkuvauvan pöydälle pötköttämään. Mahalleen muikistelemaan, päätään pyörittelemään. Siinä se silmät suurina sädehtii, kauniisti kuikuilee. Jännittää jäseniään, ihmettelee isoveljeään, huikkaa huolettomasti Häy.
Vastahan hän syntyi, kohta on jo kaksikuinen. Taas kerran terveeksi todettu tyttönen, vaakakin näytti jo melkein neljää ja puolta. Rokote maistui makoisalle ja hoitajallekin piti vähän huhuilla. Stetoskoopin alle ei tällä kertaa tästä perheestä tuotukaan pää punaisena parkuvaa poikasta, vaan flirttaileva pikkuflikka. Taisi (tavallisesti tympeähkö) tohtorskakin lämmetä, kun päivää vaille kahdeksanviikkoinen niin avoimesti hieroi tuttavuutta. ”Hymyn väläytti!”, ihmetteli lääkäri kesken keuhkojenkuuntelun.
Pikkuruinen pikkusisko kasvaa läpi vaatekokojen, valvoo vaikka pikkutunneille ihan vaan elämisen ilosta ja haluaa olla siellä missä tapahtuu. Kukkuu illalla, nukkuu yöllä, simahtaa kesken aamutohinoiden. Kulkee siinä sivussa, käsivarrella, kantorepussa tai vaunukopassa. Kuopuksen rooli on omaksuttu huolella: odotellessa voi vaikka pienet torkut jos kiekaisuja ei kuulla. Maito maistuu vaikka puolijäisellä puistonpenkillä ja hoitopöydällä hengailu on herkkua. Kädet vispaavat, silmät etsivät sielua ja suu – se vääntyy ihanaan vinoon hymyyn ja juttelee jo vaikka mitä.
Aika komiasti tuo jo kannattelee päätänsä, vaikka onkin vielä pikkarainen. Toisinaan tytär on tarmokkaampi kuin äitinsä, ja veikeä hymy hakee vastakaikua kyyneltenkin läpi. Onneksi on ystäviä ja yhteisöjä, jotka tukevat niskaa, vaikka se nuokkuisi puolentoista metrin korkeudessa. Tärkeitä olette tekin, kiitos vielä kauniista sanoista.
PS. Viikko sitten kysyin kaksivuotiaalta veikkauspisteen luona lottorivin viimeistä onnennumeroa. Vastaukseksi tuli kryptinen kissa (”Eikun sano joku numero.” ”Kissa!”). Valittiin sitten kuitenkin poikasen lempinumero eli seittänän, ja kah, sen avullahan saatiinkin muhkea yksi oikein -tulos. Osaisikohan tuo meidän Neiti Keno osoittaa oikean numerosarjan ja ohjata jättipotin tähän osoitteeseen?
Ihana neiti Keno! 🙂 Meillä seitsenviikoisen kanssa arvuutellaan, milloin sen uskaltaisi laskea vatsalleen lattialle tai jollekin tasolle treenaamaan niskojaan. Tyyppi itse tuntuisi olevan siihen jo täysin valmis, me vanhemmat ei niinkään. Koska eihän se meidän pikku-Tyyppi VOI kasvaa näin nopeasti ja olla jo NYT niin iso, että kannattelisi todella omaa päätään! 😀 Vaikka olkapäällä keikkuessaan peilikuva väittääkin jo kovasti niin. 😉
(Ihana lukea uusi päivitys sulta/teiltä. Ehdin jo säikähtää kuten niin moni muukin.)
Voi kuinka suloinen neito, niin pieni ja kuitenkin hurjasti kasvanut pienessä ajassa. Kuinka iloiseksi ilta muuttuikaan kun neiti Keno muikistelee kuvissa ja muullekin perheelle kuuluu hyvää.
(Jee, eka kommentoija, ainakin niin näyttää minulle)
Mukava kuulla (tai siis lukea), että menee taas ainakin melko hyvin sielläpäin, heikunkeikuista selviydytty. Hieno asia sekin, että pikkuinen kasvaa kohisten ja normaalisti.
''Vastahan hän syntyi, kohta on jo kaksikuinen'' Tuttu tunne, tosin lähipiiristä vielä tässä elämänvaiheessa. Tutustuin kahteen tyttöseen, kun toinen istui syöttötuolissa ja hyvä, että toisen pää näkyi pöydän toiselle puolen. Nyt ovat jo yli 7v kumpikin, muistan tosi usein iät vuodella-parilla väärin. Näin se aika kuluu..
Sanomattakin varmaan selvää tältä suunnalta, että jälleen on aivan ''syötävän suloiset'' kuvat 🙂
-Lapsirakas93-
Kyllähän vauvan voi vatsalleen laskea vaikkei niskat olisikaan terästä, siis miksei vaikka jo vastasyntyneenä? 🙂 Meillä lattia-aikaa rajoittaa lähinnä tuo yliajava isoveli, välillä mietitäänkin että mahtaako kuopus koskaan oppia liikkumaan..
Vauvan kanssa menee kyllä hyvin, hän on onneksi aika iloinen tapaus 🙂
Oi kuinka hän on niin kaunis tytöntyllerö
Meidän likka alkoi elokuun alussa kannatella päätään, eli kuukauden iässä! Motorinen Kehitys on jatkunut nopeana siitä eteenpäinkin aina vaan! Eli lattialle vaan pötkettelemään jos suinkin viihtyy! 🙂 ja olipa kiva lukea tää päivitys ja nähdä kuikuileva vauva, toivotaan sinne voimia koko porukalle!
Moikka!
Miten sulla alkoi raskaushepatoosi oirehtia silloin aikoinaan? Mitkä paikat erityisesti kutisivat ja kuinka nopeasti tajusit hakeudutua tutkimuksiin?
Mun varpaanvälit ja osittain muukin iho kutiaa toista päivää (huima aika!) ihan hulluna, en nyt tiedä kannattaako heti sännätä tohtorille mutta vähän alkoi ahdistaa kuitenkin. 🙁
Pyydä vaan heti neuvolasta lähete verikokeisiin, asia selviää nopeasti niin. Liioittele vaikka vähän oireita jos terkkari ei ymmärrä huolta.. Mulla hepatoosin oireet oli koko ajan melko lieviä, pientä kihelmöintiä ja kutinaa kämmenissä ja jalkapohjissa. Otin asian puheeksi parin päivän sisällä ultrassa ja lääkäri passitti onneksi heti kokeisiin. Kutina voi toki olla muutakin mutta turha stressata kovin kauaa 🙂
En halua vaikuttaa hullulta stalkkerilta, mutta katsoin nämä kuvat jo eilen illalla, mutta nyt oli tultava takaisin, kun pikku O on niin kovin viehättävä näissä:) (Vauvakuumetta ei siis ole…)
-Suvi
Kiitti nopeasta vastauksesta! Vielä taidettiin selvitä vaan jollain perusihottumalla tjsp, kortisonivoide nimittäin rauhoitti varpaat eikä tänään ole kutissut ollenkaan. Jee! Hyvä kuitenkin tietää, että kokeisiin pääsee nopeasti jos oikeasti iskee oireet päälle. 🙂 Ei tosin mielellään oireita ihan näillä viikoilla, kahdeskymmenes viikko kun alkoi tänään… Tosin perintötekijät kun on mitä on, niin kaikki oireet on otettava kuitenkin tosissaan.
Ihanaa, olette taas täällä! Huh helpotusta 🙂 Ja mihin tämä kaikki aika oikein kiiruhtaa, tuo pikkuneitin jo niin ISO! Täällä alettiin kans laittaa ylös vauvavuoden tapahtumia, ettei sitten joskus harmittaisi, makkarasukka.blogspot.fi 🙂
Mä en aina ymmärrä, miten jollakin voi olla sana noin hallussa. Aivan ihana kuvaus todella suloisesta tytöstä! Tuli ihan haikeus, kun miettii omaa tyttöä tuon ikäisenä. "Häy" kuului meilläkin, olin jo unohtanut.
Meille on oikein neuvolassa neuvottu että parin viikon ikäisestä voi muutaman hetken päivässä pitää mahallaan treenailemassa. Tietty itse vieressä vahtien 🙂 Näin siis Hollannissa. Meidän kuusiviikkoinen myös kannattelee päätään hetken kerrallaan tomerasti.
Voi, miten hurmaava O ja ihana kirjoitus! Ja mikä ikinä teidän arkea nyt keikuttaakaan, toivotan jaksamista ja hyvää mieltä siinä määrin kuin vain mahdollista – ihan koko sydämestäni!