Kaksi ja puoli kuukautta. Painoa villisti veikaten viitisen kiloa, pituutta (selässä) niin paljon että koko 62 kinnaa haaruksista (ja mahtavan musta talvihaalari ei enää aiheuta tukehtumisefektiä). Silkkipää, nappisilmät, äidin geeniperimästä poimittu nöpöleuka.
Siro on tyttösemme yhä vain, vaikka maitomakkaroita reisistä ja leuan alta löytyykin. Viime päivinä olen miettinyt soittoa neuvolaan ja jonkinlaista painotarkistusta, josko vaikka maitomäärä ei olisikaan ihan kohdillaan. Imetys sujuu hyvin ja elämän eliksiiri suihkuaa edelleen, mutta ihan täysin huoleton en tämän(kään) asian suhteen tällä hetkellä ole. Vauva viihtyy rinnalla yleensä vain lyhyen hetken kerrallaan, ja jättää toisinaan yösyönnit kokonaan väliin – viime yönäkin makuupussissa tuhistiin iltayhdestätoista aamuseitsemään ilman minkään sortin älähdystä. Myös se imetyksen aikaansaama ilmiö, joka naisen elämää niin kovin helpottaa, päättyi eilen (!?), mikä saa mietteliääksi. Riittääkö maito? on ehkä typerin kysymys tuoreelle äidille, mutta nyt se on kerrankin hiipinyt mieleeni. Järjen ääni sanoo, että kyllä lapsi maitonsa tilaa tai tyytymättömyytensä näyttää; mutta sitten on se osa äitiä, jonka pitää aina olla vähän varpaillaan.
Perheen neljäs jäsen on tainnut aavistaa olosuhteiden paineet, ja hellii meitä helppoudellaan. Yöunista kiitän kaikkia luojia vuoronperään, koliikkivauvan kanssa olisin varmasti aivan kuutamolla. Aamulla vauva on hereillä tasan tunnin, torkkuu toisen ennen uloslähtöä ja osallistuu pukemishärdelliin pötköttämällä puolivalmiina sitterissä. Puistossa esikoisen kanssa pöllöillessä tai kahvilassa ystäväterapian aikana saatan jopa unohtaa vaunuissa koisaavan kuopuksen. Joskus päästään kotiin asti ilman että kukaan on saanut ihailla seurueen pienintä jäsentä, toisinaan tyttönen käy tankkaamassa ja tähyilemässä kaupungin valoja ja nukahtaa kotimatkalla uudelleen. Ennen virallista päiväuniaikaa on hetken verran seurusteltava, kaksivuotiaan sängyn vieressä voi toljotella kattoon ja kun äidin kahvihammasta kolottaa, onkin jo aika nukahtaa itsekin. Iltaan mahtuu yleensä vielä yhdet torkut, mutta kuudesta kymmeneen vietetään epämääräistä hytkyttelyn ja syöttelyn maratonia, joka päättyy yleensä kaikkien osapuolten nukahtamiseen. Väliin mahtuu myös köllöttelyä sohvalla ja perinteistä pierujumppaa polvien päällä, sekä sisarusten piirun verran liian villejä yhteisleikkejä.
Aika kaukaisilta ja jopa koomisilta tuntuvat ne konkreettiset arkihuolet, joita minulla ennen vauvan syntymää oli. Miten me päästään ikinä ulos? Kuinka sitä ehtii imettää? Ei enää ikinä rauhallista päiväuniaikaa! Pyh ja pah. Ulos pääsee kun pukee lapset ja avaa oven (ja juoksee bussiin, koska aina menee vähän liian tiukille), imettää voi ihan rauhassa kunhan esikoisella on joku mukatärkeä aktiviteetti (kirja on paras, kirjahyllyyn kiipeäminen huonoin) ja päiväuniharmonia on saatu aikaan rytmikkäällä toiminnalla ja vauvaraukan runnomisella rutiineihin. Jos arki olisi pelkästään tätä, elämäni olisi ehkä liiankin helppoa.
Pikkuruinen pikkusisko kuitenkin kasvaa ja kehittyy kaiken muun kriisiviestinnän keskellä. Poden huonoa omaatuntoa vauvalle jäävästä pienestä huomiomäärästä ja siitä, miten itkuisen äidin hän on nyt saanut omakseen. Itseäni en voi olosuhteista liikaa syyttää, mutta sydäntä särkee silti. Miten tämä kaikki sylivauvaan vaikuttaa, imeekö hän itseensä suruni ja huoleni? Onko maitoni täynnä stressiä, muistanko hymyillä tarpeeksi?
Onneksi vauva jaksaa hymyillä, niin paljon ettei naama aina tunnu riittävänkään. Toissailtana sain kutiteltua esiin ensimmäisen kunnon kikatuksenkin – kymmenviikkoisen kilkattava ääni tuntui kamalan kaamoksen keskellä maailman kauneimmalta ääneltä. ”Vauva naulasi!”, totesi isovelikin innoissaan.
PS. En ehdi – tai ihan rehellisesti sanottuna välttämättä edes jaksa – vastata kaikkiin kommentteihin, mutta luen ne kyllä ja niistä kovasti ilahdun. Kiitos siis, ja anteeksi.
Voih..Itselläni oli aivan samoja mietteitä kun äitini kuoli. Poikammekkin oli silloin vasta kaksi kuukautta vanha. Ehdin murehtia, että loppuuko maito ja saako lapsi pelkkiä huonoja vaikutteita,kun äiti vähän väliä nyyhkii. Ja kaikesta huolimatta pärjättiin,poika kasvoi kohisten ja maitoakin riitti yli vuoden 🙂 TSEMPPIÄ! <3
Meillä nukuttiin jo ekana kotiyönä 7h. Syntymäpainoa tirpalla oli 4.5kg ja siitäpä se haloo syntyi kun tipahti miinuskäyrää kasvamaan ja 1vnä isosiskon vanhat housut kirjaimellisesti tippui jalasta. Kolmonen oli ja on edelleen meidän vekkuli aurinko joka saa kaikki hyvälle tuulelle 🙂
Voimia sinulle surusi keskellä. Itku kuuluu elämään, älä huoli muusta. Se myös elvyttää. Itse itkin kummankin raskauden aikana elämäni tähän asti isoimpia menetyksiä.
Voi teitä. Usein olette mielessä, vaikka en ikinä ole edes teitä oikeasti tavannut. Monet kerrat olen miettinyt, mikähän suru perhettänne on kohdannut. Onko joku teistä sairastunut, onko tullut avioero, onko sukulaisille tai ystäville jotain vakavaa tapahtunut vai mitä. Et mitä ilmeisemmin halua sitä täällä paljastaa ja ymmärrän kyllä senkin. Ihanaa, että jaksat kirjoitella juttuja tänne kaikesta huolimatta. Varmasti niistä on iloa sinullekin myöhemmin, jos muistot muuten näistä ajoista ehkä olisikin sumun peitossa. Olen pitkään juttujasi ilolla lukenut ja nyt viime aikoina pohtinut (vaihteeksi) tätä blogi-genreä.. Ymmärrän, että halusit muuttaa blogisi ei niin paljastavaksi, mutta voi miten kiva oli katsoa aiemmassa blogissa sinunkin kuvia ja lukea ehkä myöskin avoimempaa, ei niin vihjailevaa, vaan suorasanaisempaa tekstiä. Kaikella hyvällä ja voimia päiviin, A.
Voi mahtava olet, siis aivan sankaritar!
Saan täältä niin paljon tsemppiä, minä mietin AIVAN 100% samoja asioita. Samat on huolet minullakin. Voi että, osaat kyllä niin upeesti kirjoittaa…
"yöunista kiitän kaikkia luojia vuoronperään" – päivän reps.
-Nuppu
Ainakin pikkulikalla posket pyöristyneet 🙂 uskotaan ja toivotaan että maitoa piisaa! Voimia edelleen arkeen, elämä onneks kantaa vaikka se kuulostaakin just nyt varmasti kliseiseltä..muakin kiinnostaa mikä huolena on mutta ymmärrän että kaikki asiat ei ole julkisia.
Samaa olen miettinyt, koliikkivauvan kanssa oltaisiin täälläkin tyystin kuutamolla, jopa kovasti masuvaivaisen. Kiittää saa tosiaan luojaa näinkin helposta ensimmäisestä viidestä viikosta, vaikka taapero välillä koettelee..
Olet kovasti mielessä, vaikka ei tunnetakaan kuin blogimaailman kautta. Toivottavasti suru hellittää. Voimia, ja todella kiva että jaksat ilahduttaa meitä kirjoituksillasi.
Paljon voimia täältäkin! Luulisi sen maidon riittävän, jos lapsi ei enempää huuda? Eli luota vaan itseesi 🙂
Minä olisin vatsavaivaisen kanssa kuutamolla. Ei tämän nykyisenkään 2h välein heräilevän kanssa ole kaikki muumit suorassa, mutta näillä mennään 🙂
Pakko vielä kommentoida,että minulla kesti synnytyksen jälkeen jälkivuotoa 8viikkoa ja sen jälkeen alkoivat kk..Ajattelin,että voi kun kiva ;)Ja imetin siihen asti,kun poju 1v3viikkoa ilman ongelmia 🙂
Ihana nappisilmäinen pikkupimu 🙂 Osaisiko joku kertoa, mistä tuollainen hieno body löytyisi? 🙂
Kuulostaa NIIIIN tutulta tuo oman maitomäärän ja imetyksen sujumisen epäileminen. Siro on tyttö meilläkin: Tyyppi 2kk 1vko 4,7kg 56cm. Muutamat makkarat löytyy mutta varsin sippoinen on. Mutta terkkarin mukaan sopusuhtainen ja hyvin omalla käyrällään kasvanut! Tuohon on pakko uskoa, ja kun Tyyppi itsekin vaikuttaa tyytyväiseltä ja hymyilevältä, vakuuttelen itselleni kaiken olevan ok – vaikka PaskaMutsi takaraivossa välillä kuiskutteleekin… Myös tuosta vauvan saaman huomion vähyydestä. Onneksi Tyyppi ilahtuu aina niin täysillä saamastaan huomiosta, eikä ole suu mutturalla muutoinkaan (paitsi syystä) joten eiköhän hänkin tarpeeksi huomiota saa.
Muukin kuulostaa tutulta: Ulos päästään aina lopulta. Imettää ehtii ja voi kun on pakko ja esikoista oppii harhauttamaan. Omaa aikakin löytyy, vaikkakin pätkittäin.
PS. Meillä Tyyppi alkoi jo 1kk iässä syödä noin kerran, maksimissaan kaksi kertaa yössä. Nukkuu yleensä klo 19.30-05 heräämättä. Vähäistä siis on, mutta kaipa sekin riittää. Jos yritän syöttää useammin, herää pikkulikka seurustelemaan. Päivällä onneksi tankkaa sitten öidenkin edestä.
Kerrassaan suloinen ja tyytyväisen oloinen tyttönen siellä. <3 Olet varmasti paras äiti lapsosillesi.
Kuukautisiin ja imetykseen liittyen tuli mieleeni oma kokemus neljän vuoden takaa. Toinen lapsemme alkoi nukkua yönsä yhdellä syönnillä, joskus jopa läpi yön ilman syöntiä, ollessaan vajaan kuukauden. Jälkivuoto kesti seitsemisen viikkoa ja kuukautiset alkoivat pikkuisen ollessa reilun kaksi kuukautta heti säännöllisinä. Kätilö-ystäväni valisti minua asiaa päivitellessäni, että yöimetykset vaikuttavat eniten hormoonitoimintaan ja siten yöimetysten vähentyessä/jäädessä pois, kuukautiset palaavat nopeammin ja ehkäisyteho myös heikkenee rutkasti. Täysimetin pikkuistamme 5,5kk ja kokonaisuudessaan 1v9kk. Luulisi siis pikkuisenne saavan tarpeeksi täyttävää maitoa ja nukkuvan siksikin yönsä hyvin. Meillä asia oli näin uskoakseni, toki lapsen persoonallisuuskin vaikuttaa. Niin ja hoikka pitkä tyttönen hän oli vauvana ja on edelleen, sekin on varmaan aineenvaihduntakysymys – pääasia että kasvaa tasaisesti.
Niin ja se vielä, että meillä ainakin toinen ja kolmas lapsi ovat ajallisesti viihtyneet lyhyemmän aikaa rinnalla tankatessaan. Ekan imutellessa alkuun jopa 45min., yleensä noin 15min elon tasoittuessa, kakkonen ja kolmonen imutteli vain 5-10min. Tähän samainen kätilö-ystäväni kommentoi, että maito tulee reippaammin toiselle ja kolmannelle lapselle, koska eka vauva on työstänyt paikat jo hyvin valmiiksi. 🙂
Paljon lämpöisiä ajatuksia ja jaksamisia arkeen! Olet usein mielessä, vaikka en sinua muuten kuin blogin kautta tiedäkään.
Kyllä on niin pyöreäposkisen ja hymyilen näköinen typykkä, että uskon kyllä maidon riittävän 🙂 Kyllä se lapsi sitten varmaan rinnalla protestoisi tai viihtyisi tiuhempaan, mikäli olisi jotain ongelmia sen suhteen. Komppaan Äiti kolmelle:n kommenttia: varmasti yöimetysten vähyys vaikuttaa niiden kuukautisten alkuun. Itsellä hormonitoiminta käynnistyi välittömästi yöimetysten loputtua. Ystävällä oli myös tuollainen "viiden minuutin tissittelijä", mutta hyvin pärjäsi äidin maidolla kuusikuiseksi 🙂
Toivottelen kovasti voimia surun keskellä! Ihmiselämäähän ne ilot ja surut ovat kaikki tyynni, kyllä vauva sen varmasti "ymmärtää". Lämpöä ja valoa joulunaikaan! <3
Lindexin body on tuo ja viime kevään/kesän mallistoa – ehkä alerekistä tai käytettynä voi jostain hankkia vielä?
Voi, tsemppiä Onialle kaikkien murheiden keskelle! Minä uskon, että pikkuisella on kaikki oikein hyvin ja hän kasvaa ja kehittyy ihan normaalisti, vaikka äitiä murehduttaakin! Tuota kuukausittaista naistenvaiva-asiaa kommentoin sen verran, että oma ainokaiseni nukkui alusta saakka enimmäkseen yöt läpi, joskus heräsi kerran tai korkeintaan kaksi. Luulenpa, että juuri tämän vuoksi menkat palasivat 3kk synnytyksestä, mutta lapsi kasvoi oikein hyvin täystissillä puoli vuotta. Uskon, että O kyllä pärjää ja tilaa sen maidon, jonka tarvitsee 🙂
Hei!
Meilläkin esikoinen nukkui muistaakseni 2kk-> 12h yöunet heräämättä kertaakaan tai max 1 kerran siinä välissä. Toki kuukautiset alkoivat myös 3kk:n kuluttua synnytyksestä, mutta kyllä sen hinnan maksoi kun sai nukkua yönsä hyvin.=) Tarkistin silloin neuvolastakin asti onko normaalia, että vauva nukkuu koko yön heräämättä. Olin esikoista odottaessa vielä siinä käsityksessä, että valvomaan joutuu pakosta.=D Poika kasvoi hyvin (on pitkä ja hoikka) eikä koskaan edes viihtynyt rinnalla 10-15min kauemmin.
Ihan mahtavia nukkujia teidän lapset! Nimimerkillä "vauva" 1 v 5 kk ja KAKSI täysin nukuttua yötä. Noh, veljensä oli samanmoinen että osasin odottaa. Muuten tämä kakkonen onkin ollut iisimpi, ei koliikkia eikä korvavaivaa. Kop kop!
Juuri samat huolet mullakin.. 😀 mut kiva lukee että niistäkin selviää. Kuukauden päivät ja sitten koittaa LA meillä. 🙂
Ihana tuo "vauva naulasi"! 😀 Oi voi, tässä tulee kyllä ihan vauvakuume. Ihana!
Meidän neidit molemmat on syöneet vielä ihan täyttä häkää öisin ja päivisin eikä silti ole saanut tuota naisten vaivaa ilman olla tuota 3kl pidempään, tosin sekaisin on sekin ollut kuin univelkainen äitikin aina sinne yösyöttöjeb loppuun ja päällekin asti. Mä luulen että sä kyllä tiedät tuon hoikkeliinin imettäneenä milloin kantaa huolta painosta tai iittämästtömästä ruoasta. Musta tuntuu että mulle on ainakin jäänyt jotenkin kummasti tuo ruokahuoli päälle toista varten ihan syyttä kun ekan kanssa se oli niin sitä tarkkailua ja kontrollia vaikka kaikki olikin ok aina paitsi se paino vaan ei nousut. Kesti tosi pitkään ennenkuin alkoi tunnistaa sen hiipivän tunteen ja osasi käskeä sen pois, välillä se vieläkin ehtii yllättää, mutta onneksi enää harvemmin. Näytttää siltä että silloin reippaana käsitelty asia ei ollutkaan niin käsitelty. Toivottavasti sä pääset huolistasi, niin inetyksen kuin muidenkin mieltä painavien suhteen!