Viikon viemänä

Takana on merkillinen viikko.

Maanantaina muutettiin. Auttavat kädet kantoivat elämäni uuteen kotiin, pistivät lamput kattoon ja lelut paikoilleen, halasivatkin kun alkoi ahdistaa. Esikoinen ihastui huoneeseensa ikihyviksi, ja nukahti tuttuihin lakanoihin ihan kuten ennenkin.

Tiistaina totuteltiin tuttuun arkeen uusilla nurkilla. Puistoilua, lounasloisimista ystävien luona, ikkunasta näkyvän kirkontornin (…) ihmettelyä. Illalla vahdinvaihto, kauppareissu ihan yksin ja ostoksia ilman muiden makumieltymyksiä. Kummallista tunnelmaa, kotiutumistakin jo.

Keskiviikkona hoitotäti ulkoilutti lapsia, minä perkasin kaksikymmentäviisi punaista muuttolaatikkoa ja laitoin kodin kauniiksi. Vaatehuoneeseen ei kannata astua, ja toinen vessakin sai varastorooliin vähän kuin huomaamatta. Iltapäivällä imuroitiin kolmistaan, pitkän illan pelastivat kyläilevät kummit ja kauniit kukat. Ensimmäiset kahden lapsen iltatoimet ihan yksin sujuivat hiki hatussa, mutta kohtalaisen kunniakkaasti. Tätä se sitten on: ennakointia, aikataulutusta, kiristyneitä hermoja, liian kauan odottavia vauvoja ja yliväsyneitä lapsia ja äitejä. Nukkumaan kaaduin jo kesken Criminal mindsin.

Torstaina puistoilimme pakkassäässä ja vastaanotimme ensimmäiset viralliset lapsivieraat uuteen tupaan. Minä sain lisää kukkia ja ihania siivoustarvikkeita. (Ihania! Ehkä kyseessä on uutuudenviehätys tai jonkinlainen vastaisku, mutta näitä nurkkia siivoan jopa varsin mielelläni. Tartun rättiin ja imuriin aiempaa innokkaammin, pistän tavarat paikoilleen nyt enkä huomenna. Laitan jopa ruokaa yhdessä lapsen kanssa! Kutsuvassa kodissa on kivempi paitsi kyläillä, myös kotoilla.) Isi-illan ansiosta pääsin vihdoin korkkaamaan kuntosalijäsenyyteni ja testaamaan joogan ja pilateksen yhdistelmää. Keskivartalo kiitti, ja saunassa puhdistuivat parin päivän pölyt. Kotona odottivat pienet pyjamapirpanat.

Perjantaihin mahtui kaksin käsin kiskottu soijalatte, sylillinen sympatiaa äitiystäviltä ja kivoja kuulumisia kerholaiselta. Ostin kirpputorilta kerrassaan hulvattomat kotihousut. Illalla kaadoin vanhasta tottumuksesta pellille pussillisen ranskalaisia ja pannulle paketillisen nakkeja. Perjantaitölkkejä sentään ostin vain yhden, ja siitäkin uskalsin juoda vain puolet – yön hulinoissa kun pitää pysyä potatuspätevänä ja syöttöselvänä.

Lauantai valkeni liian varhain, niiden miljoonien herätysten välissä saatoin yöllä jopa uneksia pimennysverhoista. Pistimme kodin kuosiin ja kärräilimme kavereiden kanssa puistoon. Pojat keittelivät kurasoppaa, äidit paistattelivat päivää auringossa. Vuoden ensimmäinen puistopäivä ilman palelua, huraa! Kotona tarjosin kalakiusausta kaikille, vauvat virnuilivat toisilleen ja kaksivuotiaat kirmasivat ympäriinsä. Päivän kruunasi kynttiläillallinen ulkona – vapauden huumassa tosin unohdin olennaisen, ja pistelin poskeeni juustolla ja majoneesilla kuorrutetun kanaleivän. Ups. Ansaitun rangaistuksen sain yöllä ähisevältä vauvalta, ja seuraavalta aamulta, joka alkoi kello viisi.

Sunnuntaihin kuului viikon ensimmäinen alusta loppuun luettu Aamulehti, yhdessäoloa ystävän kanssa ja painiskelua bataatin äärellä. Mokoma päätyi vielä toistaiseksi soseena pakastimeen, en minä vielä osaa tuota pikkutirppaa pöydän ääreen istuttaa. Esikoisen kanssa kävimme ruokaostoksilla kävellen, hän veti ostoskoria läpi kaupan ja poimi hyllyiltä pyytämäni tavarat. Pikkuhuoneessa kuuntelin ihmelapsen kirjainanalyysia Pee niiku Pekka, äv niiku Hiikka, äm…toisinpäin tuplavee niiku Vookkali!, parvekkeella nukutin pienimmän ylihelposti iltapäiväunille ja sohvalla kiedoin kainaloon punaposkisen ja uutta elämäänsä ihailtavalla innolla käsittelevän poikasen. Illalla vähän itketti, mutta onneksi vain minua.

Vauhdikasta, veikeää, vaikeaa, väsyttävää, vieraanvaraista, voimauttavaa. Sitä oli tämä viikko, mitähän huominen tuo tullessaan?

PS. Tietokoneelle sain tosiaan itseni vasta nyt. Kamerakin tästä taloudesta puuttuu, siksi kännykkälaatu ja kaverilta pihistettyjä otoksia 🙂