Kategoria: Blogi (Page 5 of 23)

Lapsille parkki vai oma vaaliuurna?

Porissa lapset saivat oman uurnan sunnuntain äänestyspaikoille. Mahtava idea – näillä pienillä teoilla kasvatetaan tulevia päättäviä, osallistuvia kansalaisia ja kuntalaisia. Sekä huomioidaan vaaleissa yksi tärkeä äänestäjäryhmä ja kaupungin palveluiden käyttäjä.

Kun suunnittelin omaa vaalikampanjaani, mietin lapsiparkin järjestämistä ennakkoäänestyksen ajaksi. Että etenkin yhden vanhemman perheille voisi tarjota paikan jonne dumpata lapset äänestyskäynnin ajaksi. Vaikka lapset on ihan kiva ottaa mukaan kirjastoon tai lähikauppaan, parkkipaikka kuntosalilla tai gynekologilla tulisi joskus enemmän kuin tarpeeseen. Ehkä äänestäminenkin olisi helpompaa yksin?

Itse olen ottanut muksut mukaan ties minne. Kahviloihin, ravintoloihin, pakottaviin palavereihin ja hikisille ostoksille. Lapset ovat syöneet rusinoita kun hammaslääkäri kaiveli suutani ja katsoneet puhelimesta videoita kun allekirjoitin työsopimusta. Ei se asiointi lasten kanssa aina mitään herkkua ole, mutta ehkä samalla pienokaisille on annettu muutama kasvatusmuru ja oppimiskokemus. Ehkä äänestyskin on yksi sellainen?

Meillä kotona vaalit ovat sattuneesta syystä näkyneet kotona tänä vuonna poikkeuksellisen paljon, ja niistä on puhuttu lasten kanssa. Että miksi kannattaa äänestää, ketä siinä oikein valitaan (ja että kyseessä ei ole Putous-hahmot, vaikka ehkä välillä poliittisen keskustelun tasosta voisi niin päätellä). Että nyt valitaan ne aikuiset, jotka päättää meidän tamperelaisten asioista. Siitä montako lasta on päikkyryhmässä, kuinka myöhään kirjasto on auki ja kulkeeko ratikka kodin läheltä. Esikoinen on kuulemma vouhottanut kuntavaaleista eskarissa ja pienemmät tekevät ilmaista vaalityötä kailottamalla nimeäni kaupungilla.

Lasten oma vaaliuurna on hauska ele, mutta vielä tärkeämpää on huomioida lapset tulevan valtuuston päätöksissä. Arvioidaan lapsivaikutukset, muistetaan pienen ihmisen tarpeet kun säädetään taloutta tasapainoon. Ei leikata koulutuksesta eikä anneta päiväkotien muuttua kiireisiksi säilöntäpaikoiksi. Pidetään leikkipuistot kunnossa ja lähimetsät terveinä, tehdään liikenteestä turvallisempi myös pienimmille kulkijoille.

Lapsesi ei ehkä vielä voi äänestää, joten päätös on sinun!

Jos siis et ole vielä äänestänyt, tee se sunnuntaina – ja vaikkapa lasten kanssa! Äänestys on arvokkaan oloinen ja vähän jännäkin kokemus lapselle, hyvä keskustelunherättäjä, yksinkertaista kansalaiskasvatusta ja hyvä syy käydä vaalikahveilla ?

Vai kävitkö jo äänestämässä lasten kanssa? Kerro kommenteissa, miten meni!

 

Juttu Porin lasten vaaliuurnasta: http://yle.fi/uutiset/3-9551387

Sen lauluja laulat, jonka leipää syöt?

Sen lauluja laulat, jonka leipää syöt?

Helsingin Sanomat uutisoi kuntavaaliehdokkaiden yritysyhteyksistä ja tarjoaa kätevän hakukoneen, jolla voi tarkistaa suurimpien kaupunkien ehdokkaiden kytkökset yrityksiin. Myös Tampere on mukana. Tuloksista ei kuitenkaan näy, mistä yrityksistä on kyse, joten ajattelin avata asiaa omalta kohdaltani.

Itse olen varajäsenenä osuuskuntamuotoisen Kumu Communicationsin hallituksessa. Kumu on vuosi sitten perustettu markkinointiviestintätoimisto, joka tarjoaa viestintäpalveluita erityisesti yhteiskunnallisille ja vastuullisille yrityksille, yhteisöille ja julkishallinnolle. Minä olen Kumun kautta ollut mukana tekemässä verkkosivu-uudistuksia ja pitänyt viestintäkoulutuksia. Olen myös saanut seurata yrityksen matkaa Uuden tehtaan start up -kiihdyttämöstä kohti onnistuneita asiakkuuksia – ja kerryttänyt samalla tietouttani haasteista, joita aloitteleva yritys voi kohdata. Osuuskuntayrittäjyys on monelle luovan alan tekijälle mieluinen työskentelymuoto, mutta byrokratia voi pistää pään pyörälle. Siksi kaupungin yritysneuvonta ja aloittelevien yrittäjien palvelut ovatkin kullanarvoisia.

Päivätyöni on kuitenkin toisaalla, sillä työskentelen avoimen lähdekoodin asiantuntijayrityksessä eli vastaan Seravo Oy:n viestinnästä ja markkinoinnista. Seravon palveluihin kuuluu Linux-tietojärjestelmien ja WordPress-verkkosivujen ylläpito. Olen työskennellyt Seravolla reilut kaksi vuotta, ja samalla perehtynyt avoimen teknologian ratkaisuihin. Avoimuus on vaihtoehto toimittajalukolle ja riippuvuudelle yhdestä kalliista tekijästä – avoimen lähdekoodin avulla esimerkiksi kaupungin tietojärjestelmiä voidaan kehittää kustannustehokkaammin ja joustavammin. Avointa dataa taas voidaan hyödyntää päätöksenteossa ja kuntalaisten osallistamisessa, avointen rajapintojen avulla saataisiin esimerkiksi terveydenhoidon tietojärjestelmät keskustelemaan keskenään.

Kukaan meistä ei elä tyhjiössä, vaan on tavalla tai toisella verkostoitunut yhteiskunnan eri aloille. Itsekin olen töiden kautta saanut tietoa, josta olisi varmasti hyötyä valtuustosalissa. Päätöksentekoon kaivataan kuitenkin avoimuutta ja läpinäkyvyyttä: tehdäänkö valinnat kuntalaisten parasta vai omaa etua ajatellen? Itse toivon, että tiedon ja datan määrän kasvaessa myös kaupunkilaisille syntyy parempi kuva päättäjien asemasta ja vaikutusvallasta. Hyvä veli -verkostoillekin on vaihtoehtoja.

 

Helsingin Sanomien artikkeli:

http://www.hs.fi/talous/art-2000005159581.html?share=19e7459f0defa1c56a960d5ab8c457df

Kaksi kotia, kaksi Kela-korttia?

”Tarkoitus on että Kela-kortti on henkilökohtainen ja henkilöllä on siis vain yksi kortti. Uusioperheissä kortin pitää siis liikkua lapsen mukana paikasta toiseen.”

Näin kerrotaan Kelasta. (http://yle.fi/uutiset/3-8736935)

Eroperheissä (tai uusperheissä) kahden kodin välillä kulkeminen on osa arkea. Lapsella on oikeus vanhempiinsa, ja eron jälkeen oikeus toteutuu käytännössä kunnolla vain kahden kodin taktiikalla.

Vuoroviikkovanhemmuus ei ole helppoa henkisesti, muttei sitä myöskään helpota jähmeä byrokratia, joka ei elä ajassa. Ero ei koskaan ole lapsen syy, eikä varsinkaan pientä lasta voi velvoittaa huolehtimaan tärkeiden tavaroiden liikkuvuudesta kotien välillä.

Kelassakin tiedetään, ettei kahden Kela-kortin myöntäminen ole kustannuskysymys. Sitä ei vaan haluta tehdä, jotta säilyisi joku roti! Kela-kortti molemmissa kodeissa olisi kuitenkin paitsi arjen helpotus (kummasti lapsi sairastuu aina, kun kortti on ”väärällä vanhemmalla”), myös eroperheiden olemassaolon tunnustus ja pieni askel vuoroviikkovanhemmuuden tukemista kohti.

Eroperheen lapsi saa tuntea asemansa myös, kun jaetaan vaikkapa vanhempainvapaita tai koulupolkuja – lapsella kun voi olla virallisesti vain yksi osoite, jonka mukaan tietyt palvelut määräytyvät. Ydinperheen ympärillä pyörivät palvelut eivät vastaa sitä todellisuutta, jossa jo iso osa lapsista elää.

Eroperheiden tukeminen ei siis tarkoita pelkkää kriisin hetkellä tarjottua auttavaa kättä, vaan erilaisten, monimuotoisten perheiden olemassaolon tunnistamista kaikessa päätöksenteossa. Ei me olla mitään kummajaisia, kunhan vaan halutaan samanlaista sujuvaa arkea kuin kaikki muutkin.

Tampereesta pyöräilijöiden paratiisi?

Keväinen tervehdys aurinkoisesta Amsterdamista! Jo ennen kuntavaaliehdokkuudeksi lähtöä sovittu lomanen osui juuri vaaliviikolle, joten kampanjoin Tampereen katujen sijaan kanaalien rannoilta. ?

Yksi asia pistää Amsterdamissa silmään ylitse muiden: ihmisten liikkuminen. Täällä pyörät vilisevät silmissä ja etenevät ihailtavan sujuvasti omilla kaistoillaan. On mummopyöriä, sähköpyöriä, vuokrapyöriä, kaupunkipyöriä, laatikkopyöriä täynnä lapsia, tarakoita jos jonkinlaisia ja kaikenikäisiä polkijoita. Kukaan ei käytä kypärää, turvaliiviä tai trikoita, sillä pyörällä liikkuminen on turvallista ja tavanomaista. Pukumiehet polkevat töihin, lapset kouluihin ja äidit ruokakaupan kautta kotiin. Itsehän toki meinasin muina turreina jäädä pyörän alle toikkaroidessani tottumattomana pyöräkaistan yli…

Amsterdamin keskustassa kulkiessa herää väkisinkin kysymys: miksei tätä voisi toteuttaa Tampereella? Kotikaupungissa vedotaan usein kapeaan kangakseen järvien välissä, joka pakottaa autot paahtamaan keskustan läpi eikä jätä tilaa kunnon pyöräteille. Mutta jos sujuva joukkoliikenne ja mieletön pyöräilykulttuuri on saatu tuotua kanaalien halkomaan Amsterdamiin, miksei myös meille? Nyt kun mainio raitiotiekin on tulossa, on hyvä mahdollisuus samalla polkaista Tampere pyöräilijöiden suosikkikaupungiksi.

Kymmenen vaihtoehtoista faktaa kuntavaaliehdokkaasta

Kirjoitus on julkaistu myös Inkerin vikaa -perheblogissani.

Jokohan olet huomannut, että käsillä on KUNTAVAALIT? Jos olet tiedolta välttynyt, lähetän terveisiä jurttaan ja onnittelen todellisuuspaosta.

Tiesit ehkä senkin, että minäkin olen kuntavaaliehdokkaana. Voit siis äänestää minua, jos asut Tampereella. Ja jos tykkäät ajatuksistani. Ehdokasnumeroni on 249. Itselläni on aika heikko numeromuisti, toivottavasti tuo jää sinulle paremmin mieleen.

Vaalikampanjoinnin aikana olen kiteyttänyt ajatuksiani esitteen kolmeksi pointiksi (ne ovat 1. Rauhaa ruuhkavuosiin, 2. Välittämistä varhaiskasvatukseen ja 3. Järkeä julkisiin IT-hankintoihin) sekä tiivistänyt itseni kymmeneksi kohdaksi (ne voit lukea vaalisivuiltani täältä: https://sannasaarikangas.fi/mina/). Paljon muutakin tekisi mieli kertoa, mutta aina ei kehtaa tai kerkiä. Koska blogini on aina ollut se paikka, jonne puran noloimmatkin tunteet, ihanimmat ilot ja isoimmat itkut, ajattelin ottaa riskin ja jakaa kymmenen vaihtoehtoista faktaa itsestäni. Voit tehdä äänestyspäätöksen vaikkapa näiden perusteella!

(Ennakkoäänestyspaikoille ehtii vielä tänään tiistaina! Sunnuntaina voit äänestää vain omalla äänestyspaikallasi! Muista äänestää!)

 

Kymmenen vaihtoehtoista faktaa kuntavaaliehdokkaasta nro 249

1. Lempiruokani lapsena oli vasikanlihahyytelö. Sitä ostettiin piskuisen kyläkaupan lihatiskistä, ja söin sitä siivuittain kotona harmaalta lautaselta etikan kera. Nyt moinen kurmettiruoka tunnettaisiin kenties aladobina, enkä uskaltaisi edes maistaa moista.

2. Minulla on raivostuttavan kutiavat jalat. En voi edes kuvitella käyväni pedikyyrissä tai jalkahoidossa. Lakkaan silti aina varpaankynteni punaisiksi.

3. Kuuntelen lenkkeillessäni juuri sitä mainstream-autotune-oujeah-musiikkia, jonka tahdissa (käsittääkseni) nuoremmat aikuiset pariutuvat yökerhojen tanssilattioilla. Basson jytke auttaa pysymään juoksurytmissä ja joskus huomaamattani hoilaan vihjailevia sanoituksia ääneen keskellä Sammonkatua. Väitän kaikille, että tämä on vain lenkkimusiikkia, ja oikeasti musiikkimakuni on kehittyneempi.

4. Luulin olevani perfektionisti, sitten sain perheen.

5. Lukuisat ihmissuhteeni ovat alkaneet verkossa, siis netissä, siis digitalisoidusti. Olen verkostoitunut verkossa niin puistoäitien kuin markkinointi-ihmisten kanssa. Blogini kautta olen löytänyt äärimmäisen ihania ystäviä. Puolisoni on elämäni ensimmäinen ja ainoa Tinder-match.

6. Sain ylioppilaskirjoitusten äidinkielen kokeesta laudaturin kirjoittamalla rakkaudesta ja seksistä. Blogini suosituimmat tekstit käsittelevät myös yleensä kyseisiä aiheita. Alan pikkuhiljaa pohtia, pitäisikö koko urani kääntyä lemmenkielisten kirjoitusten suuntaan.

7. Rakastan kirjoittamista. Teen työkseni viestintää. Arvostan alkusointuja ja ynähdän yhdyssanavirheille, mutta toivon vallan kielen kääntyvän kohti kansalaisia.  Jos minut valitaan kunnanvaltuustoon, lupaan käyttää kaupunkilaisten ymmärtää arkikieltä hallintojargonin sijaan. Huonosta huumorista en lupaa luopua.

8. En ole kasvissyöjä. Ulkona syödessäni valitsen silti mieluiten kasvis- tai kalavaihtoehdon. Tapahtumissa (käyn työn puolesta jonkin verran seminaareissa, aamiaistilaisuuksissa, koferensseissa ynnä muualla) ilmoitan olevani kasvissyöjä, millä haluan kannustaa tapahtumajärjestäjiä kasvispainotteisen ruokavalion käyttöön. Kotona koetamme löytää uusia vaihtoehtoja arjen pelastaville jauheliharuoille. Kannan kokoiseni korren ympäristökekoon asumalla kaupungin keskustassa ilman autoa.

9. Lempihetkeni arjessa on sohvalle kellahtaminen iltapalan ääreen lasten nukahdettua.

10. Olen otettu ja iloinen jokaikisestä äänestä, jonka kuntavaaleissa saan. Tiedän jo saaneeni muutaman. Kiitos niistä!

 

 

Nyt on aika tehdä faktantarkistusta ja haastaa ehdokkaita! Jätä kommentti ja kysy tiukka paneelikysymys. Ja muista äänestää!

Ystävällisin terveisin,
Sanna

 

Vaalisivuni Facebookissa: facebook.com/sannasaarikangas2017

Tapahtuma: Perhepolitiikkaa ja lastenleikkiä

Tule lasten kanssa tapaamaan Tampereen vihreitä kuntavaaliehdokkaita ja viihtymään Vihreään Tilaan! Lapsiperheille suunnattu vaalitapahtuma järjestetään sunnuntaina 2.4.2017 klo 10–14 osoitteessa Aleksis Kiven katu 11. Piipahda hetkeksi tai jää pidemmäksi aikaa, ovet ovat avoinna kaikenkokoisille!

Ohjelmaa sekä lapsille että vanhemmille

LAPSILLE:
– kaarnaveneiden veistelyä
– ukulele-soittopaja
– keväisiä kasvomaalauksia
– loruleikkejä ja tukiviittomalauluja
– autorata ja askartelua
– ilmapalloja

VANHEMMILLE:
– puheenvuoroja ja keskustelunavauksia perheitä koskettavasta politiikasta: varhaiskasvatuksesta, kouluista, terveydenhoidosta, erilaisista perheistä ja hyvinvoinnista
– rentoa jutustelua kuntavaaliehdokkaiden kanssa

KAIKILLE:
– kerro mikä on parasta Tampereella ja osallistu arvontaan!

Tilaisuuden järjestäjinä tamperelaiset vihreät kuntavaaliehdokkaat
Anna Moilanen, Vihreät
Erik Lydén
Henri Backman, 178
Jouni Kaipainen
Nina Silius-Haouari
Raine Kallio Kuntavaaleissa
Sanna Saarikangas
Taru Hollanti

Tapahtumaan on vapaa pääsy. TERVETULOA!

Ilmoittaudu mukaan Facebookissa: www.facebook.com/events/399481597085121

Tampere – keskeneräisenäkin kaunis

Tänään talsin iltalenkillä kaupunginosasta toiseen. Ilta-aurinko värjäsi Kalevan kerrostalojen rapattuja seiniä, Puu-Tammelan pikkukaduilla pyöräili pipapäisiä koululaisia. Näsinneula vilkutti kevättä tervetulleeksi ja Armonkallion mutkikkailla kujilla tuoksui puusauna. Autot sujahtelivat rantatunnelin suusta sisään, mutta vastaan tuli myös kolme (!) laatikkopyörää lapsilasteineen.

Olen itse kaikkea muuta kuin paljasjalkainen tamperelainen. Pikemminkin klassinen junan tänne tuoma, riävän reunassa roikkuva ja rotvallin reunaan kompasteleva kekkeruusi. Minulla on siis vielä opittavaa Ilveksen ja Tapparan sävyeroista enkä osaa tilata mustaa makkaraa oikealla tavalla (enkä itse asiassa edes pidä siitä, auts). Samaten saan vielä opetella eri kaupunginosien ominaispiirteitä ja koetan hiljaa mielessäni hahmottaa, miten tammelalaiset, tampellalaiset ja tahmelalaiset eroavat toisistaan.

Kahdeksan Tampereella asutun vuoden aikana olen kuitenkin juurtunut tähän kaupunkiin ja kutsun sitä kodikseni. Kaunistin paikallisen yliopiston tilastoja valmistumalla täällä, perustin tänne perheen ja nappasin vielä työpaikankin it-firmasta, joita tässä pitäjässä piisaa. Seuraavaksi ajattelin olla mukana tekemässä Tampereesta vielä parempaa kaupunkia meille kaikille – myös niille vatsoissa kasvaville tai koulupolkua talsiville junioreille, jotka eivät ihan vielä pääse päättämään tulevaisuudestaan.

Pahat kielet ovat minulle kertoneet, että tamperelaisilla on tapana vatvoa kaikkea ja vastustaa jokaista muutoksen murusta. Jos Aamulehden tekstaripalstaa on uskominen, juuri mikään liikahdus suuntaan tahi toiseen ei tyydytä ketään. Mikäpä siinä, hyvähän se on hitaan hämäläisen tapaan tuumata rauhassa, ettei tule hötkyiltyä ihan suotta. Mutta väitänpä myös, että Tampereella osataan olla myös rohkeita ja tehdä rempseitä ratkaisuja. Ratikkaa pukkaa, rantoja rakennetaan ja tunneleissa synnytetään jopa vauvoja.

Minä toivon, että tätä kaupunkia kehitetään edelleenkin rohkeasti, mutta kestävästi. Huomioidaan heikommassa asemassa olevat, muistetaan ympäröivä luonto rakennushankkeissakin, panostetaan digitaalisiin palveluihin ja pidetään pyöräilijät tyytyväisinä. Annetaan kaupungin kaupungistua, pidetään perheet keskustan tuntumassa ja tehdään Hämeenkadusta niin tamperelaisten kuin turistien oma tila.

Pidetään rakas kaupunkimme kauniina, kiehtovana ja kunnossa.

Sähköinen äitiyskortti

Tampereen neuvolat ottavat käyttöön sähköisen äitiyskortin. Hienoa! Kaupungin tiedotteessa on hyvin perusteltu digitalisoinnin tärkeimmät hyödyt: tieto raskauteen liittyvistä asioista kulkee helpommin ja varmemmin äitiä hoitavien eri yksiköiden välillä. Palveluun voi myös täyttää esitietolomakkeita ja tallentaa esimerkiksi kotimittausten tuloksia.

Sähköisen äitiyskortin palautteen perusteella toivottavasti harkitaan myös lasten neuvolakorttien digiversiota. Niin nostalgisia kuin ne pahviläpyskät ovatkin, on niiden säilömisessä, oikeaan paikkaan mukaanottamisessa ja muistamisessa oma vaivansa. Kortti voi myös kadota tai vaikkapa kastua, jolloin merkinnätkin pyyhkiytyvät pois.

Sähköistä neuvolakorttia olen itse kaivannut erityisesti kahden kodin arkea eläessä. Meillä ainakin lasten neuvolakortit ja Kela-kortit tuntuvat jäävän aina siihen toiseen kotiin – tai päiväkodin eteiseen… Sähköinen neuvolakortti voisi kytkeytyä myös esimerkiksi ajanvarauspalveluun tai muistuttaa lapsen ikäkauteen liittyvistä neuvoista.

Toivoa sopii, että äitiyskortin keskustelu-palstalla voi todellakin ”keskustella muiden odottajien kanssa” kuten tiedote lupaa, eikä meno äidy anonyymien vauvafoorumien sanasodaksi.  Digitaalisen äitiyskortin heiluttelu kun on joskus varsin kohtalokasta 

Tampereen kaupungin tiedote sähköisestä äitiyskortista

Perhetyö kantaa arjen kuormaa

”En enää jaksa, mutta jos pyydän neuvolasta kodinhoitajaa, saamme lastensuojelumerkinnän.”

Väärin!

Ensinnäkin, kultaisen kahdeksankymmentäluvun kunnalliset kodinhoitajat tunnetaan nykyään perhetyöntekijän nimellä, ja he tittelinsä mukaisesti pitävät huolta perheestä, eivät kodista. Perhetyöntekijä auttaa lastenhoidossa, kun perheessä on syystä tai toisesta vaikeaa. Vaikeudet voivat vaihdella raskausajan komplikaatioista läheisen kuolemaan tai synnytysmasennuksesta erotilanteisiin. Apua voi saada ihan vain silloinkin, jos perheessä tarvitaan erityistä apua arjen hallintaan tai arjessa jaksamiseen.

Toiseksi, saadakseen perhetyöntekijän apua ei tarvita lastensuojelun asiakkuutta. Perhetyöntekijän palvelut ovat mitä parasta ennaltaehkäisevää, matalan kynnyksen apua, jolla voidaan tukea lapsiperheitä ennen kuin ongelmat paisuvat hankaliksi – ja kaupungille kalliiksi.

Itse olen saanut Tampereen kotipalvelun perhetyöntekijöiltä kullanarvoista apua. Ensin esikoisen hoitoon kuopusta odottaessani, jolloin kotiin tullut hoitaja vapautti minut pakollisille sairaalakäynneille. Hieman myöhemmin hoitoapua tarvittiin ja tarjottiin raskaan avioeroprosessin aikana. Ovelle kerran viikossa hymyilevänä ilmestynyt hoitaja otti kopin lastenhoidosta, vei pienokaiset puistoon jos kaipasin lepoa tai jäi kotiin pitämään muskaria että pääsin lenkille puhdistamaan päätäni. Perhetyöntekijä tarjosi käytännön avun lisäksi kuuntelevan korvan ja tsemppaavan halauksen vaikeassa elämäntilanteessa.

Yksi syistäni pyrkiä mukaan kaupungin päätöksentekoon on toive siitä, että muutkin saisivat auttavia käsiä ja kannattelevia harteita niitä tarvitessaan. Pidetään palvelut lähellä, saavutettavina ja kohtuuhintaisina sekä lisätään tiedotusta. Tieto kaupungin tarjoamista palveluista kun ei aina kantaudu niitä kaipaaville – itsekin aikanaan kuulin koko kotiavusta puskaradion kautta, uupuneelta tuttavalta. Ja kyllä, minäkin pelkäsin lastensuojeluleimaa ja merkintää papereihin. Huoli oli turha, apua tarjottiin enemmän kuin kehtasin pyytää ja muistot ”hoitotädeistä” ovat edelleen lämpimiä.

Tietoa kotiavusta ja perhetyöntekijöistä saat neuvolasta tai oheisen linkin esitteestä. On rohkeaa pyytää apua, kun omat keinot eivät riitä.

http://www.tampere.fi/tiedostot/l/3o6d8eLqd/Kotipalvelu.pdf

« Older posts Newer posts »

© 2024 Sanna Inkeri Saarikangas

Nopea ja turvallinen WordPress — WP-palvelu.fiYlös ↑