Kategoria: Kuntavaalit (Page 3 of 4)

Vaaliteemat valmiina

Vaaliteemat valittuina ja valmiina 1, 2, 3, nyt!

Kuntapolitiikan tavoitteeni ammentavat osaamisestani, arjestani ja ennen kaikkea arvoistani. Kaiken takana on toive tasa-arvoisesta, oikeudenmukaisesta, avoimesta ja kestävästä kaupungista. Vaaliteemani olen tiivistänyt kolmeen kohtaan:

1. Perhe ja työ samassa kalenterissa

Tuetaan perheen ja työn yhdistämistä paikallisin keinoin: tarjotaan pienille paikka lähipäiväkodista, koululaisille sopivat ryhmäkoot ja kerhoja yksinäisiin iltapäiviin. Tuodaan ennakoivaa apua kaikenikäisten koteihin ja jatketaan perheiden digipalvelujen kehittämistä etäajasta oppien.

2. Liikuttavan ihana Tampere

Pidetään katse tulevaisuudessa ja kasvatetaan kaupunkia ilmastoa unohtamatta: otetaan kaikki irti ratikasta, kehitetään keskustaa kävelijöiden ehdoilla ja parannetaan pyöräteitä. Viedään parkkipaikat halleihin ja ihmiset puistoihin.

3. Kaupunkikulttuuria kulttuurikaupungissa

Tunnustetaan kulttuurin monet muodot katutaiteesta kahviloihin ja tarjotaan niille tilaa ja toimintaedellytyksiä: turvataan koronan kurittamat palvelut ja tuodaan ne ihmisten lähelle. Pidetään kirjastot kaikille avoimina, lähiluonto vehreänä ja liikuntapaikat helposti saavutettavissa. 

+ Bonus: Vastuullista vaikuttamista ja rauhallista retoriikkaa

Viestinnän ammattilaisena tunnen teoriatasollakin vaikuttamisen välineet ja kovatkin keinot. Varavaltuutettuna olen päässyt seuraamaan värikästä keskustelua valtuustosalissa lähietäisyydeltä eikä yhteiskunnan äänenpainojen kärjistyminen sosiaalisen median ilmatilassa ole tietenkään jäänyt huomaamatta. Minulle tärkeää on totuuteen perustuva, erilaiset näkemykset huomioiva ja kunnioittava viestintä.  Politiikan ei kuitenkaan tarvitse olla totista tönötystä – hienovarainen huumori on mielestäni sallittua, myös vakavissa aiheissa! Osaan tiivistää, kiteyttää ja tarvittaessa myös olla hiljaa, jos en tiedä tarpeeksi. Olen ehdottomasti vihapuhetta vastaan ja suhtaudun kriittisesti populistiseen, pikaratkaisuja tarjoavaan tai ennakkoluuloista ammentavaan argumentointiin.

 

Mitä sanot? Koskettaako, kammottaako, herättääkö keskustelua? Jätä kommentti!

Ehdokkaana kevään 2021 kuntavaaleissa

Hei ystävät ja kylänihmiset! Päätin pitkän vatuloinnin jälkeen lähteä jälleen vihreäksi kuntavaaliehdokkaaksi täällä Tampereella. Ehdokkuus on nyt varmistettu ja sitä on syytä hehkuttaa! Oletus on, että kuntavaalit voidaan pitää aikataulun mukaisesti 18. huhtikuuta.

Tämä on itse asiassa kolmas kertani kuntavaaleissa sillä toisella puolella. Ensimmäisen kerran olin ehdolla vuonna 2004. Asuin Porvoossa, olin 19-vuotias abiturientti, tiesin suunnilleen kaikesta kaiken ja ajattelin maailmasta paljon nykyistä mustavalkoisemmin. Printtasin kirjastossa mustavalkoisia itsetekemiäni esitteitä ja järjestin lukiooni ehdokaspaneelin. Sain kourallisen ääniä enkä tietenkään päässyt yhtään mihinkään, ja hautasinkin haaveet puoluepolitiikasta pitkäksi aikaa.

Kevään 2017 kuntavaaleissa uskaltauduin kuitenkin ehdolle. Tampereen vihreistä oli muodostunut miellyttävä vaikutelma ja halusin kerätä yhteistä äänipottia omalta osaltani. Valjastin somekanavat avukseni, tein taas omat esitteeni (tällä kertaa sentään tilasin printtiversiot painosta) ja järjestin muutaman ehdokkaan kanssa yhdessä lastentapahtuman. Sain paljon enemmän ääniä kuin olisin arvannut ja päädyin varapaikalle sekä valtuustoon että sivistys- ja kulttuurilautakuntaan.

Neljän vuoden vaalikauden aikana olen vaihtanut kotia kerran, työpaikkaa kahdesti, ollut raskaana, hoitanut vauvaa ja palannut perhevapaalta töihin ja päiväkotiarkeen. On siis ollut aika paljon “kaikenlaista”, mutta syntynyt myös jonkinlainen ymmärrys siitä, miten Tamperetta voisi kehittää kaikille paremmaksi kaupungiksi. 

Nyt epäröin uudelleen ehdokkaaksi lähtemistä pitkään lähinnä kolmesta syystä:

  1. Ruuhkavuosirealismi ja etenkin sen taaperoulottuvuus antavat varsin rajallisesti aika- ja jaksamiskapasiteettia mihinkään muuhun kuin työ- ja perhe-elämään. Toisaalta olisi surkeaa, jos kampanjasta ja etenkin päätöksenteosta jättäytyisivät jo lähtökohtaisesti pois juuri kaltaiseni arjen aikatauluttajat, joille pitkät iltakokoukset ovat piinallinen lastenhoitojärjestelyjen ja riittämättömyyden tunteiden ristituli. Siksi lähdin ehdokkaaksi, vaikken takuulla ehdi vieläkään tehdä tarpeeksi.
  2. Somemaailma on viime vuosina muuttunut entistä vihaisemmaksi ja jopa vaaralliseksi. Olen ollut itsestäni ja arjestani sosiaalisessa mediassa varsin avoin ilman mitään poliittista agendaa ja ensimmäistä kertaa ikinä on huoli, että jakamaani tietoa käytetään minua tai perhettäni vastaan. Varmistin puolueelta, että somehäirintään ja vihapuheeseen on varauduttu ja koitan ajatella optimisesti niin, että yleisöni on myös vaalien alla yhtä järkevää ja mukavaa kuin yleensä. Koska torikahveja ei nyt parane keitellä, ovat nämä vaalit varmaankin vihdoin ne monta kertaa ennustetut “somevaalit”. Luotan kuitenkin siihen, että pärjään pelissä itseni näköisellä ja kokoisella tekemisellä.
  3. Olen töissä mediatalossa ja vapaalla luottamushenkilö – tiedän aina toisinaan asioita ennen niiden julkisuutta. En kuitenkaan ole toimittaja enkä siten ”vallan vahtikoira”, poliittiset näkemykseni eivät vaikuta työhöni ja tavallisen tylsät vihertävät feministiset arvoni ovat varmasti jo valmiiksi työnantajan tiedossa. Osaan myös jäävätä itseni puolin tai toisin, jos se on aiheellista.

(Jätän tässä nyt listaamatta kaikki ne pohdinnat siitä, tiedänkö, osaanko tai muistanko mitään järkevää, ovatko mielipiteeni aivan merkityksettömiä tai osaanko niitä edes sanoa ääneen niinkin kuumottavassa kontekstissa kuin valtuuston kokouksessa. Jostain tiedän jotakin ja yhdessähän sitä politiikkaakin tehdään – sitä varten olen ihan huipussa vihreässä ryhmässä mukana. Ja mitä tulee valtuustossa puhumiseen…kynnys siellä ei pitäisi olla itsellenikään niin kuumottavan korkea, olenhan kuitenkin viestinnän ammattilainen, hah.) 

Lopulta hoksasin myös, että jos haluan äänestää kolmekymppistä, keskustan tuntumassa asuvaa, korkeastikoulutettua (uus)perheellistä autotonta vihreää naista, ovat vaihtoehdot yllättävän vähissä! 😉 

Ja kas tässä sitä ollaan taas, varaamassa aikaa viralliseen vaalikuvaan, miettimässä somesisältöjä ja esitteen ulkoasua sekä lyömässä lukkoon vaaliteemoja. Niistä lisää myöhemmin. Mutta hei, vaalislogan vielä puuttuu! Siitähän kaikki lähtee. Tässä lasteni ehdotuksia:

”Vihreällä mennään!”

”Älä hei aina viitsi vängätä”

”Mitä PULEA!”

Keksisitköhän sinä paremman?

Lapsille parkki vai oma vaaliuurna?

Porissa lapset saivat oman uurnan sunnuntain äänestyspaikoille. Mahtava idea – näillä pienillä teoilla kasvatetaan tulevia päättäviä, osallistuvia kansalaisia ja kuntalaisia. Sekä huomioidaan vaaleissa yksi tärkeä äänestäjäryhmä ja kaupungin palveluiden käyttäjä.

Kun suunnittelin omaa vaalikampanjaani, mietin lapsiparkin järjestämistä ennakkoäänestyksen ajaksi. Että etenkin yhden vanhemman perheille voisi tarjota paikan jonne dumpata lapset äänestyskäynnin ajaksi. Vaikka lapset on ihan kiva ottaa mukaan kirjastoon tai lähikauppaan, parkkipaikka kuntosalilla tai gynekologilla tulisi joskus enemmän kuin tarpeeseen. Ehkä äänestäminenkin olisi helpompaa yksin?

Itse olen ottanut muksut mukaan ties minne. Kahviloihin, ravintoloihin, pakottaviin palavereihin ja hikisille ostoksille. Lapset ovat syöneet rusinoita kun hammaslääkäri kaiveli suutani ja katsoneet puhelimesta videoita kun allekirjoitin työsopimusta. Ei se asiointi lasten kanssa aina mitään herkkua ole, mutta ehkä samalla pienokaisille on annettu muutama kasvatusmuru ja oppimiskokemus. Ehkä äänestyskin on yksi sellainen?

Meillä kotona vaalit ovat sattuneesta syystä näkyneet kotona tänä vuonna poikkeuksellisen paljon, ja niistä on puhuttu lasten kanssa. Että miksi kannattaa äänestää, ketä siinä oikein valitaan (ja että kyseessä ei ole Putous-hahmot, vaikka ehkä välillä poliittisen keskustelun tasosta voisi niin päätellä). Että nyt valitaan ne aikuiset, jotka päättää meidän tamperelaisten asioista. Siitä montako lasta on päikkyryhmässä, kuinka myöhään kirjasto on auki ja kulkeeko ratikka kodin läheltä. Esikoinen on kuulemma vouhottanut kuntavaaleista eskarissa ja pienemmät tekevät ilmaista vaalityötä kailottamalla nimeäni kaupungilla.

Lasten oma vaaliuurna on hauska ele, mutta vielä tärkeämpää on huomioida lapset tulevan valtuuston päätöksissä. Arvioidaan lapsivaikutukset, muistetaan pienen ihmisen tarpeet kun säädetään taloutta tasapainoon. Ei leikata koulutuksesta eikä anneta päiväkotien muuttua kiireisiksi säilöntäpaikoiksi. Pidetään leikkipuistot kunnossa ja lähimetsät terveinä, tehdään liikenteestä turvallisempi myös pienimmille kulkijoille.

Lapsesi ei ehkä vielä voi äänestää, joten päätös on sinun!

Jos siis et ole vielä äänestänyt, tee se sunnuntaina – ja vaikkapa lasten kanssa! Äänestys on arvokkaan oloinen ja vähän jännäkin kokemus lapselle, hyvä keskustelunherättäjä, yksinkertaista kansalaiskasvatusta ja hyvä syy käydä vaalikahveilla ?

Vai kävitkö jo äänestämässä lasten kanssa? Kerro kommenteissa, miten meni!

 

Juttu Porin lasten vaaliuurnasta: http://yle.fi/uutiset/3-9551387

Sen lauluja laulat, jonka leipää syöt?

Sen lauluja laulat, jonka leipää syöt?

Helsingin Sanomat uutisoi kuntavaaliehdokkaiden yritysyhteyksistä ja tarjoaa kätevän hakukoneen, jolla voi tarkistaa suurimpien kaupunkien ehdokkaiden kytkökset yrityksiin. Myös Tampere on mukana. Tuloksista ei kuitenkaan näy, mistä yrityksistä on kyse, joten ajattelin avata asiaa omalta kohdaltani.

Itse olen varajäsenenä osuuskuntamuotoisen Kumu Communicationsin hallituksessa. Kumu on vuosi sitten perustettu markkinointiviestintätoimisto, joka tarjoaa viestintäpalveluita erityisesti yhteiskunnallisille ja vastuullisille yrityksille, yhteisöille ja julkishallinnolle. Minä olen Kumun kautta ollut mukana tekemässä verkkosivu-uudistuksia ja pitänyt viestintäkoulutuksia. Olen myös saanut seurata yrityksen matkaa Uuden tehtaan start up -kiihdyttämöstä kohti onnistuneita asiakkuuksia – ja kerryttänyt samalla tietouttani haasteista, joita aloitteleva yritys voi kohdata. Osuuskuntayrittäjyys on monelle luovan alan tekijälle mieluinen työskentelymuoto, mutta byrokratia voi pistää pään pyörälle. Siksi kaupungin yritysneuvonta ja aloittelevien yrittäjien palvelut ovatkin kullanarvoisia.

Päivätyöni on kuitenkin toisaalla, sillä työskentelen avoimen lähdekoodin asiantuntijayrityksessä eli vastaan Seravo Oy:n viestinnästä ja markkinoinnista. Seravon palveluihin kuuluu Linux-tietojärjestelmien ja WordPress-verkkosivujen ylläpito. Olen työskennellyt Seravolla reilut kaksi vuotta, ja samalla perehtynyt avoimen teknologian ratkaisuihin. Avoimuus on vaihtoehto toimittajalukolle ja riippuvuudelle yhdestä kalliista tekijästä – avoimen lähdekoodin avulla esimerkiksi kaupungin tietojärjestelmiä voidaan kehittää kustannustehokkaammin ja joustavammin. Avointa dataa taas voidaan hyödyntää päätöksenteossa ja kuntalaisten osallistamisessa, avointen rajapintojen avulla saataisiin esimerkiksi terveydenhoidon tietojärjestelmät keskustelemaan keskenään.

Kukaan meistä ei elä tyhjiössä, vaan on tavalla tai toisella verkostoitunut yhteiskunnan eri aloille. Itsekin olen töiden kautta saanut tietoa, josta olisi varmasti hyötyä valtuustosalissa. Päätöksentekoon kaivataan kuitenkin avoimuutta ja läpinäkyvyyttä: tehdäänkö valinnat kuntalaisten parasta vai omaa etua ajatellen? Itse toivon, että tiedon ja datan määrän kasvaessa myös kaupunkilaisille syntyy parempi kuva päättäjien asemasta ja vaikutusvallasta. Hyvä veli -verkostoillekin on vaihtoehtoja.

 

Helsingin Sanomien artikkeli:

http://www.hs.fi/talous/art-2000005159581.html?share=19e7459f0defa1c56a960d5ab8c457df

Kaksi kotia, kaksi Kela-korttia?

”Tarkoitus on että Kela-kortti on henkilökohtainen ja henkilöllä on siis vain yksi kortti. Uusioperheissä kortin pitää siis liikkua lapsen mukana paikasta toiseen.”

Näin kerrotaan Kelasta. (http://yle.fi/uutiset/3-8736935)

Eroperheissä (tai uusperheissä) kahden kodin välillä kulkeminen on osa arkea. Lapsella on oikeus vanhempiinsa, ja eron jälkeen oikeus toteutuu käytännössä kunnolla vain kahden kodin taktiikalla.

Vuoroviikkovanhemmuus ei ole helppoa henkisesti, muttei sitä myöskään helpota jähmeä byrokratia, joka ei elä ajassa. Ero ei koskaan ole lapsen syy, eikä varsinkaan pientä lasta voi velvoittaa huolehtimaan tärkeiden tavaroiden liikkuvuudesta kotien välillä.

Kelassakin tiedetään, ettei kahden Kela-kortin myöntäminen ole kustannuskysymys. Sitä ei vaan haluta tehdä, jotta säilyisi joku roti! Kela-kortti molemmissa kodeissa olisi kuitenkin paitsi arjen helpotus (kummasti lapsi sairastuu aina, kun kortti on ”väärällä vanhemmalla”), myös eroperheiden olemassaolon tunnustus ja pieni askel vuoroviikkovanhemmuuden tukemista kohti.

Eroperheen lapsi saa tuntea asemansa myös, kun jaetaan vaikkapa vanhempainvapaita tai koulupolkuja – lapsella kun voi olla virallisesti vain yksi osoite, jonka mukaan tietyt palvelut määräytyvät. Ydinperheen ympärillä pyörivät palvelut eivät vastaa sitä todellisuutta, jossa jo iso osa lapsista elää.

Eroperheiden tukeminen ei siis tarkoita pelkkää kriisin hetkellä tarjottua auttavaa kättä, vaan erilaisten, monimuotoisten perheiden olemassaolon tunnistamista kaikessa päätöksenteossa. Ei me olla mitään kummajaisia, kunhan vaan halutaan samanlaista sujuvaa arkea kuin kaikki muutkin.

Tampereesta pyöräilijöiden paratiisi?

Keväinen tervehdys aurinkoisesta Amsterdamista! Jo ennen kuntavaaliehdokkuudeksi lähtöä sovittu lomanen osui juuri vaaliviikolle, joten kampanjoin Tampereen katujen sijaan kanaalien rannoilta. ?

Yksi asia pistää Amsterdamissa silmään ylitse muiden: ihmisten liikkuminen. Täällä pyörät vilisevät silmissä ja etenevät ihailtavan sujuvasti omilla kaistoillaan. On mummopyöriä, sähköpyöriä, vuokrapyöriä, kaupunkipyöriä, laatikkopyöriä täynnä lapsia, tarakoita jos jonkinlaisia ja kaikenikäisiä polkijoita. Kukaan ei käytä kypärää, turvaliiviä tai trikoita, sillä pyörällä liikkuminen on turvallista ja tavanomaista. Pukumiehet polkevat töihin, lapset kouluihin ja äidit ruokakaupan kautta kotiin. Itsehän toki meinasin muina turreina jäädä pyörän alle toikkaroidessani tottumattomana pyöräkaistan yli…

Amsterdamin keskustassa kulkiessa herää väkisinkin kysymys: miksei tätä voisi toteuttaa Tampereella? Kotikaupungissa vedotaan usein kapeaan kangakseen järvien välissä, joka pakottaa autot paahtamaan keskustan läpi eikä jätä tilaa kunnon pyöräteille. Mutta jos sujuva joukkoliikenne ja mieletön pyöräilykulttuuri on saatu tuotua kanaalien halkomaan Amsterdamiin, miksei myös meille? Nyt kun mainio raitiotiekin on tulossa, on hyvä mahdollisuus samalla polkaista Tampere pyöräilijöiden suosikkikaupungiksi.

Kymmenen vaihtoehtoista faktaa kuntavaaliehdokkaasta

Kirjoitus on julkaistu myös Inkerin vikaa -perheblogissani.

Jokohan olet huomannut, että käsillä on KUNTAVAALIT? Jos olet tiedolta välttynyt, lähetän terveisiä jurttaan ja onnittelen todellisuuspaosta.

Tiesit ehkä senkin, että minäkin olen kuntavaaliehdokkaana. Voit siis äänestää minua, jos asut Tampereella. Ja jos tykkäät ajatuksistani. Ehdokasnumeroni on 249. Itselläni on aika heikko numeromuisti, toivottavasti tuo jää sinulle paremmin mieleen.

Vaalikampanjoinnin aikana olen kiteyttänyt ajatuksiani esitteen kolmeksi pointiksi (ne ovat 1. Rauhaa ruuhkavuosiin, 2. Välittämistä varhaiskasvatukseen ja 3. Järkeä julkisiin IT-hankintoihin) sekä tiivistänyt itseni kymmeneksi kohdaksi (ne voit lukea vaalisivuiltani täältä: https://sannasaarikangas.fi/mina/). Paljon muutakin tekisi mieli kertoa, mutta aina ei kehtaa tai kerkiä. Koska blogini on aina ollut se paikka, jonne puran noloimmatkin tunteet, ihanimmat ilot ja isoimmat itkut, ajattelin ottaa riskin ja jakaa kymmenen vaihtoehtoista faktaa itsestäni. Voit tehdä äänestyspäätöksen vaikkapa näiden perusteella!

(Ennakkoäänestyspaikoille ehtii vielä tänään tiistaina! Sunnuntaina voit äänestää vain omalla äänestyspaikallasi! Muista äänestää!)

 

Kymmenen vaihtoehtoista faktaa kuntavaaliehdokkaasta nro 249

1. Lempiruokani lapsena oli vasikanlihahyytelö. Sitä ostettiin piskuisen kyläkaupan lihatiskistä, ja söin sitä siivuittain kotona harmaalta lautaselta etikan kera. Nyt moinen kurmettiruoka tunnettaisiin kenties aladobina, enkä uskaltaisi edes maistaa moista.

2. Minulla on raivostuttavan kutiavat jalat. En voi edes kuvitella käyväni pedikyyrissä tai jalkahoidossa. Lakkaan silti aina varpaankynteni punaisiksi.

3. Kuuntelen lenkkeillessäni juuri sitä mainstream-autotune-oujeah-musiikkia, jonka tahdissa (käsittääkseni) nuoremmat aikuiset pariutuvat yökerhojen tanssilattioilla. Basson jytke auttaa pysymään juoksurytmissä ja joskus huomaamattani hoilaan vihjailevia sanoituksia ääneen keskellä Sammonkatua. Väitän kaikille, että tämä on vain lenkkimusiikkia, ja oikeasti musiikkimakuni on kehittyneempi.

4. Luulin olevani perfektionisti, sitten sain perheen.

5. Lukuisat ihmissuhteeni ovat alkaneet verkossa, siis netissä, siis digitalisoidusti. Olen verkostoitunut verkossa niin puistoäitien kuin markkinointi-ihmisten kanssa. Blogini kautta olen löytänyt äärimmäisen ihania ystäviä. Puolisoni on elämäni ensimmäinen ja ainoa Tinder-match.

6. Sain ylioppilaskirjoitusten äidinkielen kokeesta laudaturin kirjoittamalla rakkaudesta ja seksistä. Blogini suosituimmat tekstit käsittelevät myös yleensä kyseisiä aiheita. Alan pikkuhiljaa pohtia, pitäisikö koko urani kääntyä lemmenkielisten kirjoitusten suuntaan.

7. Rakastan kirjoittamista. Teen työkseni viestintää. Arvostan alkusointuja ja ynähdän yhdyssanavirheille, mutta toivon vallan kielen kääntyvän kohti kansalaisia.  Jos minut valitaan kunnanvaltuustoon, lupaan käyttää kaupunkilaisten ymmärtää arkikieltä hallintojargonin sijaan. Huonosta huumorista en lupaa luopua.

8. En ole kasvissyöjä. Ulkona syödessäni valitsen silti mieluiten kasvis- tai kalavaihtoehdon. Tapahtumissa (käyn työn puolesta jonkin verran seminaareissa, aamiaistilaisuuksissa, koferensseissa ynnä muualla) ilmoitan olevani kasvissyöjä, millä haluan kannustaa tapahtumajärjestäjiä kasvispainotteisen ruokavalion käyttöön. Kotona koetamme löytää uusia vaihtoehtoja arjen pelastaville jauheliharuoille. Kannan kokoiseni korren ympäristökekoon asumalla kaupungin keskustassa ilman autoa.

9. Lempihetkeni arjessa on sohvalle kellahtaminen iltapalan ääreen lasten nukahdettua.

10. Olen otettu ja iloinen jokaikisestä äänestä, jonka kuntavaaleissa saan. Tiedän jo saaneeni muutaman. Kiitos niistä!

 

 

Nyt on aika tehdä faktantarkistusta ja haastaa ehdokkaita! Jätä kommentti ja kysy tiukka paneelikysymys. Ja muista äänestää!

Ystävällisin terveisin,
Sanna

 

Vaalisivuni Facebookissa: facebook.com/sannasaarikangas2017

Tapahtuma: Perhepolitiikkaa ja lastenleikkiä

Tule lasten kanssa tapaamaan Tampereen vihreitä kuntavaaliehdokkaita ja viihtymään Vihreään Tilaan! Lapsiperheille suunnattu vaalitapahtuma järjestetään sunnuntaina 2.4.2017 klo 10–14 osoitteessa Aleksis Kiven katu 11. Piipahda hetkeksi tai jää pidemmäksi aikaa, ovet ovat avoinna kaikenkokoisille!

Ohjelmaa sekä lapsille että vanhemmille

LAPSILLE:
– kaarnaveneiden veistelyä
– ukulele-soittopaja
– keväisiä kasvomaalauksia
– loruleikkejä ja tukiviittomalauluja
– autorata ja askartelua
– ilmapalloja

VANHEMMILLE:
– puheenvuoroja ja keskustelunavauksia perheitä koskettavasta politiikasta: varhaiskasvatuksesta, kouluista, terveydenhoidosta, erilaisista perheistä ja hyvinvoinnista
– rentoa jutustelua kuntavaaliehdokkaiden kanssa

KAIKILLE:
– kerro mikä on parasta Tampereella ja osallistu arvontaan!

Tilaisuuden järjestäjinä tamperelaiset vihreät kuntavaaliehdokkaat
Anna Moilanen, Vihreät
Erik Lydén
Henri Backman, 178
Jouni Kaipainen
Nina Silius-Haouari
Raine Kallio Kuntavaaleissa
Sanna Saarikangas
Taru Hollanti

Tapahtumaan on vapaa pääsy. TERVETULOA!

Ilmoittaudu mukaan Facebookissa: www.facebook.com/events/399481597085121

Tampere – keskeneräisenäkin kaunis

Tänään talsin iltalenkillä kaupunginosasta toiseen. Ilta-aurinko värjäsi Kalevan kerrostalojen rapattuja seiniä, Puu-Tammelan pikkukaduilla pyöräili pipapäisiä koululaisia. Näsinneula vilkutti kevättä tervetulleeksi ja Armonkallion mutkikkailla kujilla tuoksui puusauna. Autot sujahtelivat rantatunnelin suusta sisään, mutta vastaan tuli myös kolme (!) laatikkopyörää lapsilasteineen.

Olen itse kaikkea muuta kuin paljasjalkainen tamperelainen. Pikemminkin klassinen junan tänne tuoma, riävän reunassa roikkuva ja rotvallin reunaan kompasteleva kekkeruusi. Minulla on siis vielä opittavaa Ilveksen ja Tapparan sävyeroista enkä osaa tilata mustaa makkaraa oikealla tavalla (enkä itse asiassa edes pidä siitä, auts). Samaten saan vielä opetella eri kaupunginosien ominaispiirteitä ja koetan hiljaa mielessäni hahmottaa, miten tammelalaiset, tampellalaiset ja tahmelalaiset eroavat toisistaan.

Kahdeksan Tampereella asutun vuoden aikana olen kuitenkin juurtunut tähän kaupunkiin ja kutsun sitä kodikseni. Kaunistin paikallisen yliopiston tilastoja valmistumalla täällä, perustin tänne perheen ja nappasin vielä työpaikankin it-firmasta, joita tässä pitäjässä piisaa. Seuraavaksi ajattelin olla mukana tekemässä Tampereesta vielä parempaa kaupunkia meille kaikille – myös niille vatsoissa kasvaville tai koulupolkua talsiville junioreille, jotka eivät ihan vielä pääse päättämään tulevaisuudestaan.

Pahat kielet ovat minulle kertoneet, että tamperelaisilla on tapana vatvoa kaikkea ja vastustaa jokaista muutoksen murusta. Jos Aamulehden tekstaripalstaa on uskominen, juuri mikään liikahdus suuntaan tahi toiseen ei tyydytä ketään. Mikäpä siinä, hyvähän se on hitaan hämäläisen tapaan tuumata rauhassa, ettei tule hötkyiltyä ihan suotta. Mutta väitänpä myös, että Tampereella osataan olla myös rohkeita ja tehdä rempseitä ratkaisuja. Ratikkaa pukkaa, rantoja rakennetaan ja tunneleissa synnytetään jopa vauvoja.

Minä toivon, että tätä kaupunkia kehitetään edelleenkin rohkeasti, mutta kestävästi. Huomioidaan heikommassa asemassa olevat, muistetaan ympäröivä luonto rakennushankkeissakin, panostetaan digitaalisiin palveluihin ja pidetään pyöräilijät tyytyväisinä. Annetaan kaupungin kaupungistua, pidetään perheet keskustan tuntumassa ja tehdään Hämeenkadusta niin tamperelaisten kuin turistien oma tila.

Pidetään rakas kaupunkimme kauniina, kiehtovana ja kunnossa.

« Older posts Newer posts »

© 2024 Sanna Inkeri Saarikangas

Nopea ja turvallinen WordPress — WP-palvelu.fiYlös ↑