Lasten uusi valtakunta

Viikonlopun aikana muuttui moni asia, merkittävin niistä taitaa olla tässä: lapset muuttivat samaan huoneeseen nukkumaan. Kuvamäärästäkin voi kai päätellä, että olen muutokseen äärimmäisen tyytyväinen.

Apujoukkojen voimalla vaihdoin makuuhuoneet päinvastoin: minä muutin sänkyineni asunnon länsisiipeen ja vanhan pikkuhuoneen tavarat leluhyllystä poikasen sänkyyn siirtyivät itäpuolelle. Pikku-Oon pinnasänky jäi paikoilleen, vain äiti katosi vierestä ja tilalle tuli ihailtava isoveli. Operaatio edellytti yhden ison vaatekaapin purkamista osiksi ja aika paljon hartiavoimia kuopuksen kummeilta, vähän pähkäilyä ja järkkäilyä, mutta oli se sen arvoista!

Yhtään rahallista panostusta ei sisustuksen muuttuminen vaatinut, vanhat tavarat löysivät omat paikkansa helposti. Lasten sangen rajallinen vaatevarasto mahtui vanhaan lipastoon, omat kuteeni majailevat ainakin toistaiseksi sen vieressä vaatekaapissa. Vanhan vihreän pinnasängyn muutettua lasten isälle sain käyttöön kaverin naapureiden meille lahjoittaman (!) jykevän ja valkean muuramelaisen. Poikasen keltainen peti on vuosikausia vanhempieni varastossa majaillut, punainen Ikea-hylly ostettiin edelliseen kotiin ja muut tilpehöörit ovat kulkeutuneet tähän kotiin kuka mistäkin.

Meillä on kohtalaisen rajallinen leluvarasto; sitä mistä näitä oikein tulee -ongelmaa ei meillä ole koskaan havaittu, vaan pikemminkin välillä mietin, onko ihan oikein että pienet leikkivät lähinnä mielikuvituksellaan… Minua ei juurikaan häiritse se, että lastenhuoneen sisältö räjähtää ympäri lattioita joka päivä – nytkin näkymä ovelta on aika erilainen kuin eilen räpsityissä kuvissa. Kun kaikella on kutakuinkin oma laatikkonsa tai lokeronsa, on leluarsenaalin asettelu paikoilleen iltaisin tai vieraita odotellessa aika helppo tehtävä. ”Uuden” lastenhuoneen myötä motivaatio järjestyksen ylläpitoon on myös taas vähän korkeammalla 🙂

Lastenhuone näyttää nyt juuri siltä miltä haluankin: valoisaa yleisilmettä piristävät perusvärit, leluilla on omat paikkansa, kirjoihin pääsee helposti käsiksi (mutta palapeleihin ei enää, hah!) ja verhojen kulkijat ovat nekin menossa oikeaan suuntaan. Kunnollisen kokoinen matto nyt teoriassa tuolta vielä puuttuu, katsotaan josko sellainen jossain vaiheessa tulisi vastaan. Pieni pöytä pienokaisille olisi myös mukava, pienet sievät kirppistuolit kun ovat toistaiseksi vähän tyhjän panttina. Joululahjaksi lapsille olen vähän kaavaillut leikkihellaa, sekin tuonne saattaisi vielä sopia.

Sisustuksen pyörähtäminen ympäri sai tämän asunnon tuntumaan taas piirun verran enemmän kodilta, juuri oikealta juuri meille kolmelle. Alunperinkin olisin halunnut asettaa makuuhuoneet näin päin, mutta parisänkyni ja pinnasänky eivät mitenkään olisi mahtuneet toiseen huoneeseen, kun tilaa pitää jäädä myös rattaiden kulkuväylälle parvekkeelle. Nyt lastenhuone on kummasti aiempaa kodikkaampi, aurinko paistaa sinne juuri oikeaan aikaan ja sisustus loksahti paikoilleen kuin itsestään.

Ja niin, olihan tämä muutos paljon muutakin kuin pelkkää sisustusta, aika iso symboli uudesta aikakaudesta. Ei ole enää vauvaa minun vierellä tahi rinnalla, pieni taaperoiseni on nyt kypsä nukkumaan omassa rauhassaan. Yksi sysäys sisustusmuutokseen olikin toive paremmista yöunista ja pakotus itsekuriin, joka lopettaisi hulinaksi menneet yöimetykset. Samaan syssyyn lopetin rintaruokinnan ihan kokonaan (kaupan juustotiskillä sen tänään tajusin, ohi on) – aika oli sopiva sillekin.

Ensimmäinen yö oli melkoista sirkustemppuilua pienemmän kanssa (hauikset ovat vieläkin kipeinä siitä kanniskelusta, tarvitseeko tänään jumppaan mennäkään?), mutta viime yönä – uskallanko tätä edes kertoa – lapset nukkuivat sängyissään läpi yön, aamuun asti. Ilman hyssyttelyjä, syöttöjä, pissahätiä, välihuutoja, äidin sänkyyn änkeämisiä tai sieltä putoamisia. Iltakahdeksalta sipsuttelin pois lastenhuoneen ovelta, ja aamuseitsemältä yhdestä sängystä kuului gää ja toisesta äiti saako helätä? Uskomatonta. Ihmelapset jatkoivat omituista käytöstään leikkimällä aamupäivän huoneessaan yhdessä kuin mitkäkin lauhkeat lampaat. 

Oliko kyse sattumasta, vai toiko pikkuhuoneen paikanvaihto meille paremmat unet pysyvästi, jää nähtäväksi. Aivan mahtavan fiiliksen tällä huonejärjestelyllä ainakin sain aikaiseksi! Saatatte kyllä joutua katsomaan samantyyppistä kuvatulvaa myös sieltä missä minä nykyään nukun – siis n-u-k-u-n, öisin, omassa sängyssäni, voiko olla ihanampaa! Parin päivän ja yhden yön perusteella muutos oli mieluinen myös pienokaisille, ja varsinkin poikanen on uudesta pikkuhuoneesta aivan liekeissä. Bonuksena syntyi myös mahdollisuus siihen, että halutessani (esimerkiksi joka toinen viikonloppu) unohtaa statukseni äitinä, voin kätkeä kaiken lapsiin viittavan materian yhden oven taakse. Win-win-win siis – mitäs te tykkäätte?