Koronatilanne ui kotiini paitsi karanteeniuutisina lasten kouluista, eteiseen kannettuina ruokakauppatilauksina ja omana etäpalaveriputkenani, myös teho-osastolla työskentelevän puolison työkuulumisten kautta. Taas on saavutettu se piste, että häntä ei työvuoron aikana tavoita puhelimella ja suojavarusteissa hikoillut hoitaja painelee kotiintultuaan ensimmäiseksi suihkuun. Koronatilanne on vakava Tampereellakin.

En tiedä teistä, mutta itselleni on juuri nyt siksi vaikeaa – ehdokkuudesta huolimatta – asennoitua kuntavaaleihin. Niin paljon isompaa ja vaikuttavampaa tuntuu nyt olevan tekeillä valtakunnallisella ja maailmanlaajuisella tasolla pandemian pysäyttämiseksi. Kuka jaksaa tässä tilanteessa ajatella sitä, keitä valitaan kaupunginvaltuustoon?

Hei mutta hetkinen.

On hyvä muistaa, että kaupungin päätöksenteko luo perustan ja pohjan myös sille, miten eri tahoilla tällaista piinallista poikkeustilaakin kestetään. Löytyykö meiltä reservistä sijaisia paikkaamaan varhaiskasvatuksen henkilökunnan poissaoloja? Ovatko koulujen ryhmäkoot tarpeeksi pieniä siihen, että opettajalla on mahdollisuus kohdata jokainen oppilas niin luokassa kuin Teams-ruudun takaa? Kestävätkö terveyspalvelumme lisääntyvän kysynnän, kehitetäänkö niitä asiakaslähtöisesti vastaamaan tuleviakin tarpeita? Saako uupumukseen, masennukseen, mielen horjumiseen apua ajoissa? Löytyykö meiltä tukea innovatiivisille digiajan yrittäjille, entä tarpeeksi isoja asuntoja etätyötä tekeville? Ovatko luontokohteemme, puistomme ja pyörätiemme valmiita ottamaan vastaan kasvavan määrän ulkoilijoita? Esimerkkejä voisi keksiä paljon lisääkin. Nämä kysymykset eivät ole pelkästään tartuntataudin aikaansaamia – huoli vaikkapa nuorten mielenterveyspalveluista on ollut todellinen jo ennen pandemiaa.

Ei siis ole nytkään yhdentekevää, millaiset arvot ja asiat saavat edustusta valtuustossa. Sanomattakin on selvää, että kesäkuussa valittava valtuusto saa harteilleen vastuullisen ja vaikean tehtävän koronakriisin jälkihoidossa. Siinä työssä tarvitaan varmasti faktoja, viisautta, kuuntelua, yhteistyökykyä. Arvoja, joiden toivon painavan äänestyspäätöksissä.

Ihmiset, minäkin, ovat väsyneitä jo vuoden kestäneeseen poikkeustilaan, sosiaalisten kontaktien vähyyteen, jatkuvaan epävarmuuteen ja huoleen terveydestä, toimeentulosta, turvallisuudesta tai oman arjen sujuvuudesta. Viime keväänä kaikki tuntui yllättävältä ja omituiselta, nyt puuduttavalta ja loputtomalta. On ihan ok, jos ei juuri nyt jaksa kliksutella vaalikoneita tai seurata ehdokkaiden somepäivityksiä. Äänestää kannattaa silti (aina!). Kaupunki kehittyy koronan jälkeenkin, suunnan päätämme me itse.

Vaaleihin on vielä aikaa, nyt tärkeintä on pitää huolta itsestä, läheisistä, kaukaisistakin. Noudatetaan rajoituksia, kuunnellaan suosituksia, pysytään me kotona jotka voidaan. Yhdessä tästä jotenkin selvitään.