Kategoria: Kuntavaalit (Page 2 of 4)

Käyn nyt joka viikko läpi yhden kuntavaaliteeman nostamalla jokaisesta esiin kolme pääkohtaa. Tällä viikolla kurkistetaan kulttuuriin!

Kaupunkikulttuuria kulttuurikaupungissa – tiloja ja toimintaedellytyksiä, kirjastot kohtaamispaikoiksi

Tunnustetaan kulttuurin monet muodot.

Kulttuuria on kaupungissa kaikkialla: katutaiteesta kahviloihin, museoista musafestareihin, sirkuksesta skeittauksen kautta sinfoniaorkesteriin.  Tampereella tulee olla tilaa ja toimintaedellytyksiä niin ison yleisön  tapahtumille, korkeakulttuurin klassikoille, ruohonjuuritason toiminnalle kuin itsenäisten taiteilijoiden työlle. 

Kulttuuri myös kuuluu kaikille iästä, tulotasosta tai taustasta riippumatta. Varmistetaan, että jokainen lapsi saa kokea kulttuurielämyksiä jatkamalla Taidekaari-hanketta niin kouluissa kuin varhaiskasvatuksessa. Tuetaan senioreiden mahdollisuuksia kokea kulttuuria tuomalla sitä heidän luokseen ja pitämällä maksutaso kohtuullisena. Kehitetään Aktiivipassia palvelemaan vaikeassa taloudellisessa olevien kaupunkilaisten  kulttuuripalveluja. Tehdään kulttuuritiloista ja -tapahtumista esteettömiä ja syrjinnästä vapaita. Tuodaan kulttuuria kaupunkikuvaan ja taidetta kaikkien katsottavaksi – ratikka näyttää tässäkin meille hienosti tietä.

Tuetaan koronan kurittamia tekijöitä.

Koronapandemia on rokottanut kulttuuri- ja tapahtuma-alan tekijöitä kovalla kädellä. Tarvitaan täsmätukea taiteilijoille ja yhdistyksille, mutta myös osoitus siitä, että kaupunki arvostaa jatkossakin laajaa kulttuuritarjontaa. Euroopan kulttuuripääkaupunkihanke kertoo, miten paljon monipuolista kulttuuria Tampere ja Pirkanmaa voivat omille asukkailleen ja matkailijoille tarjota.

Kulttuuri on yksi Tampereen vahvoista vetovoimatekijöistä, joka tuo kaupunkiin myös tuloja. Ollaan tästä rohkeasti ylpeitä yhdessä! Panostetaan paikalliseen ja tuetaan omaehtoista kulttuuria tuottavia järjestöjä. Varmistetaan uuden normaalin turvalliset tavat järjestää tapahtumia ja vaikkapa vierailla museoissa. Muistetaan, mitä kaikkea hienoa meillä jo on: Finlayson Art Area, G Livelab, Muumimuseo, Lastenkulttuurikeskus Rulla, Vapriikki Pelimuseoineen, Hiedanrannan alue… – ja mitä onkaan vielä tulossa!

Pidetään kirjastot kaikille avoimina kohtaamispaikkoina.

Korona-aika on viimeistään osoittanut saavutettavien kirjastopalveluiden merkityksen. Kirjasto on paljon muutakin kuin kirjoja – se on tiedonhaun tukija, yhteisöllisyyden symboli, kulttuurikentän elintärkeä osa. Monille kirjasto on myös sosiaalisia kontakteja päivään tuova piristäjä, uuden opettaja ja keino pysyä mukana yhteiskunnallisessa keskustelussa. Kirjastossa viihtyvät loruttelua kuuntelevat vauvat, lukemaan opettelevat lapset, pelailevat teinit, opiskelevat nuoret, arkeen rauhaa etsivät aikuiset ja virikkeitä kaipaavat vanhukset. Kirjastot ovat ihan vaan ihania! Ja ei, aineiston digitalisoituminen ei poista kirjastojen merkitystä – eikä vähennä painetun kirjan arvoa.

Tampereella tulee vahvistaa lähikirjastojen asemaa ja kehittää Metsosta ja muista isoista kirjastoista kaikille avoimia, monenlaisen toiminnan mahdollistavia kohtaamispaikkoja. Erilaiset modernit ratkaisut, kuten itsepalveluasiointi tai Nekalan konttikirjasto, ovat tervetullut lisä kirjastokentälle. Myös kouluja kiertävä kirjastoauto ja erilaiset lasten lukemista kannustavat vinkkaukset ja tempaukset ovat elintärkeitä oppimiselle, medialukutaidolle, kirjallisuudelle ja kirjastojen tulevaisuudelle.

Istuin eilen kello viidestä vähän yli puolilleöin varajäsenenä Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksessa. Keskustelua käytiin muun muassa siitä, miten Tampereen viime vuosi sujui. Kaikesta huolimatta: aika hyvin. Tekemistä ja työtä (ja rahaa!) toki tarvitaan vielä esimerkiksi nuorten mielenterveyden kohentamiseen ja hoitohenkilökunnan työssäjaksamiseen. Ja moneen muuhun kohteeseen, kun kaupunki pyrkii pandemiasta ylös ja eteenpäin.

Useammassakin esityslistan kohdassa ja erityisesti kantakaupungin kaavoituksesta puhuttaessa keskustelu alkoi kiertyä liikkumisen ympärille. En pidä vastakkainasettelusta, mutta jostain syystä joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen puolustaminen käännetään autovihaksi. Me vihreät olisimme toivoneet kaavaan vahvempaa joukkoliikennepainotusta. Se ei tarkoita, ettemmekö ymmärtäisi, että monet ihmiset tarvitsevat elämässään autoa. Kaupunkia voi (ja jos ilmastolta kysytään, pitää!) kuitenkin kehittää myös niin, että autoilu muuttuu pakosta poikkeukseksi. Se tarkoittaa sujuvaa joukkoliikennettä, turvallisia pyöräteitä ja kävelyyn kannustamista. Se tarkoittaa myös saavutettavia palveluita ja asumisen keskittämistä.

Haluaisin haastaa valtuustossa moneen otteeseen kuullun ajatuksen siitä, että ”ilman autoa ei vaan pärjää sitten kun tulee lapsia ja niille harrastuksia”. Mulle tuli lapsia, niillä on harrastuksia, täällä ollaan yhä vain, autottominakin! Itse asun kasvavassa kaupungissa juuri siksi, etten tarvitse täällä autoa arjen pyörittämiseen.

Seitsemän tunnin mittaiseksi paisunut kokous muistutti myös siitä, mitä tuleva valtuusto voi tehdä paremmin. Ehkä silloin päätöksenteko voidaan tehdä inhimillisinä aikoina, ilman venyviä puheenvuoroja ja kärkkäitä kärjistyksiä hakevia kommentteja?

Kuntavaalien ennakkoäänestys alkaa ensi viikolla. Tutustu ehdokkaisiin, käytä ääntäsi. Tulevaisuuden tuulien suunta päätetään nyt.

Tänään maanantaina 17.5. on kansainvälinen homo-, trans- ja bifobian vastainen päivä, IDAHO-päivä. Mitä minä, enemmistön etuoikeuksista nauttiva valkoinen cis-heteronainen voisin siihen sanoa?

En ole nostanut sateenkaari-asioita isosti esille vaalikampanjassani kahdesta syystä: ensinnäkin luulen, etten tiedä niistä vielä tarpeeksi. Toiseksi – ehkä vielä tärkeämpänä – pidän tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia niin itsestäänselvinä ja perustavanlaatuisina politiikkaa ohjaavia arvoina, etten aina hoksaa miten kaikin tavoin niitäkin pitää vielä puolustaa. Myös meillä Suomessa, myös täällä Tampereella. IDAHO-päivä on yksi tapa muistuttaa meitä kaikkia siitä, että tekemistä riittää vielä.

Vaikka en tiedä, miltä tuntuu kuulua vähemmistöön, voin oppia. Voin kuunnella, kysyä, tuulettaa omaan kielenkäyttöön tai käsityksiin juurtuneita tapoja ja avartaa omaa näkemystäni. Tässä Seta ja some ovat hyviä opastajia – kuten myös omaani nuoremmat, avoimemmat ja tiedostavammat sukupolvet. Ja vaikkei haluaisi tuijottaa paljoa omaa napaa pidemmälle, valmius kohdata sateenkaari-identiteettiin liittyviä tunteita ja haasteita hyödyttää varmasti myös kaikkia meitä, jotka kasvatamme omia lapsiamme. Joskus pienilläkin asioilla on isompi merkitys: olen nähnyt kuinka pitkähiuksinen tai punaiseen puettu lapsi on monen puheessa automaattisesti tyttö ja koittanut herkällä korvalla kuunnella, miten omat koululaiseni puhuvat seksuaalivähemmistöistä. Olen ottanut leikkipuistokielen luontevaksi osaksi ”kaverin”, kun viittaan tuntemattomaan lapseen ja käynyt monen monta keskustelua sukupuolisensitiivisestä kasvatuksesta, johon itse pyrin. 

Kaikissa kunnissa asuu eri-ikäisiä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä. Heidät tulisikin huomioida kaikessa päätöksenteossa. Mitä vaihtoehtoja sukupuolelle on päivähoitoonhakulomakkeessa tai vaikka bussikortissa? Onko päiväkodissa edelleen valittavana tyttöjen rauhalliset nukkeleikit tai poikien raisut autoradat? Onko koulussa wc-tiloja tai uimahallissa pukeutumistiloja kaikille sukupuolille? Miten seksuaalivähemmistöt kohdataan seniorityössä tai sateenkaariperheet neuvolassa? Onko kaupunkimme turvallinen kaikille?

Niin kauan kuin vaalikoneissa kysytään ehdokkailta mielipiteitä Pride-liputuksesta tai homoparien avioliitto-oikeudesta, ei hlbtiq-väestön tasavertainen asema ja oikeudet ole itsestäänselvä osa päättäjien työtä. Ihmisten moninaisuuden hyväksyminen, tasavertaisen kohtelun edistäminen ja ennakkoluulojen purku ei ole keneltäkään pois – tai jos on, niin sietää ollakin. (Minulta ei muuten koskaan ole kysytty, onko kaupungin ok liputtaa äitienpäivänä tai vaikka jonkun urheilujuhlan kunniaksi – pitäisiköhän?)

Olen kuntavaaliehdokkaana allekirjoittanut Setan sateenkaarikunta-sitoumuksen. ”Sateenkaarikunnan valtuutetut ja lautakuntien jäsenet varmistavat, että sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen ja sateenkaariperheiden ääni kuuluu päätöksenteossa, yhdenvertaisuutta edistetään ja seurataan ja vihapuhetta torjutaan aktiivisesti ja resursoidusti.”

Olen myös aiemmin allekirjoittanut Oikeus olla -kansalaisaloitteen oikeudenmukaisemman translain puolesta.

Rauhallista alkanutta viikkoa! Aurinko paistaa, mutta sääennusteet povaavat sadetta – ehkä tänään nähdään sateenkaaria myös Tampereen taivaalla?

Lue lisää sateenkaarikunnan tavoitteista ja katso oman kuntasi niihin sitoutuneet ehdokkaat: seta.fi/ihmisoikeudet/sateenkaarikunta/

Mietitkö, millä sanoilla puhuisit sukupuolten moninaisuudesta tai seksuaalivähemmistöistä? Minä ainakin mietin. Hyvänä tukena on Setan laatima sateenkaarisanasto:  seta.fi/sateenkaaritieto/sateenkaarisanasto/

Varasin eilen paikan – tai oikeastaan kolme – ratikkamatkalta. Tampereen ratikka on suhannut raiteilla jo useamman kuukauden, ensi viikolla koeliikenne avautuu myös tavan kaupunkilaisille. Koronatilanteen vuoksi testiajolle pääsee mukaan vain ennakkoon ilmoittautumalla.

Vouhkaan ratikasta ehkä hulvattoman paljon, mutta: onhan se nyt hieno. Eikä vain sitä, vaan myös lupaus kehittyvästä, kasvavasta ja kestäviin liikkumismuotoihin panostavasta kaupungista.

Tässä pandemian keskellä pieniä ilonpilkahduksia on saanut välillä hakemalla hakea. Yksi niistä isommista on tämä auringossa välkehtivä punainen ilmestys. Seuratkaapa ihmisten ilmeitä, kun ratikka kulkee viuhuen ohi tai kurvaa kulman takaa näköpiiriin. Yhdessä katselemme sitä kepeästi nyökytellen. Siinä se nyt on, terveinen tulevaisuudesta! Ratikkahankkeen vastustajatkin ehkä vienosti hymyilevät, kun kellot kilkattavat ja vaunut lipuvat läpi risteyksen, sulavasti ja sujuvasti.

Itse meinaan aina välillä morjenstaa tyhjää ratikkaa kuin mikäkin maalainen ja pöljänä osoittelen sitä kävelypalavereiden aikana videokuvalta helsinkiläisille tiimikavereilleni. Kaksivuotiaani suurinta hupia on bongailla vaunuja pyörän tarakalta. ”Tuolla on latikka! Latikkaaaaa!”

Viimeistelen juuri mielipidekirjoitustani autottomasta perhearjesta. Siihenkin tuskaisten työmaavaiheiden läpi puskenut, kollektiivisen liikennekaaoskokemuksen koko kaupungille antanut ja täydellisen ajoituksen ratikka tuo aivan uutta vauhtia.

En tiedä teistä, mutta itselleni on juuri nyt siksi vaikeaa – ehdokkuudesta huolimatta – asennoitua kuntavaaleihin. Niin paljon isompaa ja vaikuttavampaa tuntuu nyt olevan tekeillä valtakunnallisella ja maailmanlaajuisella tasolla pandemian pysäyttämiseksi. Kuka jaksaa tässä tilanteessa ajatella sitä, keitä valitaan kaupunginvaltuustoon?

Hei mutta hetkinen.

On hyvä muistaa, että kaupungin päätöksenteko luo perustan ja pohjan myös sille, miten eri tahoilla tällaista piinallista poikkeustilaakin kestetään. Löytyykö meiltä reservistä sijaisia paikkaamaan varhaiskasvatuksen henkilökunnan poissaoloja? Ovatko koulujen ryhmäkoot tarpeeksi pieniä siihen, että opettajalla on mahdollisuus kohdata jokainen oppilas niin luokassa kuin Teams-ruudun takaa? Kestävätkö terveyspalvelumme lisääntyvän kysynnän, kehitetäänkö niitä asiakaslähtöisesti vastaamaan tuleviakin tarpeita? Saako uupumukseen, masennukseen, mielen horjumiseen apua ajoissa? Löytyykö meiltä tukea innovatiivisille digiajan yrittäjille, entä tarpeeksi isoja asuntoja etätyötä tekeville? Ovatko luontokohteemme, puistomme ja pyörätiemme valmiita ottamaan vastaan kasvavan määrän ulkoilijoita? Esimerkkejä voisi keksiä paljon lisääkin. Nämä kysymykset eivät ole pelkästään tartuntataudin aikaansaamia – huoli vaikkapa nuorten mielenterveyspalveluista on ollut todellinen jo ennen pandemiaa.

Ei siis ole nytkään yhdentekevää, millaiset arvot ja asiat saavat edustusta valtuustossa. Sanomattakin on selvää, että kesäkuussa valittava valtuusto saa harteilleen vastuullisen ja vaikean tehtävän koronakriisin jälkihoidossa. Siinä työssä tarvitaan varmasti faktoja, viisautta, kuuntelua, yhteistyökykyä. Arvoja, joiden toivon painavan äänestyspäätöksissä.

Ihmiset, minäkin, ovat väsyneitä jo vuoden kestäneeseen poikkeustilaan, sosiaalisten kontaktien vähyyteen, jatkuvaan epävarmuuteen ja huoleen terveydestä, toimeentulosta, turvallisuudesta tai oman arjen sujuvuudesta. Viime keväänä kaikki tuntui yllättävältä ja omituiselta, nyt puuduttavalta ja loputtomalta. On ihan ok, jos ei juuri nyt jaksa kliksutella vaalikoneita tai seurata ehdokkaiden somepäivityksiä. Äänestää kannattaa silti (aina!). Kaupunki kehittyy koronan jälkeenkin, suunnan päätämme me itse.

Kehtaamiskynnys on tämän asian suhteen korkealla, mutta kokeillaan: Tiesitkö, että voit tukea kuntavaaleissa ehdokasta paitsi äänestämällä, myös rahalla? Ihan mistä päin Suomea tahansa!

Vaalien siirto huhtikuulta kesäkuulle toi ehdokkaille lisää aikaa kampanjointiin. Ihmisten tavoittaminen ja äänien saaminen vaatii kuitenkin myös rahaa. Isojen kaupunkien isot ehdokkaat käyttävät yhteen vaalikampanjaan helposti tuhansia, kymmeniäkin tuhansia euroja. Itse etenen luonnollisesti huomattavasti pienemmillä pelimerkeillä, mutten kuitenkaan nollabudjetilla. 

Mihin sitä rahaa sitten menee? Tampereen Vihreiden 150 euron ehdokasmaksuun sisältyi virallinen valokuva sekä pääsy erilaisiin yhteisiin kampanjatapahtumiin ja -materiaaleihin. Lehti- ja digimainonta maksaa, ulkomainonta vaikkapa bussipysäkeillä tai ratikassa (!) maksaa, samoin somessa ostettava näkyvyys, tapahtumien järjestäminen ja kaikenlainen kampanjarekvisiitta pinsseistä pyöränsuojuksiin. Moni maksaa myös nettisivujen, tekstien, kuvien ja graafisen suunnittelun teosta, minä olen toistaiseksi pärjännyt omin kätösin. Itse aion käyttää rahaa lähinnä sosiaalisen median markkinointiin (tuhannen ihmisen tavoittaminen mainosrahalla Facebookissa maksaa karkeasti arvioiden kympin), esitteen painattamiseen (noin 150 euroa / 1000 kappaletta) sekä toivottavasti virtuaaliseen äitienpäivätapahtumaan. 

Viime kuntavaaleissa sain 258 ääntä ja laskelmieni mukaan yksi ääni “maksoi” noin euron, mikä oli minusta erinomainen tulos. Tuo määrä riitti neljännen varavaltuutetun paikkaan ja toi myös varapestin sivistys- ja kulttuurilautakunnassa. Nyt tavoitteenani on päästä vihreään valtuustoryhmään ja lautakuntapaikalle ilman vara-etuliitettä. Jos neljän vuoden takaisia vaalituloksia käyttää osviittana, siihen vaadittaisiin ainakin sata ääntä enemmän kuin viimeksi. Äänimäärät ja kampanjabudjetit eivät toki aina kulje käsi kädessä ja näissä vaaleissa ennusteiden tekoa hankaloittaa ainakin tapahtumatyhjiö ja somen mullistusvoima. Toki toivon itseni lisäksi ääniä myös monelle muulle hyvälle vihreälle ehdokkaalle.

Kannustuksella, tykkäyksillä ja sydämillä pääsee jo pitkälle ja olen niistä kovin kiitollinen. Jos koet, että voisin olla hyvä kaupunginvaltuutettu, voit tukea kampanjaani myös lämpimällä käteisellä. Rahalahjoituksen voi tehdä helposti Vihreiden ehdokassivujen kautta.

Pienin lahjoitettava summa on viisi euroa ja silläkin olen jo paljon lähempänä nimikylttiä valtuustosalin penkissä. Lämmin kiitos kaikesta tuesta!