Sanna Inkeri Saarikangas

Kategoria: Blogi (Page 1 of 23)

Hyvää koulupäivää!

10.8.2022 / / Kommentoi

Hyvää koulupäivää!

Tänään kotona soikin viisi herätyskelloa, vessan ovella käytiin kamppailua ja minä meikkasin taas pimeässä eteisessä. Aamupalalla palauteltiin mieleen, mitä muutoksia onkaan tiedossa. Näillä molemmilla on uudet opettajat (toisen nimi selvisi vasta eilen ja sen perusteella arveltiin että ope on joko aika nuori tai sitten ”joku ihan mummo”), toisella alkaa uutena aineena yhteiskuntaoppi ja toisella ruotsi (jättekul!). Koulutien kiemurat menevät jo automaattiohjauksella, mutta muistutin silti olemaan tarkkana autojen ja muiden ihmisten kanssa. Joojoo. Onko penaali mukana, entä puhelin? Soita sitten jos jäät kaverin kanssa jonnekin. Joojoojoojoo.

Kolmosluokalla tapahtui isot itsenäistymisen askeleet, koulun jälkeen mentiinkin kaverille tai kirjastoon tai kaupungille. Joskus oltiin ehkä vähän hukassakin, joko bussikortti tai koko lapsi (varmaan myös minä itse). Nyt meiltä lähdetään jo neljännelle ja kuudennelle – kaikki on aika tuttua juttua mutta silti vähän jännää. Koulussa parasta on ollut kaverit ja voi miten toivon että niin on jatkossakin.

Kesän aikana lapset ovat kasvaneet kuin vilja, verkkarit ovat jääneet lyhyiksi ja mun ostamat vaatteet eivät yhtäkkiä olekaan niin kivoja. Teini-iän eteiseen on ripustettu monenlaisia tunteita ja muutoksia, joita en aina osaa ennakoida tai niihin oikealla herkkyydellä reagoida. Opetellaan opetellaan, sitä ruotsia ja kaikkia muitakin kimurantteja kieliä.

Kyllähän tämä vähän taas jännittää, äitiäkin. Ei ne koenumerot tai keskiarvot, vaan se että koulussa olisi sitä mitä lapsuuden kuuluu eniten olla: kivaa, turvallista, iloista ja omannäköistä.

Minä jatkan sitä tylsää ja turhaa muistuttelua, huikkaan aamuisin hyvää koulupäivää, kysyn iltapäivällä miten se meni ja koitan olla erityisen herkällä korvalla aina niissä hetkissä kun kysymykseen oikeasti vastataan.

Hyvää koulupäivää!

Oi ihana Kaleva!

10.6.2021 / / Kommentoi

Olen asunut Tampereella nyt yli kymmenen vuotta, siitä kaksi ja puoli vuotta Kalevassa, parin kilometrin päässä keskustasta. Muutimme tänne, kun kuopusta vasta odoteltiin perheen jatkeeksi. Asumme kerrostalossa, isolle perheelle sopivassa vuokra-asunnossa – joita täällä voisi olla enemmänkin. Mutta mikä juuri täällä Kalevassa on niin ihanaa? Tässä oma top kymppini kuvien kera!

1. Maauimala.
Kesän saavuttua ja koronakurimuksen helpottaessa kantautuu kotimme avonaisista ikkunoista jälleen uuden uimapaikan äänimaisema: ilakoivat lapset, ponnulta singahtavat rohkelikot, väsymättömien valvojien toistama ”älkää roikkuko rataköysissä”. Maauimala on mahtava lisä kaupungin kesänviettopaikkoihin ja vetääkin väkeä vauvasta vaareihin ja nuorisosta vesijuoksijoihin. Me kulutamme uimarannekkeita sekä koko perheen vesileikeissä, koululaisten uimakouluissa että oman ajan salliessa yksinäisellä aamu-uinnilla.

2. Kaikki sopivan lähellä.
Kirjasto, neuvola, koulut, päiväkodit, lounasravintolat, kampaajat, ruokakaupat, apteekki… Arjen peruspalikat löytyvät kävelymatkan päästä ja jos pidemmälle pitää päästä, se onnistuu helposti ilman omaa autoa. Moni muukin on toki hoksannut Kalevan hyvyyden, joten asuntoja kaivataan lisää, samoin palveluita. 1950- ja 60-luvun arkkitehtuuri saa toivottavasti rinnalleen vielä paremmin tyyliin sopivia uusia asuintaloja – ja kunpa joku pistäisi Sammonkadulle pystyyn vielä ihan kunnon kahvilankin!

3. Isot puistoalueet.
Nyt kesällä Kiovanpuistossa voi kohdata niin leikkiviä lapsia, riippumatossa lekottelevia lomalaisia, jalkapallohöntsääjiä, piknikiä pitäviä nuoria kuin oman suosikkini: miekkalijat! Talvella vehreys vaihtuu lumivaippaan ja aktiviteeteiksi löytyy ainakin luistelukenttä ja lumivuoria. Eikä Kaupin hiihtoladuillekaan ole mahdoton matka. Viime talvena meitä ilahdutti myös yhteisöllisesti kasattu jäätiililinna. Puistoihin on myös messeviä suunnitelmia parkour-radasta petanque-kenttiin.

4. Perheisiin panostaminen.
Alueen lapsiperheiden painetta purkavat vastavalmistunut Pellervon pienten lasten yksikkö sekä kuvan rakenteilla oleva Sammon kampuksen laajennus, johon tulee päiväkoti ja alakoulun ensimmäiset luokat. Odotan kovasti, miltä uusi koulurakennus ja etenkin sen piha-alue näyttävät! Siitä kun voivat parhaimmillaan nauttia monet muutkin alueen asukkaat kuin koulun oppilaat.

5. Monenlaisia ihmisiä.
Toimistokäytössä ollutta Hippostaloa puretaan parhaillaan, ja tilalle tulee rutkasti Toasin asuntoja opiskelijoille. Eipä tämä ole hassumpi paikka asua heillekään – ratikkapysäkin kupeessa, oppilaitosten lähellä. Aamukävelyllä vastaan tulee monen ikäisiä koiranulkoiluttajia ja on kulmilla on myös useampi vetävä työpaikka, joten ei täällä pelkät pikkulapsiperheet pyöri ympyrää.

6. Jykevät männyt Kalevan kirkon kupeessa.
En itse ole uskonnollinen enkä kuulu kirkkoon, mutta kirkkorakennukset tekevät kyllä tarvittaessa vaikutuksen. Kalevan kirkko on ulkoa hämmentävä betonisiilo, mutta sisältä aivan tavattoman kaunis. On myös hienoa, että kirkolta levittäytyy laaja puisto, jonka ihmiset ottavat eri tavoin omakseen. Kaikille tilaa riittää.

7. Ratikka.
No tietenkin! Huikea lisä jo ennestään varsin sujuvaan Kalevan joukkoliikenteeseen. Nyt matka keskustaan vie vain kymmenen minuuttia ja Hervannan ytimeen suhahtaa vartissa. Ollaan siis todellisessa solmukohdassa, vaan ei enää solmussa kolmosen busseissa! Ratikka ja sen mukana tulleet huikeat parannukset pyöräteihin antavat myös koko kaupunginosalle ihan uutta, eurooppalaista ilmettä.

8. Lapset ja niiden kaverit.
Vaikka asumme tosi kaupunkimaisessa ympäristössä, voi lapset laskea keskenään ulkoilemaan (no ei tuota pienintä ihan vielä toki). Lähipuistot ja hiekkatiet ulottuvat sen verran laajalle, että pyöräileminenkin on turvallista. Pulkkamäestä ja keinujonoista on myös löytynyt uusia kavereita.

9. Puput.
Puistossa pomppivat, pihalta karkuun pyrähtävät, hankalasti valokuvaan vangittavat ja kaksivuotiaan halauksia nenänpää väpättäen väistelevät ”Kalevan jänekset”.

10. Näkymät.
Kun muutimme tähän kotiin, puoliso totesi moneen kertaan, miten hienoa on ”kun ikkunasta näkee kauas”. En aluksi oikein hoksannut, mitä hän tällä huomiolla haki, mutta nyt olen minäkin monet kerrat istunut parvekkeella ja tuijottanut horisontissa laskevaa aurinkoa ja taivaalle tupruttavaa Tampereen silhuettia. Oikeasta rakosesta kun katsoo, täältä näkee aina Näsinneulalle asti. Monessa suunnassa on nostureita, työmaita, uusia korkeuksiin kohoavia ja silti (näin toivon) ihmisen kokoisia hankkeita. Kalevasta näkyy kauas, tulevaisuuteenkin.

Tänään Aamulehdessä julkaistussa jutussa kerrottiin, missä päin kaupunkia kevään 2021 kuntavaalien ehdokkaat asuvat. Jutussa vaalitutkija myös toteaa, miten asuinpaikalla on tutkimusten mukaankin merkitystä. Valtuutetun pitää toki ajaa koko kaupungin ja kaikkien asukkaiden etua, mutta onhan selvää, että omat kulmat ovat kaikille niitä tutuimpia.

Itse ajattelen, että Kalevassa on jo saatu aikaan paljon, mutta monet päätöksistä vasta odottavat realisoitumista – haluan pitää huolen, että esimerkiksi asunnot, puistot, koulut ja päiväkodit tehdään palvelemaan monenlaisia ihmisiä, ympäristöä ja kestävää kehitystä. Kaleva voi myös monin osin näyttää mallia muille kaupunginosille, kun niitä uudistetaan tai rakennetaan palvelemaan kasvavan kaupungin tarpeita.

Jutun mukaan muuten täällä 33540-kulmilla on vaaleissa mukana 15 ehdokasta. Terkkuja vaan sinne naapurustoon ja tsemppiä kampanjointiin!

 

Äänestä lasten kanssa! Vaalipäivän kopit, kahvit ja leikkipuistot Tampereella

9.6.2021 / / Kommentoi

Hioohoi, kuntavaalien varsinainen vaalipäivä näkyvissä! Sehän on siis onnenpäivä 13. kesäkuuta, tuleva sunnuntai.

Jos et käynyt äänestämässä ennakkoon, tee se sunnuntaina. Muista nämä kolme asiaa:

  1. Vaalipäivänä voit äänestää vain omalla äänestyspaikallasi. Voit hakea paikan kotiosoitteen perusteella täältä: aanestyspaikat.fi. Paikka on merkitty myös kotiin tulleeseen äänioikeus-lipareeseen, mutta sitä ei tarvitse ottaa mukaan! Eli jos koira söi tai lapset askartelivat kyseisen kirjeen, ei hätää.
  2. Ota äänestyspaikalle mukaan henkkarit, siis esimerkiksi passi tai ajokortti.
  3. Äänestyspaikan ihmiset neuvovat kaiken muun ja ehdokaslistat numeroineen löytyvät koppien sisäpuolelta. Merkitse numero selkeästi, älä piirrä lappuun muuta, ei edes sydämiä!

Äänestä lasten kanssa, se on tärkeää ja hauskaa!

Olen itse aina mahdollisuuksien mukaan käynyt äänestämässä lasten kanssa. Se on mukavan juhlallista ja helppo tapa tuoda arjen ”politiikka” ja yhteisiin asioihin vaikuttaminen lapsen tasolle. Äänestyspaikoille on aina päässyt myös lastenvaunujen kanssa ja pienimmät voi ottaa mukaan koppiinkin. Ja jotta homma olisi hauskaa alusta loppuun, kuuluu kansalaisvelvollisuuden päälle tietysti myös vaalikahvit!

Keräsin tähän alle listan Tampereen äänestyspaikoista – mukana myös suositukset lähialueen leikkipuistoista ja kahvittelumahdollisuuksista.

Lista kattaa lähinnä keskustan tuntuman ja oman kotialueeni Kalevan lähiseudut. Jätä ihmeessä kommentti jostakin toisesta kaupunkimme äänestyspaikasta ja sen lähiympäristöstä, niin täydennän vinkkilistaa! Kaikki Tampereen äänestyspaikat löytyvät täältä.

Vaalipäivän kopit, kahvit ja leikkipuistot Tampereella

Äänestysalue 1, 2 ja 3: Tammerkoski, Keskusta, Kaakinmaa

Aleksanterin koulutalo, Wivi Lönnin koulu, Hallituskatu 26

Äänestyksen jälkeisen irrotteluun suosittelen aidattua leikkipuistoa koulun vieressä. Reilusti keinuja! Koska Metso ei ole kesäsunnuntaisin auki, kehotan vaalikahvin sijaan nauttimaan vaalijäätelöt Hämeenpuistossa, jossa voi samalla ihastella vedessä pyörivää palloa. Vilkkaimmilla vipeltäjillä kastumisvaara.

Äänestysalue 4, 5: Santalahti, Amuri

Tampereen kansainvälinen koulu (Amuri), Satakunnankatu 60

Amurin koululta on vain pieni matka vehreään Väinö Linnan puistoon, josta löytyy muun muassa hiekkalaatikko, hyvä kiipeilyteline isommille ja kenttä pallopeleille. Matkalla nauttisin vanhan ajan pullakahvit Amurin Helmessä – remontin ajan palvelee kesäkahvila sisäpihan aitassa, se on sunnuntaina avoinna kello 10-17.

Äänestysalue 6: Pyynikki

Tipotien sosiaali- ja terveysasema, Tipotie 4

Bikinit päällä äänestyskoppiin ja kun homma on paketissa, voi haaveilla ratikan kakkosvaiheesta ja talsia rantaa pitkin Onkiniemeen. Elianderin uimarannalla on myös kehuja keräävä jäätelökioski!

Äänestysalue 7, 8, 9, 10: Tampella, Juhannuskylä, Ratina, Lapinniemi

Monitoimitalo 13, Pellavatehtaankatu 4

Jos sääennuste pysyy ennallaan, ehdotan jääkahvia take awayna Runosta ja sitten nopeaa siirtymää Pikku Kakkosen puistoon. Portti kiinni, kahvi käteen ja kiltisti äänestyskopissa käyttäytyneet muksut irti!

Äänestysalue 11, 12: Tammela

Tammelan koulu, Ilmarinkatu 17

Jostakin mystisestä syystä Tammelantori ei ole avoinna edes kesäsunnuntaisin (?!), mutta olettaisin jäätelökioskien silti palvelevan. Aamurusko on myös avoinna neljään asti, sieltä saa erinomaisia vegaanisia mustikkamunkkeja ja toki muutakin hyvää. Leikkipuistovalintana tietysti  Emil Aaltosen puisto, joka myös osittain esteetön.

Äänestysalue 13: Sampola

Sampola, Sammonkatu 2

Sorsapuistoon, Sorsapuistoon! Sunnuntaina puistoon levittäytyy kirppis, jossa voi viimeistään lahjoa lapset uudella Ryhmä Hau -pehmolla. Kaupungin parhaat korvapuustit taas saat puiston laidalta Puustista – auki myös sunnuntaina.

Äänestysalue 14: Saukonpuisto

Saukonpuiston koulu, Kaupinkatu 30

Mennessä Saukonpuistoon ja tullessa Litukanpuistoon – tai toisinpäin? Ja miksei samalla rahalla myös vähän siirtolapuutarhahaaveilua ja kukkien tuoksuttelua. Kahvitteluvaihtoehdot ovat näillä nurkilla vähän tiukemmassa, fiksumpi ottaa omat sumpit mukaan ja lekottelee termari kourassa syreenipuiden alla. Ja ABC:lta saa toki jäätelöä joka sorttia.

Äänestysalue 15, 16: Kaleva, Pellervo

Sammon keskuslukio, Uimalankatu 5

”Lähdetäänkö maauimalaan?” – ja päivän ohjelma on sinetöity.

Äänestysalue 17: Järvensivu

Järvensivun koulurakennus, Pöllöntaival 1

Omalla kesäloman bucket listillä on lehmien esittely citylapselle. Sitä voi tehdä nyt Ahlmanin laitumen lisäksi Iidesjärven rannalla Vuohenojan tuntumassa. Siellä he ovat jo odottelemassa! Mutta missä Järvensivun ihmiset käyvät kahvilla? Taitavat nauttia ne omilla ihanilla terasseillaan – näkymä Iidesjärven lintukeitaaseen onkin kyllä monen kupillisen arvoinen.

Äänestysalue 18, 19: Nekala, Muotiala

Tampereen yliopiston normaalikoulu, Kuokkamaantie 16

Viinikan ja Nekalan alueelta löytyy useampikin mukava puistoalue. Lampipuisto on oma suosikkini. Harmillisesti Konditoria Mari ja sen messevät leivonnaiset ovat tarjolla vain arkisin, mutta pienen matkan päästä löytyy Lillan ja sen aamiaistarjoilu omenapuiden alla.

Äänestysalue 20, 21: Hatanpää, Rantaperkiö

Hatanpään koulutalo, Haapakuja 2

Äänestyksen jälkeen jatkaisin pyörällä matkaa Arboretumiin. Vieläkö magnoliat kukkivat, onko ruusuja jo näkyvissä? Myös kahvila tarjoilee virvokkeita ja hyvällä tuurilla saattaa puistossa kuulla vaikka musiikkiakin. Rannan tuntumassa on myös todella hyviä kiipeilypuita.

 

Missä ovat sinun äänestysalueesi parhaat kahvit, kiipeilytelineet ja keinut? Jätä kommentti alle tai laita viestiä, niin täydennän vinkkilistaa!  

Tarkista oma äänestyspaikkasi täältä ja suunnittele sunnuntaille pieni retki. Jokaista ääntä tarvitaan! Ja ovat nämä menovinkit toki voimassa vaalipäivän jälkeenkin.

PS. Minua voit äänestää numerolla 123, se on ainakin lapsellisen helppo muistaa!

”Siis mitä toi RAUHAA RUUHKAVUOSIIN oikein tarkoittaa?”

8.6.2021 / / Kommentoi

Sitä, ettei ole stressiä lapsen päivähoitopaikan saamisesta. Että varhaiskasvatuksessa on tarpeeksi, hyvin palkattua ja pätevää henkilökuntaa turvallisissa tiloissa pitämässä huolta meidän lapsista.

Sitä, että koululainen saa kokea tulevansa kuulluksi ja nähdyksi, ettei ryhmäkoko kasva opettajan otetta isommaksi. Että koulupäivän jälkeen voi jäädä koululle harrastamaan ja syömään välipalan. Ettei kesäloma näyttäydy hankalana palapelinä vaan lapset voi lähettää rauhassa kerhoon.

Sitä, että neuvolassa kohdataan kaikenlaiset perheet, huolet ja murheet lempeästi ja lämmöllä. Ettei yksikään äiti jää yksin vauvan tuomien tunteiden, väsymyksen tai fyysisten vaivojen kanssa.

Sitä, että lapsen voi viedä hoitoon tai lähettää kouluun pyörätietä pitkin ja töihin suhauttaa rauhassa ratikalla. Että harrastukset, kirjastot, kulttuurielämykset ja luontokohteet löytyvät läheltä, eikä niihin siirtymistä tarvitse suorittaa.
Sitä, että kaikenkokoisille perheille löytyy kohtuuhintainen, sopivan kokoinen koti hyvien kulkuyhteyksien varrelta ja läheltä tärkeitä palveluita.

Sitä, että perheneuvolaan saa ajan yhdellä puhelinsoitolla, että lastenvalvojalle ei tarvitse jonottaa kuukausikaupalla, että kotiin tuodaan ennakoivaa apua, digipalvelut joustavat muun elämän mukana ja kaupungin turvaverkko ottaa arjesta kopin kun kuorma tuntuu olevan hieman liian suuri.

Sitä, että työelämä tarjoaa merkityksiä ja toimeentuloa, ei turvattomuutta, uupumusta ja katkonaista tulevaisuutta. Että kaupunki näyttää isona työnantajana esimerkkiä perheystävällisten käytäntöjen luojana. Että lyhyemmästä työajasta tulee pikkulasten vanhemmille normi eikä poikkeus.

Sitä, että poliittinen puhe kääntyy vanhemmuutta arvostelevasta tai syntyvyyden laskusta syyllistävästä retoriikasta perheitä tukevaksi. Että annetaan rakenteilla tukea tasapuoliseen vanhemmuuteen kaikille sukupuolille.

Sitä, että kaikista pidetään huolta. Lapsista, vanhemmista, isovanhemmista. Yksinhuoltajista, ydinperheistä, uusperheistä, sateenkaariperheistä. Sinusta ja minusta, meistä kaikista. Että voidaan olla rauhassa omanlaisiamme.

Sitä, ettei tarvitse pelätä lapsensa joutuvan kiusatuksi, syrjityksi, jäävän auton alle tai vaille hyvää hoitoa.

Sitä, ettemme tuhoa lapsilta tulevaisuutta käräyttämällä koko maapallon samalla kun kiistelemme koulujen kasvisruokapäivistä.

Sitä, ettei meillä olisi niin kiire mennä koko ajan lujempaa ja saada koko ajan enemmän.

Sitä, että jokaisella olisi joskus mahdollisuus juoda kahvinsa aivan rauhassa.

Sitä kaikkea, ainakin. Mitä se sinulle tarkoittaisi?

”Ihanaa olla kiijastossa!”

28.5.2021 / / Kommentoi

Pandemia on vienyt monelta isoja asioita, meiltä yhden pienen: kiireettömät kirjastokäynnit kahvilla kuorrutettuna. Vähän aikaa sitten poljin pitkästä aikaa pienimmän kanssa keskustaan ja Metso-kirjastoon. Otettiin kaikki irti  lastenosaston valikoimasta, valittiin parhaat Maisat, saatiin varaston puoleltakin uusia Ruu-kirjoja unilukemiseksi.  Lopuksi törsättiin koko alkuvuoden lattebudjetti kahvion puolella.

Tuntui, kuin edellisestä kunnon kirjastokäynnistä olisi ollut ikuisuus. Etten vain kahminut maski naamalla ja lapsi rattaisiin köytettynä rajoitetusta valikoimasta jonkun kannen perusteella mukiinmenevän kirjan jokaiselle perheenjäsenelle. Vaan että voitiin vähän ainakin viipyillä hyllyjen luona, lainata kirjat yhdessä, hengitellä kaarevan kattoikkunan alla sanojen suloa ja tarinoiden taikaa.

Kuulostaa kenties pateettiselta, mutta lasten lainausautomaatin heikolla äänentoistolla mouruava kissa nosti vähän kosteutta omaan silmään. Täällä se on meitä odottanut koko pitkän talven! ”Ihanaa olla kiijastossa”, summasi kaksivuotias seuralaiseni.

Korona-aika onkin monelle viimeistään osoittanut saavutettavien kirjastopalveluiden merkityksen. Minulle kirjasto on lapsesta asti ollut kummallinen tyyneyden tyyssija, minun merenrantani tai mindfullness-maisemani. Nuorempana olin todellinen lukutoukka, nyt yritän taas opetella someruudun vaihtamista sivujen kääntelyyn. Aina uuteen kaupunkiin muuttaessani olen ensimmäisenä hankkinut kirjstokortin. Ennen lockdownia en hamstrannut vessapaperia, vaan luettavaa. (Erityisesti lapsille.)

2020-luvun kirjasto on paljon muutakin kuin kirjoja – se on tiedonhaun tukija, yhteisöllisyyden symboli, kulttuurikentän elintärkeä osa. Monille kirjasto on myös sosiaalisia kontakteja päivään tuova piristäjä, uuden opettaja ja keino pysyä mukana yhteiskunnallisessa keskustelussa. Kirjastossa viihtyvät loruttelua kuuntelevat vauvat, lukemaan opettelevat lapset, pelailevat teinit, opiskelevat nuoret, arkeen rauhaa etsivät aikuiset ja virikkeitä kaipaavat vanhukset. Kirjastot ovat ihan vaan ihania! Ja ei, aineiston digitalisoituminen ei poista kirjastojen merkitystä – eikä vähennä painetun kirjan arvoa. Jokaisen tulisi halutessaan päästä kirjastoon helposti – ja jos minulta kysytään, niin nuorempaa ikäpolvea tulisi sinne vähän patistellakin.

 

Tampereella tuleekin vahvistaa lähikirjastojen asemaa ja kehittää  kirjastoista kaikille avoimia, monenlaisen toiminnan mahdollistavia kohtaamispaikkoja.  Meillä on jo nyt upeita kirjastoja ja valtavan osaavia, innovatiivisia kirjastoalan ihmisiä. Metsossa voi opetella soittamaan vaikka bassoa tai syödä lounassalaatin dj:n soittaessa musiikkia, Sampolassa taas voi ommella itselleen paidan tai printata niin tärkeät paperit kuin pieniä esineitä 3D-tulostimella. Sekä tietysti saada itselleen luettavaa, ajateltavaa ja ajanvietettä kotimaisesta kaunokirjallisuudesta maailmanluokan hitteihin – muutaman hassun veroeuron hinnalla!

Erilaiset modernit ratkaisut, kuten itsepalveluasiointi tai Nekalan konttikirjasto, ovat tervetullut lisä kirjastokentälle. Myös kouluja kiertävä kirjastoauto ja erilaiset lasten lukemista kannustavat vinkkaukset, kampanjat ja tempaukset ovat elintärkeitä oppimiselle, medialukutaidolle, kirjallisuudelle, kirjastojen – ja koko yhteiskunnan –  tulevaisuudelle.

Tein Suomen kirjastoseuran #tärkeintäkirjastossa -testin, ja sen mukaan minulle tärkeintä kirjastossa on lukutaito. Tämä varmasti korostuukin nyt, kun hankin kirjastosta luettavaa lähinnä lapsilleni. Väitänkin, että vakiintunut tapamme käydä kirjastossa noin kerran viikossa vauvavuodesta asti on edesauttanut sitä, että koululaisillani kirjaan tarttuminen on jokapäiväinen rutiini. Lapsiini kirjastolla on myös rauhoittava vaikutus. Pakko myöntää: vien heidät paljon mieluummin aakkostettujen hyllyjen väliin haahuilemaan kuin sisäleikkipuistoon remuamaan.

Lukutaito on pohja oppimiselle, koulumenestykselle, oman polun löytämiselle ja unelmien tavoittamiselle.  Lasten lukutaidon kehitys on Suomessakin alkanut huolestuttaa monia ja erityisesti pojat pitäisi saada houkuteltua nykyistä vahvemmin lukemisen pariin. Viihtyisät, virikkeitä tarjoavat kirjastot ovat tässä tärkeässä roolissa.

Ai niin, yksi ryppy minun ja kirjaston välisessä rakkaussuhteessa on: arjen pyörityksessä hyllylle unohtuneiden vippikirjojen ja palautuspyyntöjä keräävien, patterin välistä löytyvien luukkukirjojen tuomat sakkomaksut, joita häpeillen ja vähin äänin maksan kirjastonhoitajan hymyillessä vieressä. No, ainakin tiedän rahojeni menevän hyvään tarkoitukseen!

Mikä sinulle on tärkeintä kirjastossa? Entä parasta Tampereen kirjastoissa?

Koululaisten vaalipaneelissa

26.5.2021 / / Kommentoi

Ratikalla kaupungille ja Pride-lippu salkoon? Vai sittenkin keskusta autoille ja sateenkaaret piiloon?

Osallistuin tänään Tampereen peruskoulujen kuntavaalipaneeliin, jonka yläkoulujen oppilaat yhdessä Mediakoulun tekijöiden kanssa itse järjestivät. Kiitos, oli kivaa!

Tampereen peruskoulujen kuntavaalipaneelissa olivat mukana ehdokkaat vasemmalta Matti Järvinen (kesk), Sirpa Pursiainen (kd), minä eli Sanna Saarikangas (vihr), Atte Toikkanen (vas), Sofia Vikman (kok) ja Jyri Tuokko (sdp). Paneelin järjesti Ahvenisjärven oppilaskunta yhteistyössä Juhannuskylän koulun ja FISTAn kanssa.

”Panostukset ratikkaan, busseihin, pyöräteihin ja kävelykatuihin hyödyttävät meidän autottomien aikuisten lisäksi lapsia ja nuoria.”

Paneelissa käytiin läpi vaalikoneistakin tuttuja kysymyksiä: kasvisruokapäivä kouluun vai ei (no tietysti, monta kertaa viikossa ja ilman ylimääräistä hössötystä), Pride-liputus vai ei (no tietysti, lippu symboloi niitä konkreettisia tekoja, joita kaupunki on valmis tekemään yhdenvertaisuuden ja suvaitsevaisuuden eteen) ja autoilun ja joukkoliikenteen suhdetta.

On ehkä jo tullut selväksi, että olen joukkoliikenteen, pyöräilyn ja kävelyn vakaa kannattaja. Perheessämme ei ole autoa, vaikka meillä on liuta lapsia ja päivissä monenlaista menoa. Ymmärrän toki, että joillekin auto on arjen välttämättömyys, mutta tarvitseeko sen olla sitä kaikille? Etenkään koululaisille?

Paneelissa aika loppui harmillisesti kesken, mutta olisin halunnut sanoa vielä tämän: panostukset ratikkaan, busseihin, pyöräteihin ja kävelykatuihin hyödyttävät meidän autottomien aikuisten lisäksi lapsia ja nuoria. Onhan se nyt kiva, että kouluun, kaverille, treeneihin tai ostoksille pääsee omin avuin, eikä aina pidä pyytää äiskältä kyytiä. Samalla kaupunki tulee tutuksi ja ruhokin saa liikettä – kunhan liikkuminen kävellen, pyörällä tai potkulaudalla on terveellisen lisäksi turvallista..

Ne, jotka toivovat yksityisautoilun ”helpottamista”, ovat usein myös huolissaan lasten ja nuorten vähäisestä liikkumisesta. Voisiko näiden kahden välillä jo kohta nähdä yhteyden?

Koululaisten vaalipaneelissa kysyttiin muuten myös, mistä kukin ehdokas olisi valmis luopumaan: omasta autosta, saunasta vai lemmikkieläimestä. Vaikea kysymys – minulla kun ei ole noista mitään!

Koulujen kuntavaalipaneeli striimattiin kaikkiin yläkouluihin.
Sen voi katsoa myös tallenteena Tampereen koulutuskanavalla klikkamalla tästä.  

Onko henkilökohtainen poliittista, mitä somessa kehtaa vaalien alla kertoa?

22.5.2021 / / Kommentoi

Moni ehdokaskaveri on tänään jalkautunut kaupungille jakamaan esitteitä ja kohtaamaan äänestäjiä. Vihreillä on hyvä yhdessä tekemisen meininki, joka varmasti näkyy myös katukampanjoinnissa! Itse vietän tämän päivän perheen parissa, mutta vaalikampanjan kiihtyminen ja kasvava näkyvyys eri kanavissa sai miettimään: mitä kaikkea itsestään voi tai pitää antaa likoon vaalien alla? Uskaltaako somessa olla ihan itsensä, onko henkilökohtainen poliittista ja millä perusteilla oma ehdokas valitaan?

Politiikan teko on tietysti asiakysymysten eteenpäin viemistä, mutta ei ole merkityksetöntä, millaiset ihmiset, persoonat, taustat ja tavat niitä ovat työstämässä. Itse ainakin lukeudun niihin, joka vaalikoneiden kysymysten lisäksi ottavat vähän selvää samanmielisistä ehdokkaista ja koittavat kartoittaa, ovatko he myös samanhenkisiä kuin minä. Ehdokasvalinnassa painaa ykkösenä puolue, kakkossijasta kisaavat ainakin mielikuva, ikä, sukupuoli, asuinpaikka, viestinnän selkeys ja jokin hankalammin hahmotettava ”fiilis”, joka ehdokkaasta syntyy.

Tiedän monen vaaleissa ehdokkaana olevan tuskailevan sen kanssa, mitä kaikkea sosiaalisessa mediassa voi kertoa tai miten päin täällä pitäisi olla. Onko henkilökohtaisen elämän jakaminen avoin kutsu trolleille tai poliittisen uskottavuuden itsemurha? Kannattaako kertoa tunteistaan, perheestään, heikkouksistaan tai hyödyntää edes huumoria? 

 

Aloitin itse blogin pitämisen vuonna 2010, vähän esikoiseni syntymän jälkeen. Perheblogista tuli se paikka, jossa purin arkeani, ajatuksiani, kirjoituksia ja kuvia kaikkein avoimimmin. Olen kirjoittanut kaikesta, mitä minulle kuuluu: vauvavuodesta, vanhemmuudesta, imetyksestä, erosta, työnhausta, Tinder-treffeistä, keskenmenosta, uusperheen kasvukivuista. Pikkuhiljaa blogin yleisömäärä kasvoi ja alustavaihdon myötä sitä luki tuhansia ihmisiä. Teistäkin osa on tullut seuraajiksi lähes kymmenen vuotta sitten ja muutamat “reaalielämän” ihanista ystävistäni olen löytänyt aikoinaan blogin kautta. Silti edelleen säpsähdän, jos joku vaikkapa työkuvioissa tai leikkipuiston laidalla kertoo tietävänsä minut blogista tai Instagramista.

Viime vuosikymmenen alussa sosiaalisen median todellisuus oli aivan toinen: “äitibloggaajien” piirit olivat pienet, kaupalliset yhteistyöt alkutekijöissään ja järjestäytyneen vihapuheen tilalla muutama hassu paheksuja. Kukaan ei välittänyt algoritmeista tai asetellut lounaskuvan ympärille kukkia – olimme arkisen tavallisia ja ehkä siksi mukavan samaistuttavia. Tämän päivän blogiskene on erilainen, enkä ole sieltä löytänyt paikkaani – toisaalta työ- ja perhe-elämä on vienyt mennessään eikä päivistäni edes kolmannen kierroksen vauvavuonna tahtonut löytyä vanhaa tuttua päiväkahvirakoa postausten kirjoittamiseen. Somen suurin rikkaus, vertaistuen voima ja kannustuksesta kertovat sydämet ja peukut, ovat silti edelleen tallella.

 

En itse ole poistanut vanhoja, hyvinkään henkilökohtaisia tekstejäni verkosta, mutta jos olisin nyt pyrkimässä politiikkaan ja luomassa somepresenssiä tyhjästä, harkitsisin varmasti tarkemmin, mitä voisin kertoa. Myös lasten yksityisyyden suhteen ajatukseni ovat muuttuneet vuosien varrella. Selaamalla vanhoja kirjoituksiani voi kuitenkin saada minusta jos jonkinlaisen kuvan – toivon tietysti, että se on mahdollisimman lähellä totuutta. Sillä tällainen minä olen: tarvittaessa vahva ja aika usein itkuherkkä ihminen, tummalla huumorintajulla kyllästetty, liikaa suklaata syövä ja asioita vatvoa äiti, kielellä kikkaileva ja alkusointuja arvostava Sanna. Minulle tapahtuneet asiat ovat muovanneet minusta minut, vahvimpana varmasti äitiys ja yllättävän eron jälkeen uuden elämän rakentaminen. Saamani apu, tuki ja palvelut ovat varmasti osaltaan myös kimmokkeena sille, että haluaisin olla tekemässä politiikkaa, joka tarjoaa niitä muillekin.

No, miten tämä kaikki liittyy kuntavaaleihin ja kampanjointiin? En edes aivan tiedä. Vaalien alla, nykyisessä poliittisessa ilmastossa ja sosiaalisen median kanavien armoilla on pakko olla vähän varovainen. Onko tällainen jokaisen cappuccinonsa someen postaava tavis varteenotettava valtuutettu? Täyttyykö inbox asiattomuuksilla, jos mainosrahat vievät tuntemattomia ihmisiä vanhojen tekstieni luo? Saavatko lapseni olla rauhassa? Ja vielä: tavoitanko yhtään äänestäjiä, kun kaikki muutkin kisaavat nyt näissä samoissa kanavissa ja monet paljon omaani isommalla budjetilla?

 

Somessa voisi olla niin paljon enemmän, mutta loppujen lopuksi en oikein osaa olla muuta kuin oma itseni. Tämänkin tekstin kirjoitin tänään hetken mielijohteesta kello 14.00-14.31, kun kuopus oli vihdoin nukahtanut päiväunille, kukaan ei jaksa välittää isompien lasten ruutuajan määrästä ja koti on tiskikoneen louskutusta lukuunottamatta hiljainen. En ole laskelmoinut, optimoinut, en ikinä hinkannut henkilöbrändiäni täydelliseksi. 

Olen fiksu, hauska, nopea oppimaan ja valmis opettelemaan, tiedän miltä tuntuu elää lapsiperheessä ja olla haastavissa elämäntilanteissa. Olen myös kipakka, kärsimätön ja kaupunkilaistunut, osaan kirjoittaa, en aina uskalla kertoa kantaani mutta olen valmis haastamaan pinttyneitä tapoja. Siksi minua kannattaa äänestää, uskoisin.

2. vaaliteema: Liikuttavan ihana Tampere – kannustetaan kaupunkilaisia kestävään liikkumiseen

20.5.2021 / / Kommentoi

Käyn nyt joka viikko läpi yhden kuntavaaliteeman nostamalla jokaisesta esiin kolme kohtaa. Kuulisin tosi mielelläni näihin liittyen muitakin ajatuksia kuin omiani – kommentoi rohkeasti! 

Tällä viikolla haluan haastaa ajatuksen siitä, että perhearki vaatisi omaa autoa ja ruuhkavuodet ruuhkassa istumista.

2. vaaliteema: Liikuttavan ihana Tampere – kannustetaan kaupunkilaisia kestävään liikkumiseen.

Kaikki irti ratikasta. 

Tavoiteaikataulussa ja -budjetissa valmistunut Tampereen raitiotie ja esteetön, ympäristöystävällinen ja miellyttävän matkan tarjoava punainen ratikka on kaupungin isoimpia panostuksia joukkoliikenteeseen. Ja onhan se nyt hieno! Eikä vain sitä, vaan myös lupaus kehittyvästä, kasvavasta ja kestäviin liikkumismuotoihin panostavasta kaupungista.

Kannatan rohkeaa raiteiden rakentamista yhä pidemmälle. Ratikan lisäksi tulee panostaa lähijunaliikenteeseen. Raiteilla kulkeminen on varteenotettava vaihtoehto myös keskustan ulkopuolelta tai lähikunnista suuntautuville työmatkoille. Näin saadaan vähennettyä autojen määrää keskustan alueella, mikä taas tekee siitä turvallisemman ja helpommin saavutettavan kävellen tai muilla kulkuneuvoilla – ja helpottaa myös niiden liikkumista, joille auto on välttämättömyys. 

Ratikka avartaa myös meidän autottomien perheiden liikkumismahdollisuuksia. Kyytiin saa bussia helpommin useammatkin lastenvaunut ja uutena juttuna myös pyörän! Ratikan ja pyörän yhdistelmällä etäisyys keskustasta luontokohteisiin vaikkapa Hervannassa tai Kaupissa lyhenee huomattavasti. Ja lisää kohteita tulee saavutettaviksi, jos ja kun raiteet vievät tulevina vuosina Lentävänniemeen ja lähikuntiin.

Ratikkahanke on myös ollut hyvä esimerkki lähes kaikkia kaupunkilaisia koskettavan hankkeen onnistuneesta viestinnästä. Oikea-aikaista ja osallistavaa, sopivan rentoa ja silti faktoja painottavaa tiedotusta on ollut ilo seurata.

Kun Tampereen valtuusto aikanaan hyväksyi ratikkahankkeen, tuuletin ilosta. Kun sitten työmaakoneet vyöryivät uuden kotimme ikkunan alle Tammelassa, hymy hyytyi. Tätä rytinääkö kuunnellaan seuraavat neljä vuotta? Bussipysäkit ja suojatiet vaihtoivat paikkaa, vedet menivät poikki tai maantiejyrä valvotti aamuviideltä. Nyt voin kuitenkin sanoa, että kyllä se kannatti. Kun punainen ratikka suhahtaa ohi nurmiradalla Sammonkadulla, tekee mieli jälleen tuulettaa tai ainakin vilkuttaa kuskille.   

Lue myös: Ratikkamatka varattu

Kirjoitukseni neljän vuoden takaa, kun asuimme ratikkatyömaan laidalla:
“Sitten kun minä olen kahleksan, saan mennä ratikalla kouluun”

Kehitetään keskustaa kävelijöiden ehdoilla ja tehdään pyöräilystä turvallista.

Kuinka moni lomamatkoillaan ihastelee eurooppalaisten kulttuurikaupunkien hyviä parkkiratkaisuja? Vai tuleeko lomakuviin ikuistettua enemminkin viihtyisät kävelykadut, niille levittäytyvät kahviloiden terassit, kivijalkaliikkeet ja katutaide? Niinpä. 

Tampere kasvaa koko ajan, mutta kaikille autoille ei ole tilaa keskustassa – eikä tarvitsekaan olla! Kun joukkoliikenne toimii ja kevyen liikenteen väylät ovat kunnossa ympäri vuoden, voidaan kaupunkilaisia kannustaa niiden käyttöön ja auto muuttuu pakosta poikkeukseksi.

Viihtyisä kaupunkitila houkuttelee luokseen niin omaa väkeä kuin matkailijoitakin. Digitalisaatio muuttaa kaupankäyntiä – isot ruokaostokset yhä useampi tilaa kotiovelle ja kivijalasta etsitään erikoisliikkeitä ja elämyksiä. 

Keskusta-alueen pysäköintimahdollisuudet maan alla ovat jo nyt hyvällä tasolla.  Toivon lisää kävelykatuja ja joukkoliikennepainotteisia katuja keskustaan ja suhtaudun kriittisesti Kunkun parkin rakentamiseen.

Perheessämme on kolme kouluikäistä lasta, jotka kulkevat opintielle ja harrastuksiin kävellen tai bussilla. Pyöräilemään en yksin päästä vielä vanhintakaan, koska se ei ole mielestäni tarpeeksi turvallista. Tähän haluaisin ehdottomasti muutoksen! Osa ongelmaa ovat pätkittäiset pyörätiet, osa autojen määrä ja osa autoilijoiden kiire tai piittaamattomuus heikommassa asemassa olevia tielläliikkujia kohtaan. Pyöräily on lapsellekin turvallisempaa, kun pyörälle on osoitettu oma ajorata – myös poikkeustilanteissa ja työmaiden kohdalla.

Lue myös: Pyörällä pääsee, kun pää(s)tetään

Tampereen polkupyöräilijöiden kuntavaaliteesit

Pidetään puistot puhtaina ja lähiluonto vehreänä.

Kaupunkilaisen kotiluontoa ovat puistot, rannat ja lähimetsät. Tampereen keskusta-alueen ylpeyksiä Pyynikkiä, Kauppia ja Iidesjärveä pitää vaalia, mutta samalla pitää pitää huolta vihreistä keitaista myös rakennetussa ympäristössä. Viheralueet virkistävät myös niitä, joilla ei ole mahdollista lähteä kauas etsimään luonnonrauhaa.

Haluaisin nähdä entistä enemmän puistoja, jotka houkuttelevat kaikenikäisiä viihtymään. Sorsapuisto on tästä hyvä esimerkki – lasten leikkipaikka, nuorison suosima koriskenttä, aikuisten liikuntavälineet ja iso vapaa nurmitila vesielementteineen houkuttelevat väkeä aamusta iltaan. Kahvikioski, puistokonsertit kesällä ja läheinen luistelurata talvella kruunaavat kaupunkilaisen “piha-alueen”. Vielä pitäisi panostaa siihen, että kaikki paikat ja välineet ovat käyttökunnossa.

Korona-aika on tuonut katukuvaan uuden ongelman, kun maskiroskat ja take away -tähteet pursuavat roskiksista tai jätetään surutta kadulle muiden vaivaksi tai pahimmassa tapauksessa eläinten tuhoksi. Nyt olisi korkea aika varmistaa, että kaupungissa on tarpeeksi roska-astioita ja niitä tyhjennetään riittävän usein. 

En uskalla edes laskea, montako tuntia olen viettänyt leikkipuistoissa istuen. Samalla on syntynyt hyvä käsitys siitä, millainen olisi täydellinen leikkipuisto: ehjät ja helppokäyttöiset laitteet eri-ikäisille (jos siihen ei voi lapsi itse kiivetä, se on huono!), hiekkaleluja iso kasa, penkkejä väsyneille vanhemmille ja pöytäryhmä eväiden syöntiin. Aidat ympärille karkailevia taaperoita varten ja puustoa varjostamaan kuumimpina kesäpäivinä. Plussaa on myös, jos puistosta löytyy liikuntavälineitä myös aikuisille tai lähistöltä saa napattua mukaan hyvän kahvin – latte kourassa lasten leikkien seuraaminen on paljon mukavampaa!

 

Mitä muuta:

  • Tilavat ja turvalliset pyörävarastot ja -parkit niin kotien kuin palveluiden yhteyteen
  • Pyöräetu kaupungin työntekijöille
  • Asennemuutos autoilun välttämättömyydestä
  • Liikuntapaikat kaikkien saavutettaviksi, kaupungin tilat hyötykäyttöön myös iltaisin ja viikonloppuisin
  • Kansallispuisto Kintulammille, kirsikkapuisto Eteläpuistoon?


Mitä mieltä olet näistä ajatuksista – kommentoi rohkeasti! Ensi viikolla kurkistetaan vielä kulttuurikaupungin kaupunkikulttuuriin.

 

Kaikki minusta ja vaaliteemoistani täällä

1. vaaliteema: Rauhaa ruuhkavuosiin – tuetaan perheen ja työn sovittamista samaan kalenteriin paikallisin keinoin

12.5.2021 / / Kommentoi

Käyn nyt joka viikko läpi yhden kuntavaaliteeman nostamalla jokaisesta esiin kolme kohtaa. Kuulisin tosi mielelläni näihin liittyen muitakin ajatuksia kuin omiani – kommentoi rohkeasti! 

Aloitetaan siitä fyysisesti ja henkisesti lähimpänä itseäni olevasta eli perhearjesta.

Ensimmäinen vaaliteema: Rauhaa ruuhkavuosiin – tuetaan perheen ja työn sovittamista samaan kalenteriin paikallisin keinoin

Pienille paikka lähipäiväkodista.

Varhaiskasvatus on jokaisen lapsen oikeus. Parhaimmillaan se tukee paitsi lapsen kasvua ja kehitystä, myös koko perheen hyvinvointia. Vanhemman tulee voida luottaa siihen, että lapsella on hoitopäivän aikana lähellään turvalliset, tutut ja pätevät aikuiset pienissä lapsiryhmissä, joissa jokaiselle on aikaa, ja että hoito tapahtuu tarkoituksenmukaisissa, terveellisissä tiloissa. Päiväkodin sijainti lähellä kotia tai helppojen kulkuyhteyksien varrella (esimerkiksi lähellä vanhempien työpaikkaa) sujuvoittaa arkea ja edesauttaa vanhempien jaksamista. 

Tampereella tulee jatkossakin panostaa laadukkaaseen varhaiskasvatukseen, joka turvataan oikein mitoitetuilla resursseilla, hoitajien ja varhaiskasvatuksen opettajien palkkauksella työtyytyväisyydellä sekä rakennusinvestoinneilla. Kaupungin kasvaessa myös päivähoitopaikkojen tarve kasvaa koko ajan: seuraavien kolmen vuoden aikana Tampereelle valmistuu 12 uutta päiväkotia. Hoitopaikkoja tulee olla riittävästi siellä, missä lapsiperheet asuvat – myös kaupungin keskustan tuntumassa. Kalevassa tilanne paranee huomattavasti vastavalmistuneen Pellervon päiväkodin ja rakenteilla olevan Sammon kampuksen myötä.

Olen nyt äitinä toisella kierroksella varhaiskasvatuksen maailmassa. Isommat lapseni ovat jo koululaisia, mutta aikanaan heidän kohdallaan subjektiivinen päivähoito-oikeus ja lämmin yhteistyö päiväkodin henkilökunnan kanssa mahdollistivat itselleni tuloksekkaan työnhaun ja toimivan arjen yhden vanhemman perheessä.

Nyt kaksivuotias kuopuksemme aloitti päivähoidon olosuhteiden pakossa odotettua aiemmin ja pikaisella aikataululla. Päädyimme pieneen yksityiseen päiväkotiin, koska varmuutta lähellä kotia sijaitsevasta kunnallisesta hoitopaikasta ei ollut. Arkemme olisi paljon uuvuttavampaa, jos tarhamatkoihin tuhrautuisi päivästä tunteja. Pienessä ryhmässä pienikin lapsi saa osakseen tarvitsemaansa hoivaa, läheisyyttä ja yksilöllistä ohjausta. 

 

Koululaisille sopivat ryhmäkoot ja kerhoja yksinäisiin iltapäiviin. 

Monessa tamperelaisessa koulussa oppilaiden ryhmäkoot hipovat jo maksimia. Isossa ryhmässä opettajan perustyö vaikeutuu, kun aika ei yksinkertaisesti riitä jokaisen oppilaan huomioimiseen. Pienemmässä ryhmässä on helpompi tunnistaa erilaiset oppijat sekä havaita lapsen tai nuoren haasteet varhaisessa vaiheessa, jolloin niihin puuttuminen on helpompaa. 

Pienten koululaisten yksinäiset iltapäivät ja pitkät loma-ajat aiheuttavat monessa perheessä päänvaivaa. Kaikissa perheissä ei myöskään ole taloudellisia mahdollisuuksia lasten harrastuksiin tai kesäleireihin, mikä asettaa lapset eriarvoiseen asemaan. 

Tampereella on otettu hyviä askeleita kohti niin sanottua harrastamisen Suomen mallia, jossa harrastusmahdollisuudet tuodaan koulupäivän yhteyteen ja koulujen tiloihin iltapäivän tunteihin. Tätä kehitystä pitää ehdottomasti tukea ja jatkaa yhteistyössä erilaisten palveluntarjoajien, kuten urheiluseurojen kanssa. Kaupungin pitää tarjota myös entistä parempaa tukea perheille loma-aikoina: kesän 2021 ilmainen puistoruokailu Peltolammilla on askel oikeaan suuntaan.

Kun koulupäivä loppuu kahdelta ja vanhemman työt viideltä, harrastukset alkavat kuudelta ja herätyskello asetetaan taas seuraavaan aamuun puoli seitsemäksi, on kalenterirumba valmis ja perheen yhteinen aika vähissä. Koronavuoden pisimmät kuukaudet pudottivat kaikki menot pois perhekalenterista ja opettivat sen, mitä arvoa on rauhallisemmasta arjesta. Kaikki eivät kuitenkaan voi olla etätöissä kotona vastaanottamassa puoliltapäivin kotiin palaavia koululaisia. Kolmasluokkalaisella ei enää ole oikeutta iltapäiväkerhoon, vaikka kovin pieni hänkin vielä on. Entä jos koululta saisi välipalan, läksyparkin ja liikuntaharrastuksenkin? Pysyisivätkö silloin yhä useammat lapset kyydissä ja vanhemmat välttyisivät arjen uupumiselta?

Ennakoivaa apua kaikenikäisten koteihin ja digipalvelut perheiden tueksi.

Perheiden palveluita ei tule heikentää menoleikkauksilla. Apua tulee saada ajallaan ja läheltä, oli kyseessä sitten koulupsykologi, äitiys- tai lastenneuvola, perheneuvola tai vaikkapa lapsiperheiden kotipalvelu. Jos ennaltaehkäiseviä, matalan kynnyksen palveluita vähennetään, kasaantuvat ongelmat palveluketjun kalliiseen loppupäähän tai ovat hankalasti korjattavia.

Poikkeusoloissa monissa julkisissakin palveluissa otettiin digiharppauksia ja kehitettiin erilaisia etäikaan sopivia teknisiä ratkaisuja. Näitä ei pidä haudata koronapandemian jälkeenkään, vaan hyödyntää soveltuvin osin myös jatkossa. Voisiko esimerkiksi vakioneuvolakäyntien rinnalle tuoda joustavasti varattavia terveydenhoitajan tai vaikkapa imetysohjaajan etätapaamisia, joissa keskitytään päivän polttavaan huoleen tai vanhempien jaksamiseen eikä niinkään vauvan kasvukäyrien mittaamiseen? 

Olen itse saanut perhearkeen ja omaan jaksamiseen korvaamatonta apua lapsiperheiden kotipalvelusta ja neuvolapsykologilta. Kotiapua ja keskusteluapua on jopa tyrkytetty, kun elämässä on ollut vaikeampia vaiheita. Kertoessani hyvistä kokemuksista monet tuttavat huokailevat “olisinpa tiennyt” tai “miksei minulle kerrottu tuosta”. Palvelut pitääkin tuoda sinne, missä niiden käyttäjät ovat ja huolehtia hyvästä tiedonkulusta. Pitää myös varmistaa, etteivät perheet ole eriarvoisessa asemassa palveluiden saajina asuinpaikasta riippuen – kriteerit niiden saamiseksi tulee olla samat kaikille ja ruuhkaan pitää varustautua resursseilla.

Mitä muuta:

  • Perheiden monet muodot yksinhuoltajista uusperheisiin ja sinkkuäideistä sateeenkaariperheisiin näkyväksi
  • Poliittinen keskustelukulttuuri perheitä arvostavaksi ja vanhemmuutta tukevaksi
  • Lapsivaikutusten arviointi päätöksenteon tueksi
  • Tampereen kaupungista perheystävällinen työpaikka

Mitä mieltä olet näistä ajatuksista – kommentoi rohkeasti! Ensi viikolla esiin nousevat kestävään liikkumiseen ja viihtyisään kaupunkiin liittyvät teemat.

 

Kaikki minusta ja vaaliteemoistani täällä

« Older posts

SANNA SOMESSA

© 2024 Sanna Inkeri Saarikangas

Nopea ja turvallinen WordPress — WP-palvelu.fi — Ylös ↑