Kirjoitin jo neljä vuotta sitten, edellisten kuntavaalien aikaan, miten toivoisin kuntatason päätöksenteon tukevan erilaisia, monimuotoisia perheitä. Kaivoin nyt kirjoituksen esille ja tuunasin sen tähän hetkeen. Ilahduttavasti jotkut asiat ovat edenneet – kaikki eivät kuitenkaan oikeaan suuntaan. Tekemistä riittää yhä paljon siinä, että kaupungin päätöksenteko, palvelut ja rakenteet huomioisivat perheiden moninaisuuden.

Oma perheeni on kuusihenkinen lauma, johon kuuluu ”minun, sinun ja meidän lapsia”, yhteensä kolme koululaista ja kaksivuotias. Tätä uusperhe-äityttä ennen olen ehtinyt olla myös opiskelijaäiti, kotiäiti, työtön äiti, eronnut äiti, yhteishuoltaja-lähiäiti – aina jollain lailla perinteisen perhenormin ulkopuolella. Kun puhumme vaikkapa perhevapaauudistuksesta tai täytämme erilaisia lomakkeita, on oletuksena yhä usein, että lapsella on kaksi eri sukupuolta olevaa, keskenään parisuhteessa  olevaa ja yleensä vielä työssäkäyvää vanhempaa. Aika moni ei kuitenkaan todellisuudessa sujahda tähän lokeroon: esimerkiksi vuosittain Suomessa noin 30 000 lasta kokee vanhempiensa eron.

Yhteiskunnan kankeudesta perhenormien suhteen kertoo jo se, miten heikosti meillä on käsitteitä ja termistöä erilaiselle vanhemmuudelle: kun elin arkea kolmistaan kahden pienen lapsen kanssa, mutten kuitenkaan ollut heidän yksinhuoltajansa, oli tittelin löytäminen vaikeaa. Sinkkuäiti oli toki mukavan kepeä kuvaus tilanteestani – aina siihen asti, kunnes aloin seurustella.

Kun taas kannoin kuopusta vielä vatsassani, moni kysyi: ”Moneskos lapsi teille on tulossa?” Se olikin vähän hankalampi kysymys – määritelmästä riippuen kun lapsi oli ”meille” joko ensimmäinen, toinen, kolmas tai neljäs.

Toisinaan tuskailen edelleen sitä, mikä oikein olen puolisoni lapselle (häntä nimitän mieluiten bonus- tai lahjalapseksi). Äitipuoli en koe olevani, vanhempi on kovin virallinen ja muut väännökset tuntuvat vierailta. No, onneksi lapsille ei tunnu olevan ongelmallista se, että vastaan kotona huhuiluun, oli sitten nimityksenä äiti tai ihan vaan Sanna.

Kielen lisäksi uudistamista kaipaa koko perhekäsitys ja se, miten erilaiset, monimuotoiset ja muuttuvatkin perheet kaupungin päätöksissä näkyvät.

10 tapaa, joilla kaupunki voi tukea erilaisia perheitä

1. Tarjotaan matalan kynnyksen palveluita eroperheille. Vanhempien ero on aina jonkinasteinen kriisitilanne, johon lapset eivät voi vaikuttaa. Pidetään perheneuvolan ovet avoimina eroa pohtiville, järjestetään vertaisverkostoja eron kokeneille ja tarjotaan käytännön lastenhoitoapua kriisin keskelle. Oman eroprosessini pelastavina enkeleinä oli perheneuvolan keskusteluapu sekä lapsiperheiden kotipalvelun perhetyöntekijät, jotka ottivat kopin lastenhoidosta ja antoivat tilaa ja aikaa oman pään putsaamiselle ja asioiden hoitamiselle. Eron jättämiä jälkiä sain puida vielä vuosia myöhemminkin, uuden raskauden aikana neuvolapsykolgin pehmeässä tuolissa.

2. Panostetaan perhetyöhön ja vahvistetaan lapsiperheiden kotipalvelua.  Kunnan tarjoama kohtuuhintainen lastenhoitoapu on parasta mahdollista ennaltaehkäisevää työtä, jolla taatusti säästetään myöhemmissä lastensuojelun kustannuksissa ja lisätään koko perheen hyvinvointia. Lapsiperheen kotipalvelun saamisessa on nyt alueellisia eroja ja jonot voivat venyä kohtuuttoman pitkiksi. Tarjotaan maksuton Ekavauva-palvelu myös uusperheille, joissa odotetaan pariskunnan ensimmäistä yhteistä lasta.

3. Varmistetaan paikka lähipäiväkodista erityisesti yhden vanhemman perheen lapsille. Arjen logistiikassa päivähoidon sijainnilla on erityisen iso merkitys, jos tarhamatkoista vastaa vain toinen vanhempi. Säilytetään subjektiivinen päivähoito-oikeus ja panostetaan varhaiskasvatukseen  kilpailemalla alan osaajista myös palkoilla.

4. Säilytetään koululaisten aamu- ja iltapäiväkerhotoiminta, joka tuo helpotusta työssäkäyvän vanhemman arkeen. Pidetään koulumatkat lyhyinä ja turvallisina ja ryhmäkoot kurissa.  Edetään kohti harrastamisen ”Suomen mallia” eli koulupäivän yhteyteen tuotuja harrastusmahdollisuuksia. Otetaan koululaisten loma-ajan toimintaan mallia Ruotsin fritidshemistä ja poistetaan perheiltä pitkän kesäloman ja töiden yhteensovittamisen hankaluus. Tuodaan aluksi ainakin maksuton puistoruokailu kesäajaksi eri puolille kaupunkia.

5. Poistetaan turha byrokratia vuoroviikkovanhemmuudesta. Koulutetaan neuvoloiden, varhaiskasvatuksen, koulujen ja perheiden palveluiden henkilökuntaa kohtaamaan kahden kodin lapset ja tukemaan vanhempien yhteistyötä. (En voi olla ainoa, joka on joutunut erikseen selvittämään esimerkiksi sen, onko vuoroviikoin isänsä luona olevilla lapsilla oikeus koulun iltapäiväkerhoon, jos itse olen kotona äitiyslomalla.)

6. Taataan eroaville vanhemmille pääsy lastenvalvojalle kohtalaisessa ajassa. Tuetaan vanhempia lapsen etua palvelevan asumismuodon, elatuksen ja käytännön arjen järjestelyjen löytymisessä.

7. Tunnustetaan perheiden monimuotoisuus niin puheissa kuin teoissa. Huomioidaan päätöksenteossa, palveluissa, lomakkeissa ja rakenteissa niin yhden vanhemman perheet, uusperheet, sateenkaariperheet, ydinperheet kuin itselliset äidit. Annetaan kaupunkilaisille mahdollisuus tulla kuulluksi heitä koskevissa asioissa.

8. Tuodaan julkiseen keskusteluun rohkeita avauksia perhepolitiikan kehittämiseksi.  Uudistetaan valtakunnan tasolla perhevapaat ja kannustetaan isiä tasapuoliseen vanhemmuuteen, mutta muistetaan myös perheet, jotka eivät malliin helposti mukaudu.

9. Varmistetaan, ettei yksikään perhe jää yksin haasteiden tai tuen tarpeen kanssa.

10. Tehdään Tampereesta vetovoimainen, pitovoimainen, välittävä ja ihana kaupunki – kaikenlaisille perheille.