Yllätys! Kolmen vaaliteeman lisäksi oli hihassa vielä yksi bonus.

Viestinnän ammattilaisena tunnen vaikuttamisen välineet ja kovatkin keinot. Varavaltuutettuna taas olen päässyt seuraamaan värikästä ja venyvää keskustelua valtuustosalissa lähietäisyydeltä – Tampereen valtuustolla onkin tässä aika kyseenalainen maine.

Äänenpainojen kärjistyminen sosiaalisen median ilmatilassa ei ole myöskään tietenkään jäänyt huomaamatta. Ihan viime päivinä olen taas saanut huomata sen, miten käsittämätöntä kielenkäyttöä ja vihaa uhkuvaa puhetta somessa siedetään. Siinä missä pääministerin kohuista väännetään gateja, ei kuntavaaleissa ehdolla olevia taviksiakaan päästetä vähällä. Toivon todella, että tämä on jokin uuden teknologian tuoma ja pandemian kärjistämä ilmiö, joka pikkuhiljaa hiipuu pois.

Minulle tärkeää on totuuteen perustuva, erilaiset näkemykset huomioiva ja kunnioittava viestintä. Olen ehdottomasti vihapuhetta vastaan ja suhtaudun kriittisesti populistiseen, pikaratkaisuja tarjoavaan tai ennakkoluuloista ammentavaan argumentointiin. Politiikan ei kuitenkaan tarvitse olla totista tönötystä – hienovarainen huumori on mielestäni sallittua, myös vakavissa aiheissa!

Jos vielä pääsisin valtuustoon, olisin rohkeampi pitämään puheenvuoroja. Osaan tiivistää, kiteyttää ja tarvittaessa myös olla hiljaa, jos en tiedä tarpeeksi. Aika monesta asiasta kuitenkin tiedän jo jotain, ja yleensä opin lisää nopeasti.

Yksi asia, jota haluaisin lisää politiikkaan, on selkeä viestintä. Käsi ylös, jos tiedät, mikä on toivomusponsi, sikula, vaiheyleiskaava tai joukkoliikenteen laatukäytävä! En minäkään tiennyt. Ei siis ihme että arjen politiikka vieraannuttaa itsensä ihmisistä – etenkin nuorista – jos siellä puhutaan aivan omaa jargonia. Päättäjien kieli kuitenkin valuu helposti kaupungin palveluihin, ohjeisiin ja säännöksiin, jotka voivat olla joko helposti tai vaikeasti ymmärrettäviä.

Aina kun kuljen lähipuistomme läpi, mietin, kuinka joku jossain on päättänyt, ettei voi sanoa ”kerää koirasi kakat” vaan pitää lausua ”korjaa koirasi jätökset”, vaikkei kukaan oikeasti puhu niin.

Kaikki minusta ja vaaliteemoistani täällä