Sanna Inkeri Saarikangas

RAUHAA RUUHKAVUOSIIN

Muista äänestää!

Huomenna sunnuntaina on kuntavaalien varsinainen vaalipäivä eli viimeinen mahdollisuus äänestää. Muistathan käyttää ääntäsi!

Tässä vielä kolme syytä äänestää numeroa 123:

  1. Äänestämällä ruuhkavuosia ja perhearkea ymmärtävää ihmistä saat valtuustoon päättäjän, jolle varhaiskasvatus, koulutus, lähipalvelut, vanhempien jaksaminen ja helppo harrastaminen ovat tärkeitä.
  2. Valitsemalla vihreät varmistat, että ilmastonmuutoksen torjunta, lähiluonnon merkitys, kestävät liikenneratkaisut, kulttuuritarjonta, tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus näkyvät kaupunkimme kehityksessä.
  3. Olen fiksu ja kiva, yhteistyökykyinen ja nopea oppimaan.

Lisäksi tarjolla on kolme tapaa tukea matkaani valtuustoon:

  1. Vinkkaa minusta ehdokasta miettivälle naapurille, kaverille tai someseuraajalle Instagramissa, Facebookissa tai Twitterissä. Jaa vaikkapa tämä instapostaus stooreissa! Somesuositteluja voi hyvin tehdä mistä päin Suomea tahansa.
  2. Lahjoita kampanjaani. Laskut viime hetken mainonnasta ratikassa, somessa ja vaalipäivän lehdessä ovat vasta matkalla. Voit siis auttaa rahallisesti kampanjan onnistumisessa myös näin viime metreillä. Lahjoituksen teet kätevästi verkossa täällä, vitonenkin vie jo pitkälle.
  3. Äänestä. Tarkista äänestyspaikkasi ja kurkkaa myös vinkit lasten kanssa äänestämiseen.

Kiitos jo nyt jokaiselle tsemppaajalle, tukijalle, tykkääjälle, kannustajalle, kommentoijalle ja lahjoittajalle. Tänään jännitetään jalkapalloa ja huomenna vaalitulosta. Toivotaan molemmissa Suomen voittoa.

 

Etsitkö vielä lisää tietoa minusta, taustastani ja teemoistani? Lue lisää täältä!

Oi ihana Kaleva!

Olen asunut Tampereella nyt yli kymmenen vuotta, siitä kaksi ja puoli vuotta Kalevassa, parin kilometrin päässä keskustasta. Muutimme tänne, kun kuopusta vasta odoteltiin perheen jatkeeksi. Asumme kerrostalossa, isolle perheelle sopivassa vuokra-asunnossa – joita täällä voisi olla enemmänkin. Mutta mikä juuri täällä Kalevassa on niin ihanaa? Tässä oma top kymppini kuvien kera!

1. Maauimala.
Kesän saavuttua ja koronakurimuksen helpottaessa kantautuu kotimme avonaisista ikkunoista jälleen uuden uimapaikan äänimaisema: ilakoivat lapset, ponnulta singahtavat rohkelikot, väsymättömien valvojien toistama ”älkää roikkuko rataköysissä”. Maauimala on mahtava lisä kaupungin kesänviettopaikkoihin ja vetääkin väkeä vauvasta vaareihin ja nuorisosta vesijuoksijoihin. Me kulutamme uimarannekkeita sekä koko perheen vesileikeissä, koululaisten uimakouluissa että oman ajan salliessa yksinäisellä aamu-uinnilla.

2. Kaikki sopivan lähellä.
Kirjasto, neuvola, koulut, päiväkodit, lounasravintolat, kampaajat, ruokakaupat, apteekki… Arjen peruspalikat löytyvät kävelymatkan päästä ja jos pidemmälle pitää päästä, se onnistuu helposti ilman omaa autoa. Moni muukin on toki hoksannut Kalevan hyvyyden, joten asuntoja kaivataan lisää, samoin palveluita. 1950- ja 60-luvun arkkitehtuuri saa toivottavasti rinnalleen vielä paremmin tyyliin sopivia uusia asuintaloja – ja kunpa joku pistäisi Sammonkadulle pystyyn vielä ihan kunnon kahvilankin!

3. Isot puistoalueet.
Nyt kesällä Kiovanpuistossa voi kohdata niin leikkiviä lapsia, riippumatossa lekottelevia lomalaisia, jalkapallohöntsääjiä, piknikiä pitäviä nuoria kuin oman suosikkini: miekkalijat! Talvella vehreys vaihtuu lumivaippaan ja aktiviteeteiksi löytyy ainakin luistelukenttä ja lumivuoria. Eikä Kaupin hiihtoladuillekaan ole mahdoton matka. Viime talvena meitä ilahdutti myös yhteisöllisesti kasattu jäätiililinna. Puistoihin on myös messeviä suunnitelmia parkour-radasta petanque-kenttiin.

4. Perheisiin panostaminen.
Alueen lapsiperheiden painetta purkavat vastavalmistunut Pellervon pienten lasten yksikkö sekä kuvan rakenteilla oleva Sammon kampuksen laajennus, johon tulee päiväkoti ja alakoulun ensimmäiset luokat. Odotan kovasti, miltä uusi koulurakennus ja etenkin sen piha-alue näyttävät! Siitä kun voivat parhaimmillaan nauttia monet muutkin alueen asukkaat kuin koulun oppilaat.

5. Monenlaisia ihmisiä.
Toimistokäytössä ollutta Hippostaloa puretaan parhaillaan, ja tilalle tulee rutkasti Toasin asuntoja opiskelijoille. Eipä tämä ole hassumpi paikka asua heillekään – ratikkapysäkin kupeessa, oppilaitosten lähellä. Aamukävelyllä vastaan tulee monen ikäisiä koiranulkoiluttajia ja on kulmilla on myös useampi vetävä työpaikka, joten ei täällä pelkät pikkulapsiperheet pyöri ympyrää.

6. Jykevät männyt Kalevan kirkon kupeessa.
En itse ole uskonnollinen enkä kuulu kirkkoon, mutta kirkkorakennukset tekevät kyllä tarvittaessa vaikutuksen. Kalevan kirkko on ulkoa hämmentävä betonisiilo, mutta sisältä aivan tavattoman kaunis. On myös hienoa, että kirkolta levittäytyy laaja puisto, jonka ihmiset ottavat eri tavoin omakseen. Kaikille tilaa riittää.

7. Ratikka.
No tietenkin! Huikea lisä jo ennestään varsin sujuvaan Kalevan joukkoliikenteeseen. Nyt matka keskustaan vie vain kymmenen minuuttia ja Hervannan ytimeen suhahtaa vartissa. Ollaan siis todellisessa solmukohdassa, vaan ei enää solmussa kolmosen busseissa! Ratikka ja sen mukana tulleet huikeat parannukset pyöräteihin antavat myös koko kaupunginosalle ihan uutta, eurooppalaista ilmettä.

8. Lapset ja niiden kaverit.
Vaikka asumme tosi kaupunkimaisessa ympäristössä, voi lapset laskea keskenään ulkoilemaan (no ei tuota pienintä ihan vielä toki). Lähipuistot ja hiekkatiet ulottuvat sen verran laajalle, että pyöräileminenkin on turvallista. Pulkkamäestä ja keinujonoista on myös löytynyt uusia kavereita.

9. Puput.
Puistossa pomppivat, pihalta karkuun pyrähtävät, hankalasti valokuvaan vangittavat ja kaksivuotiaan halauksia nenänpää väpättäen väistelevät ”Kalevan jänekset”.

10. Näkymät.
Kun muutimme tähän kotiin, puoliso totesi moneen kertaan, miten hienoa on ”kun ikkunasta näkee kauas”. En aluksi oikein hoksannut, mitä hän tällä huomiolla haki, mutta nyt olen minäkin monet kerrat istunut parvekkeella ja tuijottanut horisontissa laskevaa aurinkoa ja taivaalle tupruttavaa Tampereen silhuettia. Oikeasta rakosesta kun katsoo, täältä näkee aina Näsinneulalle asti. Monessa suunnassa on nostureita, työmaita, uusia korkeuksiin kohoavia ja silti (näin toivon) ihmisen kokoisia hankkeita. Kalevasta näkyy kauas, tulevaisuuteenkin.


Tänään Aamulehdessä julkaistussa jutussa kerrottiin, missä päin kaupunkia kevään 2021 kuntavaalien ehdokkaat asuvat. Jutussa vaalitutkija myös toteaa, miten asuinpaikalla on tutkimusten mukaankin merkitystä. Valtuutetun pitää toki ajaa koko kaupungin ja kaikkien asukkaiden etua, mutta onhan selvää, että omat kulmat ovat kaikille niitä tutuimpia.

Itse ajattelen, että Kalevassa on jo saatu aikaan paljon, mutta monet päätöksistä vasta odottavat realisoitumista – haluan pitää huolen, että esimerkiksi asunnot, puistot, koulut ja päiväkodit tehdään palvelemaan monenlaisia ihmisiä, ympäristöä ja kestävää kehitystä. Kaleva voi myös monin osin näyttää mallia muille kaupunginosille, kun niitä uudistetaan tai rakennetaan palvelemaan kasvavan kaupungin tarpeita.

Jutun mukaan muuten täällä 33540-kulmilla on vaaleissa mukana 15 ehdokasta. Terkkuja vaan sinne naapurustoon ja tsemppiä kampanjointiin!

 

Äänestä lasten kanssa! Vaalipäivän kopit, kahvit ja leikkipuistot Tampereella

Hioohoi, kuntavaalien varsinainen vaalipäivä näkyvissä! Sehän on siis onnenpäivä 13. kesäkuuta, tuleva sunnuntai.

Jos et käynyt äänestämässä ennakkoon, tee se sunnuntaina. Muista nämä kolme asiaa:

  1. Vaalipäivänä voit äänestää vain omalla äänestyspaikallasi. Voit hakea paikan kotiosoitteen perusteella täältä: aanestyspaikat.fi. Paikka on merkitty myös kotiin tulleeseen äänioikeus-lipareeseen, mutta sitä ei tarvitse ottaa mukaan! Eli jos koira söi tai lapset askartelivat kyseisen kirjeen, ei hätää.
  2. Ota äänestyspaikalle mukaan henkkarit, siis esimerkiksi passi tai ajokortti.
  3. Äänestyspaikan ihmiset neuvovat kaiken muun ja ehdokaslistat numeroineen löytyvät koppien sisäpuolelta. Merkitse numero selkeästi, älä piirrä lappuun muuta, ei edes sydämiä!

Äänestä lasten kanssa, se on tärkeää ja hauskaa!

Olen itse aina mahdollisuuksien mukaan käynyt äänestämässä lasten kanssa. Se on mukavan juhlallista ja helppo tapa tuoda arjen ”politiikka” ja yhteisiin asioihin vaikuttaminen lapsen tasolle. Äänestyspaikoille on aina päässyt myös lastenvaunujen kanssa ja pienimmät voi ottaa mukaan koppiinkin. Ja jotta homma olisi hauskaa alusta loppuun, kuuluu kansalaisvelvollisuuden päälle tietysti myös vaalikahvit!

Keräsin tähän alle listan Tampereen äänestyspaikoista – mukana myös suositukset lähialueen leikkipuistoista ja kahvittelumahdollisuuksista.

Lista kattaa lähinnä keskustan tuntuman ja oman kotialueeni Kalevan lähiseudut. Jätä ihmeessä kommentti jostakin toisesta kaupunkimme äänestyspaikasta ja sen lähiympäristöstä, niin täydennän vinkkilistaa! Kaikki Tampereen äänestyspaikat löytyvät täältä.

Vaalipäivän kopit, kahvit ja leikkipuistot Tampereella

Äänestysalue 1, 2 ja 3: Tammerkoski, Keskusta, Kaakinmaa

Aleksanterin koulutalo, Wivi Lönnin koulu, Hallituskatu 26

Äänestyksen jälkeisen irrotteluun suosittelen aidattua leikkipuistoa koulun vieressä. Reilusti keinuja! Koska Metso ei ole kesäsunnuntaisin auki, kehotan vaalikahvin sijaan nauttimaan vaalijäätelöt Hämeenpuistossa, jossa voi samalla ihastella vedessä pyörivää palloa. Vilkkaimmilla vipeltäjillä kastumisvaara.

Äänestysalue 4, 5: Santalahti, Amuri

Tampereen kansainvälinen koulu (Amuri), Satakunnankatu 60

Amurin koululta on vain pieni matka vehreään Väinö Linnan puistoon, josta löytyy muun muassa hiekkalaatikko, hyvä kiipeilyteline isommille ja kenttä pallopeleille. Matkalla nauttisin vanhan ajan pullakahvit Amurin Helmessä – remontin ajan palvelee kesäkahvila sisäpihan aitassa, se on sunnuntaina avoinna kello 10-17.

Äänestysalue 6: Pyynikki

Tipotien sosiaali- ja terveysasema, Tipotie 4

Bikinit päällä äänestyskoppiin ja kun homma on paketissa, voi haaveilla ratikan kakkosvaiheesta ja talsia rantaa pitkin Onkiniemeen. Elianderin uimarannalla on myös kehuja keräävä jäätelökioski!

Äänestysalue 7, 8, 9, 10: Tampella, Juhannuskylä, Ratina, Lapinniemi

Monitoimitalo 13, Pellavatehtaankatu 4

Jos sääennuste pysyy ennallaan, ehdotan jääkahvia take awayna Runosta ja sitten nopeaa siirtymää Pikku Kakkosen puistoon. Portti kiinni, kahvi käteen ja kiltisti äänestyskopissa käyttäytyneet muksut irti!

Äänestysalue 11, 12: Tammela

Tammelan koulu, Ilmarinkatu 17

Jostakin mystisestä syystä Tammelantori ei ole avoinna edes kesäsunnuntaisin (?!), mutta olettaisin jäätelökioskien silti palvelevan. Aamurusko on myös avoinna neljään asti, sieltä saa erinomaisia vegaanisia mustikkamunkkeja ja toki muutakin hyvää. Leikkipuistovalintana tietysti  Emil Aaltosen puisto, joka myös osittain esteetön.

Äänestysalue 13: Sampola

Sampola, Sammonkatu 2

Sorsapuistoon, Sorsapuistoon! Sunnuntaina puistoon levittäytyy kirppis, jossa voi viimeistään lahjoa lapset uudella Ryhmä Hau -pehmolla. Kaupungin parhaat korvapuustit taas saat puiston laidalta Puustista – auki myös sunnuntaina.

Äänestysalue 14: Saukonpuisto

Saukonpuiston koulu, Kaupinkatu 30

Mennessä Saukonpuistoon ja tullessa Litukanpuistoon – tai toisinpäin? Ja miksei samalla rahalla myös vähän siirtolapuutarhahaaveilua ja kukkien tuoksuttelua. Kahvitteluvaihtoehdot ovat näillä nurkilla vähän tiukemmassa, fiksumpi ottaa omat sumpit mukaan ja lekottelee termari kourassa syreenipuiden alla. Ja ABC:lta saa toki jäätelöä joka sorttia.

Äänestysalue 15, 16: Kaleva, Pellervo

Sammon keskuslukio, Uimalankatu 5

”Lähdetäänkö maauimalaan?” – ja päivän ohjelma on sinetöity.

Äänestysalue 17: Järvensivu

Järvensivun koulurakennus, Pöllöntaival 1

Omalla kesäloman bucket listillä on lehmien esittely citylapselle. Sitä voi tehdä nyt Ahlmanin laitumen lisäksi Iidesjärven rannalla Vuohenojan tuntumassa. Siellä he ovat jo odottelemassa! Mutta missä Järvensivun ihmiset käyvät kahvilla? Taitavat nauttia ne omilla ihanilla terasseillaan – näkymä Iidesjärven lintukeitaaseen onkin kyllä monen kupillisen arvoinen.

Äänestysalue 18, 19: Nekala, Muotiala

Tampereen yliopiston normaalikoulu, Kuokkamaantie 16

Viinikan ja Nekalan alueelta löytyy useampikin mukava puistoalue. Lampipuisto on oma suosikkini. Harmillisesti Konditoria Mari ja sen messevät leivonnaiset ovat tarjolla vain arkisin, mutta pienen matkan päästä löytyy Lillan ja sen aamiaistarjoilu omenapuiden alla.

Äänestysalue 20, 21: Hatanpää, Rantaperkiö

Hatanpään koulutalo, Haapakuja 2

Äänestyksen jälkeen jatkaisin pyörällä matkaa Arboretumiin. Vieläkö magnoliat kukkivat, onko ruusuja jo näkyvissä? Myös kahvila tarjoilee virvokkeita ja hyvällä tuurilla saattaa puistossa kuulla vaikka musiikkiakin. Rannan tuntumassa on myös todella hyviä kiipeilypuita.


 

Missä ovat sinun äänestysalueesi parhaat kahvit, kiipeilytelineet ja keinut? Jätä kommentti alle tai laita viestiä, niin täydennän vinkkilistaa!  

Tarkista oma äänestyspaikkasi täältä ja suunnittele sunnuntaille pieni retki. Jokaista ääntä tarvitaan! Ja ovat nämä menovinkit toki voimassa vaalipäivän jälkeenkin.

PS. Minua voit äänestää numerolla 123, se on ainakin lapsellisen helppo muistaa!

Perhekäsitys kaipaa päivitystä – 10 tapaa, joilla kaupunki voi tukea erilaisia perheitä

Kirjoitin jo neljä vuotta sitten, edellisten kuntavaalien aikaan, miten toivoisin kuntatason päätöksenteon tukevan erilaisia, monimuotoisia perheitä. Kaivoin nyt kirjoituksen esille ja tuunasin sen tähän hetkeen. Ilahduttavasti jotkut asiat ovat edenneet – kaikki eivät kuitenkaan oikeaan suuntaan. Tekemistä riittää yhä paljon siinä, että kaupungin päätöksenteko, palvelut ja rakenteet huomioisivat perheiden moninaisuuden.

Oma perheeni on kuusihenkinen lauma, johon kuuluu ”minun, sinun ja meidän lapsia”, yhteensä kolme koululaista ja kaksivuotias. Tätä uusperhe-äityttä ennen olen ehtinyt olla myös opiskelijaäiti, kotiäiti, työtön äiti, eronnut äiti, yhteishuoltaja-lähiäiti – aina jollain lailla perinteisen perhenormin ulkopuolella. Kun puhumme vaikkapa perhevapaauudistuksesta tai täytämme erilaisia lomakkeita, on oletuksena yhä usein, että lapsella on kaksi eri sukupuolta olevaa, keskenään parisuhteessa  olevaa ja yleensä vielä työssäkäyvää vanhempaa. Aika moni ei kuitenkaan todellisuudessa sujahda tähän lokeroon: esimerkiksi vuosittain Suomessa noin 30 000 lasta kokee vanhempiensa eron.

Yhteiskunnan kankeudesta perhenormien suhteen kertoo jo se, miten heikosti meillä on käsitteitä ja termistöä erilaiselle vanhemmuudelle: kun elin arkea kolmistaan kahden pienen lapsen kanssa, mutten kuitenkaan ollut heidän yksinhuoltajansa, oli tittelin löytäminen vaikeaa. Sinkkuäiti oli toki mukavan kepeä kuvaus tilanteestani – aina siihen asti, kunnes aloin seurustella.

Kun taas kannoin kuopusta vielä vatsassani, moni kysyi: ”Moneskos lapsi teille on tulossa?” Se olikin vähän hankalampi kysymys – määritelmästä riippuen kun lapsi oli ”meille” joko ensimmäinen, toinen, kolmas tai neljäs.

Toisinaan tuskailen edelleen sitä, mikä oikein olen puolisoni lapselle (häntä nimitän mieluiten bonus- tai lahjalapseksi). Äitipuoli en koe olevani, vanhempi on kovin virallinen ja muut väännökset tuntuvat vierailta. No, onneksi lapsille ei tunnu olevan ongelmallista se, että vastaan kotona huhuiluun, oli sitten nimityksenä äiti tai ihan vaan Sanna.

Kielen lisäksi uudistamista kaipaa koko perhekäsitys ja se, miten erilaiset, monimuotoiset ja muuttuvatkin perheet kaupungin päätöksissä näkyvät.

10 tapaa, joilla kaupunki voi tukea erilaisia perheitä

1. Tarjotaan matalan kynnyksen palveluita eroperheille. Vanhempien ero on aina jonkinasteinen kriisitilanne, johon lapset eivät voi vaikuttaa. Pidetään perheneuvolan ovet avoimina eroa pohtiville, järjestetään vertaisverkostoja eron kokeneille ja tarjotaan käytännön lastenhoitoapua kriisin keskelle. Oman eroprosessini pelastavina enkeleinä oli perheneuvolan keskusteluapu sekä lapsiperheiden kotipalvelun perhetyöntekijät, jotka ottivat kopin lastenhoidosta ja antoivat tilaa ja aikaa oman pään putsaamiselle ja asioiden hoitamiselle. Eron jättämiä jälkiä sain puida vielä vuosia myöhemminkin, uuden raskauden aikana neuvolapsykolgin pehmeässä tuolissa.

2. Panostetaan perhetyöhön ja vahvistetaan lapsiperheiden kotipalvelua.  Kunnan tarjoama kohtuuhintainen lastenhoitoapu on parasta mahdollista ennaltaehkäisevää työtä, jolla taatusti säästetään myöhemmissä lastensuojelun kustannuksissa ja lisätään koko perheen hyvinvointia. Lapsiperheen kotipalvelun saamisessa on nyt alueellisia eroja ja jonot voivat venyä kohtuuttoman pitkiksi. Tarjotaan maksuton Ekavauva-palvelu myös uusperheille, joissa odotetaan pariskunnan ensimmäistä yhteistä lasta.

3. Varmistetaan paikka lähipäiväkodista erityisesti yhden vanhemman perheen lapsille. Arjen logistiikassa päivähoidon sijainnilla on erityisen iso merkitys, jos tarhamatkoista vastaa vain toinen vanhempi. Säilytetään subjektiivinen päivähoito-oikeus ja panostetaan varhaiskasvatukseen  kilpailemalla alan osaajista myös palkoilla.

4. Säilytetään koululaisten aamu- ja iltapäiväkerhotoiminta, joka tuo helpotusta työssäkäyvän vanhemman arkeen. Pidetään koulumatkat lyhyinä ja turvallisina ja ryhmäkoot kurissa.  Edetään kohti harrastamisen ”Suomen mallia” eli koulupäivän yhteyteen tuotuja harrastusmahdollisuuksia. Otetaan koululaisten loma-ajan toimintaan mallia Ruotsin fritidshemistä ja poistetaan perheiltä pitkän kesäloman ja töiden yhteensovittamisen hankaluus. Tuodaan aluksi ainakin maksuton puistoruokailu kesäajaksi eri puolille kaupunkia.

5. Poistetaan turha byrokratia vuoroviikkovanhemmuudesta. Koulutetaan neuvoloiden, varhaiskasvatuksen, koulujen ja perheiden palveluiden henkilökuntaa kohtaamaan kahden kodin lapset ja tukemaan vanhempien yhteistyötä. (En voi olla ainoa, joka on joutunut erikseen selvittämään esimerkiksi sen, onko vuoroviikoin isänsä luona olevilla lapsilla oikeus koulun iltapäiväkerhoon, jos itse olen kotona äitiyslomalla.)

6. Taataan eroaville vanhemmille pääsy lastenvalvojalle kohtalaisessa ajassa. Tuetaan vanhempia lapsen etua palvelevan asumismuodon, elatuksen ja käytännön arjen järjestelyjen löytymisessä.

7. Tunnustetaan perheiden monimuotoisuus niin puheissa kuin teoissa. Huomioidaan päätöksenteossa, palveluissa, lomakkeissa ja rakenteissa niin yhden vanhemman perheet, uusperheet, sateenkaariperheet, ydinperheet kuin itselliset äidit. Annetaan kaupunkilaisille mahdollisuus tulla kuulluksi heitä koskevissa asioissa.

8. Tuodaan julkiseen keskusteluun rohkeita avauksia perhepolitiikan kehittämiseksi.  Uudistetaan valtakunnan tasolla perhevapaat ja kannustetaan isiä tasapuoliseen vanhemmuuteen, mutta muistetaan myös perheet, jotka eivät malliin helposti mukaudu.

9. Varmistetaan, ettei yksikään perhe jää yksin haasteiden tai tuen tarpeen kanssa.

10. Tehdään Tampereesta vetovoimainen, pitovoimainen, välittävä ja ihana kaupunki – kaikenlaisille perheille.

”Siis mitä toi RAUHAA RUUHKAVUOSIIN oikein tarkoittaa?”

Sitä, ettei ole stressiä lapsen päivähoitopaikan saamisesta. Että varhaiskasvatuksessa on tarpeeksi, hyvin palkattua ja pätevää henkilökuntaa turvallisissa tiloissa pitämässä huolta meidän lapsista.

Sitä, että koululainen saa kokea tulevansa kuulluksi ja nähdyksi, ettei ryhmäkoko kasva opettajan otetta isommaksi. Että koulupäivän jälkeen voi jäädä koululle harrastamaan ja syömään välipalan. Ettei kesäloma näyttäydy hankalana palapelinä vaan lapset voi lähettää rauhassa kerhoon.

Sitä, että neuvolassa kohdataan kaikenlaiset perheet, huolet ja murheet lempeästi ja lämmöllä. Ettei yksikään äiti jää yksin vauvan tuomien tunteiden, väsymyksen tai fyysisten vaivojen kanssa.

Sitä, että lapsen voi viedä hoitoon tai lähettää kouluun pyörätietä pitkin ja töihin suhauttaa rauhassa ratikalla. Että harrastukset, kirjastot, kulttuurielämykset ja luontokohteet löytyvät läheltä, eikä niihin siirtymistä tarvitse suorittaa.
Sitä, että kaikenkokoisille perheille löytyy kohtuuhintainen, sopivan kokoinen koti hyvien kulkuyhteyksien varrelta ja läheltä tärkeitä palveluita.

Sitä, että perheneuvolaan saa ajan yhdellä puhelinsoitolla, että lastenvalvojalle ei tarvitse jonottaa kuukausikaupalla, että kotiin tuodaan ennakoivaa apua, digipalvelut joustavat muun elämän mukana ja kaupungin turvaverkko ottaa arjesta kopin kun kuorma tuntuu olevan hieman liian suuri.

Sitä, että työelämä tarjoaa merkityksiä ja toimeentuloa, ei turvattomuutta, uupumusta ja katkonaista tulevaisuutta. Että kaupunki näyttää isona työnantajana esimerkkiä perheystävällisten käytäntöjen luojana. Että lyhyemmästä työajasta tulee pikkulasten vanhemmille normi eikä poikkeus.

Sitä, että poliittinen puhe kääntyy vanhemmuutta arvostelevasta tai syntyvyyden laskusta syyllistävästä retoriikasta perheitä tukevaksi. Että annetaan rakenteilla tukea tasapuoliseen vanhemmuuteen kaikille sukupuolille.

Sitä, että kaikista pidetään huolta. Lapsista, vanhemmista, isovanhemmista. Yksinhuoltajista, ydinperheistä, uusperheistä, sateenkaariperheistä. Sinusta ja minusta, meistä kaikista. Että voidaan olla rauhassa omanlaisiamme.

Sitä, ettei tarvitse pelätä lapsensa joutuvan kiusatuksi, syrjityksi, jäävän auton alle tai vaille hyvää hoitoa.

Sitä, ettemme tuhoa lapsilta tulevaisuutta käräyttämällä koko maapallon samalla kun kiistelemme koulujen kasvisruokapäivistä.

Sitä, ettei meillä olisi niin kiire mennä koko ajan lujempaa ja saada koko ajan enemmän.

Sitä, että jokaisella olisi joskus mahdollisuus juoda kahvinsa aivan rauhassa.

Sitä kaikkea, ainakin. Mitä se sinulle tarkoittaisi?

Ruuhkavuosia ei tarvitse käyttää ruuhkassa istumiseen – perhearki voi pyöriä kaupungissa myös ilman autoa

Uusperheessäni on kolme koululaista ja kaksivuotias päiväkotilainen. Puolisolla vuorotyö, itselläni toimistoajat ja etätyömahdollisuus, kaikilla omat harrastuksensa. Perhearkemme pyörii vauhdikkaasti – myös ilman autoa.

Liikumme töihin, kouluun, päiväkotiin, harrastuksiin ja muihin menoihin kävellen, pyörällä tai bussilla. Lomareissuille olemme vuokranneet tila-auton, lääkäriin on lähdetty tiukassa paikassa taksilla ja työmatkat Helsinkiin taittuivat ennen poikkeusoloja junassa. Nyt ihastelemme ohi suhaavaa ratikkaa ja odotamme sen tuovan vielä lisää mukavuutta arkeen. Myös yhteiskäyttöautojen ja sähköavusteisten tavarapyörien yleistyminen ilahduttaa. 

Valehtelisin, jos väittäisin, ettemme koskaan kaipaa omaa autoa. Onhan se vaivalloista raijata kuusihenkinen lauma bussilla mummolaan. Ruokaostokset saa tilattua kätevästi kotiovelle, mutta kirppislöytöjen kuskaaminen on hankalaa. Sadesäällä kuraisen kaksivuotiaan kärrääminen rattailla voi olla rasittavaa. Autottomana on kuitenkin pitänyt hyväksyä yksi elämän tärkeistä opeista: kaikkea ei voi saada, ainakaan heti. Ironista kyllä, eniten kaipaamme autoa siihen, että pääsisimme helpommin luontoon – yhteydet Pirkanmaan retkikohteisiin voisivat olla paremmat.

En tietenkään ole naiivi: monelle ihmiselle ja monessa Suomen kolkassa auto on arjen välttämättömyys. Sen ei kuitenkaan tarvitse olla sitä kaikille. 

Autoilun vähentäminen on ilmastoteko, jota kaupunki voi tukea. Tampereen tulee kannustaa kestävään liikkumiseen ja vastata perheiden tarpeisiin. Varmistetaan lapsille paikka lähipäiväkodista – se tukee arjen sujuvuutta ja koko perheen jaksamista, oli liikkumismuoto mikä hyvänsä. Tehdään pyöräteistä turvallisia myös kouluun kulkeville. Kehitetään joukkoliikennettä, panostetaan raiteisiin, keskitetään asuntoja ja palveluita yhteyksien varteen. Kävelyyn kannustavat myös kutsuva kaupunkitila, vehreät puistot ja kulttuurikokemukset. 

Aamulehti uutisoi vastikään tamperelaisille tehdystä tutkimuksesta, jossa kyseltiin kuntavaaleihin liittyvistä teemoista. Yksi kysymyksistä koski oman auton käyttöä. Vastaajista yli puolet eli 60 prosenttia katsoi pärjäävänsä Tampereella arjessaan vaivattomasti ilman omaa autoa. Tätä mieltä olivat varsinkin opiskelijat ja koululaiset, joista neljä viidestä tulee toimeen mainiosti ilman omaa autoa.  Myönteisesti autottomuuteen suhtautuvat painottuivat 18–34-vuotiaisiin ja naisiin.

Kaikki lapsiperheet eivät haaveile isosta pihasta ja tilavasta autotallista kaukana keskustasta. Meitäkin on, joille sopii paremmin kahvilan kautta puistoon tai kirjastoon tehty pyöräretki. Joillekin oman puutarhan sijaan riittää kesäkukat parvekkeella ja torilta haetut mansikkalaatikot – nekin muuten olen aina saanut ostettua, ihan ilman autoa.

Ruuhkavuosiakaan ei tarvitse käyttää ruuhkassa istumiseen.

Lue myös: 

2. vaaliteema: Liikuttavan ihana Tampere – kannustetaan kaupunkilaisia kestävään liikkumiseen

Pyörällä päästään – kun pää(s)tetään

Ratikkamatka varattu

”Äiti, se olloma ny!”

Onnea kaikille kouluvuotensa päättäneille! Ja meille perässä roikkuville, eteenpäin luotsaaville vanhemmille myös.

Tänään juhlittiin koululaisia kauniin kesäisessä säässä. Silmäkulma kostui kuudeluokkalaisille lauletuista jäähyväisistä. Auringon kanssa hymyiltiin kilpaa, kun lapset olivat tohkeissaan saamistaan todistuksista. Hyvinhän tämäkin poikkeusolojen värittämä kouluvuosi meni. ”Äiti, se olloma ny!” totesi viidennelle luokalle (kääks) siirtyvä esikoiseni.

Koulujen päättyminen ja kymmenen viikon kesäloman alkaminen ei kuitenkaan kaikille ole pelkästään ilon aihe ja juhlavan tuuletuksen paikka. Monessa perheessä tuskaillaan etenkin pienempien koululaisten pitkän loman ja vanhempien rajallisten vapaiden yhteensovittamista. Löytyykö kaupungista kesäkerhoa, milloin leireille pitää ilmoittautua, saako isovanhemmilta hoitoapua ja minkä ikäisen lapsen voi olettaa pärjäävän jo itsekseen työpäivän ajan? Ja: mitä tämä kaikki oikein maksaa?

Kesäsäätö voi olla erityisen hankalaa, jos vanhempia on vain yksi, tukiverkot kaukana, työtilanne ei mahdollista lomailua, taloustilanne on heikko tai jaksaminen muuten koetuksella.

Kesän ei pitäisikään olla jokaisen perheen oma, joka vuosi toistuva murheenkryyni. Kunnan järjestämä koululaisten kerhotoiminta läpi kesän ja harrastus- ja ruokailumahdollisuudet myös isommille koululaisille toisivat ison helpotuksen monen perheen kesään. Samalla saataisiin tasa-arvoa, turvaa ja tekemistä ihan kaikille lapsille. Mallia voidaan ottaa Ruotsin ”fritidshem”-toiminnasta.

Toivonkin Tampereelle entistä kattavampia kesäkerhoja, puistoruokailukokeilun laajentamista eri puolelle kaupunkia ja varmuuden siitä, että jokainen koululainen voi jäädä kesälomalle iloisin, levollisin mielin.

Vastuullista viestintää valtuustosaliin, selkeää kieltä päätöksiin ja palveluihin

Yllätys! Kolmen vaaliteeman lisäksi oli hihassa vielä yksi bonus.

Viestinnän ammattilaisena tunnen vaikuttamisen välineet ja kovatkin keinot. Varavaltuutettuna taas olen päässyt seuraamaan värikästä ja venyvää keskustelua valtuustosalissa lähietäisyydeltä – Tampereen valtuustolla onkin tässä aika kyseenalainen maine.

Äänenpainojen kärjistyminen sosiaalisen median ilmatilassa ei ole myöskään tietenkään jäänyt huomaamatta. Ihan viime päivinä olen taas saanut huomata sen, miten käsittämätöntä kielenkäyttöä ja vihaa uhkuvaa puhetta somessa siedetään. Siinä missä pääministerin kohuista väännetään gateja, ei kuntavaaleissa ehdolla olevia taviksiakaan päästetä vähällä. Toivon todella, että tämä on jokin uuden teknologian tuoma ja pandemian kärjistämä ilmiö, joka pikkuhiljaa hiipuu pois.

Minulle tärkeää on totuuteen perustuva, erilaiset näkemykset huomioiva ja kunnioittava viestintä. Olen ehdottomasti vihapuhetta vastaan ja suhtaudun kriittisesti populistiseen, pikaratkaisuja tarjoavaan tai ennakkoluuloista ammentavaan argumentointiin. Politiikan ei kuitenkaan tarvitse olla totista tönötystä – hienovarainen huumori on mielestäni sallittua, myös vakavissa aiheissa!

Jos vielä pääsisin valtuustoon, olisin rohkeampi pitämään puheenvuoroja. Osaan tiivistää, kiteyttää ja tarvittaessa myös olla hiljaa, jos en tiedä tarpeeksi. Aika monesta asiasta kuitenkin tiedän jo jotain, ja yleensä opin lisää nopeasti.

Yksi asia, jota haluaisin lisää politiikkaan, on selkeä viestintä. Käsi ylös, jos tiedät, mikä on toivomusponsi, sikula, vaiheyleiskaava tai joukkoliikenteen laatukäytävä! En minäkään tiennyt. Ei siis ihme että arjen politiikka vieraannuttaa itsensä ihmisistä – etenkin nuorista – jos siellä puhutaan aivan omaa jargonia. Päättäjien kieli kuitenkin valuu helposti kaupungin palveluihin, ohjeisiin ja säännöksiin, jotka voivat olla joko helposti tai vaikeasti ymmärrettäviä.

Aina kun kuljen lähipuistomme läpi, mietin, kuinka joku jossain on päättänyt, ettei voi sanoa ”kerää koirasi kakat” vaan pitää lausua ”korjaa koirasi jätökset”, vaikkei kukaan oikeasti puhu niin.

Kaikki minusta ja vaaliteemoistani täällä

”Ihanaa olla kiijastossa!”

Pandemia on vienyt monelta isoja asioita, meiltä yhden pienen: kiireettömät kirjastokäynnit kahvilla kuorrutettuna. Vähän aikaa sitten poljin pitkästä aikaa pienimmän kanssa keskustaan ja Metso-kirjastoon. Otettiin kaikki irti  lastenosaston valikoimasta, valittiin parhaat Maisat, saatiin varaston puoleltakin uusia Ruu-kirjoja unilukemiseksi.  Lopuksi törsättiin koko alkuvuoden lattebudjetti kahvion puolella.

Tuntui, kuin edellisestä kunnon kirjastokäynnistä olisi ollut ikuisuus. Etten vain kahminut maski naamalla ja lapsi rattaisiin köytettynä rajoitetusta valikoimasta jonkun kannen perusteella mukiinmenevän kirjan jokaiselle perheenjäsenelle. Vaan että voitiin vähän ainakin viipyillä hyllyjen luona, lainata kirjat yhdessä, hengitellä kaarevan kattoikkunan alla sanojen suloa ja tarinoiden taikaa.

Kuulostaa kenties pateettiselta, mutta lasten lainausautomaatin heikolla äänentoistolla mouruava kissa nosti vähän kosteutta omaan silmään. Täällä se on meitä odottanut koko pitkän talven! ”Ihanaa olla kiijastossa”, summasi kaksivuotias seuralaiseni.

Korona-aika onkin monelle viimeistään osoittanut saavutettavien kirjastopalveluiden merkityksen. Minulle kirjasto on lapsesta asti ollut kummallinen tyyneyden tyyssija, minun merenrantani tai mindfullness-maisemani. Nuorempana olin todellinen lukutoukka, nyt yritän taas opetella someruudun vaihtamista sivujen kääntelyyn. Aina uuteen kaupunkiin muuttaessani olen ensimmäisenä hankkinut kirjstokortin. Ennen lockdownia en hamstrannut vessapaperia, vaan luettavaa. (Erityisesti lapsille.)

2020-luvun kirjasto on paljon muutakin kuin kirjoja – se on tiedonhaun tukija, yhteisöllisyyden symboli, kulttuurikentän elintärkeä osa. Monille kirjasto on myös sosiaalisia kontakteja päivään tuova piristäjä, uuden opettaja ja keino pysyä mukana yhteiskunnallisessa keskustelussa. Kirjastossa viihtyvät loruttelua kuuntelevat vauvat, lukemaan opettelevat lapset, pelailevat teinit, opiskelevat nuoret, arkeen rauhaa etsivät aikuiset ja virikkeitä kaipaavat vanhukset. Kirjastot ovat ihan vaan ihania! Ja ei, aineiston digitalisoituminen ei poista kirjastojen merkitystä – eikä vähennä painetun kirjan arvoa. Jokaisen tulisi halutessaan päästä kirjastoon helposti – ja jos minulta kysytään, niin nuorempaa ikäpolvea tulisi sinne vähän patistellakin.

 

Tampereella tuleekin vahvistaa lähikirjastojen asemaa ja kehittää  kirjastoista kaikille avoimia, monenlaisen toiminnan mahdollistavia kohtaamispaikkoja.  Meillä on jo nyt upeita kirjastoja ja valtavan osaavia, innovatiivisia kirjastoalan ihmisiä. Metsossa voi opetella soittamaan vaikka bassoa tai syödä lounassalaatin dj:n soittaessa musiikkia, Sampolassa taas voi ommella itselleen paidan tai printata niin tärkeät paperit kuin pieniä esineitä 3D-tulostimella. Sekä tietysti saada itselleen luettavaa, ajateltavaa ja ajanvietettä kotimaisesta kaunokirjallisuudesta maailmanluokan hitteihin – muutaman hassun veroeuron hinnalla!

Erilaiset modernit ratkaisut, kuten itsepalveluasiointi tai Nekalan konttikirjasto, ovat tervetullut lisä kirjastokentälle. Myös kouluja kiertävä kirjastoauto ja erilaiset lasten lukemista kannustavat vinkkaukset, kampanjat ja tempaukset ovat elintärkeitä oppimiselle, medialukutaidolle, kirjallisuudelle, kirjastojen – ja koko yhteiskunnan –  tulevaisuudelle.

Tein Suomen kirjastoseuran #tärkeintäkirjastossa -testin, ja sen mukaan minulle tärkeintä kirjastossa on lukutaito. Tämä varmasti korostuukin nyt, kun hankin kirjastosta luettavaa lähinnä lapsilleni. Väitänkin, että vakiintunut tapamme käydä kirjastossa noin kerran viikossa vauvavuodesta asti on edesauttanut sitä, että koululaisillani kirjaan tarttuminen on jokapäiväinen rutiini. Lapsiini kirjastolla on myös rauhoittava vaikutus. Pakko myöntää: vien heidät paljon mieluummin aakkostettujen hyllyjen väliin haahuilemaan kuin sisäleikkipuistoon remuamaan.

Lukutaito on pohja oppimiselle, koulumenestykselle, oman polun löytämiselle ja unelmien tavoittamiselle.  Lasten lukutaidon kehitys on Suomessakin alkanut huolestuttaa monia ja erityisesti pojat pitäisi saada houkuteltua nykyistä vahvemmin lukemisen pariin. Viihtyisät, virikkeitä tarjoavat kirjastot ovat tässä tärkeässä roolissa.

Ai niin, yksi ryppy minun ja kirjaston välisessä rakkaussuhteessa on: arjen pyörityksessä hyllylle unohtuneiden vippikirjojen ja palautuspyyntöjä keräävien, patterin välistä löytyvien luukkukirjojen tuomat sakkomaksut, joita häpeillen ja vähin äänin maksan kirjastonhoitajan hymyillessä vieressä. No, ainakin tiedän rahojeni menevän hyvään tarkoitukseen!

Mikä sinulle on tärkeintä kirjastossa? Entä parasta Tampereen kirjastoissa?

« Older posts

© 2021 Sanna Inkeri Saarikangas

Nopea ja turvallinen WordPress — WP-palvelu.fiYlös ↑