Skip to the content
Sanna Inkeri Saarikangas

RAUHAA RUUHKAVUOSIIN

  • KUNTAVAALIT 2021
  • KIRJOITUKSET
  • MINUSTA
    • KUKA OLEN
    • SANOTTUA
    • ANSIOLUETTELO
  • YHTEYS
  • ENGLISH
  • KUNTAVAALIT 2021
  • KIRJOITUKSET
  • MINUSTA
    • KUKA OLEN
    • SANOTTUA
    • ANSIOLUETTELO
  • YHTEYS
  • ENGLISH

BLOGI

Sanna Saarikangas
35-vuotias viestinnän asiantuntija, uusperheen äiti, vihreä varavaltuutettu ja kuntavaaliehdokas Tampereen Kalevasta.

Tue kampanjaani.

Uusimmat kirjoitukset

  • 238 kertaa kiitos
  • Muista äänestää!
  • Oi ihana Kaleva!
  • Äänestä lasten kanssa! Vaalipäivän kopit, kahvit ja leikkipuistot Tampereella
  • Perhekäsitys kaipaa päivitystä – 10 tapaa, joilla kaupunki voi tukea erilaisia perheitä
  • ”Siis mitä toi RAUHAA RUUHKAVUOSIIN oikein tarkoittaa?”
  • Ruuhkavuosia ei tarvitse käyttää ruuhkassa istumiseen – perhearki voi pyöriä kaupungissa myös ilman autoa
  • ”Äiti, se olloma ny!”
  • Vastuullista viestintää valtuustosaliin, selkeää kieltä päätöksiin ja palveluihin
  • Yy, kaa, koo, nyt! Vaalivideo valmis
  • ”Ihanaa olla kiijastossa!”
  • 3. vaaliteema: Kaupunkikulttuuria kulttuurikaupungissa – tiloja ja toimintaedellytyksiä, kirjastot kohtaamispaikoiksi
  • Koululaisten vaalipaneelissa
  • Onko henkilökohtainen poliittista, mitä somessa kehtaa vaalien alla kertoa?
  • 2. vaaliteema: Liikuttavan ihana Tampere – kannustetaan kaupunkilaisia kestävään liikkumiseen

Facebook

Instagram

Meitä yltäkylläisessä onnelassa asuvia itsekky Meitä yltäkylläisessä onnelassa asuvia itsekkyyden kultakauden kasvatteja kehotetaan nyt sulkemaan silmiä uutistulvalta, jotta ahdistus ei kasvaisi turhan suureksi. Pidä taukoa kriisikuvastosta, pidä huolta itsestäsi! Sodan kuuluukin ahdistaa. Ampumisen, tappamisen, selittämättömän silmittömän hyökkäyksen, pelon, pakenemisen, siviilien kuoleman ja pienten lasten hädän kuuluukin tuntua niin pahalta että vähän oksettaa. Somekanavien kuuluukin nyt täyttyä sodan kasvoista. Ei se ole mitään armollisuutta vaan välinpitämättömyyttä, jos kurjien tunteiden pelossa nyt sulkee silmänsä ja keskittyy vaan omiin kivoihin asioihin. Tämän sanottuani: tietysti itsekin keskityn arkeen, perheeseen, pidän omistani huolta, lapset huolettomina ja pääni kasassa. Ymmärrän, ettei elämää pidä nyt pysäyttää vaan kaksin verroin vaalia sitä. Mutta jos minulta nyt menee yöunet, päivä tai talviloma pilalle sen takia, että näen vähän liikaa sotaa - mitä sitten? Paljoa en voi tehdä. Aika avuttominahan me täällä seuraamme, mitä Ukrainassa tapahtuu. Suremme toisten kohtaloa ja ehkä vähän jännitämme omaammekin. Toivomme ratkaisua, armoa, oikeutta, mitä tahansa hyvää. Avuttomuuden oireenmukaisena hoitona on: auttaminen. Tuen osoittaminen torilla tai somessa. Rahalahjoitukset luotettaville avustusjärjestöille (esim. Punainen risti, Unicef, Kirkon ulkomaanapu). SPR:n katastrofirahaston lipaskerääjäksi lähteminen. Tarkistetun tiedon välittäminen. Empatia, inhimillisyys, antirasismi, demokratian tukeminen ja lasten kasvattaminen kohti parempaa tulevaa. Sellaisia ajattelin kokeilla, vaikka ahdistaakin.
Lähellä, kaukana. Joku oli laittanut kynttilöit Lähellä, kaukana. Joku oli laittanut kynttilöitä Kiovanpuiston ystävyyspatsaalle. #westandwithukraine #kiovanpuisto #tampere
Luovin läpi aamun poikkeuksellisessa uutispimenno Luovin läpi aamun poikkeuksellisessa uutispimennossa. Farkut jalkaan, vähän enemmän poskipunaa. Vilkutin heipat lapsille ja ahtauduin lähes täyteen ratikkaan. Kuuntelin matkalla Take Thatia ja ilahduin matkustajien kirjavasta joukosta. Kävin apteekista ostamassa taas loppunutta tyroksiinia ja talsin loskaksi muuttuneen Keskustorin halki. Iso cappuccino kauramaidolla mukaan kiitos. Toimiston kahvioon pelmahti toimittaja joka kuunteli puhelimen kaiuttimesta uutislähetystä. Vilkaisin lehtien pääjutut, niskaan puhalsi kylmä viima. Siirryin työpisteelle ja upposin otsikoihin. Tunnelma toimistolla oli sellainen kuin uutistoimituksessa pitääkin olla: nopea, tehokas, keskittynyt, kommunikoiva. Ilmassa lentelivät asiasanat, käytetäänkö kriisiä vai sotaa. Oli myös naurua, onneksi sitäkin on. Kuuntelin toisella korvalla presidentin ja pääministerin tiedotustilaisuutta, naputtelin vähän tyhjänpäiväiseltäkin tuntuvia tekstejä, viestittelin ystäville. Oli tietysti järkevääkin keskittyä töihin, eri kanavissa alkoi hahmottua mitä kaikkea tilanne meilläkin tarkoittaa. Kävin lounaalla työkaverin kanssa. Lapsemme ovat hauskasti samassa päiväkodissa, vertailtiin sairasteluputkia ja pudisteltiin päitämme. Puhuttiin ihan muustakin. Toimistolle palatessa kävin kaupassa, ostin mandariineja, suklaata, lakuja. Josko niistä pientä lisäpuhtia uutispäivään. Sisäiseen postiin kärrättiin luotiliivejä ja kypärät matkaan lähteville kollegoille. Samat vanhat ohjeet kriisistä juttelemiseen lasten kanssa. Pysy rauhallisena, vastaa älä kysele, selitä ikätasoisesti. Kuka selittäisi ikätasoisesti 36-vuotiaalle, että naapurimaa on hyökännyt itsenäistä eurooppalaista valtiota vastaan? Lähdin töistä liian myöhään, laitoin viestin päiväkodille ja soittelin kotona keskenään oleville koululaisille ohjeita nuudelien tekoon. Raahasin kuopuksen pulkassa kotiin puolisulia polkuja pitkin, selässä hiki ja ahdistus. Päivällinen pakastimesta uuniin, pöydässä keskustelukierros lasten kanssa. ”Toivottavasti se ei hyökkää tänne!” Isäni syntymäpäivä. Hän syntyi muutama kuukausi jatkosodan päättymisen jälkeen. Ei siitäkään niin kovin kauaa ole, ihmisikä jos sitäkään. Uusi aamu. Mitä muuta voi tehdä, toivoa?
Eilen kuljin tuttuun tapaan kotimme lähellä olev Eilen kuljin tuttuun tapaan kotimme lähellä olevan Kiovanpuiston poikki. Puisto on kesäisin ihana vehreä kaupunkikeidas, monien harrastusten kotipesä, talvellakin koirien, kiekkoilijoiden ja koululaisten leikkikenttä, Kalevan pupujen paras bongauspaikka. Puiston keskellä on Tampereen ja Kiovan ystävyyskaupunkisuhdetta symboloiva patsas. Siinä naishahmot pitelevät rengasta, yhdessä. Tänään puiston lumiset polut olivat muuttuneet jäisiksi, vetisiksi ansoiksi. Taivas roikkui matalalla ja askelissa painoi kiire kotiin. Kaikkien katseet, huolet ja rukoukset ovat nyt Ukrainassa. Pelätään pahinta, toivotaan parasta. Vaalitaan tietoa, annetaan tukea, koitetaan luottaa siihen että hyvä vielä voittaa. 💙💛 #ukraina
Hiukset kuurassa ja rillit huurussa, talvi se vaan Hiukset kuurassa ja rillit huurussa, talvi se vaan jatkuu ja jatkuu! ❄️
Väriä elämään! 🍋🍊🥭🍐🥝 Ja järj Väriä elämään! 🍋🍊🥭🍐🥝 Ja järjestystä.
Ennen joulua pyöräytin olohuoneen sisustuksen ym Ennen joulua pyöräytin olohuoneen sisustuksen ympäri ja siirsin ruokapöydän ikkunan eteen. Muutama (?) viikko sitten tuo vanha silmälääkärin lipasto siirtyi tuohon. Ja nyt näyttää just siltä kuin ois aina pitänyt. Plus että pöytään tulee ihana valo, kevätkö sieltä jo kajastaa? 💐
- Arvaa mitä, sinä oot nyt ihan oikeasti kolmevu - Arvaa mitä, sinä oot nyt ihan oikeasti kolmevuotias! - Enkä ole! 🥳
Käytiin tänään kirjastossa, siispä myös kirj Käytiin tänään kirjastossa, siispä myös kirjaston vessassa. Täällä kävin myös kolme vuotta sitten, samoissa tiloissa pidetään myös työväenopiston kursseja. Kävin ihanassa joogassa raskausaikana ja sitten hetkeä myöhemmin vauvan kanssa. Kuopuksen odotusaika oli täynnä onnea, mutta myös huolta, epävarmuutta ja suuria, pusertavia tunteita. Muistan, kuinka ihan viimeisillä äitiysjoogatunneilla kärvistelin jo raskaushepatoosin tuoman lisäkuorman kanssa ja odottelin aikaa synnytyksen käynnistykseen. Joogakurssin ohjaaja muistutti loppurentoutuksen aikana: ”Mitä ikinä tapahtuukin, juuri nyt ja juuri tässä kaikki on hyvin.” Ja miten hienosti ja hyvin kaikki sitten menikään: synnytys oli huikea kokemus, vauva syntyi reippaana ja terveenä ja on sellaisena myös pysynyt. ”Täällä me käytiin silloinkin kun sinä olit ihan ihan pieni”, supatin tänään piiperolle kun kipsutimme vessareissulle. Seuraavaksi kielsin juoksemasta käytävällä ja katsoin, kuinka lapsi on jossain äitiysjoogan ja tämän hetken välissä oppinut juoksemisen ja jatkuvan juttelun lisäksi esimerkiksi lainaamaan kirjoja automaatilla. Onhan se nyt ihmeellistä. Lasten syntymäpäivät saavat minut aina vähän sellaiseen herkistyneeseen tilaan. Tunne tuntuu kehossa, on kai sekoitus haikeutta, onnea ja ylpeyttä. Tällainen tytär me tehtiin, ihan täydellinen. Ja juuri nyt ja juuri tässä kaikki on hyvin.
Tänään juhlittiin kolmen kynttilän kuopusta, t Tänään juhlittiin kolmen kynttilän kuopusta, täydenkuun tytärtä. Kokoaan suurempia merkitykseltään, sekä pienet yllätyssynttärit että koko perheen kuopus. Onnea meille! 💖

TWITTER

Twiittejä käyttäjältä @ssaarikangas

Hae sivustolta

SANNA SOMESSA

TWITTER: @SSAARIKANGAS

FACEBOOK: SANNA INKERI SAARIKANGAS

INSTAGRAM: @SANNAINKERI

LINKEDIN

SIVUT

  • KUNTAVAALIT 2021
  • KIRJOITUKSET
  • MINUSTA
    • KUKA OLEN
    • SANOTTUA
    • ANSIOLUETTELO
  • YHTEYS
  • ENGLISH

Uusimmat kirjoitukset

  • 238 kertaa kiitos
  • Muista äänestää!
  • Oi ihana Kaleva!
  • Äänestä lasten kanssa! Vaalipäivän kopit, kahvit ja leikkipuistot Tampereella
  • Perhekäsitys kaipaa päivitystä – 10 tapaa, joilla kaupunki voi tukea erilaisia perheitä
  • ”Siis mitä toi RAUHAA RUUHKAVUOSIIN oikein tarkoittaa?”
  • Ruuhkavuosia ei tarvitse käyttää ruuhkassa istumiseen – perhearki voi pyöriä kaupungissa myös ilman autoa
  • ”Äiti, se olloma ny!”
  • Vastuullista viestintää valtuustosaliin, selkeää kieltä päätöksiin ja palveluihin
  • Yy, kaa, koo, nyt! Vaalivideo valmis
  • ”Ihanaa olla kiijastossa!”
  • 3. vaaliteema: Kaupunkikulttuuria kulttuurikaupungissa – tiloja ja toimintaedellytyksiä, kirjastot kohtaamispaikoiksi

© 2022 Sanna Inkeri Saarikangas

Nopea ja turvallinen WordPress — WP-palvelu.fi — Ylös ↑