Aamulapset

Varsin hykerryttävän viikon viimeinen päivä. Kahden lapsitäyden vuorokauden jälkeen on minun vapaapäiväni vuoro. Suloinen sunnuntai, ja suunnitelmissa kaikenlaista kivaa uimisesta elokuviin – ja siivoukseen, sitäkin kun pitäisi kai tässä huushollissa silloin tällöin harrastella. Juuri nyt syön vielä aamupalaa yksin keittiössä.

”Onko täällä keittiössä aamulapset?”, kysyy esikoinen toisinaan, kun laitan puuroja ja jugurtteja kippoihin ja pienet häärivät lattialla. Aamulapset ovat joskus kiukkuisia, mutta yleensä aika herttaisia. Kyselyikäisen tiedonjanotulvaan ei aina tekisi mieli vastailla väsyneenä ennen kello kahvia (kun aamun ensimmäinen kuultu lause on Onko pinniinillä pili?, on loppupäivälle aika hurjat odotukset), mutta muutamia hetkiä keskenään kauniisti leikkivät lapset saavat kyllä hymyn harmaillekin kasvoille. Pienempi tyhjentää kippokaappia ja isompi esittää milloin mitäkin tanssikoreografiaa.

Eilen olohuoneen poikki meni junarata jo puoli kahdeksalta, minä olin kuulemma konduktööri ja pikku-O vetulinkuujettaja. ”Matkaliput olkaa hyvä!” raikasi, ja minä yritin saada aamutoimet etenemään. Vaikka muuten elämme vähän hunningolle, aamu- ja iltarutiinit ovat samaa armeijatasoa kuin ennenkin. D-vitamiinitkin muistetaan, ihan aina. Hylkään lapset television eteen oman ehostamiseni ajaksi, sitten pyjamat vaihtuvat päivävaatteiksi ja aamupalakipot täyttyvät.

Mutta nyt, kun aamulapset ovat toisen vanhemman vastuulla, jätän vitamiinitkin muiden muistettaviksi. Aion juoda kliseisen kahvini rauhassa, ihmetellä Aamulehden sunnuntailiitteen vauvannimiä itsekseni ja kuunnella jotain muuta musiikkia kuin Viittä pientä ankkaa. Ihan ensimmäiseksi kuitenkin pyysin entistä puolisoa ikuistamaan sen peilikuvan, jota tuijotan lähes joka aamu, ja jonka haluan muistaa muutenkin. Me tytöt hammaspesulla, juuri heränneinä, ihan itsemme näköisinä.

10 Comments

  1. Liina

    Suloinen aamukuva!

    Entisissä puolisoissa (tai poikaystävissä) on se hyvä puoli, että tavallaan ovat vähän kuin entisiä kalusteita. Niiden edessä voi olla aika vapaasti oma itsensä, tietävät kyllä. Ainakin sitten, kun pahimmista tunnekuohuista on päästy yli.

  2. ONIA

    Ai mitä, vihjaatko että tätä kolme päivää sitten pestyä lettiä ei ehkä pitäisi näyttää tuoreimmalle deitille? 😉 Pistin nyt silmäpussini internetseihin ihan ilman ehostusta, vienti on varmaa…

  3. Kiki

    Ihanat aamuhymyt!

  4. Anonyymi

    Itkettää ja naurattaa näää sun juttus! 😀

    -Riikka

  5. Valeäiti

    Hah, ja minä kun tuijotin tätä kuvaa aika pitkään, miettien että oletpa kaunis, ja onnellisen näköinenkin. Että aikamoinen menetys kuvaajalle.

    ilmeisesti olin kuitenkin väärässä mielipiteineni 😉

  6. Anonyymi

    Samat teemat täällä naapurikorttelissa: ankkoja tosin oli jo 10 ja lopulta äiti-ankka astui junaan ja haki katraansa kotiin. Ja ihan ilman karjuvaa isä-ankkaa 😉

    Ja komppaus Valeäidin kommenttiin 🙂

  7. Anonyymi

    Oih, jotenkin tuli haikean liikuttunut olo tästä tekstistäsi liittyen tuohon viimeiseen kuvaan. Hankala ajatella, miltä tuntuu olla tekemisissä vanhan rakkaansa kanssa ollakseen silti eronnut. En osaa nyt sanoiksi pukea ajatuksiani. Tuotakin kuvaa katsoessa mietin kuitenkin väkisinkin, mitä miehesi sinussa menettikään, ihan jo noin ulkonäöllisestikin, muusta nyt puhumattakaan (ja sinua tuntematta). Mitäköhän mies tuntee, kun sinua katsoo? Ylpeyttä, haikeutta, rakkautta, mustasukkaisuutta, ei mitään? Mitähän sinä tunnet, kun miehesi aina kohtaat? Raastavalta tuntuu ajatus siitä, että joku on ollut kaikkein tärkein joskus ja yhtäkkiä ei olekaan, tai ei saakaan olla, miten liekään.

  8. ONIA

    Huomasitte varmaan, että mä olen toi tossa oikealla 🙂 Kiitos kuitenkin, tänä sateisena sunnuntaina kehut tekee aika hyvää..

  9. Liina

    Ja siis oikeasti muutenkaan en viitannut ulkonäköösi, herranen aika, nyt vasta tajusin, miltä kommenttini varmaan kuulostaa. Minusta näytät sekä kauniilta että onnelliselta, mutta jotenkin ajattelin, että siihen liittyy tietty rentous.

    Anteeksi että ilmaisin itseäni niin huonosti!

  10. Liina

    Oikeastaan ajattelin, että aamutopissa ei ehkä hengaile vieraimpien edessä 😀 Tuo sun otsisletti on kyllä älyttömän suloinen, siinähän voisi painaltaa baanalle suorilta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

© 2024 Sanna Inkeri Saarikangas

Nopea ja turvallinen WordPress — WP-palvelu.fiYlös ↑